Bomspotting IV - Belgia

AKL

Ydinasevarustelua vastustamaan - Bomspotting IV Belgiassa 5.10.2002

Aseistakieltäytyjäliitto järjestää bussimatkan Suomesta Bomspotting IV -tapahtumaan Belgiaan lokakuussa viime vuotiseen tapaan (lisätietoja alla). Kyyti lähtee ma iltana 30.9. ja takaisin kotimaan kamaralla ollaan ke 9.10 aamulla. Reissun hinta on 130 euroa (AKL:n jäsenille 120 e), sis. mm. hytit lauttamatkoilla. Matkan ohjelmaan sisältyy Bomspottingiin osallistumisen lisäksi mm. erilaisia koulutuksia, työpajoja ja mielenosoituksia sekä vapaa-aikaa.

Bomspotting IV 5.10.-02

Kleine Brogel on Belgian ilmavoimien tukikohta, jonka alueella on myös Naton yhdysvaltalainen ydinasetukikohta. Sinne on sijoitettuna B-61 ydinpommeja, jotka kuljetettaisiin "tarpeen vaatiessa" pudotuspaikkansa F-16 hävittäjillä. Nato-tukikohtana Kleine Brogel on aktiivinen sotatukikohta. Kleine Brogelin F-16 hävittäjät pilotteineen ovat osallistuneet mm. Ex-Jugoslavian pommituksiin Kosovon kriisin aikana.

Belgialaiset rauhan- ja ympäristöjärjestö For Mother Earth aloitti kampanjan ydinaseettoman Belgian puolesta viisi vuotta sitten. Se on osoittautunut menestyksekkääksi: kampanjan alkaessa monet belgialaiset eivät edes tienneet Kleine Brogelin ydinaseista, tänään niiden vastustus on kasvanut kansanliikkeeksi, jonka järjestämään kansalaistottelemattomuustapahtumaan tukikohdassa osallistui viime vuonna n. 800 ihmistä ja jota tukevat monet belgialaiset kansanedustajat, kulttuurivaikuttajat ja kansalaisjärjestöt.

For Mother Earth ja Forum voor Vredesactie järjestävät neljännen Bomspotting-tapahtuman NATO:n sotilastukikohdassa Kleine Brogelissa lauantaina 5.10.2002. Kyseessä on kansainvälinen, joukkomittainen ja väkivallaton kansalaistottelemattomuustapahtuma ydinasevarustelua vastaan: mielenosoittajat astuvat tukikohdan sisälle vaatien siellä olevien ydinaseiden poistamista. Mielenosoitukseen voi toki osallistua myös tukikohdan porttien ulkopuolella. Bomstopping IV on jatkoa kolmelle vastaavanlaisille Bomspottingille 1999-2001 ja siihen odotetaan nelinumeroista määrää osallistujia.


Ilmoittautumiset ja lisätiedot:

09-140 427 / Aseistakieltäytyjäliitto (klo 11.00->ilta)
[email protected].


Lisätietoja tapahtumasta:

www.motherearth.org/bomspotting

For Mother Earth
Maria Hendrikaplein 5-6, 9000 Gent, Belgium
[email protected]
http://www.motherearth.org

0

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        113
        2341
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        30
        1157
      3. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        953
      4. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        942
      5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        611
        912
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        855
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        85
        790
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        680
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        666
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        666
      Aihe