omahyväinen anoppi

mutta omahyväisyys ei ole sairaus
jos olisikin niin ehkä siihen löytyisi jokin hoitokeino ?

myös kuulostaa sellaiselta dominantti tyypiltä

eiköhän olisi jo aika hänen luovuttaa valtansa
ja päästä itsekin helpommalla?

joskus on pakko tehdä suuriakin elämänmuutoksia, ne voivat olla ainoa keino
koska puhumalla useinkaan ei selvitä
varsinkin kun on pitkäaikaiset perinteet ja valtarakenteet

ellet löydä enää keinoja sopeutua, niin jotain muutosta täytyy etsiä ?

ihmiset sekaantuu toisten asioihin. Ehkä anoppisi pitää itseään suvun matriarkkana ja kuvittelee olevansa ihmissuhdeasiantuntija.

Toivottavasti tilanne selkeytyy ja saat takaisin elämänilosi. Tsemppiä toivottaen.

Voin hyvin ymmärtää tilanteesi. Minulla on ollut kaksi anoppia. Ensimäiseen anoppiini minulla on tosi hyvät välit vieläkin, vaikka olemme eronneet hänen poikansa kanssa jo 24 vuotta sitten. Toinen anoppini olikin sitten ensimäisen 10 vuotta, piikki lihaksissani. Kieltäydyin pilaamasta elämääni hänen vuoksi ja annoin olla hänen omissa oloissaan. Kuulin kyllä kaikenlaisia juttuja kerrottavan itsestäni, mutta ajattelin että ei haukku haavaa tee. Miehensä kuoleman jälkeen meistä tuli ihan hyvät ystävät. Syynä kai oli se ettei me tosiasiassa tunnettu toisiamme, ja hän pelkäsi poikansa onnen vuoksi. Hän on jo kuollut.
Ei kannata pilata terveyttään anopin takia. Jotkut ihmiset vain innostuu kun huomaavat että heidän sanomisensa vaikeuttaa toisten elämää.
Kun vain hymyilee ja kehuu että,.. anoppihan on niin pirteässä kunnossa kun jaksaa seurata muiden elämää...
Mitäkähän mieltä ne miniät on minusta? Pitää alkaa miettiä onkohan minussa samoja vikoja...

Hänen pitää selvästi ilmoitta äidilleen valinneensa sinut elämänkummppanikseen ja olla sinun puolellasi,ei äitinsä

että 79-vuotias on jo vanha ihminen! Ex-anoppini on nykyäänsaman ikäinen ja hänellä on jo paljon sairauksia. Aikanaan olin todella katkera koska oma anoppini oli myös hyvin hallitseva ja pojistaan mustasukkainen miniöilleen.
Toinen tämän ex- anopin entinen miniä on niin katkera ettei halua eronsa jälkeen edes kuulla tästä ex- anopista, mutta itse olen antanut anteeksi kaikki ilkeydet ja olemme nykyään lämpimissä väleissä ex-anopin kanssa, silloin kun tapaamme.
Olin katkera aikoinaan siitä että hän myös sekaantui joka asiaan eikä halunnut koskaan, vaikka oli nuori ja hyväkuntoinen, hoitaa lapsiamme.
Sinulla on kuitenkin vielä paljon enemmän elämää elettävänä, ehkäpä anoppisi on katkera vanhenemiselleen? Hän tajuaa että elää elämänsä ehtoopuolta ja tajuaa että parhaat palat elämästä on jo takanapäin. Oletko koskaan yrittänyt keskustella anoppisi kanssa kahden kesken ja ottanut asiaa esille? Yllätä hänet vaikka ystävänpäivänä ja vie kukkia ja ystävänpäiväkakku. Ei hän varmaankaan hauku sinua siitä takanapäin:))

Minäkin olen kärsinyt rasittavasta anopista koko aviolittomme ajan ja kymmenkunta vuotta sitä ennenkin.
Hän on aina oikeassa. Itsepäinen kuin mikä. Ja mikään ei kelpaa. Ennen kun kävin vielä appivanhempiani tervehtimässä, niin ensimäiseksi tuli taivastelua tyyliin "Näkeehän sinuakin vielä. Hyvä kun vielä osasit tulla." Aina oli ensi sanat moite.
Sitten sitä hössötystä sen kahvinjuonnin kanssa. Anoppi on suoraan sanottuna maailman huonoin jauhopeukalo. Mutta "kätevänä ja osaavana" perheenäitinä hän aina pyöräyttää kahvileivonnaisia, torttuja, pullia ja ties mitä. Aina ne tarjolla hevosmiehelle tarkoitetuin annoksin. Kun yritän estellä, ettei nyt pulla maistu. Niin kipakka vastaus on, että "Eikö kelpaa?" Väkisin sitten piti vääntää kuivaa känttyä. En ole koskaan pitänyt makeasta, onneksi. Olen kuitenkin ylipainoon taipuvainen ja joudun todella ponnistelemaan kaiken aikaa painoni kanssa.
Lopullisesti suutuin hänelle silloin, kun hänen vanhin poikansa erosi kolmannen kerran. Hän poistatti puhelimen muistista tämän viimeisen miniänsä puhelinnumeron. Yritin sanoa, että onhan hän sinun yhden lapsenlapsesi äiti. Etkö meinaa enää hänen kanssaan olla missään tekemisissä. Ei meinaa olla kuulemma. Ja tähän miehenikin kivahti minulle, että ei kai sitä nyt semmoisen naisen kanssa enää olla missään tekemisissä. Haloo! Kolmas ero ja kullakin vastakkaisista osapuolista ensimäinen. Eiköhän olisi anopinkin syytä katsoa peiliin, että missä meni kasvatus vikaan, kun poikansa epäonnistuu kaiken aikaa.
No, eipä se oma ukkonikaan mikään ihmissuhdeasiantuntija ole. Pelkästään minun sinnikkyyteni johdosta ollaan vielä naimisissa. En kyllä enää käy anoppilassa. Se on harmi, koska apestani kyllä pidän. Jopa enemmän kuin ukostani. Viisas mies (mutta liian kiltti). Hänelle joskus soitan, mutta aina anoppi riekkuu jossain taustalla, että lopeta jo!
Toivottavasti minusta tulee joskus parempi anoppi!

sinusta tule samanlaista.