kohtalotovereita?

No itselläni on semmoinen samantapainen ongelma.. Paitsi että olen vasta raskaana..

miehelläni on aamuvuoroviikkoja ja iltavuoroviikkoja. Aamuvuorossa hän herää, syö. lähtee töihin, tulee töistä, menee salille, istuu tietokoneella tai on kavereiden kanssa.
Iltavuorossa hän herää 12 aikaan syö on tietokoneella, salilla ja kahvittelemassa kavereiden kanssa ja lähtee töihin.. samaa on jatkunut jo kauan..

Pelkään että homma ei muutu vaikka me saammekin kohta vauvan. On turhauttavaa tehdä nyt kaikki yksin, saatika sitten kun vauva syntyy..

Hänen mielestään olemme tarpeeksi yhdessä, vaikka mielestäni yhdessäolossa pitää olla enemmän kuin saman katon alla oleminen!

Kerkeeköhän herra edes synnytys saliin kun on kokoajan muka niin kiire...?!?

Meillä mies oli sitä mieltä että lapsen tulon myötä vähentää harrastuksiaan mutta eipä ole mokoma sitä tehnyt. On arkisin poissa kotoa töiden takia 10 h, ma-iltaisin joskus menee töistä suoraan harrastuksiin ja tulee vain nukkumaan klo 21, pari iltaa sen lisäksi jää suoraan töistä salille ja vetää 1 - 1,5 tunnin kuntosalitreenit. Torstai olisi myös harrastus eli ehtii kotiin ehkä viideksi kuudeksi, ja harrastus alkaa seitsemältä (joskus jättää tämän välistä), perjantaina suoraan töistä harrastukseen ja kotiutuu n. 19.30. La tai su-aamu lähtee aamupalan jälkeen ensimmäiseksi salille. Ti tai ke-ilta olisi mun vuoro harrastaa mutta kun ei tiedä tuleeko herra klo 17 vai 18 jälkeen kotiin; jos tulee vasta 18 jälkeen voi olla etten enää jaksa lähteä harrastamaan mitään. Olenkin sitten yrittänyt haraastaa vauvan kanssa, mutta haraastusten kirjo on hieman suppeahko, eli yleensä teemme tunnin kävelylenkin tässä lähistöllä. Kotona on kuntopyörä olkkarissa joten silläkin sitten kuntoilen ja teen vatsalihastreenejä olkkarin lattialla vauvan leikkiessä vieressä.

taistellut samojen ongelmien kanssa,mut koska olen jo toista kertaa äiti ja mieheni tuli vasta eka kertaa isäksi,ymmärsin aloittaa taistelun jo odotus aikana.Eli aina kun mieheni puhui jotain tyyliin hän tekee sitä ja tätä korjasin et katsotaan ehditkö sitten kun vauva tulee ja jos ehdit,ehdin sit minäkin.Puhuin jo silloin viikottain et vauva ei ole mun projekti vaan yhteinen.Kun minä osaan vaan imettää paremmin kuin hän ja senkin hän voi "korvata" minulle ja vauvalle muulla ajalla.Nyt vauva 3kk ja taistelen silti,vaikka hyvin menee tästä asiasta päivittäin enkä aio antaa periksi ollenkaan.Kun mies tulee töistä on syönyt ja rupeaa puuhastelemaan omiaan sanon et menen lenkille.. teen tuon tai tämän,ole sinä vauvan kanssa.Tai mies katsoo tv.tä menen vauvan kans viereen ja kun pitää vaihtaa vaippa sanon vaan et vaihdatko sinä.Hänellä on paljon harrastuksia joissa menis vaikka koko viikko mut kun hän on lähdössä esim salille sanon jo lähtiessä et milloin tulet,kun mun pitäis tänään vielä päästä kaupungille tms.vaik ei niin tarviskaan.Jos tulee jupinaa niin sanon ihan suoraan et millä oikeudella hän luulee menevänsä salille ylipäätään kun hänellä on pieni vauva,jos minäkään en niin voi tehdä.Leikin välillä jopa tyhmää et en ymmärrä ollenkaan et hän olis vähemmän lapsen kanssa kun minä,vaan et illat kuuluis hänelle,mut autan kuitenkin vähän.On mennyt hyvin,mut ei viikkoakaan et ei joudu pitämään puoliaan ja menemään vaan ilman vauvaa välillä vaik ei huvittais vaan mieluiten kotona lepäisin.Menen kuitenkin et pysyy tasapaino yllä ja ymmärrys miehen päässä.Eli taistele itse itsellesi oikeus ja tila kun et tosiaankaan ole lapsesta ainoastaan vastuussa vaan puoliksi miehesi kanssa,hyvässä ja pahassa.