Onkos joku nähnyt tämän Theo van Goghin ja Hirsi Alin dokumentin Islamista? Katsoin juuri netistä löytämäni version mutta sanoma jäi vähän heikoksi kun tekstitys oli hollantia ja ääntä ei sitten ollut ensinkään.
Ei tuo nyt visuaalisesti ainakaan niin kummoiselta näyttänyt että sen takia pitäisi ohjaaja murhata.
Ei tuo nyt visuaalisesti ainakaan niin kummoiselta näyttänyt että sen takia pitäisi ohjaaja murhata.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kun heitä syyttää väkivaltaisiksi.
Pitihän se itsekin ladata ja katsoa ihan tämän kohun innoittamana.
Se on yhden naisen tarina, joka menee suurin piirten näin:
Pakkonaitettiin 16 vuotiaana. Mies ei miellytä vaan on vasenmielinen, mutta nainen suostuu aina seksiin, koska naisen kuuluu niin tehdä. Mies hakkaa hänet kerran viikossa. Setä raiskaa hänet säännollisesti, josta hän valittaa äidilleen ja setänsä vaimolle, mutta hänen käsketään olla hiljaa. Hän tuntee olevansa vanki ja hyljätty. Hän haaveile, että voisi matkustella ja tavata paljon ihmisiä. Torilla hän tapaa pojan ja alkaa tavata tätä salaa. Suhde tulee ilmi ja molemmat saavat rangaistukseksi sata ruoskaniskua.
Nainen esiintyy läpikuultavassa burkassa, ruoskan arpia näytetään. Iholle on kirjoitettu arabiaksi (naisten syrjintään oikeuttavaa) koraanin tekstiä.
Kauniisti kuvattu monologilyhytelokuva.
Tämän lyhytelokuvan ohjaajahan tapettiin 2.11.2004 Ansterdamissa, ensin haavoittamalla ampumalla ja sitten leikattiin kurkku veitsellä. Murhaaja tulitti tämän jälkeen häntä kiinniottamaan tulleita poliiseja, mutta poliisit ampuivat häntä jalkaan. Oikeusprosessi on vielä kesken.
Tuottaja ei anna tätä enää levitykseen ollenkaan, koska pelkää henkensä puolesta.
Myös kristinuskossa.Pimeys ei kestä valoa ja silloin perkele ärjyy ja uhoaa.Totuus tekee vapaaksi.myös muslimit.vapaaksi orjuudesta ja vankeudesta.sisäisesti vapaaksi.Jeesus kysyy tahdotko tulla, hän kunnioittaa ihmisen omaa tahtoa.ei pakota eikä käske.hän on niin hyvä ja kiltti että hänen ääntään kuuntelee mielellään.voimana on rakkaus.