Nyt tarvitsisi nais-mielipidettä ja hivenen neuvoja. Mitähän pitäisi tehdä asian eteen tehdä kun meidän avioliitosta, kestänyt seurusteluineen yms. noin 7 vuotta, on seksi elämä loppunut vähitellen täysin? Itse olen vähän alle 4-kymppinen mies, luultavasti ihan mukiinmenevän näköinen ja korrektikäytöksinenkin, nais-seuraakin näyttäisin tarvittaessa löytävän suht helposti. Vaimoni on hieman yli 3-kymmenen, ja myös aivan simpsakkaan näköinen nainen. Mutta meidän seksi-elämämme alkaa olla täysin loppunut. Itse olen ollut aiemmin aina se aktiivisempi osapuoli asiassa. Vaimoni ei oikeastaan koskaan ole puhunut omasta seksi elämän toiveistaan, eikä viime vuosina ole osoittanut enää minkäänlaista aktiivisuutta asiaan.
Meillä on 3- ja 1-vuotias lapset, joiden jälkeen kävin sterilisoimassa itseni, meidän yhteisellä päätöksellä, koska minulla on jo edellisestä avio-liitosta 2 lasta. Lasten syntymän ja sterilisaation jälkeen en ole enää havainnut vaimossani enää minkäänlaista aktiivisuutta, eikä oma-aloitteisuutta asiaa kohtaan. Alku-huumassa meillä seksiä oli ja aktiivisuuta riitti molemmin puolin, mutta viimeiset 4-5 vuotta meidän sukupuoli-elemä on ollut suurinpiirtein rajottunut näihin hedelmällisiin päiviin kuukaudessa. Itse en ole enää myöskään tehnyt minkäänlaista aloitteisuutta, ja olen myös jo nostanut asian suhteen ns. kädet pystyyn, koska olen tulkinnut asian niin, että vaimoni ei sitten luultavasti enää halua seksi-elämää.
En tiedä johtuuko tämä haluttomuus minusta, vai yleisestä haluttomuudesta, vai näistä ns. synnytyksen jälkeisistä hormooni tasapainojen yms. heitoista, tietynlaisesta ujoudesta(eli ei osaa/kehtaa tehdä aloitetta), tai sitten johtuuko haluttomuus minusta?
Keskustelimme asiasta noin puoli vuotta sitten ja totesimme että asian eteen pitäisi jotain tehdä (sanoin miettineeni jo vakavissani avioeroa, koska erohan siitä loppujen lopuksi tulee jos seksielämä on meidä ikäisiltä jo loppunut?. Ja tapahtuihan sitä muutosta, mutta parin viikon ajan ja palattiin jälleen seksittömään elämään.
Eli onko hyvää neuvoa jolla voisin jotenkin itse koittaa herätellä vaimoni aktiivisuutta?
Koittaa vain olla ajattelematta sen enempää asiaa ja suorittaa vain ns. pussien tyhjennys, niin onpahan ainakin omat halut edes jotenkin täytetty, vai todellakin ottaa se ero?
Meillä on 3- ja 1-vuotias lapset, joiden jälkeen kävin sterilisoimassa itseni, meidän yhteisellä päätöksellä, koska minulla on jo edellisestä avio-liitosta 2 lasta. Lasten syntymän ja sterilisaation jälkeen en ole enää havainnut vaimossani enää minkäänlaista aktiivisuutta, eikä oma-aloitteisuutta asiaa kohtaan. Alku-huumassa meillä seksiä oli ja aktiivisuuta riitti molemmin puolin, mutta viimeiset 4-5 vuotta meidän sukupuoli-elemä on ollut suurinpiirtein rajottunut näihin hedelmällisiin päiviin kuukaudessa. Itse en ole enää myöskään tehnyt minkäänlaista aloitteisuutta, ja olen myös jo nostanut asian suhteen ns. kädet pystyyn, koska olen tulkinnut asian niin, että vaimoni ei sitten luultavasti enää halua seksi-elämää.
En tiedä johtuuko tämä haluttomuus minusta, vai yleisestä haluttomuudesta, vai näistä ns. synnytyksen jälkeisistä hormooni tasapainojen yms. heitoista, tietynlaisesta ujoudesta(eli ei osaa/kehtaa tehdä aloitetta), tai sitten johtuuko haluttomuus minusta?
Keskustelimme asiasta noin puoli vuotta sitten ja totesimme että asian eteen pitäisi jotain tehdä (sanoin miettineeni jo vakavissani avioeroa, koska erohan siitä loppujen lopuksi tulee jos seksielämä on meidä ikäisiltä jo loppunut?. Ja tapahtuihan sitä muutosta, mutta parin viikon ajan ja palattiin jälleen seksittömään elämään.
Eli onko hyvää neuvoa jolla voisin jotenkin itse koittaa herätellä vaimoni aktiivisuutta?
Koittaa vain olla ajattelematta sen enempää asiaa ja suorittaa vain ns. pussien tyhjennys, niin onpahan ainakin omat halut edes jotenkin täytetty, vai todellakin ottaa se ero?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä ollaan vähän samassa jamassa. Meillä on kaksi pientä lasta ja mun halut on "kadonneet". Oikeesti ne ei oo mihinkään kadonneet, mutta ei vaan jaksa! Kun tulee töistä kotiin ja hakee lapset, pitää tehä ruokaa, siivota, pestä pyykkiä ja vielä antaa lapsille jakamatonta huomiota, että he oppisivat olemaan rakastettuja ja itsenäisiä.
En tiedä miten sitä sen jälkeen jaksaisi enää innostua peiton alla?!
Meilläkin seksielämä oli alussa hurjaa, niinkuin kai kaikilla pareilla alussa. Mutta ymmärtäähän sen järjellä, ettei semmoinen voi jatkua. Elämä astuu peliin.
Mä en tiennyt masentuneeni ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Ei kukaan kertonut, että lapsen syntymä voi aiheuttaa masennusta. Sitten syntyi heti perään toinen lapsi, enkä vieläkään tiennyt, että olin masentunut. Nyt olen päässyt pahimman yli, mutta entäs se seksi...
Kun koittaa kerätä rippeitä itsestään masennuksen jälkeen, ei ole helppoa edes nukkua miehen kanssa samassa sängyssä. Jatkuvasti tuntuu että pitäisi sekstailla. Vaikka toinen jo nukkuu täyttä-häkää, niin "pelko" jäytää, että jos se kohta haluaa mua?!?!? Pitäs tietenkin olla otettu, kun mies haluaa mua, mutta mitä se vois tehdä, että saisin haluni takaisin. Tai että uskaltaisin taas haluta häntä, enkä vain nähdä unta.
Se vois vaikka viedä lapset ulos pariksi tunniksi ja KOMENTAA minut hunaja-saunaan tai lukemaan jotain hyvää kirjaa. Se vois viedä mut syömään tai kylpylään rentoutumaan. Se vois ottaa lapset syliin ja lukea niille kirjoja. Se vois kertoa lapsille, että se rakastaa niitä (ei ole ihanampaa kuulla kuin ne sanat miehensä suusta ja nähdä että lapset ottaa ne sanat vastaan).
Mut niin kai meilläkin on ero jossain vaihessa edessä. Mikään ei muutu, ollaan keskusteltu ja käyty perisuhdeterapiassa. Terapeutti käski miestäni huomioimaan minua ja kun kotiin tultiin, niin sama huutaminen jatkui.
Liekö tästä sinulle mitään iloa, naisnäkökulmaa. Mut itsekin haluaisin ajatuksia jakaa ja saada keskustella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Mistä sen tietää, vaikka sinä, mieheni, olet jo tänne viestejä laittanut. Emme vain löydä toisillemme oikeita sanoja!
...teilläkään. Meillä se on se iskä eli minä, joka touhuaa lasten kanssa ja äiti katsoo telkkaria (välillä vaikuttaa, että hän on suorastaan riippuvainen siitä laatikosta ja sen auki olosta) yms. Toki hän siivoaa ja laittaa ruokaa jne. Eikä ole siitä kyse, että minä en osaisi niitä(kin) hommia tehdä. Osaa hän "ommella napinkin paitaan", mutta se on hänen mielestään minun murhe, jos paita sattuu olemaan minun.
Minä se olen, joka lukee iltasadut, hypittää, teettää kuperkeikkoja, on hevosena pitkin lattioita, käy luistelemassa ja hiihtämässä,jne. Väitän, että n.80%:ssa on isä seurana, jos sitä lapset tarvitsevat/haluavat.
Lisäksi isä tekee kaikki ne perinteiset miesten hommat, eli huoltaa ja korjaa - enemmän, kuin keskivertomiehet. Niin se vaan on - autosta lypsykoneeseen hommat hoituu. Tekemisiä on pakko karsia, että joskus ehtisi olla kotonakin. ei ole kiva kuulla lasten suusta, että jäätkö meille yöksi tms.
Siitä huolimatta minä en kuulemma koskaan tee mitään, enkä komenna lapsia siivoamaan. Aina on paikat sekaisin ja tiskikone täyttämättä. Pyykit pesemättä jne. Eipä silti - minulla on kyllä kaikki tv ohjelmatkin katsomatta, kun omasta mielestäni en oikein ehdi lasten kanssa leikkimisen ja kaiken muun ohella. Jos aion joskus katsoa telkkaria, niin se on tehtävä klo 21 jälkeen, kun äiti on ensin kertonut, ettei taaskaan tänäänkään kiinnosta, vaan hän käy nukkumaan kun väsyttää. Elokuvaa kyllä voi katsella vaikka puoleen yöhön.
Väliaikaisratkaisuna hiihtolenkit jatkuu ja pitenee ja työssä tulee paneuduttua asioihin totaalisemmin, kun silloin voi unohtaa omat murheet. On ollut hyvää terapiaa. Nämä ajat vaan on poissa lapsilta.
Turhapa tätä on täällä valittaa. Tuskin meidän pattitilanne tällä ratkeaa... tilanne on tulehtuneempi, kuin mätäpaise keskimäärin.
Tytär on ilmoittanut, että haluaa asua siellä missä isä ja poika on taas äidin poika - kuten kai yleensä. Jos tulee ero, niin eroaako sitten lapsetkin? Taas on suurimmat häviäjät tiedossa jo etukäteen.
... tossun alla..? Nainen huomaa että teet kaiken kiltisti. Naisen unelmamies on "renttu" mutta joka kuitenkin auttaa NAISTA kotitöissä. Liian kiltit ei kiinnosta useimpia naisia (vaikka oma mies oliskin). Ihan on alkukantainen juttu tuo että vahva ja vahvoja mielipiteitä omaksuva mies "pärjää" parhaiten. En halua olla ilkeä sulle (kuulostat ihanalta) mut tiedän liian monta tarinaa miten on käynyt kun mies on liian kiltti. Nainen ei voi olla vahvempi... vastoin luonnon lakeja. Pistä naisesi ojennukseen ja ole silti kuitenkin "kunnon mies". Seksistä sen verran, että älä koskaan suullisesti pyydä sitä (kinua) vaan ota vaimosi... ei on kuitenkin aina ei, eli raiskaamaan en kehota tässä ketään.
Naista vaan voipi kiinnostaa enemmän kun mies näyttää "mieheytensä"... ymmärrätkö?
Kuules Sarie!
En ole renttu, enkä tossun alla. Kaikista vähiten tätä jälkimmäistä. Ehkä joskus nuorempana olin liian kiltti siinä mielessä, että olin ehkä liian auliisti lähtemässä ja auttamassa, kun pyydettiin apua jne. Ajallaan huomasin, että turha tässä on toisten mieliksi olla, kun se on jokseenkin yksipuolista. Pyynnöt on kyllä vähenneet, vaikka aikansa se vei. Enpä kyllä ole itsekään apua pahemmin pyydellyt. Eipä ainakaan tartte olla kiitollisuuden velassa.
Kyse on pitkälti siitä, että vaimo haluaisi määrätä meillä kaikesta - jopa minun syömisistäni (kun otan lihapullia, niin saan kuulla, että miks et ota esim. makaronilaatikkoa jne) ja kun en suostu olemaan tossun alla, niin äitiä alkaa jurppia ... JNE!!
Mielestäni meillä on selvillä nokkimisjärjestys ja se varmaan kismittää äitiä aikalailla. Olen sen joskus rivien välistä ollut ymmärtävinäni.
Minä olen myös se, joka laittaa lapset kuriin, kun on sen aika. Minä en viitsi huutaa itseäni raivon partaalle, vaan toimin jos ei ala kuri löytymään. IHAN VAAN SELVENNYKSEKSI - LAPSILLE EI TARVITSE HUUTAA EIKÄ HEITÄ TARVITSE LYÖDÄ SAADAKSEEN HEIDÄT TOTTELEMAAN.
Joskus olen lähes saanut lättyyni, kun en ole olevinansa ymmärtänyt sitä EI sanan merkitystä, vaan jatkanut lähentelyä. Joten meillä se homma kai menisi sinne raiskauksen puolelle.
Kerropa seuraavaan juttuun ratkaiseva yhtälö: Kun menen lähelle - minut työnnetään pois ja sitten kuitenkin saan kuulla, että en pidä hyvänä???????????????????????????? Käsittääkseni se ei toimi metrin tai kahden etäisyydeltä.
Ei ollut tarkoitus loukata. Useassa tapauksessa se vaan on sillä tavalla. En osaa sanoa mikä sinun naistasi mahtaa vaivata sitten.
Kannattaa suoraan vaan sanoa asiasta hänelle, että nyt riittää tuo käytös. Joskus se vaan herättää toisen ajattelemaan kun huomaa kuinka ärsyttävä voi olla. Oiskohan hän masentunut..? Olet mielestäni kaikki sitten tehnyt ja yrittänyt.
En ole herkästi loukkaantuvaa tyyppiä, kunhan pysytään asialinjalla. Minua "potkitaan päähän" lähes päivittäin niin kotona, kuin työssä. Asioista voidaan puhua monella tavalla ja lopputulos on sitten sen tyylin mukainen. Siis turha huoli pois!!!
Toisaalta mitäs sillä on väliä? Eihän me tunneta edes toisiamme. No oikeasti onhan sillä väliä, sillä tiedän sinusta aikalailla paljon ja päinvastoin, vaikka kontakti on mitä on...
Luulenpa ja osittain tiedänkin monen vuoden kokemuksella, että vaimollani on käytökseensä suurin??? syy itsekkyys ja se taas luo oman mausteensa asiaan. Mauste ei ole aina valitettavasti kovinkaan miellyttävää laatua.
No johan... Meillä äiti (minä) tiskaa, pyykkää, laittaa ruuat AINA, vie lapset ulos, pulkkamäkeen, pelaa, lukee, hankkii tarvittavat varusteet kaikkeen ja ylipäänsä tietää, mitä lasten elämään kuuluu. Äiti myös leipoo, pesee matot, ikkunat jne. "ekstra"hommat.
Isä tekee töitä, vaan töitä, ja jos ei tee, niin ainakin ajattelee töitä. Katsoo telkkaria, viikonloput tissuttelee. Ei vie lapsia ulos, mäkeen, leikkimään, uimahalliin tai ylipäänsä yhtään mihinkään.
Jos vetovastuu ja kaikki muu perheessä on yhden harteilla, onko kumma jos ei mikään huvita tai seksi maistu????
ihan tiedä osaanko neuvoa. meillä on yhteistä elämää takana 17 vuotta. nyt ollaan nelikymppisiä. alussa ei suhteessamme ollut seksin huumaa. mulla kait ollut sellainen syvästi uskonnollinen/seksikylläinen lapsuus=isoäiti uskovainen ja äitini iloinen eronnut ja viriili. vuosia siis näin ja kuulin liikoja mitkä varmasti vaikuttivat tuohon seksikäyttäytymiseeni. mun mielestä seksi oli likaista ja inhottavaa, joten en halunnut nauttia siitä.
mieheni oli lajia kömpelö ja tavallaan teki asioita "väärin", ja itse häpesin puhua tai näyttää halujani. mies oli nopea ja selänkääntötyyppi, ja mikä oli ohi se oli ohi. että seksipuuhin hän monesti "repi" mut teeveen tai kotitöiden äärestä. mulle se oli monesti turha ja alta hoidettava rutiini. en näyttänyt muutenkaan tunteitani eikä miehenikään mikään yltiöromanttinen ollut.
mutta näissä tunnelmissa jatkettiin, ja lapsemme syntyivät. silloin viimeistään hiipuivat kaikki haluni. pisin seksitön kausi kun oltiin kolmikymppisiä niin taisi olla puoli vuotta. jossain vaiheessa mua rupes ärsyttään kun asioista ei puhuttu, vaan oletin että mies ottaa asiat puheeksi, ja kun ei ottanut niin ajattelin ettei häntä siis häiritse. no arkea jatkettiin ja toimittiin avioparina kuin ystävykset.
mies ollut tyyppiä tunnollinen ja kunnollinen perheenisä, mutta joskus olisin kaivannut romnttista miestä tai seksihurjaa luolamiestä joka tulisi ja repisi mut mukaansa, ja tosiaan näyttäisi hurjan luonteensa. kun se toimitus(silloin kun tapahtui) oli vaisua, mistään ei puhuttu, ja taas jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
näin edettiin miltei 10 vuotta. inhosin itseäni ja tavallaan mieheni saamattomuutta. omaa ulkonäköäni, ja sitä että en pystynyt puhumaan enkä nauttimaan.
kun lapset kasvoivat teineiksi ja nuorimmainen aloitti koulun, niin alkoi jotain tapahtua. ehkä tuo ikä, tiedä sitten vai olinko päättänyt, että nyt riittää. muutuin täysin. aloin huolehtia ulkonäöstäni, ja rakastuin mieheeni. halusin seksiä ja usein. mutta eihän se nyt voinut käydä sormia napsauttamalla. mutta puhuttiin, vaikka välistä rajustikin.
mieheni halusi muuttua, ja ymmärsi minua. nykyään edelleen ravistelemme suhdettamme jos jokin mättää. mutta siitä tiedän että meillä on tunteita.
nykyään harmittaa, että olisiko jo nuoruudessamme ollut kaikki toisin, jos olisin ollut vapautuneempi, ja oltais pystytty puhumaan. koska sitten tavallaan peli oli menetetty(vuosiksi) kun lapset syntyivät.
nykyään siltikin tilanne on aikas kaaottinen. musta on tullut varsinainen seksin suurkuluttaja, ja mieheni tulee toimeen vähemmällä. suostuu seksiin, mutta mietin että miellyttääkö vain. tekeehän mies aloitteita ja kysyy mun toiveita. mutta tiedän että seksuaalisesti emme toisiamme kohtaa koskaan. henkisellä puolella meillä menee hyvin, ja olen sanonut että hän on mun paras ystävä.
väliin mietin, että haluan seksiä, mutta en syty miehestäni. olenko seksihullu joka haluaa haluta, mutta ei ymmärrä lopettaa ajoissa.
elämä ei pyöri seksin ympärillä, mutta mietin että haenko hyväksyntää seksin muodossa. otanko kiinni menetettyjä vuosia, ja mihin tätä menoa joudutaan. mutta vaadin paljon itselleni, mutta osaan antaa myös toiselle. ja onko missään suhteessa 100%.sti onnellista seksielämää.
kyselit paljon mutten tiedä osasinko omalla jutullani sinua auttaa. sen tiedän että pienet lapset ja raskaushormonit muuttavat paljon naista.
ja joskus sitä unelmoi raavaasta kyltymättömästä himokkaasta uroksesta jota ei ole olemassakaan. jos mies vielä kesken päiväunelmien erehtyy aloitteentekoon, niin...
meillä nykyään lähetellään kuumia viestejä. otetaan nuoruutta takaisin ja käydään temppuilemassa paikoissa mitä ei nuorena tullut kokeiltua. liika suunnittelu on monasti pahinta.
ja tuosta sterilisaatiosta. miehelleni tehtiin toimenpide kanssa vuosia sitten. mulle tuli niihin aikoihin totaalihaluttomuus. liekö se että meni se vaaran viehätys. ei pelattukkaan enää "venäläistä rulettia", eli ei tiennyt että mikä "panos" on...
mutta neuvoksi sinulle tuo keskustelu. vaikka menis huudoksi ja riidaksi niin kannattaa. tai käynti parisuhdeterapiassa. tai järjestää kahdenkeskistä aikaa. mieluummin pois kotoa, ja vähän vaivannäköä.
tsemiä sulle... :)