maakotkako

Kertokaapa ornitologit, onko mahdollista nähdä maakotka tähän aikaan vuodesta keskellä päivää Hyvinkäällä?
Kaksi viikkoa sitten näin Kulomäessä laskettelemassa ollessani yhdellä kertaa kaksi näitä komeita lintuja purjekonemaisesti kaarrellen noin 50-70 m:n korkeudella tulemassa Kiertokapulan kaatopaikalta päin suuntana Kytäjän metsät. Lintujen suuri koko, leveät siivet, pitkähkö levenevä pyrstö ja vankka olemus viittaisi vahvasti maakotkaan. Tänään lensi vastaavankokoinen lintu noin 30-40 m:n korkeudessa samalta suunnalta kaatopaikalta tullen rinteen yli suussaan jotain saalista, voisi olla esim. rotta. Nyt lento oli suoraa liitoa ja linnun koko vaikuttava. Varis tai korppi lintu ei missään nimessä kokonsa puolesta ollut eikä mielestäni huuhkajakaan keskellä kirkasta päivää.
Onko kellään vastaavia havaintoja?
3342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

maakotkaa vastaan puhuu se, jos näit sillä olevan rotta tai jotain vastaavaa suussa. Petolinnut kantavat aina saaliinsa jaloissaan, jolloin saalis on varsin takana pyrstön alla. Kotka ei koskaan kanna suussaan mitään. Korppi ja varislinnut kuljettavat suussaan. Korppi on itse asiassa hyvin suuri lintu. Monta kertaa varista kookkaampi.

Äänestä

Minulla on niitä seitsemän lemmikkinä. Aina aamuisin minä ruokin niitä Cheerios muroilla ja kylmällä kahvilla. Minä luen niille aina keskiviikkoisin Aku Ankan takaperin. Lounaalla annan niille kolme omenaa ja vanhaa maitoa, siitä ne nauttivat. Illalla annan niille korkilliset itse tekemääni kotikaljaa sitten luen niille iltasadun. Mukavia olentoja vaikkakin joskus kuokkivat otsaa.

Äänestä

Merikotkakaan ei kanna mitään nokassaan. Eli se, jolla oli jotain nokassa, on ollut korppi.

Mutta ne kaksi muuta on aivan hyvin saattaneet olla merikotkia. Eräällä eteläsuomen sisämaassa sijaitsevalla ruokintapaikalla kävi talven mittaan n. 250 merikotkaa ja alle 10 maakotkaa safkaamassa toissa talvena. Eli maakotka on, sisämaassakin, huomattavasti harvinaisempi näky kuin meko eli hali.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvinkääläinen kirjoitti:

Kertokaapa ornitologit, onko mahdollista nähdä maakotka tähän aikaan vuodesta keskellä päivää Hyvinkäällä?
Kaksi viikkoa sitten näin Kulomäessä laskettelemassa ollessani yhdellä kertaa kaksi näitä komeita lintuja purjekonemaisesti kaarrellen noin 50-70 m:n korkeudella tulemassa Kiertokapulan kaatopaikalta päin suuntana Kytäjän metsät. Lintujen suuri koko, leveät siivet, pitkähkö levenevä pyrstö ja vankka olemus viittaisi vahvasti maakotkaan. Tänään lensi vastaavankokoinen lintu noin 30-40 m:n korkeudessa samalta suunnalta kaatopaikalta tullen rinteen yli suussaan jotain saalista, voisi olla esim. rotta. Nyt lento oli suoraa liitoa ja linnun koko vaikuttava. Varis tai korppi lintu ei missään nimessä kokonsa puolesta ollut eikä mielestäni huuhkajakaan keskellä kirkasta päivää.
Onko kellään vastaavia havaintoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu