Alkoholismista...

benzomaani

Suomessa on n. 300.000 työssä käyvää alkoholistia jotka juovat kuka enemmän, kuka vähemmän.
Jokaisen juovan alkoholistin taakse kätkeytyy useita syyttömiä, jotka joutuvat kärsimään tästä juomisesta.

Eniten mieltäni vaivaavat juopon puoliso ja lapset.
Nämä kun elävät siinä samassa perhehelvetissä, ja mikä ironisinta - syyttävät itseään sen juopon juomisesta.

Joka vuosi kuolee alkoholiin tai siitä johtuen 3.500 ihmistä. Kaikki hiljaisuudessa haudattuja ja vaiettuja vainajia.
Lisäksi n.800 itsemurhaa, joissa alkoholisti onnistuu ja n. 400 alkoholistin läheisen tekemää itsemurhaa. Nämä luvut ovat suuntaa antavia arvioita.

Sairaalan vuodepaikoista alkoholistit täyttävät joka neljännen ja mielisairaaloissa joka toisen.

Tässä olisi työmaata kaikille raitistuneille alkoholisteille vaikka kuinka paljon.
Paljon inhimillistä hätää ja tuskaa voitaisiin välttää jos saataisiin sanomaa vietyä oikeissin paikkoihin, oikeille henkilöille.

Kannattaako silloin haaskata voimavaroja oppiristiriitoihin kuin joissain uskonlahkoissa tai poliittisissa puolueissa. Oppiristiriidoissa on aina (joka kerta) kyse vallasta, ja valtaan voi myös sairastua. Siihen voi paeta elämää kuten päihteisiinkin, ja siitä voi siten tulla riippuvaiseksi.

Tietysti se on helpompaa kuin itse raittiustyö ja sanoman vienti, mutta se mielummin lisää lasten ja puolisoiden tuskaa kuin vähentää sitä.

5

625

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Beach boy

      Kannattaako silloin haaskata voimavaroja oppiristiriitoihin kuin joissain uskonlahkoissa tai poliittisissa puolueissa. Oppiristiriidoissa on aina (joka kerta) kyse vallasta, ja valtaan voi myös sairastua. Siihen voi paeta elämää kuten päihteisiinkin, ja siitä voi siten tulla riippuvaiseksi.
      Tuo oli kyllä laittamattoman hyvin ilmaistu kanta. Olen seurannut tätä palstaa jo jonkin aikaa ja minua, tavallista alkoholiriipuvaista, häiritsee oppiristiriidat AA-porukan sisällä. Tärkeintähän on auttaa ihmistä joka kamppailee alkoholisminsa kanssa. Tuli se apu sitten yläkerran ukolta, Billyltä, perinteisestä AA:sta tai omasta pääkopasta. Päämäärä on kai tärkein.
      Normiholisti ei edes tiedä jos vaikka raitistuu väärillä opeilla.

    • on siinä, että alkupuolellaan se antaa uhrilleen monia positiivisia viboja: nauttineena on rento ja hyvä olo, uskaltaa lähestyä vastakkaista sukupuolta, on kavereita. "Velat ovat saatavia", siltä todella tuntuu.

      Yleensä vasta vuosien juomisen jälkeen kielteiset puolet voittavat ja silloin uhrin ja hänen omaistensa elämä on monin tavoin kietoutunut alkoholin ympärille. Alkoholi on itseohjautuva järjestelmä. Juomisesta tulee elämän keskipiste jolle koko muu elämä on alisteista. Kierteen katkaiseminen onnistuu vain elämän perusteellisella muutoksella ja se on äärimmäisen vaikeaa.

      Keskeinen ongelma on miten nuoret saataisiin tiedostamaan alkoholin kielteiset puolet. Edellämainitsemieni alkoholismin alkuominaisuuksien lisäksi yhteiskunta, media, yleinen suhtautuminen ja kaveripiiri ovat tavattoman alkoholimyönteisiä. Ei tule mieleenkään kuunnella joitakin jostakin raittiudesta saarnaavia homekorvia.

      Yhteiskunta on saatava tiedostamaan alkoholin aiheuttama suunnaton kärsimys ja se on saatava toimiin kärsimyksen lievittämiseksi alkoholismin syntyvaiheisiin puuttumalla. Media on saatava tietoiseksi vastuustaan ja alkoholi on pudotettava jalustalta jolle se on nostettu. Ennakkoasenteet on muutettava alkoholikielteisiksi. Humalatila on aina myrkytystila.

    • hoitaa alkoholisteja

      Eiköhän tuo siperia opeta lopulta. Kuolee tai paranee, tarvitseeko siihen yhteiskunnan varoja hoitaa, alkoholismihan on itseaiheutettu sairaus.

    • AAholisti

      Niin. Informointi on tietenkin hyvä juttu, mutta se jolle alkoholi tuo ongelmia, ei tajua pyytää/hakea apua kuin viime hädässä -jos ehtii. Kouluvalistus on ok, samoin eri tahot voivat valistaa tiettyä ryhmää kohtuukäystöstä, alkoholisteja ehdottomaan raittiuteen pyrkimisestä, vertaisryhmistä (esim. AA:n olemassaolo), eli näitä kautta ihnisille jää ehkä mieleen edes muisitkuvana se mistä sitä apua saa kun on itse kypsä hakemaan sitä apua.

      Pakkotuputtaminen ei ainakaan aitoa alkoholistia -kuten itse olin- auta, koska alkkiksen luonne kääntää jutun vihaksi ja vastustukseksi. Vasta tarvottuaan tarpeeksi syvälle eli sen oman pohjan löytämisen kautta voi alkaa hakemaan apua, joko aa:sta tai´muusta tahosta.

      Tragedian määrä maassamme on suuri, koska niin monen alkoholismi peittyy hienosti kulissien taakse. Itsellänikin kulissi kesti aikansa; siistit vaatteet, työ, ystävät , auto jne. Sitten ne alkoivat murentua, ja kurjuus lisääntymään.

      Valistakaamme siis sopivassa kohdassa, mutta älkäämm ekoettako pakottaa ketään mihinkään, koska se ei auta -valitettavasti.

    • Lisbeth

      "Oppiristiriidoissa on aina (joka kerta) kyse vallasta, ja valtaan voi myös sairastua."

      Tuossapa tuo totuuden siemen!

      Ja lisäksi on näköjään helpompi riidellä kuin miettiä miksi on oikeasti paha olo..Tästä on minullakin omakohtaista kokemusta.

      Erimieltä saa olla mutta silloinkin olisi ihanne jos lähdettäisiin terveeltä pohjalta ja ilman riitaa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1033
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      114
      972
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      758
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      411
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      378
    Aihe