Doberman-ämmä

Kerran kun näen, että paskatat sitä koiraasi keskustassa keräämättä niitä pussiin, tuon ne oikeasti sun postilaatikosta sisälle, ja varmistan että putoaa pussin suu alaspäin!
Mäkin harrastan kävelyä vaikkei koiraa olekkaan, eli ei ole kovin vaikea paikallistaa missä asut!!

Mä olen kyllä sitä mieltä, että koirat pitäisi kieltää taajamassa, aivan niinkun hevosetkin. Pitäisi olla erityislupa rakin pitämiselle!!
Sit niitä kusetetaan jokaiseen portin pielukseen missä kukaan ei just satu kävelemään.
283201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

yksi vittuuntunut kouvolan meinigistä lisää... ei liene yllätys. tarkotan sillä että et ole ensimmäinen.

Äänestä
  • vika se on että ihmiset käyttäytyy kummasti. Lähipaikkakuntalaisena ihmettelen kyllä teitä kaikkia

    Äänestä

AIVAN SAMAA MIELTÄ.
Mä olen niin kyllästynyt kun naapurin oven takaa tulee se koiran ominaishaju, siis mädän haju!
Meidän rapussa ollaankin nyt meinattu kerätä adressi, ja toimittaa se tämän naiden vuokranantajalle ja isännöitsijälle, että joko koira lähtee, tai sitten lähtee myös eukkokin. Meillä asunnonomistajilla on kuitenkin aika paljon sananvaltaa kun tässä vielä itse asutaan..

Äänestä
  • taidatte olla hulluja koko kylä'Eikös siellä ole tehtaita joka puolella ja paska haisee

    Äänestä

  • saatana kirjoitti:

    taidatte olla hulluja koko kylä'Eikös siellä ole tehtaita joka puolella ja paska haisee

    NUUHKIHAN ITSEÄSI,TAITAA P...KA HAISTA REIPPAASTI!!!

    Äänestä

Ei voi olla liian vaikeaa ulostuttaa koiraa esimerkiksi metrin päähän kävelytiestä. Se ei haittaa ainakaan minua. Mutta paskat keskellä tietä on aivan hävytöntä!

Äänestä
  • Mua ei kakkakikkareet ainakaan haittaa yhtään! Kyllä mä niitä osaan väistellä...=)

    Äänestä

  • ILoveDogs kirjoitti:

    Mua ei kakkakikkareet ainakaan haittaa yhtään! Kyllä mä niitä osaan väistellä...=)

    Sä ehkä osaat, mutta osaako lapset?
    Vai oletko sä se edesvastuuton ulkoiluttaja, jos ne kasat ei sua haittaa, niin laita osoite, niin aletaan raahata niitä sun pihalle, niin pääset harjaannuttamaan sitä väistely taitoasi/viettiäsi..
    Mua ainakin raivostuttaa, kun tuolla kävelee ja hanki on kusiläikkiä täynnä. Paskakasat alkaa
    haista kevät auringossa.

    Saati sit kesällä kun niitä läähättäviä, haisevia takkukasoja aletaan raahaamaan terassille mukana, toisten kenkiä haistelemaan.
    Sinappia vaan niiden perseen alle, ei ainakaan toista kertaa samalle alueelle istahda.. ;D

    Äänestä

  • ILoveDogs kirjoitti:

    Mua ei kakkakikkareet ainakaan haittaa yhtään! Kyllä mä niitä osaan väistellä...=)

    itsekästä puhetta... no eihän tupakanpolttajatkaan tunnu kanssa ihmisiä ajattelevan. ei koiran omistajat eikä juopotkaan. se just kertoo kaiken ihmisestä itestään mimmonen on. tää rakkikansa kun jatkaa hillumistaan, on turha ottaa kyllä itteensä jos paskaa on tullut pyytämättäkin ovelle. niinhän sitä jaetaan paskaa muille kans ja ihan pyytämättä. tulppa vaan joka koiran perseeseen niitattava kun ei paskominen muuten lopu.

    Äänestä

  • make kirjoitti:

    Se on ihan oikein teille vitun hienohelmoille että astutte koiranpaskaan, kumpa mvielä kaatuisitte ja saisitte koiranpaskaa suuhunne. Mitäs pahaa koiranpaskassa ja kusessa on ? ei niin mitään, ne on aitoja luonnontuotteita, toisin kjuin ihmisten myrkyt, autojen pakokaasut ja tupakan käryt, tehtaiden päästöt, puhumattakaan kaikenmaailman hajuvesistä, jotka on toddella pahanhajuisia, ja aiheuttaa monille allergiaa, kyllä lemmikkien jätökset on loppujen lopuksi aika puhtaita ja harmittomia noihin verrattuna -ja huom. EN ole koiraihmisiä.

    Äänestä

  • S-Tanan hienohelmat kirjoitti:

    ai se on hieno helma jos ei halua rakinpaskoja nähdä silmisssään. pitäskö kerätä sulle kuule kottikärryllinen niin saisit panna muutakin kuin mummia kainaloon, kasan aitoa koiranpaskaa. NII! siehen vaa olohuoneesi lattialle, kyl on kiva pyöritellä siinä sitte ja lastalla levitellä. vai mitä? luonnon tuotetta, ja eiku syömään.

    Makelle tuntuu olevan tuttuja nää hieman vanhemman sukupolven deodorantti merkit.. Huomaatkos nyt...SINUSTA EI PIDETÄ...

    Äänestä

  • Kippe kirjoitti:

    Makelle tuntuu olevan tuttuja nää hieman vanhemman sukupolven deodorantti merkit.. Huomaatkos nyt...SINUSTA EI PIDETÄ...

    mitäs sekoilet ja yrität... yritätkö näyttää viisaaltakin nyt kun joku mollaa vai? kaikki on epätoivosen tilaisuudet hyväksi käyttää.

    Äänestä

  • make kirjoitti:

    mitäs sekoilet ja yrität... yritätkö näyttää viisaaltakin nyt kun joku mollaa vai? kaikki on epätoivosen tilaisuudet hyväksi käyttää.

    En oikee saa selvää tosta sun tekstistä,että mitä tarkotat.. Tietysti kello on ollut jo paljon kun olet kirjotellut,että nukku matti on jo varmasti ollut osa syyllinen tähän asiaan!! Noi sun "fiksulta näyttämis" yritykset on säälittäviä.. Nyt availet tuolla uusia keskusteluja,ja esität välittäväsi..huh,huh. Eikö sun pitäisi vääntää asia niin,että kouvola on perseestä koska on kodittomia niin paljon.. se kuullostas jo sulta!!!!

    nytkös sitäkään ei saa tehdä enään... senki jo kiellät. mitäs täälä saa tehdä, kerro se meille kaikille. loin mahdollisuuden olla fiksu edes yhdenkin kouvolaisen ja kirjottaa sinne, no mitä tapahtuu? näkeehän sen jokainen. jatka vaan nyt kiertämistä sielä ulkona kippe, pääset taas 15min. koneelle naputtamaan, eikös niin. luet kato välillä niin ei tartte ulos pakkaseen mennä. en tarkota sillä että olisit koditon. alahan sinäkin välittämään muista niin ehkä sinustakin välitetään paremmin. kato make auttaa. kirjotat ja yrität näyttää viisaammalta, sillä asuthan kouvolassa kuitenkin.

    No täällä saa ainakin kirjottaa oikein.. Oletko nyt jo joku jumala,koska "loit mahdollisuuden".. Vittu noi on ihan sairaita juttuja.. Kuule kyllä minä muista välitän ja minusta välitetään,et ihan on Kipen hyvä olla ja elää!!!!

    tunnu... voisit harkita ainakin.

    Äänestä

kouvolan kerma paskapuheitanne, ette muuta varmaan osaakaan.

Äänestä
  • Eli sinä olet katkera persaukinen paskiainen.. Puheistasi päätellen..

    Äänestä

  • Kippe kirjoitti:

    Eli sinä olet katkera persaukinen paskiainen.. Puheistasi päätellen..

    miten niin?

    Äänestä

Jos puhut mun mutsista ja sen koirasta, ni ripuloin sun postilaatikkoos

Äänestä

Koiranpaska on hieno asia =) Koiranpaskaa jokaisen jalkapohjiin, sitä myös olohuoneen mattoon. Paskahan ei haise =DDDDD

Äänestä

Eihän se haise... ei yhtään. Tämäkin asia on vain psykologinen piirre ihmisissä. Täytyy olla aika jöröjukka ja häpeämätön narsisti jos joku koirankakka on niin haisevaa ettei sitä muka saisi kadulla näkyä.
Aivan naurettavaa että vielä tänä päivänä koirankakka mukamas haisisi. Koiranruoatkin ovat jo huippukehittyneet, hyvä jos koira edes pieree.

Itse käytän koiran ulostetta mm. kaviaarin sijasta leipäni päällä. Chihuahuan kakka ruisleivän päälle siveltynä pirkan kevytwurstit on aivan mahtava välipala.

Äänestä
  • jos ihminen edes kusee kadulle poliisin nähden niin se on heti sakot, mutta jos koira PASKOO niin se ei oo sitten mitään rangaistavaa. Eikö oo joku pielessä?

    miettikääpä sitä, ihan kuin nyt koiran ulostus ois maailman suurin rikos mutta omistajan pitää kyllä korjata ne pois tai sitten voisimme hakea kennelistä 20 rakkia ja viedä ne paskomaan kyseisen piittaamattoman koiran ulkoiluttajan omalle kotiovelle.

    Äänestä

Olen koiranomistaja kouvolassa ja voin myöntää etten kerää koirieni kakkoja KOSKA KOUVOLAN KAUPUNKI EI OLE VITTINYT LAITTAA ROSKIKSIA TARPEEKSI. 10 km lenkin kun menet koiran kanssa niin siitä 8km saat kantaa kakkapussia mukanasi.
joten tehkää adressi kaupungille jossa vaaditte lisää roskiksia niin olen 100%varma että asiat muuttuu.

ja turha syyllistää koiria kakoista kadun varsilla, koska koira ei itse osaa sitä kerätä. syyttäkää laiskoja omistajia, ÄLKÄÄ koiria.
Tekee pahaa kun viattomia luonnonkappaleita syytetään vaikka he vain tekevät hätänsä pakon edessä KUTEN IHMINEN.

Äänestä

Omistajan vika.

Äänestä

Johan on ihmiset hiljenytnyt ketjussa.

Äänestä
  • Oota vaa nii se sunki ketju viel nousee

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

V***UUNTUNUT kirjoitti:

Kerran kun näen, että paskatat sitä koiraasi keskustassa keräämättä niitä pussiin, tuon ne oikeasti sun postilaatikosta sisälle, ja varmistan että putoaa pussin suu alaspäin!
Mäkin harrastan kävelyä vaikkei koiraa olekkaan, eli ei ole kovin vaikea paikallistaa missä asut!!

Mä olen kyllä sitä mieltä, että koirat pitäisi kieltää taajamassa, aivan niinkun hevosetkin. Pitäisi olla erityislupa rakin pitämiselle!!
Sit niitä kusetetaan jokaiseen portin pielukseen missä kukaan ei just satu kävelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu