Minulla on jo kahdeksan ihanaa lasta. Olen 43-vuotias ja olen huomannut, etten voi enää lapsia saada, vaikka kuinka haluaisin. Kyllä elämä voi sitten olla julmaa. Jostain syystä tuntuu vaikealta katsoa vierestä, kun omat lapseni tulevat käymään meillä pikkuistensa kanssa, vaikka minun pitäisi tuosta olla iloinen. En tiedä, mitä teen. Joskus adistaa, vaikka tiedänkin, että olen pohjimmiltani hyvin onnellinen.
Haluan vielä lapsia
eräs emäntä
181721
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nyt voi olla mahtava tilaisuus saada itsellenne lapsi kansainvälisen adoption kautta. Ainoa ongelma tullee olemaan varsin suuri perheenne, mutta luulen sen silti onnistuvan nykyaikana. Täytyy vaan todistaa kykenevänsä elättämään lapsen.
Esimerkiksi Filippiineiltä, joka on katolinen maa eikä siellä näinollen suuriakaan perheitä pelätä, voi olla mahdollisuus saada vaikka kiva pieni mustasilmäinen poika joukkonne jatkoksi.
Tiesittekö, että maailmassa on yli neljäkymmentä miljoonaa lasta, joilla ei ole kotia! Anna äidinrakkautesi ulottua yli valtamerien.
Ensimmäisen kirjoittajan pitää vain sopeutua tilanteeseen. Kaikilta naisilta synnyttäminen loppuu joskus. Kehitysmaiden lapsia voi auttaa muullakin tavoin kuin adoptoimalla heitä tänne.
En voisi kuvitella elämääni ilman omaa tummasilmäistä adoptiolastani. Siitäkin huolimatta, että biologisiakin lapsia on siunaantunut useita. Lapsia voi saada kahdella tavalla; synnyttämällä ja adoptoimalla. Molemmat tavat ovat yhtä arvokkaita. Jos tosiaan haluaa "auttaa", niin aina voi ottaa kummilapsen kehitysmaasta. Adoptio on aivan eria asia.
Adoptiovanhemmuudessa ei ole todellakaan kysymys kehitysavusta!! Jos haluaa lapsen, eikä itse pysty synnyttämään, on adoptio erinomainen vaihtoehto.
Miina, toivottavasti ymmärrät pitää pilkalliset mielipiteesi omana tietonasi tavatessasi henkilökohtaisesti adoptiovanhempia, ettet loukkaa jotakuta lähimmäistäsi todella pahasti.
Itse en ole niin herkkänahkainen, että jaksaisin adoptioisänä loukkaantua ihmisten moukkamaisista mielipiteistä. Mutta asia on monelle todellisessa lapsettomuuden helvetissä eläneelle sen verran pinnassa, ettei tuollaisia miinoja tarvittaisi heille "näkemyksiään" laukomaan.
Jokainen ihminen on Jumalalle yhtä arvokas, ehdoitta.
että joku on lapseton? Minusta Jumalan kädestä pitää ottaa sekä lasten saamiset, että lapsettomuus.
On aika keinotekoista hakea lapsia muista maista, mutta tietysti pidän tärkeänä, että kotimaiset orvot adoptoidaan. Juuri luin, että eräs kuusivuotias tyttö on jäänyt orvoksi, kun hänen vanhempansa putosivat kaivoon. Tyttö yritti hälyttää apua, mutta apu tuli liian myöhään.
Mutta tuolla äidillä on jo kahdeksan lasta. Minusta lapsetomuuskin pitää ottaa Jumalan kädestä eikä vain lasten saanti.
Adoptio on lapsettomille kuitenkin parempi vaihtoehto kuin keinoalkuinen lisääntyminen, joka on eettisesti arveluttavaa.
Mutta kahdeksan lasta ja sitten vielä muka adoptiolapsi? Tuskinpa viranomaiset puoltaisivat tuollaista järjestelyä. Ajattele nyt itsekin asiaa järkevästi.
Kaikki ihmiset ovat Luoja luomia ja saman arvoisia. Tästä asiasta en tämän enempää kanssasi kinaa, koska suvaitsemattomuutesi on häpeäksi ihmiskunnalle.
"Adoptio on lapsettomille kuitenkin parempi vaihtoehto kuin keinoalkuinen lisääntyminen, joka on eettisesti arveluttavaa. Kirjoitti Miina"
Oletko sinä Miina saanut jumalalta tästä jotain tietoa vai miten voit tietää näin paljon?
Ettet vain ole ottanut itsellesi jumalan tehtävää?????????????????????????????
Ymmärrät kai, että sinun tehtäväsi ei ole arvottaa asioita vaan jokainen tekee niin kuin näkee järkeväksi ja jumala aikanaan antaa merkityksen teoillemme ja tekemättä jättämisillemme.
(Tällä kirjoitukselle en ota kantaa siihen, että jos joku on saanut Jo kahdeksan lasta jumalalta, niin pitäisikö hänen saada lisää lapsia. Sillä minusta kahdeksan on todella paljon ja se vaatii vanhemmilta todella paljon...jäisikö siinä aikaa adoptiolapselle? Joka on kuitenkin aina "erityislapsi")
Kaikki on niin ihmeellistä. Sain viimeisen lapsen 47 vuotiaana, vaikka sitä ennen olin synnyttänyt 39 vuotiaana. Olin silloin tottunut jo ajatukseen, etten saa enää.
Kaikki vauvan tarvikkeet vietiin kierrätyksiin pulkkia ja turvaistuimia myöten, kun oltiin varmoja, ettei niitä enää tarvita.
Kyllä se on Jumalasta ne lapset, sillä ei voi mitenkään olla mahdollista, että muuten näin pitkä väliaika lasten välillä.
Aina on oltu miehen kanssa tiiviisti intiimeissä suhteissa, joten siitä se ei ainakaan ole ollut kiinni.
Ja tiedän suvussani äidin, joka synnytti 51 vuotiaana viimeisen.
Eihän sitä näin vanhana ole enää niin pirtsakassa kunnossa lasten hoidossa, joten ole sinä vain iloinen, kun olet noin monta saanut.
Ei ne lasten hoidot omiin lapsiin lopu, vaan kohta saat alkaa mummona lastenlapsia hoitamaan.
Varmasti saat monta kertaa osoittaa lapsen lapsillesi rakkautta ja hoivaa ja monta kertaa ne tuntuu rakkaammilta kuin omat lapset.
Sinullakin on vielä mahdollisuus saada, kun uskot vaan niinkuin raamatun Saara.
Nauramaan ei kannata alkaa. Minäkin kehuskelin monta kertaa, että helpollapa sitä pääsi, kun heitti tulemasta näinkin varhain.
Voi, niitä on sattumuksia vaikka minkälaisia kenelläkin.
Ykskin äiti odotti ensimmäistään seitsemän vuotta, niin arvata sattaa, kuinka rakas se ensimmäinen on ja nyt niitä on hänellä ainakin tusina.
Mitä ne hedelmöityshoidot on, en niistä tiedäkkään. Voiko lääketiede auttaa, jos lasta ei ala kuulumaan. Sitä olen joskus pohtinut, että koska lapset on Jumalan kädessä,ja Hän ei jostain syystä suo meille lasta, niin saammeko itse vaikuttaa lääketieteellisin keinoin lapsen tuloon.
Onko sinun nuorimaisesi jo miten vanha?
Kaikki on korkeammassa kädessä. Hedelmällisyysaika vaihtelee naisilla kovastikin. Itse sain 46-vuotiaana viimeisen lapseni.
Hedelmöityshoitoja on kahdenlaisia keinosiemennys joko aviomiehen spermalla tai vieraan luovuttajan siemennesteellä sekä ns koeputkihedelmöitys, jossa äidistä otetaan ensin munasoluja (keinotekoisella hormoonihoidolla saadaan aikaan, että niitä tulee useita) äidistä ja sitten ne hedelmöitetään koeputkessa. Parhaat alkiot istutetaan sitten äidin kohtuun, loput tuhotaan.
Ainakaan viimeksimainittu ei minusta sovi uskovaisille, koska siinä tuhotaan ihmisalkioita, eikä myöskään se vieraan sperman käyttäminen keinosiemennyksessä. Lisäksi koeputkihedelmöityksestä syntyy tavallista useammin epämuodostuneita lapsia.
Hups, huomasin nyt, että kysyitkin ensimmäiseltä kirjoittajalta, mutta ei kai se mitään. Kaikkihan voivat vastata.
Jos ette tiedä niin voin kertoa että VL äiditkin tekevät IFV hoitoja, joita aiemmin kirjoittanut kuvaili toisena vaihtoehtona.
Te jotka olette saaneet lapsia paljon, niin en tiedä pystyttekö te ymmärtämään miltä tuntuu kun ei saa yhtään lasta?
Monet hakevat hoidoista apua kaikessa hiljaisuudessa, koska te liitätte yhteen uskon ja lapset. Lapsettomat pelkää että kun heillä ei ole yhtään lasta, niin te muut voitte ajatella että he eivät usko, siksi he menevät todella raskaisiin ja rankkoihin hoitoihin.
Entä jos te voisitte puhua julkisesti siitä että lapsettomuus on monella tosiasia! Se ei liity mitenkään uskoon.
Ehkä sitten lapsettomat voisivat adoptoida vaikka Afrikasta oman lapsen ja olla onnellisia.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Sinulla on *kahdeksan* lasta. Olet kokenut raskauden *kahdeksan* kertaa. Olet kokenut syntymän ihmeen *kahdeksan* kertaa.
Onko sinulla mitään suhteellisuudentajuua? Monilla meistä kuten minulla ei ole *lainkaan* mahdollisuutta kokea noita asioita. Ei yhtä eikä kahta eikä kahdeksaa kertaa. Ei auta rukous, ei itku eikä hoidot.
Onko sinulla joku ikäkriisi? Neljänkympin rajapyykki on tunnetusti ongelmallinen naisille.
Sinä olet jo keski-ikäinen. Sinulla ei kuulukaan enää olla vauvoja. Sinä olet *mummo* nyt.
Ole onnellinen ja häpeä hiljaisuudessa itsekkäitä ajatuksiasi, jos ymmärrät.
Olen elämäni kunnossa ja haluaisin kokea perheonnen vielä uudelleen. Ette ehkä ymmärrä, mitä tarkoitan. Lapset vanhentuvat ja jään yksin. Koti on pian tyhjä. Mies käy töissä. Haluaisin ikään kuin toisen perheen, vaikka olisin onnellinen edes yhdestä ainokaisesta lapsesta. Lapset ovat suurin iloni elämässä. Haluan nähdä, kuinka voin antaa heille elämän ja tehdä heidät onnellisiksi ja vastuullisiksi.
Voin kertoa kokemuksesta, että kaikki lapset perheessä ovat ihan yhtä rakkaita, riippumatta biologisesta taustasta.
Ei ole tarkoitus tämän enempää tyrkyttää näkemyksiäni, vaikka meikäläisellä vähän sisu kiehahti tuolla ketjussa joillekin suvaisemattomille...
Et ehkä ole tullut ajatelleeksi mutta elämän voi täyttää muutenkin kuin synnyttämällä lapsia.
Entä jos menisit töihin? Vaikka päiväkotiin? Saisit siellä hoitaa lapsia sydämesi kyllyydestä.
Jos et ole tullut käyneeksi kouluja, niin voisit mennä vapaaehtoiseksi työntekijäksi, auttavia käsiä ja avaraa syliä tarvitaan!
Minullakin on voimia!
Haluan äidiksi viidella lapselle, mutta arvaa mikä mättää?
Olen lapseton, en ole saanut yhtään lasta!
Mutta kun minulla olisi aikaa, energiaa ja rakkautta niille viidelle lapselle, mitä teen?
Haluan lapsia, haluan edes yhden lapsen, mutta en sitä saa, mitä teen?
Uskon Jumalaan, mutta se ei muuta tilannetta, en saa yhtään lasta!
Kuka voisi auttaa minua?
Olen käynyt hedelmöityshoidoissa ja ne eivät minua auttaneet. Olen käynyt vaihtoehtohoidoissa, mutta nekään ei auttanut.
Olen laihduttanut, olen liikkunut, olen elänyt terveellisesti, olen rukoillut, oeln pyytänyt esirukous apua, mutta en ole saanut yhtään lasta.
Olen lapseton, mitä teen?
Onko minun elämälläni mitään merkitystä....?
Lapsia voi hankkia kahdella tavalla; synnyttämällä ja adoptoimalla.
Kumpikin ovat aivan yhtä hyviä ja arvokkaita tapoja lasten hankkimiseen, vaikka joku patavanhoillinen täälläkin muuta väittää.
Lapset ovat aivan yhtä rakkaita ja ainutkertaisia vanhemmilleen biologisesta alkuperästä riippumatta. Puhun kokemuksesta.
Kun teet tämän itsellesi selväksi, elämä helpottuu täysin ja ilo palaa parisuhteeseenkin.
Elämäsi on tietysti aivan yhtä merkityksellinen ja arvokas kuin kenen tahansa muunkin. Unohda tuollaiset ajatukset. Rakkaus kantaa.