Huokaus

Ovatko tuttuja oireita: ainainen väsymys, josta seurauksena masentuneisuus ja keskittymiskyvyn puute, sekä MUISTIHÄIRIÖT? Tapahtumamuisti pätkii, ei muu. Väsymys on kaikkein pahinta. Se on fyysistä, mutta tuntuu että on henkisen väsymyksen aiheuttaja. Ohimolohkoepilepsiani todettiin kaksi vuotta sitten ja lääke kerran jo vaihdettu väsymysoireiden takia. En osaa innostua enää mistään...
12878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

hei. itse tossa kan kirjoittelin tänään tuosta aiheesta. väsymystä kerrakseen riittää vaikka muille jakaa.voisiko se johtua lääkityksestä?yritä jaksaa jospa kevät ja aurinko taas piristäisi.

Äänestä

oireet täälläkin ollu jo 10 vuotta kymmenillä eri lääkeyhdistelmillä.En vaan valita siitä neurologille koska ainut yhdistelmä millä on saatu edes puolitettua kohtausten määrä.

Äänestä

mutta sitkeästi etenkin nyt,
kun on valoisampaa yritän
väkisin liikkua ulkoa.
Nyt sujuu jo paremmin ja
enään ulkoilukaan ei ole
niin väkisin menoa.
Kun väsyttää menen suosiolla
lepäämään / nukkumaan.
On lupa olla väsynyt,
sillä lääkkeet sen tekee.
Koita kuitenkin jotain tehdä,
mistä saat itsesi pirteäksi.
Ei kannata liikaa antaa periksi
väsymiselle ja jos liikaa väsyy
kannattaa miettiä lääkkeiden vaihtoa.
Mulla niin monet lääkkeet vaihdettu,
mutta eniten on väsyttänyt
Gabitril, Trileptal/ Apydan.

Voimia kaikille väsyneille !

Mulla kans koko ajan muisti
pätkii ja kirjoitan muistilappuja.
Ongelma on se, että niitä
pitäisi kirjoittaa vaan en saa
aina kirjoitetuksi.
Kirjoitan ja en muista niitä
mukaani ottaa.
Nauran omalle tyhmyydelleni :)

Lauantai aamuna nauroin katketakseni: Perjantai-iltana siivosin iltapalan
jäljet pöydältä.
Laitoin tyhjään margariini purkkiin
teepussit ym... roskat ja ajattelin,
että ne tietysti menee roskiin.
No, lauantai- aamuna laitoin
aamupalan pöytään ja ihmettelin,
että mitä olen kaupassa sekoillut,
kun täällä on 1 ylim. margar.rasia?
En kyllä yhtään muistanut ostaneeni sitä.
Laitoin kaikki kamat pöytään.
Margar.rasian avattuani siellä oli
ne eilisillan roskat. Yök !

Yhtään en muista koko tilanteesta
mitään siis siitä,
että rasian laitoin jääkaappiin
enkä roskiin.
Sen tehdessäni ei tullut mieleenikään,
että rasia menee väärään paikkaan.
Olenkin alkanut epäilemään,
että saan poissaolokohtauksia,
joita en itse huomaa.
Sillä selittyisi moni muukin asia.

Äänestä
  • olisiko tämä ennenaikaista dementtiaa?Näin ainakin minä kuvaan sitä itselläni.Ei muutaku keltasia ja punasia tarralappuja jokapuolelle ne helpottaa kummasti.(jääkaapissa aikamonta)Tämänhän voisi lisätä kirjaan kootuimmat kommellukset. =)

    Äänestä

  • Kamalasti alkoi naurattaa tuo margariinirasiajuttu. Voi helkatti. Etenkin tuo yök! oli hyvä:). Yritä tässä nyt tosissaan olla, kun toinen kertoilee mitä on tapahtunut ja ne kuulostaa vaan hauskalta. Onhan se tietenkin kelju, että leivänpäälle tulee laitettua melkein vahingossa roskia:).

    Äänestä

  • Ansku21 kirjoitti:

    olisiko tämä ennenaikaista dementtiaa?Näin ainakin minä kuvaan sitä itselläni.Ei muutaku keltasia ja punasia tarralappuja jokapuolelle ne helpottaa kummasti.(jääkaapissa aikamonta)Tämänhän voisi lisätä kirjaan kootuimmat kommellukset. =)

    muistaa kirjoittaa ja liimata
    jääkaapin oveen.
    Menee vaikeeksi, kun en saa kaikkea
    kirjoitettua edes ylös.

    Tuhat ja sata asiaa yhtä aikaa
    mielessä ja hyvä,
    kun saan pari paperille.

    Äänestä

  • Hugo kirjoitti:

    Kamalasti alkoi naurattaa tuo margariinirasiajuttu. Voi helkatti. Etenkin tuo yök! oli hyvä:). Yritä tässä nyt tosissaan olla, kun toinen kertoilee mitä on tapahtunut ja ne kuulostaa vaan hauskalta. Onhan se tietenkin kelju, että leivänpäälle tulee laitettua melkein vahingossa roskia:).

    Mut hyvä on se, että nauran jutuilleni ;)

    Mies parka !

    Kaiken lisäksi laulan !

    Esim : Ei huolen häivää,
    päivä tää on verraton......

    Toinen biisi: Tee työtäs laulellen.....
    Se, kun kertoo mulle jonkun duuni asian
    niin alan laulaa sille.
    Se on aika pinna kiree nyt.

    Ehdotin sille vertaistukiryhmää,
    sais purkaa paineitaan siellä.
    Ei ole ikinä käynyt ja ei tarvitse
    kuulema nytkään !

    Äänestä

  • sauvatar kirjoitti:

    Mut hyvä on se, että nauran jutuilleni ;)

    Mies parka !

    Kaiken lisäksi laulan !

    Esim : Ei huolen häivää,
    päivä tää on verraton......

    Toinen biisi: Tee työtäs laulellen.....
    Se, kun kertoo mulle jonkun duuni asian
    niin alan laulaa sille.
    Se on aika pinna kiree nyt.

    Ehdotin sille vertaistukiryhmää,
    sais purkaa paineitaan siellä.
    Ei ole ikinä käynyt ja ei tarvitse
    kuulema nytkään !

    Juupa juu kyllähän näitä jälkeenpäin "naurattavia"
    kohtauksia tulee: lauantaina istuin saunan lauteilla ja huomasin ihmetteleväni: mitenhän tästä nyt autolla ajas ulos.. sit päätin että kai se on vaan kaasua painettava. Ja samassa oli pikku kohtaus ohi.

    Äänestä

  • Miekans kirjoitti:

    Juupa juu kyllähän näitä jälkeenpäin "naurattavia"
    kohtauksia tulee: lauantaina istuin saunan lauteilla ja huomasin ihmetteleväni: mitenhän tästä nyt autolla ajas ulos.. sit päätin että kai se on vaan kaasua painettava. Ja samassa oli pikku kohtaus ohi.

    kaasujalkasi ei mennyt kiukaalle ;)

    Enään en yksin saunaan uskalla mennä,
    pääni ei kyllä vuosiin ole tykännyt
    kuumasta.

    Äänestä

Väsymys on niiiin tuttua! Mitä kannattaisi tehdä, paitsi vaihtaa lääkemerkkiä? Vinkkejä? Voimia sulle.

Äänestä
  • älkää jääkö yksin väsymyksenne kanssa.

    Äänestä

riippuu mikä lääke?? Melkeen kaikki ne väsyttää toiset enemmän ja toiset vähemmän.

SElviä muistihäiriöitä mulle, ja kuulemma monelle muulle on aiheuttanut topimax. Esim. vieraiden sanojen opettelu oli täysin mahdotonta, samoten nimien opettelu.
KAveri myös masentu kyseisestä lääkkeestä niin pahasti että joutu napsiin pillereitä sen takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt kirjoitti:

Ovatko tuttuja oireita: ainainen väsymys, josta seurauksena masentuneisuus ja keskittymiskyvyn puute, sekä MUISTIHÄIRIÖT? Tapahtumamuisti pätkii, ei muu. Väsymys on kaikkein pahinta. Se on fyysistä, mutta tuntuu että on henkisen väsymyksen aiheuttaja. Ohimolohkoepilepsiani todettiin kaksi vuotta sitten ja lääke kerran jo vaihdettu väsymysoireiden takia. En osaa innostua enää mistään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu