Tässä olis aika pitkä teksti kirjoittamaani "romaanin" alkua. Haluaisin kuulla, mitä mieltä olette tästä tekstistä. Kaikki palautteet ovat sallittuja.
Ja sitten itse kirjaan:
Kun näin hänet ensimmäisen kerran, tuntui kuin olisin päässyt paratiisiin. Hänen ujo hymynsä ja katseensa saivat minut melkein kaatumaan. Hänen komeasti ryhditetty ja sulokasvoin varustettu miehen vartalonsa sai minut hymyilemään ja ajattelemaan: ”Siinä hän on!”. Hänen hyvin prässätyt punainen kauluspuseronsa ja suorat, mustat housunsa olivat vielä loppuripaus hyvän komean miehekkyyden päälle. Hänen ikäänsä oli aika vaikea alkaa arvailemaan. Pukeutumisesta päätellen hän olisi voinut olla joko 19 – 24 –vuotias, mutta kasvoista päätellen hän olisi voinut olla 17 - 19. Hänen kitaran puristuksensa oli miehekäs. Punainen kitara lepäili hänen käsiensä lomassa kuin hyvin kohdeltu nainen, intiimissä kosketuksessa. Tunsin hänen katseensa syvällä sisimmässäni jo heti, kun astuin tanssisalin ovesta sisään. Istahdin lavan oikealla reunalla olevalle pitkälle penkille kuuntelemaan yhtyeen soittamaa iskelmää.
Parit pyörähtelivät ohitseni Minä rakastan sua -kappaleen tahdissa. Pieni tuulen vire leijui ilmassa, avonaisten ovien ansiosta, koko tanssin ajan, muuten sisällä olikin sitten kuuma. Olisin itsekin päässyt tanssimaan itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa, mutta mielestäni kyseistä kappaletta ei voinut tanssia kuin vain oman armaan kanssa, jota en ollut vielä löytänyt. Mutta nyt tuntui, että minulla olisi mahdollisuus sellainen saada, vielä samana viikonloppuna.
Musiikki loppui, yhtye aikoi pitää 10 minuutin tauon. Samassa huomasin ystäväni, Piia Salosen kävelevän minua kohti toiselta puolelta salia. Hänet minulla oli ollut aikomus tavata salissa, mutta komean soittajan näkeminen oli saanut unohtamaan hänet kokonaan. Nyt hän asteli kohti minua hymyssä suin.
”Hänen nimensä on Petri Suominen. Ikää hänellä on 20 vee.” Piia sanoi minulle huomattuaan katsovani kitaristia. Punastuin ja käänsin katseeni häntä kohti, mutten saanut suustani sanaakaan. "Huomasin, kun olit kaatua tullessasi ovesta sisään ja arvasin heti syynikin sille. Tein pientä taustatutkimusta, kun tunnen sinut niin hyvin, ettet voi jättää noin söpöjä jätkiä huomaamatta. Toi bändi on ihan paikkakuntalaisia. Itseäni kiinnostaa toi laulaja ja kosketinsoittaja, Jukka Lehto.” Hän vielä lisäsi.
”Mistä sinä tiedät noiden nimet?” kysyin häneltä ja katsoin tauolta palaavaa kitaristia kohden. Hän hymyili ja vinkkasi minulle silmää. Punastuin ja hymyilin hänelle takaisin.
”Huhuu!” Piia hihkaisi ja heräsin taas todellisuuteen. ”Ethän sinä edes kuuntele minua!”
”Mitä?”
”Sanoin, että tapasin nämä tyypit kerran musiikkiliikkeessä, ne on ihan mukavia jätkiä. Eniten ihastuin tuohon Jukkaan, hän on bändin vanhin, 25-vuotias. Toiseksi vanhin on toi basisti, Ville Jokinen, 22-vuotias ja kolmanneksi vanhin on rumpali Esko Nieminen, 21 vee. Eli Petri on tuon porukan nuorin.”
”Olet sinäkin ehtinyt kaikki asiat selvittää.” ihmettelin ja sitten yhtye jatkoi soittamista kappaleella Satulinna.
”Pitäähän jonkun nuokin asiat ottaa selville, kun et itse kumminkaan uskalla.”
”Mistä niin päättelit?”
”Kun et ole aiemminkaan uskaltanut. Tunnen sinut niin hyvin.”
”Et kumminkaan tarpeeksi hyvin! Uskallan minä itsekin ottaa selvää asioista. Minä kun en heti ensitapaamisella utele heiltä kaikkia intiimejä asioita, kuten sinä. Minä aloitan aina pikkuhiljaa enkä hyökkäämällä heti kimppuun!”
”Ehe, ehe! Minä voisin kumminkin esitellä sinut heille seuraavalla soittotauolla. Jos sinulle kelpaa sellainen ystävän apu?”
”Okei. Kelpaa, mutta lupaa olla nolaamatta minut.” pyysin anellen.
”Okei minä lupaan oikein käsi sydämellä.” hän sanoi pidellen kättä rintansa päällä ja istuutui viereeni penkin päähän.
”Hyvä. Toivottavasti voin luottaa siihen.”
”Voit. Koska minä olisin muka nolannut sinut? Päinvastoin, itsenihän minä yleensä nolaan.”
”Sehän siinä onkin. Minä nolostun siinä sivussa sinun puolestasi.” sanoin ja halasin Piiaa. Jälleen keskityin musiikkiin ja kitaristin ihailemiseen. Piia puolestaan ihaili omaa ihastustaan.
Kappaleet vaihtuivat aina uusiin kappaleisiin. Hitaan foxin alkaessa soida pääsin itsekin tanssimaan noin 50-vuotiaan Paapan kanssa. Tunsin kuumottavan katseen niskassani, kun pyörähtelimme hänen kanssaan lattialla. Tuntui kuin terävä ja lämmin lasersäde olisi iskeytynyt ihoni lävitse suoraan sydämeen. Isku pakotti minut katsomaan tuijottajaani kohden ja näin taas kitaristin punaisine, ujoine poskineen. Hän katseli minua ja hymyili, ja yritti taas keskittyä soittamiseen. Kappaleen loputtua tanssipartnerini vei minut takaisin paikalleni ja istahdin posket helottaen Piian viereen.
”Mistäs lähtien Paappa on saanut sinun poskesi punehtumaan?” Piia kysyi nähtyään kuumottavat kasvoni.
”Ei mistään. Tuolla tuli vain niin kuuma.” sanoin osoittaen sormellani tanssilavaa.
”Vai niin. Et tainnut huomata, kun Petri soitti yhdessä välissä äskeistä kappaletta väärin.”
”En. Olin niin ajatuksissani ja nautin tanssimisesta.”
”Ettei se vain johtunut siitä, että toi söpö kitaristi tuijotti koko ajan sinua ja samalla soitti melkein koko säkeistön väärin?” Piia kysyi hieman ivallisesti ja niin kovalla äänellä, että kaikki yhtyeen jäsenet kuulivat sen ja suuriosa koko salin porukasta.
”Hiljaa!” huusin hänelle nolostuneena ja katsoin peläten punastunutta ja hymyilevää kitaristia kohden. Nousin penkiltä ja poistuin salista.
Laiturille päästyäni ja istuttuani puiselle penkille huomasin Piian astuvan laiturin alkupäähän ja kävelevän minua kohti.
”Anteeksi, että olin niin tökerö. Unohdin, ettemme me olleet siellä kahdestaan. Saanhan anteeksi?”
”Vieläkö väität, ettet ole koskaan nolannut minua?! Sinähän lupasit olla nolaamatta! Mutta et sinä miksikään muutu!” huusin hänelle vihoissani ja häpeissäni. Samalla aloin itkemään.
”Niina, älä itke.” Piia sanoi ja alkoi halata minua. ”Olihan tässä ainakin yksi hyvä puoli.”
”Mikä?”
”Nythän sinulla on hyvä syy mennä tapaamaan sitä Petriä. Jos en olisi tehnyt sitä mitä tein, hän ei tietäisi, että olet ihastunut häneen.”
”Kuinka monta kertaa sinulle pitää sanoa, etten minä ole ihastunut häneen?”
”Ai et vai? Mitähän se punastuminen oli siellä salissa? Älä yritä väittää, että se johtui kuumuudesta.”
”No, onhan hän kyllä aika söpö, mutta olen vain ihan vähän ihastunut häneen.” sanoin vähätellen ja pyyhin kyyneleet pois poskiltani. ”Mutta ei sinun olisi tarvinnut kumminkaan nolata minua. Nyt minä en viitsi tavata häntä. Minua niin nolottaa.”
”Sano hänelle, että minä olen sellainen kuin olen. Voit siten pelastaa oman maineesi. Mutta nyt meidän pitää palata sinne takaisin, jos meinaan esitellä sinut heille. Saanhan anteeksi?”
”Saat tämän kerran. Mutta varokin tekemästä tätä temppua enää toiste.” Sen sanottuani lähdimme kävelemään käsikkäin kohti tanssisalia.
Yhtyeen jäsenet olivat juuri lopettamassa viimeistä kappalettaan, kun astuimme tanssisalin ovesta sisään. Vedin syvään henkeä ja katsoin kitaristia kohden punastellen. Tanssijoiden poistuessa salista ja miesten jättäessä soittimiaan artistilavan lattialle lähdimme kävelemään heitä kohti, minulla sydän kurkussa.
”Hei pojat!” Piia huudahti ja meni halaamaan Jukka Lehtoa.
”Hei Piia!” Jukka vastasi. ”Mitäs sinä täällä?”
”Me käymme Niinan kanssa täällä usein tanssimassa.” Piia sanoi ja samalla veti minua kädestä tullakseni lähemmäs artistilavaa. ”Hei kaikki. Tässä on Niina Tolonen.” Piia sanoi esitellen minut miehille. ”Niina, tässä on Jukka Lehto.”
”Hei Niina.” Jukka tervehti.
”Hei.” vastasin tervehdykseen.
”Tässä on Ville Jokinen.” Piia esitteli yhtyeen basistin.
”Moi.” Ville sanoi ja nyökäytin päätäni hänelle vastaukseksi. Sitten Ville lähti ulos tupakalle.
”Tämä nuori herra on Esko Nieminen.” Piia esitteli rumpalin, joka vielä istui rumpujensa takana.
”Moi.” kuulin rumpalin sanovan ja vastasin hänelle hymyillen. Sitten tuli kitaristin vuoro. Koko ajan olin yrittänyt olla katsomatta häntä silmiin, mutta nyt oli pakko katsoa.
”Minä olen Petri Suominen.” kitaristi esitteli itse itsensä suutelemalla poskeani saaden Piian suun auki. Pelkäsin sulavani siihen ihanaan suudelmaan ja jalkani pettävän. Hän olisi saanut suudella minua vaikka kuinka kauan, niin ihanalta ja lämpimältä se tuntui.
”Hei.” vastasin hänelle lähes änkyttäen hänen lopetettuaan poskeni suutelemisen. ”Minä olen Niina Tolonen.”
”Hei Niina.” ja taas sain häneltä lämpimän hymyn. Sitten hän kääntyi laittaakseen kitaransa sille tarkoitettuun pussiin.
Poistuttuamme tanssisalista päätimme porukalla mennä kotaan grillaamaan makkaraa. Erosimme vähäksi aikaa kunkin mennessä käymään omilla teltoillaan. Meillä oli Piian kanssa yhteinen isompi, sininen teltta, missä mahtui jopa seisomaan sisällä. Teltassa oli kaksi leveää nukkumapaikkaa, joiden niin sanotut oviaukot olivat vastakkain jättäen niiden väliin aika suuren oleskelutilan. Suurten nukkumapaikkojen ansiosta olimme vallanneet toisen puolen teltasta itsellemme jättäen toisen puolen tavaroillemme. Jääkaappina meillä oli äitini ja isäni iso kylmälaukku, jonka mahtui justiinsa kuljettamaan auton takakontissa.
Saavuttuamme Piian kanssa paikalle kodassa ei ollut vielä ketään. Istahdimme nuotion äärelle lämmittämään kohmeisia käsiämme. Joku oli käynyt kodassa ennen meitä, joten meidän ei tarvinnut sytyttää nuotiota.
”Täällä on ihanan lämmintä.” sanoin hieroen käsiäni yhteen.
”Niin on. Jaaha, sieltä he tulevat.” Piia sanoi katsoen kodan pienestä ikkunasta ulos. Tulijoita olivat Petri ja Jukka.
”Nyt voimme alkaa grillaamaan.” Jukka sanoi ja istuutui Piian vasemmalle puolelle makkarapaketti kädessään. Petri istuutui minun oikealle puolelleni.
”Mihin Esko ja Ville jäivät?” kysyin miehiltä ihmetellen.
”He menivät ilmeisesti nukkumaan.” Petri sanoi ja sitten hymyilimme toisillemme. Jukka otti paketistaan kaksi makkaraa ja pukkasi ne makkaratikun päähän ja sen jälkeen nuotioon. Petri teki saman perässä.
Makkaraa syödessään Jukka kertoi jotain tarinaa, josta minä kuulin vain pätkiä. Petrin kädet saivat minun ajatukseni kulkemaan ihan muualla kuin Jukan tarinoissa. Saatoin vain katsella, kuinka Petrin miehekkäät, hoikat ja pitkät sormensa laittoivat sinappia paistetun makkaran päälle ja kuinka hän lopuksi ojensi sen minulle.
”En tiedä, pidätkö sinapista, mutta jokin minulle kertoo, että pidät.” Petri sanoi.
”Kiitos, pidän.” sanoin ja otin sinappisen makkaran hänen kädestään.
”No hyvä. Toivottavasti se on tarpeeksi kypsää.”
Hänen miehinen tuoksunsa sai aistini ihan sekaisin. Tuntui, etten saisi makkarasta alas palaakaan. Hän ilmeisesti käytti jotain ihanan tuoksuista deodoranttia, mikä saa naisen kuin naisen olemaan häneen lääpällään.
”Minä taidan lähteä laiturille. Tuleeko kukaan mukaan?” kysyin nielaistuani makkarasta viimeisenkin palasen. ”Siellä on kaunis auringonlasku.”
”Minä voin lähteä sinun seuraksesi. Jätetään nuo kaksi kuhertavaista tänne kahdestaan.” Petri sanoi ja sitten nousimme lähteäksemme.
Saavuttuamme rantaan istahdimme laiturin päässä olevalle kapealle, puiselle penkille. Petri istui minun vasemmalle puolelleni.
”Että auringon lasku voikin olla kaunis.” hän sanoi.
”Niinpä.” sanoin hieman ujosti.
”Minkä ikäinen sinä olet?”
”20. Entä sinä?” kysyin ja nyt jopa uskalsin katsoa häntä kauemmin silmiin.
”Olen saman ikäinen kuin sinä.” Hänen silmänsä tuikkivat kuin tähdet hänen vastatessaan. Kääntäessäni katseeni pois hänestä tunsin, kuinka hän laittoi kätensä olkapäilleni. ”Nyt olet sitten hänen sylissään” ajattelin mielessäni.
”Oletko sinä täältä kotoisin?” hän kysyi hymyillen.
”Olen. Ja sinäkin kuulemma olet?”
”Joo, niin olen.” ja sitten hän oli vähän aikaa hiljaa, kuin miettiäkseen seuraavat sanomiset. ”Opiskeletko sinä vai oletko jossakin töissä?”
”Opiskelen toista vuotta atk-suunnittelijaksi. Entä sinä?”
”Minusta pitäisi tulla tietokoneasentaja vuoden kuluttua.”
”Mutta sehän on mahtavaa. Oletko jo suunnitellut, mihin haet töihin?”
”En vielä. Eiköhän aika sen sitten näytä.”
”Niin. No minulla ei vielä ole noita huolia, kun minulla on aikaa vielä valmistumiseen aika paljon.”
Seuraavat minuutit olivat hiljaisia. Kumpikaan ei keksinyt mitään sanottavaa. Tunsin, kuinka Petri tuli vähän lähemmäs minua ja hänen oikea kätensä hiveli minun oikeaa poskeani. Kuin huomaamatta käännyin hieman häntä kohden ja nostin ensin vasemman jalkani hänen syliinsä ja sitten oikean. Hänen kätensä kietoutuivat automaattisesti ympärilleni auttaen minut hänen syliinsä. Hän otti minut niin hellästi ja omistavasti syliinsä, että kadotin ajan tajun. Nyt hänen tuoksunsa ja tuikkivat silmänsä tulvivat vielä syvemmin sydämeeni. Hetken kuluttua annoin hänen huulilleen uteliaan, varovaisen suudelman. Vedettyäni pääni kauemmas hänestä katseemme kohtasivat himoiten ja sen jälkeen hän alkoi suudella minua vielä pidempään. Hänen hellät kätensä hyväilivät selkääni ja huulensa hakivat ahnaasti omiani.
”Tulipa tästä auringonlaskusta romanttinen.” Petri tokaisi pitkän suudelman jälkeen ja otti minut kainaloonsa. Hänen lämmin kainalonsa sai tuntemaan oloni turvalliseksi ja omistetuksi.
”Niin tuli.” myönsin ja olin vähällä nukahtaa hänen kainaloonsa, kunnes kuulin Piian huhuilun laiturin päästä:
”Niina!” Nostin pääni punastellen Petrin kainalosta ja tokaisin mielessäni: ”Miksi nyt? Juuri kun oli niin ihanaa ja romanttista”. Nousin penkiltä ja lähdin kävelemään Piian luo.
”Niin?” kysyin. Laiturin päässä jo heti arvasin, mitä asiaa hänellä oli.
”Ilmoitan vain, että älä turhaan odota minua yöksi teltalle. Luulen, että minun ja Jukan juttu menee jotenkin vielä pitemmälle, joten en tiedä, koska tulen nukkumaan, jos tulen lainkaan.”
”Okei.” sanoin ja juuri, kun jo kiittelin häntä ajatuksissani siitä, ettei hän ole udellut minun ja Petrin jutusta mitään, hän alkoi jo kysellä:
”Miten sinulla ja sinun ”ei ihastuksella” on mennyt?”
”Ihan hyvin.”
”Vai ihan hyvin. Minusta ainakin tuo näytti paremmalta kuin vain ihan hyvältä. Vieläkö olet sitä mieltä, että sinä olet vain hivenen vähän ihastunut häneen?” hän kysyi ja tällä kertaa hieman liikaa korottaen ääntään.
”Ole hiljaa! Hyst! Hyvä, jos Petri ei kuullut tuota äskeistä!”
”No, miten on?”
”Myönnetään, että olen häneen aika paljon pihkassa. Mutta nyt voisit tehdä minulle yhden hyvän palveluksen. Meillä oli äsken aika intiimi tilanne, että olisitko ystävällinen ja menisit sen Jukan luokse?”
”Okei. Ymmärrän. Nähdään. Moi!” Piia sanoi, muiskautti suukon poskelleni ja lähti kävelemään kohti kotaa.
”Mitä hän tarkoitti sillä, että olet vähän pihkassa minuun?” Petri kysyi kiusoitellen, kun pääsin punastellen istumaan takaisin hänen viereensä.
”Se oli vitsi, jota sinun ei tarvinnut ollenkaan kuulla.”
”Okei. Sovitaan, etten kuullut sitä. Mutta minä olen ainakin pihkassa sinuun.” Kun hän sanoi sen, olin pudota penkiltä veteen. Mutta onnekseni Petri sai minun hihastani hyvän otteen, jotta säästyin kastumiselta.
”Kiitos.”
”Eipä kestä. Olisin pelastanut sinut viimeistään vedestä, olen hyvä uimaan.” hän sanoi ja laittoi taas kätensä ympärilleni. Katseemme kohtasi jälleen ja hän sanoi: ”Sinulla on kauniit silmät ja kauniit punaiset kiharat.”
”Älä valehtele!”
”En valehtele. Minkä takia sinä sitten luulet minun soittaneeni tänä iltana melkein koko säkeistön väärin, jos en sinun kauniiden silmiesi ja hiuksiesi takia?”
”Soititko sinä? Minä kun luulin, että Piia yritti huijata minua.” nauroin.
”Totta se on. Heti kun näin sinut oviaukossa, tuntui kuin enkeli olisi astunut saliin. Ja kun tanssit sen vanhan miehen kanssa, minulla meni nuotit sekaisin ja melkein koko säkeistö meni väärin. Minun kun piti koko ajan katsoa sinua ja sinun liehuvia kiharoitasi.”
”Toivottavasti sinulle ei tullut siitä mitään harmeja.” sanoin nolona.
”Ei tullut. Jätkät ovat tosi ymmärtäväisiä.”
”Hyvä.” sanoin ja sitten kaivauduin syvälle hänen lämpimään kainaloonsa. Tunsin hänen sydämensä nopeat lyönnit korvaani vasten.
Ja sitten itse kirjaan:
Kun näin hänet ensimmäisen kerran, tuntui kuin olisin päässyt paratiisiin. Hänen ujo hymynsä ja katseensa saivat minut melkein kaatumaan. Hänen komeasti ryhditetty ja sulokasvoin varustettu miehen vartalonsa sai minut hymyilemään ja ajattelemaan: ”Siinä hän on!”. Hänen hyvin prässätyt punainen kauluspuseronsa ja suorat, mustat housunsa olivat vielä loppuripaus hyvän komean miehekkyyden päälle. Hänen ikäänsä oli aika vaikea alkaa arvailemaan. Pukeutumisesta päätellen hän olisi voinut olla joko 19 – 24 –vuotias, mutta kasvoista päätellen hän olisi voinut olla 17 - 19. Hänen kitaran puristuksensa oli miehekäs. Punainen kitara lepäili hänen käsiensä lomassa kuin hyvin kohdeltu nainen, intiimissä kosketuksessa. Tunsin hänen katseensa syvällä sisimmässäni jo heti, kun astuin tanssisalin ovesta sisään. Istahdin lavan oikealla reunalla olevalle pitkälle penkille kuuntelemaan yhtyeen soittamaa iskelmää.
Parit pyörähtelivät ohitseni Minä rakastan sua -kappaleen tahdissa. Pieni tuulen vire leijui ilmassa, avonaisten ovien ansiosta, koko tanssin ajan, muuten sisällä olikin sitten kuuma. Olisin itsekin päässyt tanssimaan itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa, mutta mielestäni kyseistä kappaletta ei voinut tanssia kuin vain oman armaan kanssa, jota en ollut vielä löytänyt. Mutta nyt tuntui, että minulla olisi mahdollisuus sellainen saada, vielä samana viikonloppuna.
Musiikki loppui, yhtye aikoi pitää 10 minuutin tauon. Samassa huomasin ystäväni, Piia Salosen kävelevän minua kohti toiselta puolelta salia. Hänet minulla oli ollut aikomus tavata salissa, mutta komean soittajan näkeminen oli saanut unohtamaan hänet kokonaan. Nyt hän asteli kohti minua hymyssä suin.
”Hänen nimensä on Petri Suominen. Ikää hänellä on 20 vee.” Piia sanoi minulle huomattuaan katsovani kitaristia. Punastuin ja käänsin katseeni häntä kohti, mutten saanut suustani sanaakaan. "Huomasin, kun olit kaatua tullessasi ovesta sisään ja arvasin heti syynikin sille. Tein pientä taustatutkimusta, kun tunnen sinut niin hyvin, ettet voi jättää noin söpöjä jätkiä huomaamatta. Toi bändi on ihan paikkakuntalaisia. Itseäni kiinnostaa toi laulaja ja kosketinsoittaja, Jukka Lehto.” Hän vielä lisäsi.
”Mistä sinä tiedät noiden nimet?” kysyin häneltä ja katsoin tauolta palaavaa kitaristia kohden. Hän hymyili ja vinkkasi minulle silmää. Punastuin ja hymyilin hänelle takaisin.
”Huhuu!” Piia hihkaisi ja heräsin taas todellisuuteen. ”Ethän sinä edes kuuntele minua!”
”Mitä?”
”Sanoin, että tapasin nämä tyypit kerran musiikkiliikkeessä, ne on ihan mukavia jätkiä. Eniten ihastuin tuohon Jukkaan, hän on bändin vanhin, 25-vuotias. Toiseksi vanhin on toi basisti, Ville Jokinen, 22-vuotias ja kolmanneksi vanhin on rumpali Esko Nieminen, 21 vee. Eli Petri on tuon porukan nuorin.”
”Olet sinäkin ehtinyt kaikki asiat selvittää.” ihmettelin ja sitten yhtye jatkoi soittamista kappaleella Satulinna.
”Pitäähän jonkun nuokin asiat ottaa selville, kun et itse kumminkaan uskalla.”
”Mistä niin päättelit?”
”Kun et ole aiemminkaan uskaltanut. Tunnen sinut niin hyvin.”
”Et kumminkaan tarpeeksi hyvin! Uskallan minä itsekin ottaa selvää asioista. Minä kun en heti ensitapaamisella utele heiltä kaikkia intiimejä asioita, kuten sinä. Minä aloitan aina pikkuhiljaa enkä hyökkäämällä heti kimppuun!”
”Ehe, ehe! Minä voisin kumminkin esitellä sinut heille seuraavalla soittotauolla. Jos sinulle kelpaa sellainen ystävän apu?”
”Okei. Kelpaa, mutta lupaa olla nolaamatta minut.” pyysin anellen.
”Okei minä lupaan oikein käsi sydämellä.” hän sanoi pidellen kättä rintansa päällä ja istuutui viereeni penkin päähän.
”Hyvä. Toivottavasti voin luottaa siihen.”
”Voit. Koska minä olisin muka nolannut sinut? Päinvastoin, itsenihän minä yleensä nolaan.”
”Sehän siinä onkin. Minä nolostun siinä sivussa sinun puolestasi.” sanoin ja halasin Piiaa. Jälleen keskityin musiikkiin ja kitaristin ihailemiseen. Piia puolestaan ihaili omaa ihastustaan.
Kappaleet vaihtuivat aina uusiin kappaleisiin. Hitaan foxin alkaessa soida pääsin itsekin tanssimaan noin 50-vuotiaan Paapan kanssa. Tunsin kuumottavan katseen niskassani, kun pyörähtelimme hänen kanssaan lattialla. Tuntui kuin terävä ja lämmin lasersäde olisi iskeytynyt ihoni lävitse suoraan sydämeen. Isku pakotti minut katsomaan tuijottajaani kohden ja näin taas kitaristin punaisine, ujoine poskineen. Hän katseli minua ja hymyili, ja yritti taas keskittyä soittamiseen. Kappaleen loputtua tanssipartnerini vei minut takaisin paikalleni ja istahdin posket helottaen Piian viereen.
”Mistäs lähtien Paappa on saanut sinun poskesi punehtumaan?” Piia kysyi nähtyään kuumottavat kasvoni.
”Ei mistään. Tuolla tuli vain niin kuuma.” sanoin osoittaen sormellani tanssilavaa.
”Vai niin. Et tainnut huomata, kun Petri soitti yhdessä välissä äskeistä kappaletta väärin.”
”En. Olin niin ajatuksissani ja nautin tanssimisesta.”
”Ettei se vain johtunut siitä, että toi söpö kitaristi tuijotti koko ajan sinua ja samalla soitti melkein koko säkeistön väärin?” Piia kysyi hieman ivallisesti ja niin kovalla äänellä, että kaikki yhtyeen jäsenet kuulivat sen ja suuriosa koko salin porukasta.
”Hiljaa!” huusin hänelle nolostuneena ja katsoin peläten punastunutta ja hymyilevää kitaristia kohden. Nousin penkiltä ja poistuin salista.
Laiturille päästyäni ja istuttuani puiselle penkille huomasin Piian astuvan laiturin alkupäähän ja kävelevän minua kohti.
”Anteeksi, että olin niin tökerö. Unohdin, ettemme me olleet siellä kahdestaan. Saanhan anteeksi?”
”Vieläkö väität, ettet ole koskaan nolannut minua?! Sinähän lupasit olla nolaamatta! Mutta et sinä miksikään muutu!” huusin hänelle vihoissani ja häpeissäni. Samalla aloin itkemään.
”Niina, älä itke.” Piia sanoi ja alkoi halata minua. ”Olihan tässä ainakin yksi hyvä puoli.”
”Mikä?”
”Nythän sinulla on hyvä syy mennä tapaamaan sitä Petriä. Jos en olisi tehnyt sitä mitä tein, hän ei tietäisi, että olet ihastunut häneen.”
”Kuinka monta kertaa sinulle pitää sanoa, etten minä ole ihastunut häneen?”
”Ai et vai? Mitähän se punastuminen oli siellä salissa? Älä yritä väittää, että se johtui kuumuudesta.”
”No, onhan hän kyllä aika söpö, mutta olen vain ihan vähän ihastunut häneen.” sanoin vähätellen ja pyyhin kyyneleet pois poskiltani. ”Mutta ei sinun olisi tarvinnut kumminkaan nolata minua. Nyt minä en viitsi tavata häntä. Minua niin nolottaa.”
”Sano hänelle, että minä olen sellainen kuin olen. Voit siten pelastaa oman maineesi. Mutta nyt meidän pitää palata sinne takaisin, jos meinaan esitellä sinut heille. Saanhan anteeksi?”
”Saat tämän kerran. Mutta varokin tekemästä tätä temppua enää toiste.” Sen sanottuani lähdimme kävelemään käsikkäin kohti tanssisalia.
Yhtyeen jäsenet olivat juuri lopettamassa viimeistä kappalettaan, kun astuimme tanssisalin ovesta sisään. Vedin syvään henkeä ja katsoin kitaristia kohden punastellen. Tanssijoiden poistuessa salista ja miesten jättäessä soittimiaan artistilavan lattialle lähdimme kävelemään heitä kohti, minulla sydän kurkussa.
”Hei pojat!” Piia huudahti ja meni halaamaan Jukka Lehtoa.
”Hei Piia!” Jukka vastasi. ”Mitäs sinä täällä?”
”Me käymme Niinan kanssa täällä usein tanssimassa.” Piia sanoi ja samalla veti minua kädestä tullakseni lähemmäs artistilavaa. ”Hei kaikki. Tässä on Niina Tolonen.” Piia sanoi esitellen minut miehille. ”Niina, tässä on Jukka Lehto.”
”Hei Niina.” Jukka tervehti.
”Hei.” vastasin tervehdykseen.
”Tässä on Ville Jokinen.” Piia esitteli yhtyeen basistin.
”Moi.” Ville sanoi ja nyökäytin päätäni hänelle vastaukseksi. Sitten Ville lähti ulos tupakalle.
”Tämä nuori herra on Esko Nieminen.” Piia esitteli rumpalin, joka vielä istui rumpujensa takana.
”Moi.” kuulin rumpalin sanovan ja vastasin hänelle hymyillen. Sitten tuli kitaristin vuoro. Koko ajan olin yrittänyt olla katsomatta häntä silmiin, mutta nyt oli pakko katsoa.
”Minä olen Petri Suominen.” kitaristi esitteli itse itsensä suutelemalla poskeani saaden Piian suun auki. Pelkäsin sulavani siihen ihanaan suudelmaan ja jalkani pettävän. Hän olisi saanut suudella minua vaikka kuinka kauan, niin ihanalta ja lämpimältä se tuntui.
”Hei.” vastasin hänelle lähes änkyttäen hänen lopetettuaan poskeni suutelemisen. ”Minä olen Niina Tolonen.”
”Hei Niina.” ja taas sain häneltä lämpimän hymyn. Sitten hän kääntyi laittaakseen kitaransa sille tarkoitettuun pussiin.
Poistuttuamme tanssisalista päätimme porukalla mennä kotaan grillaamaan makkaraa. Erosimme vähäksi aikaa kunkin mennessä käymään omilla teltoillaan. Meillä oli Piian kanssa yhteinen isompi, sininen teltta, missä mahtui jopa seisomaan sisällä. Teltassa oli kaksi leveää nukkumapaikkaa, joiden niin sanotut oviaukot olivat vastakkain jättäen niiden väliin aika suuren oleskelutilan. Suurten nukkumapaikkojen ansiosta olimme vallanneet toisen puolen teltasta itsellemme jättäen toisen puolen tavaroillemme. Jääkaappina meillä oli äitini ja isäni iso kylmälaukku, jonka mahtui justiinsa kuljettamaan auton takakontissa.
Saavuttuamme Piian kanssa paikalle kodassa ei ollut vielä ketään. Istahdimme nuotion äärelle lämmittämään kohmeisia käsiämme. Joku oli käynyt kodassa ennen meitä, joten meidän ei tarvinnut sytyttää nuotiota.
”Täällä on ihanan lämmintä.” sanoin hieroen käsiäni yhteen.
”Niin on. Jaaha, sieltä he tulevat.” Piia sanoi katsoen kodan pienestä ikkunasta ulos. Tulijoita olivat Petri ja Jukka.
”Nyt voimme alkaa grillaamaan.” Jukka sanoi ja istuutui Piian vasemmalle puolelle makkarapaketti kädessään. Petri istuutui minun oikealle puolelleni.
”Mihin Esko ja Ville jäivät?” kysyin miehiltä ihmetellen.
”He menivät ilmeisesti nukkumaan.” Petri sanoi ja sitten hymyilimme toisillemme. Jukka otti paketistaan kaksi makkaraa ja pukkasi ne makkaratikun päähän ja sen jälkeen nuotioon. Petri teki saman perässä.
Makkaraa syödessään Jukka kertoi jotain tarinaa, josta minä kuulin vain pätkiä. Petrin kädet saivat minun ajatukseni kulkemaan ihan muualla kuin Jukan tarinoissa. Saatoin vain katsella, kuinka Petrin miehekkäät, hoikat ja pitkät sormensa laittoivat sinappia paistetun makkaran päälle ja kuinka hän lopuksi ojensi sen minulle.
”En tiedä, pidätkö sinapista, mutta jokin minulle kertoo, että pidät.” Petri sanoi.
”Kiitos, pidän.” sanoin ja otin sinappisen makkaran hänen kädestään.
”No hyvä. Toivottavasti se on tarpeeksi kypsää.”
Hänen miehinen tuoksunsa sai aistini ihan sekaisin. Tuntui, etten saisi makkarasta alas palaakaan. Hän ilmeisesti käytti jotain ihanan tuoksuista deodoranttia, mikä saa naisen kuin naisen olemaan häneen lääpällään.
”Minä taidan lähteä laiturille. Tuleeko kukaan mukaan?” kysyin nielaistuani makkarasta viimeisenkin palasen. ”Siellä on kaunis auringonlasku.”
”Minä voin lähteä sinun seuraksesi. Jätetään nuo kaksi kuhertavaista tänne kahdestaan.” Petri sanoi ja sitten nousimme lähteäksemme.
Saavuttuamme rantaan istahdimme laiturin päässä olevalle kapealle, puiselle penkille. Petri istui minun vasemmalle puolelleni.
”Että auringon lasku voikin olla kaunis.” hän sanoi.
”Niinpä.” sanoin hieman ujosti.
”Minkä ikäinen sinä olet?”
”20. Entä sinä?” kysyin ja nyt jopa uskalsin katsoa häntä kauemmin silmiin.
”Olen saman ikäinen kuin sinä.” Hänen silmänsä tuikkivat kuin tähdet hänen vastatessaan. Kääntäessäni katseeni pois hänestä tunsin, kuinka hän laittoi kätensä olkapäilleni. ”Nyt olet sitten hänen sylissään” ajattelin mielessäni.
”Oletko sinä täältä kotoisin?” hän kysyi hymyillen.
”Olen. Ja sinäkin kuulemma olet?”
”Joo, niin olen.” ja sitten hän oli vähän aikaa hiljaa, kuin miettiäkseen seuraavat sanomiset. ”Opiskeletko sinä vai oletko jossakin töissä?”
”Opiskelen toista vuotta atk-suunnittelijaksi. Entä sinä?”
”Minusta pitäisi tulla tietokoneasentaja vuoden kuluttua.”
”Mutta sehän on mahtavaa. Oletko jo suunnitellut, mihin haet töihin?”
”En vielä. Eiköhän aika sen sitten näytä.”
”Niin. No minulla ei vielä ole noita huolia, kun minulla on aikaa vielä valmistumiseen aika paljon.”
Seuraavat minuutit olivat hiljaisia. Kumpikaan ei keksinyt mitään sanottavaa. Tunsin, kuinka Petri tuli vähän lähemmäs minua ja hänen oikea kätensä hiveli minun oikeaa poskeani. Kuin huomaamatta käännyin hieman häntä kohden ja nostin ensin vasemman jalkani hänen syliinsä ja sitten oikean. Hänen kätensä kietoutuivat automaattisesti ympärilleni auttaen minut hänen syliinsä. Hän otti minut niin hellästi ja omistavasti syliinsä, että kadotin ajan tajun. Nyt hänen tuoksunsa ja tuikkivat silmänsä tulvivat vielä syvemmin sydämeeni. Hetken kuluttua annoin hänen huulilleen uteliaan, varovaisen suudelman. Vedettyäni pääni kauemmas hänestä katseemme kohtasivat himoiten ja sen jälkeen hän alkoi suudella minua vielä pidempään. Hänen hellät kätensä hyväilivät selkääni ja huulensa hakivat ahnaasti omiani.
”Tulipa tästä auringonlaskusta romanttinen.” Petri tokaisi pitkän suudelman jälkeen ja otti minut kainaloonsa. Hänen lämmin kainalonsa sai tuntemaan oloni turvalliseksi ja omistetuksi.
”Niin tuli.” myönsin ja olin vähällä nukahtaa hänen kainaloonsa, kunnes kuulin Piian huhuilun laiturin päästä:
”Niina!” Nostin pääni punastellen Petrin kainalosta ja tokaisin mielessäni: ”Miksi nyt? Juuri kun oli niin ihanaa ja romanttista”. Nousin penkiltä ja lähdin kävelemään Piian luo.
”Niin?” kysyin. Laiturin päässä jo heti arvasin, mitä asiaa hänellä oli.
”Ilmoitan vain, että älä turhaan odota minua yöksi teltalle. Luulen, että minun ja Jukan juttu menee jotenkin vielä pitemmälle, joten en tiedä, koska tulen nukkumaan, jos tulen lainkaan.”
”Okei.” sanoin ja juuri, kun jo kiittelin häntä ajatuksissani siitä, ettei hän ole udellut minun ja Petrin jutusta mitään, hän alkoi jo kysellä:
”Miten sinulla ja sinun ”ei ihastuksella” on mennyt?”
”Ihan hyvin.”
”Vai ihan hyvin. Minusta ainakin tuo näytti paremmalta kuin vain ihan hyvältä. Vieläkö olet sitä mieltä, että sinä olet vain hivenen vähän ihastunut häneen?” hän kysyi ja tällä kertaa hieman liikaa korottaen ääntään.
”Ole hiljaa! Hyst! Hyvä, jos Petri ei kuullut tuota äskeistä!”
”No, miten on?”
”Myönnetään, että olen häneen aika paljon pihkassa. Mutta nyt voisit tehdä minulle yhden hyvän palveluksen. Meillä oli äsken aika intiimi tilanne, että olisitko ystävällinen ja menisit sen Jukan luokse?”
”Okei. Ymmärrän. Nähdään. Moi!” Piia sanoi, muiskautti suukon poskelleni ja lähti kävelemään kohti kotaa.
”Mitä hän tarkoitti sillä, että olet vähän pihkassa minuun?” Petri kysyi kiusoitellen, kun pääsin punastellen istumaan takaisin hänen viereensä.
”Se oli vitsi, jota sinun ei tarvinnut ollenkaan kuulla.”
”Okei. Sovitaan, etten kuullut sitä. Mutta minä olen ainakin pihkassa sinuun.” Kun hän sanoi sen, olin pudota penkiltä veteen. Mutta onnekseni Petri sai minun hihastani hyvän otteen, jotta säästyin kastumiselta.
”Kiitos.”
”Eipä kestä. Olisin pelastanut sinut viimeistään vedestä, olen hyvä uimaan.” hän sanoi ja laittoi taas kätensä ympärilleni. Katseemme kohtasi jälleen ja hän sanoi: ”Sinulla on kauniit silmät ja kauniit punaiset kiharat.”
”Älä valehtele!”
”En valehtele. Minkä takia sinä sitten luulet minun soittaneeni tänä iltana melkein koko säkeistön väärin, jos en sinun kauniiden silmiesi ja hiuksiesi takia?”
”Soititko sinä? Minä kun luulin, että Piia yritti huijata minua.” nauroin.
”Totta se on. Heti kun näin sinut oviaukossa, tuntui kuin enkeli olisi astunut saliin. Ja kun tanssit sen vanhan miehen kanssa, minulla meni nuotit sekaisin ja melkein koko säkeistö meni väärin. Minun kun piti koko ajan katsoa sinua ja sinun liehuvia kiharoitasi.”
”Toivottavasti sinulle ei tullut siitä mitään harmeja.” sanoin nolona.
”Ei tullut. Jätkät ovat tosi ymmärtäväisiä.”
”Hyvä.” sanoin ja sitten kaivauduin syvälle hänen lämpimään kainaloonsa. Tunsin hänen sydämensä nopeat lyönnit korvaani vasten.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihan hyvältä näyttää romaanisi alku. Ehkä pientä muokkausta se vielä kaipaa, kuten minunkin kertomukseni, jonka voit lukea sivulla:
http://koti.mbnet.fi/jtdirekt/b1.htm
Kerro sinäkin mielipiteesi minun tarinastani.
Elikkä ainakin yksi asia mitä jäin himeman kaipaapaan tuohon tekstiin oli: Tarkemmat henkilö kuvaukset... sekä tiettyjen kohtien sana valinnat voisivat olla, ehkä enemmän "suomenkilisemmät". Tarkoitan kohtia joissa ei olla vuorosanoissa.
Mitä tarkoitat, että sanat voisivat olla enemmän "suomenkielisimmät"?
Otetaan esimerkki kohdasta jossa kerrottiin jotenkin näin.
"..." Mutten saanut sanaakaan ulos.
voisi ehkä kirjoittaa seuraavasti.
"..." Mutta en saanut sanaakaan ulos.
Eli kerronta kohdista voisi karsia pois puhekielen. Ja muistathan säilyttää jokaisen henkilön puhe tyylin samnlaisena läpi tekstin.
Mutta tämähän on vain yksi mielipide asiaan.
Otetaan esimerkki kohdasta jossa kerrottiin jotenkin näin.
"..." Mutten saanut sanaakaan ulos.
voisi ehkä kirjoittaa seuraavasti.
"..." Mutta en saanut sanaakaan ulos.
Eli kerronta kohdista voisi karsia pois puhekielen. Ja muistathan säilyttää jokaisen henkilön puhe tyylin samnlaisena läpi tekstin.
Mutta tämähän on vain yksi mielipide asiaan.
Kiitos palautteesta. On paljon helpompi jatkaa kirjoittamista, kun on saanut jonkinlaista palautetta tekstistä.
Tihennä tekstiä. Enemmän sitaatteja. Karsi turhat adjektiivt ja lörpöttelyt pois.
Varoitus olen helvetin ärsyttävä pilkunnussija ja valitan sinulle kielioppivirheistä (en jaksa luetella niitä kaikkia koska en pystynyt lukemaan tekstiä kokonaan) jotka ovat luultavasti tahattomia kirjoitusvirheitä aijai näppäimistöä..
Toistoa:
"Hänen ujo hymynsä ja katseensa saivat minut melkein kaatumaan. --Hänen komeasti ryhditetty ja sulokasvoin varustettu miehen vartalonsa sai minut hymyilemään" saivatminutsaivatminut
"Pukeutumisesta päätellen hän olisi voinut olla joko 19 – 24 –vuotias, mutta kasvoista päätellen hän olisi voinut olla 17 - 19" olisivoinutolla olisivoinutolla
”Pitäähän jonkun nuokin asiat ottaa selville, kun et itse kumminkaan uskalla.”
”Mistä niin päättelit?”
”Kun et ole aiemminkaan uskaltanut. Tunnen sinut niin hyvin.”
”Et kumminkaan tarpeeksi hyvin! kumminkaan
"Kappaleet vaihtuivat aina uusiin kappaleisiin"
"--nostin ensin vasemman jalkani hänen syliinsä ja sitten oikean. Hänen kätensä kietoutuivat automaattisesti ympärilleni auttaen minut hänen syliinsä. Hän otti minut niin hellästi ja omistavasti syliinsä, että kadotin ajan tajun" syliinsä
Aijaijai:
alkaa arvailemaan
tuulen vire
suuriosa
aloin itkemään
(jalkani pettävän; jalkojeni?)
alkaa grillaamaan
jne...................
Minä en pitänyt tästä, mutta oletettavasti olet korkeintaan 14 ja sen ikäisen kirjoittamaksi tuo juttu on ihan erinomainen.
Ja voisit lopettaa sen jatkuvan punastelun.
On hyvä, että saan palautetta sellaisista kirjoitusvirheistä, mitä itse en ole huomannut. Sitä vartenhan tämä teksti täällä on, että tietäisin, miten sitä vois hioa paremmaksi.
Moni oikeakin kirjailija saattaa tehdä, ja varmaan tekeekin samankaltaisia huomaamattomuus-virheitä, koska ei pysty itse hahmottamaan omasta kirjoituksestaan esim. kyseisenlaista toistoa, ja senhän takia niidenkin kirjat/tekstit mm. oikoluetaan ennen painoon menoa.
En tiedä, millainen kirjoittaja itse olet. Mutta itse en menisi haukkumaan kenenkään kirjoitusta ajatellen: "Toi luuseri ei pysty parempaan. Ihan varmasti se on 14-v." Sitä vartenhan täällä ollaan, että opitaan! Minä ainakin olen. Ja kaiken tekstin ei tarvitse välttämättä olla sellaisia, mistä sinä itse aina pitäisit. Mutta sen sanon, että tunnen moniakin ihmisiä, jotka punastelevat yhtä usein kuin tässä tekstissä olen maininnut.
En käsitä, miksi pitää alkaa heti haukkumaan tällaisen asian takia. Sitä paitsi iältäni olen 19 vuotta, joten tällaisia virheitä voi tapahtua myös minun ikäisilleni.
Poikkeuksena haluaisin päästä itse lukemaan sinun kirjoituksiasi ja antamaan yhtä törkeästi palautetta niistä.
Kiitos kumminkin antamastasi palautteesta ja HYVÄSTÄ KANNUSTUKSESTA!
Seuraavassa näkyvät ylimaalliset kertojanlahjani kiteytyneenä kypsään ja nokkelaan juonenkehittelytaitoon. Epäilenpä pystytkö niin törkeää palautetta keksimäänkään, että suvaitsisin loukkaantua. Olen näet Dostojevskin inkarnaatio ja äänenne ovat kuin hyönteisen ininää korvissani.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=113&conference=610&posting=3000000000451059
Tekstista paistaa läpi, että sitä on kirjoitettu hampaat irvessä. Etenkin suora kerronta on paperin makuista. Hyvä teksti syntyy ilman väkipakkoa eli rentoutta kirjoittamiseen. Kuten joku jo kirjoittikin: turhia adjektiiveja on liikaa. Myös jotkut kielikuvat ontuvat, kuten "ujoine poskineen". Millaiset ovat ujot posket?
Dialogi on sen sijaan pääosin ihan sujuvaa. Kirjoitusvirheitäkin on, mutta niitähän tulee "oikeillekin" kirjailijoille.
Kiinnostaisi tietää, että millaista jatkoa olet tälle alulle tekemässä? Mitä tapahtuu tämän jälkeen?
Muut kommentoijat ovat esittäneet ihan hyviä parannusehdotuksia, joten ei niihin sen enempää. Jos sanonkin nyt jotain, niin älä ota itseesi. Tämän on tarkoitus olla rakentavaa palautetta, ei millään muotoa teilaavaa. Eniten minua itseäni häiritsi jotenkin aiheen kuluneisuus, juuri se, ettei tuohon klassiseen ensikohtaamiseen ollut tuotu mitään, mikä olisi tehnyt siitä oikeasti mieleenjäävän. Vähän enemmän jotain omia ajatuksia ja uskallusta, älä kirjoita sillä tavalla kuin kaikki arvaavat asioiden menevän. Enemmän tunnetta ja omaa kertojanääntä.
Samoin mietin sitä, kuinka tuo toimisi oikean kirjan alkuna. Mielestäni ei toimisi. Jotenkin aiheeseen mennään liian nopeasti, kaikki kerrotaan tasaisesti ja äkkiä.
Viilaamista, viilaamista. Kirjoittaminen on vaativaa.