Hei kaikille! voisitteko kertoa, miksi kannattaa parantua syömishäiriöstä? Mikä siinä on niin väärää? Entä toisaalta, mitä iloa siinä on ja, mistä siinä nautit?
Haluatko parantua vai et, ja miksi?
odotan viestiäsi, yksi syömishäiriöinen
Haluatko parantua vai et, ja miksi?
odotan viestiäsi, yksi syömishäiriöinen
Vastaukset 7
Vanhimmat
...koska se pilaa terveyden ja pidemmälle päästessään voi viedä jopa hengen. olen kärsinyt syömishäiriöstä nuorena ja voin sanoa että se oli yhtä helvettiä. tuskin kukaan siitä nauttii!!!
Mikä siinä on niin 'väärää'? Tiivistettynä, anoreksian ja bulimian sairastaneena:
- fyysiset oireet (pyörtyily, rytmihäiriöt, vatsahaava, hampaat rikki, hiukset ja iho paskana, jnejne.)
- psyykkiset oireet (jatkuva masennus/ahdistuskierre -> sh jatkuu ja pahenee)
Mitä 'iloa'.. kai sitä kokee hetkellisesti nauttii, kun saa pidettyä itsensä kurissa. Sitten kun huomaakin, että kaikki on silti entisellään ja mahdollisesti vielä huonommin, iskee taas ahdistus. Se siitä ilosta.
Viiden vuoden sairastamisen jälkeen siinä ei enää edes ole kyse kurista, onnistumisista ja epäonnistumisista, vaan siitä sairaskäyttäytymisestä on vain tullut rutiini, josta ei pääse irti vaikka kuinka haluaisi. Toisaalta ei ole enää voimia haluta yhtään mitään. Tekisi vain mieli kuolla hiljaa pois. Itsemurhakin vaatii liikaa energiaa ja motivaatiota.
Että sellaista.
niinhän se on, kiitos että kirjoitit(te)!!!:)
tietoa voi olla ja on, mutta sitä ei jaksa miettiä tai ottaa käyttöön , tajuta ja sisäistää, koska pelästyy sitä mitä on tullut tehtyä ja haluaa pitää päänsä kasassa ajattelemalla, että on ajatellut ihan oikein ja terveesti.
mutta miksi ihmeessä "parantuminen" on niin vaikeata? " parannut vaan", sanoo joku ja ittekin aattelee joskus, mutta kun ei ylpeyden nieleminen käy niin helposti. sillonhan täytys niinkuin myöntää tehneensä väärin, vaikka toisaalta sitä enemmän se pahenee, mitä kauemmin sen kieltää -sisällä vellova paha olo ja pelko.
on ihanaa, kun välillä on ihan normaali olo, semmonen kuin oli ennen syömishäiriötä. mutta kuitenkin sitten jotain tapahtuu ja on taas tappelemassa ittensä kanssa. oon alkanut nauttimaan tappelusta.. se on pelottaava, musta on alkanut tuntumaan, ettei tämä olekaan ihan tervettä..
joskus pään valtaa ajatus, että juoksee niin kauan, että pää halkee..sitten yhtäkkiä sisältä hyppää pelko, että mitä mä teen. mutta kun ei osaa tehdä muuta, ei osaa tai halua niellä sitä ylpeyttään, omaa, erityistä juttuaan.
nautin heikoiuden tunteesta. siittä kun ei ole syönyt vähään aikaan, eli maha on tyhjä ruuasta. tunnen itteni sillon niin heikoksi ja myös vahvaksi valmiina kaikkeen. ettei mikään paha uskalla koskee muhun, koska oon kuitenkin niin hauras ja erityinen. mutta mieleltäni niin vahva, "hallitsen itseäni"..vaikka se taitaa olla se joku paha joka hallitsee mua, kääntää mut itseäni vastaan ja saa mut ajatteleen kaiken niin sairaan kriittisesti ja inhoomaan itteeni melkein kaikesta. unohtamaan ympäröivien ihmisten rakkauden, elämän pelastuksen ja lahjan.
voimia kaikille elämänsä tiellä. haluisin sanoa, että kumpa kukaan ei joutuisi kokemaan syömishäiriötä, sen tuskaa. mutta se puhtauden tunne on kuitenkin kaunis..mutta vaan hetkellinen ja tie vie kuolemaan. miksi en pelkää? olen alkanut pelkäämään ja kipuamaan ylöspäin hyisestä valtamerestä.
Olen aivan hakoteillä, sillä kuvittelen että minun on pakko laihduttaa tullakseni hyväksytyksi. Tajuan, etten ole ylipainoinen, mutta en halua alkaa syödä normaalisti. Saan huonon omatunnon jokaisesta suupalasta ja olen tyytyväinen ainoastaan silloin, kun vatsani kiljuu nälkää. Ajattelen, että siinäpähän kiljut, olen vahvempi ja hallitsen nälkääni.
Parantua kannattaa, koska pitkän päälle tämä olotila ei ole nautittava. Aina on valehdeltava kaikille syömisistään ja pian huomaa, että melkein aina kavereitten kanssa vietetty aika liittyy syömiseen, joten ei voi enää osallistua mihinkään syömisen pelossa. Ihmiset huolestuvat nälkiintyneestä ihmisraukasta ja tahtovat auttaa, mutta apu ei ole tervetullutta ja riita on pystyssä.
Haluan parantua välttyäkseni kaikilta fyysisiltä vaurioilta ja ollakseni jälleen normaali osa yhteiskuntaa. Haluan parantua ollakseni iloinen kylläisenä. Haluan parantua oman mielenrauhani vuoksi.
käy paranemisen tie... toivoa kuitenkin on ja paranemista kannattaa tavoitella. Mulle paranemista on onnellisuus: ei tarttis enään valehdella syömisestä, paastota, taas vaihteeksi ahmia huonoa omaatuntoa, ei tarttisi inhota itteensä kuoleman partaalle. Laihuus on kivaa ja piristävää. Nyt oon kuitenkin löytänyt jo vähän tasapainoa;) ei aina inhoa itteeni läpeensä ja pystyn jo "hyväksymään" itteni (välillä kuitenkin tekis mitä tahansa laihtuakseen).
päivän piristystä!
kertoisitteko, mistä syömishäiriö alkoi itsellänne?
Luin yhtä 1996 vuoden kodinkuvalehteä, jossa kerrottiin syömishäiriön ohjeita ja yksi oli , että oireita huomatessa(jättää syömättä, syömisestä huono omatunto jne.) pitäisi puhua siitä vanhemmille tai terkkarille...
"miksi minä?
minä olin normaali
minä olin hyvin voiva
minä olin terve
minulla oli kaikki hyvin
- miksi minä?-
--miksi minä nautin tästä?--
olen sairas...
-olenko?"
mihin maailma on menossa? parempaan/ huonompaan? onko välillä vielä jokin vaihto ehto?
inhoon itteeni, ja , onneks, samalla pelkään. ...hyvää yötä, Jeesus myötä!!!!!!!!
Mulla syömishäiriö alkoi siitä, kun jätkäkaverini sanoi että mulla on pyöree maha. Siinä samalla jätin tän jätkän ja päätin alkaa laihduttaan. Vielä näyttäisin hänelle, ähäkutti, mä pystyn siihen. Ja pystyinhän mä, siihen pisteeseen asti, kunnes olin sairaalassa nenä-mahaletkussa. Mutta nyt kun ei ole enää huolta sairaalaan joutumisesta voin jatkaa sitä ihanaa täydellisyyden tavoittelua. Voin jatkaa sitä siihen pisteeseen kunnes kuolen. Tämä on niin ihanaa, olo on mitä mainioin kun ei ole kuukauteen pistänyt suuhunsa muuta kuin vettä ja kahvia...