minä en usko

En usko tuonpuoleiseen, elämään kuoleman jälkeen. Ei helvetti voi olla enää tämän pahempaa, yksin yksinäisyydessä ihmistä kaivaten. Helvetissä on ainakin muitakin. Taivaaseenkaan en usko, siihen että nyt elettyäni nuhteettomasti,kenties kärsien, pääsisin johonkin taivaan iloon. Kuollut on kuollut, pelkkä kuori jonka jälleen on maaksi tuleman,helvetti on yksinäisyydessään täällä ja nyt, taivas luonani ehkä vielä joskus rakkaan ihmisen kanssa.
2304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minustakin elämä on enimmäkseen kamalaa. Monesti ainut toivoni on ollut se, että se päättyy joskus. Puheet iankaikkisesta elämästä ovat kauhistuttaneet vain. Olisihan sitä riittävästi kestämistä tässä ajallisessakin, ei tosin yksinäisyyden vuoksi vaan sen että pitää elää täällä toisten harmina.

Mutta Jumala kutsuu minua, enkä tohdi hätistellä Häntä pois kiusaamasta. En kyllä yhtään ymmärrä, mitä Hän minusta haluaa; mitä Hän minulla muka tekee, kun olisi kaikin puolin parempiakin ihmisiä valittavana, ja toisaalta suuremman avun tarpeessa olevia. Sen kuitenkin näen, miten paljon hyvää olen Häneltä saanut, enkä saata enää epäillä Hänen lupauksiaankaan.

Ei se muuten niin mene, että vain nuhteettomat pääsevät taivaaseen. Silloin se tosiaan olisi autio. Oman pietistis-luterilaisen uskoni mukaan sinne pääsee tai joutuu uskomalla Jeesuksen henkilökohtaiseksi vapahtajakseen. Siis että Hän sovitti kaikki maailman synnit - minun erityisesti - kuollessaan ristillä.

En ole kuullut, että kukaan olisi saavuttanut taivasta maan päällä. Kyllä haaveilla saa, mutta liian moni pettyy, kun elämästä ei tullutkaan täydellistä toiveiden täytyttyä. Sama rakkauden kanssa. Vain Jumalan rakkaus on täydellistä, ja se pitäisi muistaa ihmissuhteissakin. Ne ovat aina epätäydellisten ihmisten välisiä ja niihin kuuluu vaikeuksia.

No, nyt pitää lopettaa, ehkä niin on hyvä. Toivon sinulle voimia!

Äänestä
  • ...ei tämä elämä niin kamalaa ole, kun rupeaa miettimään niin onhan sitä paljonkin kivoja juttuja joiden vuoksi kannattaa elää! yksinkin voi pitää hauskaa ja tehdä kaikenlaista kivaa. tiedän, sillä olen itsekin yksinäinen. olen kuitenkin mielestäni onnekas vaikka välillä yksinäisyys masentaakin. minulla on kiva kämppä, ruokaa jääkaapissa, opiskelupaikka, harrastuksia ja rakkaat lemmikkieläimeni. mitään vakavaa sairauttakaan minulla ei ole, eikä alkoholi-tai huumeongelmaa.
    ehdottaisin teille molemmille että ottaisitte itseänne niskasta kiinni ja menisitte ammattiauttajan puheille. niin tein minäkin kun ajatukset alkoivat mennä liian synkiksi ja masennus alkoi saada yliotteen, enkä ole katunut. tsemppiä teille molemmille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alone kirjoitti:

En usko tuonpuoleiseen, elämään kuoleman jälkeen. Ei helvetti voi olla enää tämän pahempaa, yksin yksinäisyydessä ihmistä kaivaten. Helvetissä on ainakin muitakin. Taivaaseenkaan en usko, siihen että nyt elettyäni nuhteettomasti,kenties kärsien, pääsisin johonkin taivaan iloon. Kuollut on kuollut, pelkkä kuori jonka jälleen on maaksi tuleman,helvetti on yksinäisyydessään täällä ja nyt, taivas luonani ehkä vielä joskus rakkaan ihmisen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu