Aivoverenvuoto

Omainen

En tiedä, että kuuluuko tämä tänne palstalle, mutta kysyn nyt kumminkin, jos jollakin olisi tietoa. Kuinka periytyvää on aivoverenvuoto ?

Äitini kuolinsyy on se ja hänen isänsä myös. Mitä ennakko-oireita aivoverenvuoto voi antaa ?

Minulla on jotain migreenin tapaista särkyä ajoittain sekä jännityspäänsärkyä, jolloin kipua on vaihtelevasti niskoissa, hartioissa, takaraivolla ja päälaella. Välillä kammatessa tuntuu lievää kihelmöintiä päänahassa.
Mitään tarkempia tutkimuksia ei ole koskaan tehty. Nämä päänsäryt liittyvät kuukautisten alkuun, niiden aikana ja jälkeen sekä toisinaan ovulaation aikaan. Lääkäri totesi kerran vain, että säryt ovat naisilla usein hormooniperäisiä. Pitäneeköhän paikkansa ?
Tavallisilla särkylääkkeillä olen pärjännyt annostellen ne kivun mukaan. Niskat ja hartiaseutu ovat alituiseen "jumissa" ja ystävän hieronta auttaa aina joksikin aikaa. Täytyisi varmaan mennä oikein alan ammattilaiselle.

29

40456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ettei sinua ole tutkittu

      Tuttavani sisar kuoli melko nuorena aivoverenvuotoon, ja saman tien koko katras laitettiin automaattisesti CT-kuvauksiin, sillä aivoverenvuoto on todellakin periytyvää. Muilla ei ollut onneksi taipumusta, joten he voivat jatkaa elämäänsä rauhassa. Sinuna vaatisin päästä tutkimuksiin, vaikken usko että oireesi tähän liittyvätkään.

    • erottaa

      ..tavallisesta päänsärystä ja migreenistä!
      Minulle tuli tuksia aivoihin muutama vuosi sitten ja hain apua, mutta vakuutteluistani huolimatta lääkärit hoitivat sietämätöntä tuskaani vain migreeninä. Särkylääkettä suoneen ja kotio. Tuu takas jos jatkuu. Ja vietiinhän minua muutaman päivän päästä puoliksi halvaantuneena, verenvuotoja eri puolilla päätä.
      Minulla syy oli veren tukostekijässä, joillakin syy saattaa olla aneurysmaattinen, eli verisuonen synnynnäinen heikko kohta/pullistuma, joka on myös herkästi perinnöllinen. Äitini ja sisareni tutkittiin kaikki. Outoa, ettei sinun tapauksessasi ole näin menetelty. Aivoverenvuodon oireista löydät listan mm www.stroke.fi sivuilta.

      • sen tietää

        ilman kokemusta?
        itselläni kolmisen vuotta sitten kolmen kuukauden jatkuva särky ja kun ei aikaisemmin ollut pullistuma puhjennut, en voinut tietää sen olevan tulossa. enkä ole ennustaja joten en kyllä erottanut.
        onneksi sinä satut olemaan niin fiksu, että tiedät!

        tutkimuksiin ei pääse, särkylääkettä vaan ja kotiin, kyllä se siitä (puhkeaa ja olet poissa hoitojonoista). kansantaloudellisesti kannattavaa-> ei kulu verorahoja hoitoon.

      • Omainen

        Mitä tutkimuksia heille suoritettiin ? Miten niihin tutkimuksiin pääsee ennen kuin on liian myöhäistä ?

      • Inka
        Omainen kirjoitti:

        Mitä tutkimuksia heille suoritettiin ? Miten niihin tutkimuksiin pääsee ennen kuin on liian myöhäistä ?

        Aivovaltimoaneurysma löydetään TT-kuvauksella. Esiintyy perinnöllisenä kai lähinnä itäsuomalaisissa suvuissa. Jos joltakulta löydetään aneurysma aivoverenvuodon yhteydessä tai sattumalta, tietääkseni sisarukset kuvataan, muttei muita sukupolvia.

        Aneurysmat voivat olla ihan synnynnäisiä luonnonoikkuja (niin kuin minulla) tai niitä voi kehittyä ajan mittaan, jolloin syynä ilmeisesti kuitenkin jonkinlainen rakenteellinen heikkous.

        Aivoverenvuodon aiheuttama kipu on yleensä niin raju ja johtaa tajuttomuuteen, ettei siitä voi erehtyä. Aneurysman/aneurysmien koosta ja sijainnista riippuu antaako se/ne oireita ennen puhkeamista, ja millaisia oireet ovat.

        Olen ihan maallikko, toivottavasti joku lääkäri sattuu näkemään ja korjaa ja täsmentää.

      • 1402 klo 10
        Inka kirjoitti:

        Kyllä on kipu niin kova että taju lähtee, mutta siinä tilassa ei itse kykene soittamaan apua.
        Eli ei siitä ensimmäisellä kerralla ole mitään hyötyä, vaikka sen tietäisikin.

      • jatkaa
        1402 klo 10 kirjoitti:

        Pahoittelen, jos en osaa ilmaista itseäni tarpeeksi selkeästi.

        Minulla on joskus ollut migreeniä ja tiesin ettei kyseessä ollut normaali päänsärky/migreeni, mutta olin niin huonossa kunnossa etten pystynyt vaatimaan tarkempia tutkimuksia - järkyttävä! mieletön! tasainen särky, paineen tunne, oksennus lähinnä refleksi eli mikään ei päässyt ruokatorveen asti, lisäksi tulivat tasapainohäiriöt, näköhäiriöt jne. Särky ja minä kestettiin 8 päivää, ennenkuin tuli halvaus ja puhekyvyn menetys. Tajunta ei kuulemma hävinnyt, mutta kokonainen kuukausi on kadonnut muistista. Mutta pientähän se oli, jos koko henkiriepu on mennä.
        Särky on todella niin kova, että kyllä sen tietää ettei tämä voi olla tästä maailmasta, mutta tuskasta ei välttämättä pysty ilmaisemaan - ei ensimmäisellä / toisellakaan kertaa.

      • migreenissä
        jatkaa kirjoitti:

        kaikki nuo oireet mahdollisia. Itselläni ainakin migreenissä menee näkö ja puhekyky, raajat puutuvat jne. Ei se ole ollenkaan ihmeellistä, että ei eroteta AVH:ta migreenistä, ainut erotteleva tekijä usein selvä halvausoireisto. Minä en ainakaan varmaan tietäisi lähteä liikenteeseen AVH-epäilyksineni, vaikka migreenistä olen kärsinyt toistakymmentä vuotta. Se on totta, että jos suvussa ollut aivoverenvuotoja, kuvat pitäisi ottaa heti.

      • jatkaa
        migreenissä kirjoitti:

        Tämähän menee jankkaukseksi, mutta osaltani loppuu sitten tähän.
        Minä erotin kohtauksen migreenistä, kun tiesin millaista on migreenisärkyni ja kun vertasin sitä tähän - se oli migreenipäänsärky potenssiin kaksi.
        Nämä on siis todellakin Minun omia tuntemuksia. Tiedän tapauksia, joissa avh on ilmennyt vasta myöhemmin eli se on tapahtunut "oireetta".

      • juuri siksi

        itse epäilen, että en erottaisi. Jos migreenisärky ei ole toimintakykyä lamauttava, eron varmaan huomaa kyllä, en epäile. Itse en siis varmaan erottaisi. Halusin vaan tuoda esiin esn, että on olemassa toinenkin mielipide siitä erottaako migreenin avh:sta, en jankatakseni.

      • äit
        1402 klo 10 kirjoitti:

        Kyllä on kipu niin kova että taju lähtee, mutta siinä tilassa ei itse kykene soittamaan apua.
        Eli ei siitä ensimmäisellä kerralla ole mitään hyötyä, vaikka sen tietäisikin.

        Ei se kipu välttämättä ole kova, ei minulla ainakaan ollut yksi vihlaisu päässä, ja sen jälkeen vaan huippas eikä pysynyt pystyssä, mentiin sairaalaan, pistivät sänkyyn ja antoivat olla tunninkuluttua oksensin oikein kunnolla, sitten vasta vietiin kuvattavaksi. Löyty vuoto laitettiin tippa ja lähdettinn piipaa autolla isompaan sairaalaan. Onneksi sain avun kuiteski ajoissa ja selvisin pelkällä säikähdyksellä:)

      • 68v.
        äit kirjoitti:

        08.02.2012.
        Koettu on ja ihme että olen elossa.
        Ei ole yleensä päänsärkyä,kipu oli kuitenkin niin kova ettei voi erehtyä,ja muisti petti muutamassa sekunnissa.Herätettiin seuraavana päivänä leikkauksen jälkeen.Yksinasuvana onneksi en ollut kotona vaan harrastuksissa.

      • 68v.
        Inka kirjoitti:

        Aivovaltimoaneurysma löydetään TT-kuvauksella. Esiintyy perinnöllisenä kai lähinnä itäsuomalaisissa suvuissa. Jos joltakulta löydetään aneurysma aivoverenvuodon yhteydessä tai sattumalta, tietääkseni sisarukset kuvataan, muttei muita sukupolvia.

        Aneurysmat voivat olla ihan synnynnäisiä luonnonoikkuja (niin kuin minulla) tai niitä voi kehittyä ajan mittaan, jolloin syynä ilmeisesti kuitenkin jonkinlainen rakenteellinen heikkous.

        Aivoverenvuodon aiheuttama kipu on yleensä niin raju ja johtaa tajuttomuuteen, ettei siitä voi erehtyä. Aneurysman/aneurysmien koosta ja sijainnista riippuu antaako se/ne oireita ennen puhkeamista, ja millaisia oireet ovat.

        Olen ihan maallikko, toivottavasti joku lääkäri sattuu näkemään ja korjaa ja täsmentää.

        Itäsuomalaisten tauti,onko noin?
        Olen kyllä itäsuomesta,ei yleensä päänsärkyä.
        Olen kuitenkin kokenut kasvohalvauksen,parantunut ilman lääkkeitä.
        Aivoverenvuodosta olen selvinnyt juuri.
        Mutta päänsärky joka tuli uimahallissa oli sellainen "jytky" ettei ollut pienintäkään epäilystä etteikö ollut aivoverenvuoto. Taju meni muutamassa sekunnissa,onneksi en ollut kotona yksin,enpä taitais olla kirjoittamassa.

    • korkea verenpaine

      Korkea verenpaine aiheutti pääkipua sisarellani, mutta hän sanoo, että silloin kun aivoverenvuoto tapahtui, pää ei ollutkaan kipeä. Toinen jalka vaan ei ottanut päälle ja sitten meni puhe sekavaksi.

      Sisareni on ollut myös jonkin verran ylipainoinen ja kuinka ollakaan, hän alkoi käydä Painonvartijoissa. En muista kuinka monta kertaa oli käynyt ikään kuin hoitaakseen itseään ja sitten se tapahtui.

    • helmeri75

      hei.minulla on aivan saman moista päänsärkyä ollu isäni sairauden jälkeen.sai 2kk sit aivoveren vuodon.minun dieknoosi oli migreeni.oireet olivat äkkinäinen päänsärky,toispuoleinen.silmiä särki sairaasti ,ei pystyn pitää auki.valoherkät.ym.ikinä en ole sairastan minkäänlaista sairautta puhumattakaan päänsärkyjä.voiko johtua kentiäs jonkin tressi tekijä??t.kirsi

    • perinnöllistä

      täällä yksi todiste siitä!

      • Sairastanut

        Oletko sairastanut itse aivoverenvuodon? Kiinnostaisi tietää tarinasi?
        SAV:in sairastanut

      • Sattumalta täällä
        Sairastanut kirjoitti:

        Oletko sairastanut itse aivoverenvuodon? Kiinnostaisi tietää tarinasi?
        SAV:in sairastanut

        Minulla on ollut SAV. Tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta aamulla haukotuksen myötä venytellessäni. Näkökenttä meni yhtäkkiä putkeksi, oksensin (vaikkei ollut mitään oksennettavaa), kipu päässä oli helvetillinen ja sain muistaakseni epileptisen kohtauksen. Pystyin kuiteenkin konttaamaan puhelimen luo ja soittamaan 112:een.

        Suvussa ei ainakaan viimeisen 100 vuoden takaa tietoa vastaavasta (ok, ei voi tietää, tarkkaan tietää mihin esivanhemmat ovat kuolleet, mutta mikään ei viittaa tähän). Missään ei ole ehdotettu, että lähisukulaiseni kuvattaisiin vastaavan varalta.

      • Mou
        Sattumalta täällä kirjoitti:

        Serkkuni(48 v.) menehtyi helmikuussa subaraknoidaalivuotoon eli lukinkalvonalaiseen verenvuotoon, jonka sai ilmeisesti erään syöpälääkkeen sivuvaikutuksena. Kolme viikkoa meni sairaalassa: tajuttomuutta, epileptisiä kohtauksia, voimakasta väsymystä. Mitään ei ollut tehtävissä. Kuolleisuus aivoverenvuotoihin on yli 50%.

    • sisaren menettänyt

      Itsessään aivoverenvuoto ei ole periytyvää, mutta siihen johtavat aneurysmat eli eräänlaiset pullistumat voivat olla. Niitä puolestaan saattaa tulla esim. synnynnäisesti heikkoon valtimoon (saa korjata, puhun vain maallikkona kokemuksen myötä). Sisareni menehtyi juuri tästä syystä tulleeseen aivoverenvuotoon, ja häntä hoitanut lääkäri suositteli pään magneettikuvausta ensimmäisen asteen sukulaisille eli koko perheellemme. Nyt yhdeltä perheenjäseneltä on löydetty aneurysma, ja itse odotan kauhulla kuvausta ja sen tuloksia.

      Kyselit ennakko-oireista - ns. SAV-tyyppinen aivoverenvuoto tulee "kuin salama kirkkaalta taivaalta" aiheuttaen migreenistäkin tuttuja oireita, ja monessa tapauksessa potilas menettää tajuntansa nopeasti.

      Kaiken kaikkiaan olen nykyisin vankasti sitä mieltä, että kaikki epäilyttävät pään oireet kannattaa tutkia, sillä kun päästä on kyse, niin elämä on niiiin pienestä kiinni..

      • iop

        Onkohan tässä jotain alue/paikkakuntakohtaisia eroja? Toinen vanhemmistani on kuollut aneurysman puhjettua aivoverenvuotoon, samoin hänen sisariaan. Kärsin itse ajoittaisesta päänsärystä ja kun kysyin pääsyä tutkimuksiin minulle sanottiin että pitää olla kaksi ensimmäisen polven sukulaista että tutkitaan.

      • sisaren menettänyt
        iop kirjoitti:

        Näymmä on todennäköistä, että paikkakuntakohtaisia eroja on. Meille tosiaan sanoi lääkäri automaattisesti, että niitä tehdään tämmöisissä tapauksissa perheille. Toisaalta vanhempani saivat pienemmällä paikkakunnalla lähetteet kuvauksiin heti, itse olen vähän isommassa kaupungissa jonossa muiden "tavallisten pulliaisten" kanssa.

        Aneurysmat eivät käsittääkseni oirehdi päänsärkyinä. Vaan voihan sekin olla tapauskohtaista.

      • Hui*
        sisaren menettänyt kirjoitti:

        Olen tässä näitä asioita pohdiskellut kun siskoni sai joku aika sitten SAV:n. Toisen vanhempani sisaruksia myös kuollut samaan vaivaan. Jossain vaiheessa siskon toipumisprosessia suututtikin kun mietin, eikö kenellekään tosiaan tullut koskaan mieleen että meidät seuraavan sukupolven edustajatkin kannattaisi tutkia kun kerran riski on tiedossa.
        Nyt sitten painiskelen sen ajatuksen kanssa, menenkö kuvauksiin vai en. Mitä sitten jos pullistuma todetaan mutta sille ei syystä tai toisesta voikaan tehdä mitään? Odottelen loppuelämäni mahtaako se puhjeta ja säikähdän jokaista päänsärkyä? Mutta toisaalta, pakkohan se on kai mennä vaikka ajatus pirusti pelottaakin. Lääkäri oli todennutkin jo heti siskon saatua aivoverenvuodon että sisarukset täytyy kuvata. Jospas joku sitten kertoisi mitä tässä pitäisi tehdä, mihin lähden kuvauksia kyselemään...

      • sisaren menettänyt
        Hui* kirjoitti:

        Ennemmin menisin tilanteessasi kuvauksiin, silläkin uhalla että se vaikuttaa elämään - ja se vaikuttaa, pystytään "korjaus" tekemään tai ei. Itse koen sisareni kohtalon niin vääräksi ja julmaksi, että en halua kokea samaa. Sitä paitsi kun itse tietää sen SAV-vaaran olemassaolon läheiset tietää, lääkäriin tulee lähdettyä herkemmin ja silloin asialle voi vielä tehdä paljon. Oireet kun voidaan sotkea esim. pahaan migreenikohtaukseen, ja siinä menetetään arvokasta aikaa.

        Lähetteen antaa oma tk-lääkäri. PITÄISI antaa. Jos ei anna, kokeile toista lääkäriä. Pyytävät todennäköisesti toimittamaan SAV:n saaneen sisaresi sairauskertomuksen. Ja kuvaukset pitäisi tehdä ilmaiseksi tällaisessa tapauksessa. Itsekin tosin vähän epäilen, ja luulen, että laskuhan sieltä tipahtaa kun on kuvauksissa käynyt.. Mutta asenteet vaan kohdilleen kaikki, joita SAV koskettaa tai on läheltä liipaissut. Kyse on ihmishengistä.

      • Appiukotonko

        Nyt olen tosi peloissani luettuani tätä sivustoa.Meitä kohtasi eilen suuri suru kun rakas appeni sai massiivisen aivoverenvuodon kotonaan.Kaikki tapahtui minuuteissa.Sairaalassa sanottiin että tilanne on erittäin huono eikä mitään muuta voida tehdä kuin odottaa.Mieheni ja hänen veljensä olisi todellakin syytä mennä tutkimuksiin koska tätä taipumusta on myös heidän äitinsä suvussa ja vieläpä erittäin vahvasti.Anoppini veli on kuollut nuorena massiiviseen aivoverenvuotoon ja muutamia vuosia sitten myös nuoremmalla siskolla oli tajuttomuuskohtaus vaikkakaan varsinaista syytä ei löydetty.Näiden sisarusten isällä oli aivoinfarkti joten kyllä luulisi miehelläni olevan riittävästi sukurasitetta tutkimuksiin pääsemiseksi...eriasia on saanko minä hänet lääkäriin.Nyt siis vain odotellaan ja rukoillaan.

      • m.e
        Appiukotonko kirjoitti:

        Hei! Olen juuri menossa huomenna lääkäriin keskustelemaan näistä tutkimuksista. Pahoin vaan pelkään etten niihin pääse. Äitini kuoli viime joulukuussa aivoverenvuotoon 50-vuotiaana. Hänellä oli ensimmäinen aivoverenvuoto 34-vuotiaana, josta selvisi. Mut tästä toisesta ei sit selvinnyt :( Onko liian hatarat perusteet antaa lähete tutkimuksiin? Oma kuolemanpelko on päivittäin läsnä ja tuntuu että sekoan välillä näihin omiin ajatuksiini äidistä ja omasta kuolemastani jne jne.

      • Mari-muori
        iop kirjoitti:

        Onkohan tässä jotain alue/paikkakuntakohtaisia eroja? Toinen vanhemmistani on kuollut aneurysman puhjettua aivoverenvuotoon, samoin hänen sisariaan. Kärsin itse ajoittaisesta päänsärystä ja kun kysyin pääsyä tutkimuksiin minulle sanottiin että pitää olla kaksi ensimmäisen polven sukulaista että tutkitaan.

        Sinulle iop!
        Toivottavasti olet jo päässyt tutkimuksiin. Itse kerjäsin lääkäreiltä 15 vuoden ajan pääsyä, sen jälkeen, kun Äidiltäni(55v) puhkesi aneyrysma. Sanottiin samalla tavalla, että 2 sukulaisella pitäisi olla. Totesin, että minäkö olisin se toinen. 3v sitten pääsin, kun narrasin lääkäriä. Löytyi pullistuma, joka on korjattu. Migreenin takia lääkäreillä kävin. Migreeni on yhä.

      • mies 32v. hki
        Mari-muori kirjoitti:

        kyl se on todesta otettava itselläni alkoivat migreenit jo 13v. ja juostu on eri tutkimuksissa silloin. ei onneksi löytyny mitään. nykyisin saan pahoja päänsärky kohtauksia n.4 vuodessa. ne onkin sellaisia ettei lääkkeet auta ollenkaan, koska herään siihen särkyyn jolloin en voi ennakoida ollenkaan sitä. kesto tollasta 10-15h per kohtaus. täysin kyvytön muutaku oksentamaan n. tunnin välein. jossain vaiheessa vaimoni säikähti kohtaustani ja kertoi äidilleni joka kehotti kuulemma tarkkailemaan kun suvussa on kuollut aivoverenvuotoon muutama. ja soittamaan ambulanssia. onneksi ei tehnyt niin. turha reissu kuiteskin ja en halua opetella uudestaan asioita kuten kävely ja puhuminen. mieluummin kyl poistusin siin hetkessä. kun on aika niin on aika lähteä. en halua ainakaan olla lapsi uudestaan.. =)

    • AVH:sta selvinnyt

      Oon sairastanu aivoverenvuodon viime syksynä ja nyt palannut takaisin kouluun vuoden sairaslomailun ja kuntoutuksen jälkeen. Mulla on 3sisarusta eik' ketään heistä kuvattu... o.O Sanottiin vaan jotta kun ei syy selvinnyt niin ei heitä kuvata. Jos ois selvinny että on ollu synnynnäinen vika päässä ois kuvattu koo sakki. Voin itse vain todeta että onneksi olen nuori niin toivuin hyvin ja nopeasti siitä. (:
      Olin 20v. kun sairastuin nyt jo 21v. ja pian 22v.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4472
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      351
      2243
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      4
      2220
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1901
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      108
      1843
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      459
      1805
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      484
      1640
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1519
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      493
      1376
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      45
      1350
    Aihe