kaksosen luonteenpiirteet.

hipps

vaikken mikään suuri horoskooppeihin uskoja olekaan, voisitte silti selventää asiaa.

mitkä ovat jotain tyypillisiä kaksosen luonteenpiirteitä? itse olen ainakin huomannut itsessäni jotain pitkähermoisuutta, enkä hermostu kovinkaan helposti. tai jos kermostun, en ainakaan näytä sitä muuta kuin tarvittaessa.

kaksosen jotain hyviä ja pahoja piirteitä, tms?

--

p.s. onko muita 15. kesäkuuta syntyneitä?

23

9604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaksonen

      Hei, Kaksonen on eläinradan kolmas merkki. Kaksosen luonne on nimensä veroinen: välillä tuntuu kuin hän olisi kaksi täysin eri ihmistä. Kaksonen on rivakka liikkeissään: hän voi vaihtaa seurustelukumppania, työpaikkaa tai asuntoa yhtä nopeasti kuin mielipidettään. Kaksonen on levottoman energinen merkki, jonka on vaikea pysyä paikallaan. Kaksonen on usein kielellisesti lahjakas ja hallitsee monia kieliä suvereenisti. Puheen lahjat ovat myös kohdallaan ja hän voi menestyä mainiosti mm. poliitikkona tai myyntitykkinä. Kaksonen on ikuinen etsijä, joka ei tiedä mihin suunnata, ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Tarpeeksi virikkeellisessä ja innostavassa ympärisössä kaksonen voi silti olla miljoonan dollarin ideanikkari ja viihtyä aloillaan hiukan paremmin.

      • kuvaus

        nuoresta kaksosesta.


      • Vanha Kauris

        Totta, hyvin nappiin osunut kuvaus Kaksosesta eikä minusta ole ikään sidottu asia, kuten tähän kommentin heittänyt väitti. Juuri tuosta syystä Kauriin on vaikea tulla Kaksosen kanssa toimeen, valitettavasti!


      • kaksonen myös
        Vanha Kauris kirjoitti:

        Totta, hyvin nappiin osunut kuvaus Kaksosesta eikä minusta ole ikään sidottu asia, kuten tähän kommentin heittänyt väitti. Juuri tuosta syystä Kauriin on vaikea tulla Kaksosen kanssa toimeen, valitettavasti!

        Noi ominaisuudet oli suoraan mua! Oh my god!


      • MrJuha82outolintu

        En tienny, että olen kaksonen merkuriuksessa, kunnes sain selvää siitä.
        Kuvastaa noi kuvaukset todella hyvin mua =)
        En tosin tiedä siitä, että vaihtaisinko seurustelukumppania, mutta voisin vaihtaa esim työpaikkaa ja eritoten mielipiteitäni vaihtelen aikas useinkin =)
        Ja olen levottoman energinen ihan varmasti.
        Koulussa osasin hyvin kieliä.
        Puhelahjat on myös hyvät, vaikken puhu paljoa.


    • vauhtilikka

      Minulle on ainaskin sanottu,että olen maailman ihanin ihminen. Iloinen,luja hermoinen,mutta ehkä joskus liiankin äkkipikainen,mielikuvitusrikas ja vaihtelunhaluinen. Haluan kokeilla innokkaana uusia asioita mutta kyllästyn pian. Ahkera töissä mutta kotona laiska. Kekseliäs ja juttua piisaa. Rakastan musiikkia sellaista menevää. Rakastan uusia vaatteita,kenkiä ja huonekaluja. Olen aina tilaamassa uusia ja hups. huomaan taas olen tuhlannut kaikki rahat:) Kiire töissä saa minut loistamaan. Rakastan ihmisiä ja asiakaspalvelua.Lasten ihanne, varmaan loistavan mielikuvituksen vuoksi. Olen sellainen ikuinen luonnonlapsi:)

    • näin on

      kesän lapsia vaikka en oo enään mikää lapsi
      oon miehen iässä.

    • TöötAte

      Tuntemani kaksoset eivät hermostu herkästi, enkä minäkään, mutta sitten kun suutun niin olen erittäin pelottava. Muutama ihminen on nähnyt minu raivon partaalla ja he sanoivat että todella pelkäsivät...

      Aika positiivinen luonne, pelkäämätön, rohkea, erittäin utelias ja mukavuudenhaluinen. Manipuloin tietämättäni ihmisiä ja osaan olla erittäin uskottava.


      Seksuaalisesti vapaamielinen bi ja haluan kokeilla uusia asioita päivittäin, kyllästyn nopeasti...

      Minulla on mielestäni lahjoja tilannekomiikassa ja olen nopeaälyinen... Turhaudun helposti ja annan itselleni periksi helpolla...



      Rakastan juhlimista ja erityisesti silloin kun minuun kiinnitetään huomiota. Flirttailen päivittäin enkä pahemmin varo sitä.

    • kaksonen84

      heip. en ole lukenut muita vastausksia, että en tiedä kuinka paljon tulee samoja asioita, koita kestää. :)siis.. kerroit viestissäsi että olet pitkähermoinen! mitä se on?!mulla "repee perse" tuon tuostakin, hermostun todella helposti!ja jos joku asia ei onnistu heti niin kuin MINÄ haluan,niin auta armias...olen ymmärärtäny että kaksoset ovat hyvin ailahtelevainen luonne, mikä pitää ainakin minun kohdallani paikkansa.saatan hetkessä muuttua hyvästä pahaksi ja toisinpäin..voi poikaystävä parkaa..Ja kaksonen on myös erittäin seksuaalinen, on aktiivinen sängyssä ja tahtoo seksiä paljon. ainakin minä. :)ja jotain muita kaksosia tunnen, ni he ovat aika paljon samankaltaisia kuin minä. Herkkiä toisinaan, mutta välillä itse piruja.ei oo helppoo olla kaksonen. :)

      • 28.5

        Myös minä hermostun helposti, jos jokin juttu ei mene niinkuin minä haluan. Lepyn kyllä myös helposti, ja olen ailahtelevainen ja mielikuvitus on todella vilkas. Pystyn sen avulla myöskin todella hermostumaan, jos ajattelen vähänkin negatiivisesti jostain jutusta. Luulisi, ettei toisilla tule aika pitkäksi Kaksosen seurassa!


      • kaksonen84
        28.5 kirjoitti:

        Myös minä hermostun helposti, jos jokin juttu ei mene niinkuin minä haluan. Lepyn kyllä myös helposti, ja olen ailahtelevainen ja mielikuvitus on todella vilkas. Pystyn sen avulla myöskin todella hermostumaan, jos ajattelen vähänkin negatiivisesti jostain jutusta. Luulisi, ettei toisilla tule aika pitkäksi Kaksosen seurassa!

        On se jännä juttu kyllä tämä mieli. Niinkuin sanoit, lepyt helposti, ihan sama juttu. kiukun puuska on kova,joskus jopa tosi raju(joskus lentelee tavarat), mutta möksätäkkään ei kauan jaksa, koska on jo uudet jutut mielessä.. :)ihan outoa.Ja meillä kaksosilla on vissiin vähän taipumus dramatisoida asioita liikaa, joka ei aina ole aivan hyvä juttu..voi meitä. :)


      • Kaksonen:

        Ei ole helppo olla kaksosen tuttu*


      • MrJuha82outolintu
        28.5 kirjoitti:

        Myös minä hermostun helposti, jos jokin juttu ei mene niinkuin minä haluan. Lepyn kyllä myös helposti, ja olen ailahtelevainen ja mielikuvitus on todella vilkas. Pystyn sen avulla myöskin todella hermostumaan, jos ajattelen vähänkin negatiivisesti jostain jutusta. Luulisi, ettei toisilla tule aika pitkäksi Kaksosen seurassa!

        Sitä samaa =)

        Äkkipikainen luonteeni tullu parhaiten esille youtuben maailmassa.
        Terveisin youtuben tunnettu suomalainen kirjoittaja MrJuha82= kaikkien hankaluuksien mies =) XD
        Mussa on sekä hyvä että paha, mtu enemmän se hyvä.
        Jos joku loukkaa mua, niin voin olla silloin hyvinkin julma.


    • itsekkin kaksonen

      KAKSONEN

      Olet nopea ja luulet olevasi älykäs. Olet siellä missä on aina jatkuva suunpieksentä käynnissä. Odotat saavasi kaiken ponnistelematta itse lainkaan. Olet helppoheikki ja kusipää. Jakomielitauti periytyy aina joltain suvun Kaksoselta. Kaksoset saattavat juovuspäissään flirttailla jopa omalle peilikuvalleen. Joskus he jopa onnistuvat siinä, jolloin he huomaavat lähteneensä jatkoille itsensä kanssa.

      Onnenkapine: Puhelin
      Onnennumero: 118
      Onnenväri: Keltaiset sivut
      Motto: "Mä haluun eka jutella"
      Auto: Mikä tahansa kaksipaikkainen

      • railuri

        Oot toisaalta oikeassa. Olen kaksonen, ja tiettyä "jakomielitautia" poden minäkin... aina äänessä, luulen saavani paljon aikaan tekemättä mitään... frittiä on , kaiketi myös itseni kanssa.. en aina niin kiva, tunteetonkin joskus... haluan olla esillä... luuulen tai tiedä olevani enemmän kuin muut... tietyssä seurassa olen hyvinkin puhelias ja avoin... uusien ihmisten kanssa seuraan tilannetta ikään kuin syrjästä nähdäkseni kuka kukin on...


    • SM.

      Kaksosen positiiviset ominaispiirteet:

      - Tiedonhalu
      - Hauskuus ja viehättävyys
      - Monipuolisuus
      - Vapaamielisyys, avarakatseisuus
      - Nuorekkuus
      - Nopeus
      - Stimuloivuus
      - Kekseliäisyys
      - Ennakkoluulottomuus


      Negatiiviset ominaispiirteet:

      - Levottomuus
      - Kyllästyy nopeasti
      - Epäkäytännöllisyys
      - Kärsimättömyys ja kärttyisyys
      - Oikullisuus ja häilyvyys
      - Juoruileminen
      - Hermostuneisuus
      - Manipulointi
      - Pidättyväisyys
      - Kaksoispersoonallisuus

      ---

      Pitää:

      - Liikkumavapaudesta
      - Matkustelun tuomasta jännityksestä
      - Puhumisesta
      - Puhelimista, kojeista, pikaruuasta
      - "Paholaisen asianajajana" toimimisesta
      - Useiden asioiden tekemisestä yhtä aikaa
      - Tiedosta, informaatiosta
      - Päätösten pikaisesta toteuttamisesta
      - Vaihtelusta, uusista asioista, muutoksista
      - Seurasta, ihmisten parissa olemisesta
      - Salanimistä
      - Asioiden selvittämisestä perin pohjin

      Ei pidä:

      - Loputtomien valitusten kuuntelemisesta
      - Kovasta komennosta
      - Siitä, ettei tiedä, mitä on tekeillä
      - Ajan tuhlaamisesta
      - Odottelusta
      - Peruuttamattomien sitoumusten tekemisestä
      - Tappiolle joutumisesta
      - Kankeista käsityksistä
      - Keskittymisestä pitkäksi ajaksi vain yhteen asiaan

      • railuri

        Kuvailit täydellisesti minut. Olen juuri tuollainen. Ihan kaikki piti paikkansa. Mistä kirjasta löysit tiedot? Ootko ite kaksonen vai..?


      • MrJuha82outolintu

        Minun karttani tällainen;

        Aurinko=härkä
        kuu=kauris
        merkurius=kaksonen
        nouseva=jousimies
        mars=vaaka
        venus=oinas

        Juuri hyvin kuvaavat luonteenpiirteet kaksosessa minua.
        En pidä todellakaan odottelusta mm enkä keskittymisestä pitkäksi ajax yhteen asiaan ja oon ollu koko ikän hermostunut ihminen, mutta kun sain lääkityksen, niin persoonani muuttui rauhallisemmaksi.

        Eri merkit minussa tuo esille minussa erilaisia piirteitä PALJON, koska minussa on 6 eri merkkiä itsessäni.


    • Kokemusta on

      Kaksoset ovat hyvin ailahtelevaisia. Käyvät vieraissa minkä ehtivät. Kaikki tuntemani kaksoset ovat sellaisia, ainakin miehet. Omanikin petti minua hyvin, hyvin monta kertaa. Vihdoin hän muutti vallan uuden naisen luokse, jonka kanssa oli tietämättäni ollut jo n. vuoden
      (vieläkin olemme paperiavioliitossa).

    • Gemini

      sokeasti uskova, mutta näiden muiden viestien jälkeen on pakko laittaa kommenttia. Itse olen siis myös kaksonen, mutta minulle on tehty myös syntymä (kellon)aikaan perustuva testi. Joka kuuluu seuraavasti:

      Olet kaukana kliseisestä vilkkaan ja pinnallisen kaksosen prototyypistä. Ihmisläheisenä pariudut keskimääräistä helpommin ja viisaana olet harvinaisen avoin uusille asioille ja vieraille vaikutteille. Voit kehityä renesanssi-ihmiseksi, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta jne.

      Tämä pitää minun kohdalla paikkansa, en todellakaan ole mikään pinnallinen hörhö. Tuosta pariutumishelppoudesta olen kuitenkin vähän eri mieltä.

      Minua ärsyttää nämä kaavamaiset tulkinnat, iloisesta ja vilkkaasta ihmisestä. Jos astrologiaan haluaa uskoa, kannattaa mieluummin teettää tarkkaan syntymäaikaan ja kellonaikaan perustuva testi.

    • Lumina

      Mä oon kyl kans aika pitkähermonen paitsi jos joudun kuuntelee jotain vajakkii joka ei vaan ymmärrä vaik kuinka yrittääselittää.Eli tyhmät ihmiset ottaa päähän vaik en varmast itekkään ole sieltä fiksuimmasta päästä:)Ja olen muuten kans syntynny 15.06...

    • täyttä kaksosta

      Mahottoman iloinen, positiivinen, energinen ja persoonallinen ihminen. Mielikuvitus on loistava, vain taivas on rajana:) Rakastun helposti ja ihastun melkein jokaiseen vastaantulevaan mieheen:) Päättäminen on vaikeaa, vatvoo ja vatvoo.
      Illan ja yönvirkku. Yöllä tulee keksittyä parhaimmat ideat.Ikinuori ja hiukan lapsellinen.Tosi paikan tullen löytyy nainen, joka voisi pukeutua jakkupukuun ja laittaa nutturan, mutta ei liian kireälle. Rakastettava ja rakastaa täysillä, joka sydämmeni saa. Olen muuten syntynyt 14.6.

    • Saara21

      Minä olen kanssa syntynyt 15.6!

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe