on vanhalla ja uudella lestaadiolaisuudella? onko jompikumpi syntiä?
mitä eroo
putkikorva
1284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
>>
on vanhalla ja uudella lestaadiolaisuudella? onko jompikumpi syntiä?
>>
Ensinnäkin täytyy kysyä mikä on lestadiolaisuutta?
Kaikki todellinen lestadiolaisuus on "yhtä vanhaa", eli pohtautuvat Laestadiukseen (1800-1861) Hän oli ruotsin lapissa vaikuttanut voimakas herätyssaarnaaja. Laestadiuksen jälkeen liikettä johti Juhani Raattamaa ja 1900-luvun lähestyessä liike alkoi rakoilla ja hajosi kolmeen joukkoon, eli uuteen herätykseen, esikois- ja vanhoillislestadiolaisuuteen. Myöhemmin nuo joukot ovat jatkaneet hajoamistaan eri liikkeiksi. Joidenkin arvioiden mukaan on jopa 17 eri lestadiolaista liikettä, joilla on kuitenkin kaikilla todellinen historia Laestadiukseen asti. Kuitenkin vain neljällä lestadiolaisliikkeellä on jotai käytännön merkitystä. Tässäpä ne suuruusjärjestyksessä ja arvioituine kannattajineen:
-Vanhoillislestadiolaisuus 80 000 ihmistä
-Esikoislestadiolaisuus 10 000 ihmistä
-Rauhan sanan lestadiolaisuus 7 000 ihmistä
-Uusi herätys 4 000 ihmistä
Ns. Uuslestadiolaisuudessa tuolla naapuripalstalla ei palstan lisäksi löydy mitään todellista, jonka johdosta se on paljastunut nettivitsiksi.
Vanhoillislestadiolaisuudella on voimakkain muut pois sulkeva opetus ja he ajattelevat kaikkia muita, myös sisarusjärjestöjään, eriseuroiksi. Myös esikoislestadiolaisuudessa löytyy ajatusta ainoasta oikeasta seurakunnasta, mutta ei niin voimakkaasti. Uusi herätys ja Rauhan sana lienevät suvaitsevimpia, eivätkä niin herkästi tuomitse muita joukkoja.