paniikkihäiriöstä?

josta olen kärsinyt vuosikausia, ennen lapsia yritin syödä siihen lääkitystä, mutta ei ollut minun juttu, mieluummin ilman.
Oma sairauteni kulkee käsi kädessä elämäntilanteen kanssa, kun on itsetunto kohdallaan ja asiat hyvin, oloni on loistava ja tunnen pystyväni mihin vaan!
Kun taas tulee esim. parisuhteeseen riitoja, tai muuta stressiä ja vaikea elämän jakso, niin paniikki nostaa taas päätään, selviän siitä lähinnä niin, etten juo kahvia (lisää jännitystä), ja oleskelen kotosalla (tämä ei kyllä ole pitemmän päälle hyvä keino, on sitten vaikea taas lähteä ihmisten ilmoille...), puhun puolisoni kanssa, joka koittaa tukea minua, sekä paniikin tullessa yritän ajatella positiivisesti tyyliin "ota rauhallisesti, ei mitään hätää, kohta tämä menee ohi".
Tietenkin olisi hyvä jutella lääkärin kanssa ja jos ei tahdo mitään lääkkeitä niinkuin itse en halunnut, niin voisihan sitä koittaa jotain rentoutusta jne?
Voimia sinulle!
Jos jollain on lisää vinkkejä, kuinka varsinkin äiti voi toimia paniikkihäiriön kanssa, minäkin ottaisin niitä ilolla vastaan!

Hei,
minulla diagnosoitu. Söin siihen ennen raskautta lääkettä ja nyt kun lapsi 1,5 vuotta en ole raskauden alusta alkaen syönyt enää lääkettä. Minulla oireet: kaupassa käynti oli ahdistavaa, autolla matkustaminen (varsinkin linja-autolla) tuotti tuskaa enkä halunnut juuri lähteä pitkille ajomatkoille enkä mihinkään huvipuistoihin yms. missä paljon ihmisiä ja joutuu jonottelemaan.
Paniikkihäiriössä käy niin, että nyt kun olet tuon kerran kokenut niin alat pelätä oireitten tulevan kaupassa ja sitten jossain muualla jne. Oireet tavallaan tulevat siitä kun koko ajan pelkäät, että tulevatko ne... Noidankehä. Mutta kun asioista puhuu ja menee kuitenkin tilanteisiin missä kohtaus ollut ja kokee niitä hetkiä kun se ei tulekkaan niin saattaa pystyä elämään häiriön kanssa. Niin minä nyt teen. Eka kerta kaikessa jännittää ihan pirusti (neuvola, tarhaan meno) mutta kun paikat ja tavat tulevat tutuiksi menen reippaasti ja pelkäämättä. Paniikkihäiriö seuraa minua läpi elämän. Sen kanssa on vain opittava elämään, mutta ei todellaakan kannata antaa sille periksi ja mökkiytyä sillä se pahenee koko ajan sillä tavalla. Rohkeasti vain ulos ja eri paikkoihin ja jos pahaksi menee ehdottomasti mielenterveystoimiston kautta hoitoon ja terapiaan. Ne auttaa !!

Sama juttu ja lääkkeetkin ollut joskus mutta en jaksanut syödä..joten kun tulee sellainen olo mieti jotain muuta tai kiinnitä huomio johonkin muuhun asiaan..niin minä olen pärjännyt jo monta vuotta ...tsemppiä sinulle sen kanssa oppii kyllä tuleen toimeen..

Alussa se voi olla tuota. Käy psykologin juttusilla. Itse saan nykyään paniikkikohtauksia, jotka eivät muistuta lainkaan tuota, ilman että tajuan ollenkaan saavani paniikkikohtausta. Tiedostaminen helpottaa asiaa huomattavasti. Itse olen monta kertaa luullut saavani sydänkohtauksen. Nykyään tiedostan mitä on kyse. Lääkkeitäkin voit saada, mutta en niitä suosittele, ellei se ole täysin välttämätöntä.