Yritin tänään kuoria perunoita ja yksivuotias tytär roikkui koko ajan lahkeessa kiinni ja kiljui. Yritin tarjota sille leluja ja välipalaa ja vaikka mitä mutta ei kelvannut. Sitten yhtäkkiä sytytti: kävin hakemassa siivouskomerosta puhtaan rievun, kastelin sen ja näytin kuinka uunin luukkua pestään. Sanoin että se on tooosi tärkeä homma ja se on ihan pakko pestä. Muksu viihtyi parikymmentä minuuttia pyyhkimässä uunia rätillä :)
Sen jälkeen annoin tehtäväksi latoa tyhjiä palautuspulloja kaapista muovikassiin.
Eipä tuosta nyt mitään konkreettista hyötyä ollut kotiaskareiden kannalta, mutta ainakin ipana sai tuntea itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Jo ilme oli sellainen "onpas hyvä kun minä nyt pesen tämän, minä olen korvaamattoman tärkeä tässä työssä".
Sitten vaan mietin että kun lapsia komennetaan ensin vuosikaudet pois jaloista häiritsemästä ja opetetaan ettei esim. keittiössä saa koskea mihinkään ja hätistetään pois yrittämästä auttamista, niin kuinka ihmeessä sitten yhtäkkiä voisi syttyä yhteistyöhalu joskus murrosiän kynnyksellä? Kyllä mä itsekin ihmettelin kymmenvuotiaana, miksi ei tunnu luontevalta mennä auttamaan vanhempia kotitöissä. Mutta en mä ole saanut pienenä auttaa, silloin kun sitä itse olisi halunnut. Aina hätistettiin lastenhuoneeseen pois jaloista häiritsemästä...
Mielipiteitä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
sinulla kylla sytytti! taytyy tota kokeilla sitten omille muksulle kun sellaisen saan! :)
Sitä se on. Jotenkin tuntuu, että lapsen KUNNIOITUS hukkuu sinne kasvatuksellisen kurin ja
järjestyksen pitämisen alle.
Vanha sanonta "Maasta se pienikin ponnistaa" on ihan totta. Alku on tietysti hankalaa, mutta jonain päivänä asiat sujuvat ilman opastusta. Silloin ei tarvitse aloittaa alusta.
Voin vain kuvitella lapsesi tärkeänä touhuamassa. - Ihanaa
Toi on meillä todettu myös toimivaksi hommaksi. Vaikkei sen tenavan (meillä vanhempi täytti just 2v) apu olekaan välttämätöntä, niin tuntee se itsensä ainakin tärkeeks ja samalla pysyy tosiaan poissa jaloista. Meidän tytön lempiduuneja on pyykkikoneen(sivusta ladattava) tyhjennys. Se oikeestikin jeesaa, kun tyttö kantaa märkiä sukkia koneesta sitä mukaa kun itse ripustaa kuivumaan. Rätin kanssa on myös kova touhuamaan (toisin kuin isänsä :).