kävin juuri aamulla Jorvissa ensimmäisessä ultrassa...ja kyllä kovasti jännitti, että mitä siellä saa tietää.
Onneksemme pelkkää hyvää!!! Löytyi kaikki jalat ja kädet, eikä niskaturvotuksia ollut. Sanoi myös, että on villi kaveri, kun ei hetkeäkään paikoillaan ole...on kyllä niin onnellinen olo. "Isukkikin" lähti niin polleena töihin ja piti saada yksi vaavikuvakin mukaan :o)
Laskettu aika muuttui myös hieman tuosta neuvolasta saadusta, ja on nyt 23.8.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Onnea teille ja tulevaan odotukseen. Muistan miten ihana ja häkellyttävä ensitapaaminen on, kun käy kyseisessä ultrassa. Nyt minä sitten odottelen sitä todellista ensitapaamista, sillä tänään ois meidän pienokaisen laskettuaika.
Mikä olisikaan ihanampi päivä, kuin ystävänpäivä! Mutta ei ole pienokainen vielä ilmoittanut tulostaan. Supistuksia on ollut jonkin verran, mut ei mitään suurempia.
Hyvää ystävänpäivää siis kaikille!
Ystävänpäivän kunniaksi 1. sydänäänten kuuntelu :-)))))))))))
130 lyöntiä/min. ja vahvana kuului.
Kyllä siinä tulevilta vanhemmilta pääsi sekä itku että nauru...
Seuraavaksi np-ultra 21.2.
IHANAA; nyt voi alkaa virallisesti odottamaan.
RV koossa 12 5 ja pahin riskiaika ohi.
Kerroin töissä ja laitoin kavereille yst. päivän txtareita,
joissa terveisiä lähetti myös Herne :-))))))))))
Onnellista odotusta sinnekin :-)