Puolen kansan pvesiventti ei ole vaalien jälkeen saanut mitään aikaiseksi. Tai on..lomaillut.
Muttei mitään järkevää, vai onko?
Sama meininki jatkuu - kun mitään ei tee, niin ketään ei suututeta.
Surullista että valitsitte tuollaisen..tuollaisen..
Mitä Halonen on saanut NYT aikaan
13
542
Vastaukset 13
- yhtään yritä
tänäänkin on tärkeä tapaaminen conanin kanssa.
- uusi aika alkaa
Ai niin, heräsinkin Ruususen unesta, meillä jatkaa sama presidentti seuraavatkin KUUSI VUOTTA.
- En ymmärrä
Kuinka Tarja voi mennä tapamaan miestä, joka sanoo Tarjan vaalimenestyksen olevan hänen ansiotaan?
uusi aika alkaa kirjoitti:
Ai niin, heräsinkin Ruususen unesta, meillä jatkaa sama presidentti seuraavatkin KUUSI VUOTTA.
vuoden 1981 jälkeen ovat olleet aika surullista seurattavaa.
M. Koivisto hankki hetken huumassa työvoimareserviksi Venäjältä Inkerin "suomalaisia", joista suurin osa ei edeleenkään osaa Suomea, eikä halua sitä oppia. Huumekauppa ja mummojen potkiminen on hauskempaa.
M. Ahtisaari ei oleskellut presidenttikaudellaan Suomessa, joten vahingot jäivät pieniksi.
Hallitus ja eduskunta veivät loputkin valtaoikeudet Presidentiltä.
T. Halonen ei kaipaa kommentteja. Toivottavasti Conan ottaa mukaansa kokoaikaiseksi pelleksi.
Ehdotan, että koko Presidentti - instituutio lopetetaan tarpeettomana valtionresurssien tuhlauksena.
- Soini Soininen
Ajatella, presidentti lomaili Roomassa peräti viisi päivää, joista kolme oli arkipäiviä!
Sitä ennen hän oli Dresdenissä, jossa viiden maan presidentit neuvottelivat viikonlopun ajan ajankohtaisista asioista ja antoivat yhteisen julkilausuman koskien piirroskohua.
Tällä viikolla on mm. tapaamisia useiden suurlähettiläiden kanssa, presidentin esittely, valtuuskuntien vastaanottamisia, kaksi puhetilaisuutta ja loppuviikolla lähtö Torinoon kannustamaan Suomen joukkuetta, kun Vanhanen ja Karpela palaavat kotiin.- ...
Presidentit tuomitsivat pilakuvista syntyneen väkivallan
Presidentit lehdistötilaisuudessa Dresdenissä.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja kuusi muuta EU-maan presidenttiä tuomitsivat yhteisessä kannanotossaan tanskalaisten pilakuvien julkaisemista seuranneen väkivallan ja uhkailun. Presidenttien mielestä väkivaltaa ei voida hyväksyä missään olosuhteissa.
Presidenttien mukaan sananvapaus on erottamaton osa eurooppalaista demokratiaa. Vapauteen sisältyy myös vastuu toisia ihmisiä kohtaan, eikä heidän arvojaan pidä loukata. Euroopassa tulisi nyt pikaisesti kehittää kulttuurien ja uskontojen välistä vuoropuhelua, presidentit totesivat.
Presidenttien kannanoton esitti Saksan liittopresidentti Horst Köhler Dresdenissä 5. helmikuuta järjestetyssä yhteisessä lehdistötilaisuudessa. Seitsemän presidenttiä oli kokoontunut Saksan Dresdeniin kaksipäiväiseen epäviralliseen tapaamiseen liittopresidentti Köhlerin kutsusta. Tapaamiseen osallistuivat presidentti Halosen lisäksi Italian presidentti Carlo Ciampi, Itävallan liittopresidentti Heinz Fischer, Latvian presidentti Vaira Vike-Freiberga, Portugalin presidentti Jorge Sampaio sekä Unkarin presidentti László Sólyom.
Presidentit keskustelivat tapaamisessaan mm. Euroopan tulevaisuudesta ja identiteetistä sekä EU:n merkityksestä kansalaisille.
**************************
Tuostakin on vähä-älyiset Niinistön kannattajat yrittäneet väittää niin, ettei Halonen ole sanonut sanaakaan pilapiirroskohusta. ... kirjoitti:
Presidentit tuomitsivat pilakuvista syntyneen väkivallan
Presidentit lehdistötilaisuudessa Dresdenissä.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja kuusi muuta EU-maan presidenttiä tuomitsivat yhteisessä kannanotossaan tanskalaisten pilakuvien julkaisemista seuranneen väkivallan ja uhkailun. Presidenttien mielestä väkivaltaa ei voida hyväksyä missään olosuhteissa.
Presidenttien mukaan sananvapaus on erottamaton osa eurooppalaista demokratiaa. Vapauteen sisältyy myös vastuu toisia ihmisiä kohtaan, eikä heidän arvojaan pidä loukata. Euroopassa tulisi nyt pikaisesti kehittää kulttuurien ja uskontojen välistä vuoropuhelua, presidentit totesivat.
Presidenttien kannanoton esitti Saksan liittopresidentti Horst Köhler Dresdenissä 5. helmikuuta järjestetyssä yhteisessä lehdistötilaisuudessa. Seitsemän presidenttiä oli kokoontunut Saksan Dresdeniin kaksipäiväiseen epäviralliseen tapaamiseen liittopresidentti Köhlerin kutsusta. Tapaamiseen osallistuivat presidentti Halosen lisäksi Italian presidentti Carlo Ciampi, Itävallan liittopresidentti Heinz Fischer, Latvian presidentti Vaira Vike-Freiberga, Portugalin presidentti Jorge Sampaio sekä Unkarin presidentti László Sólyom.
Presidentit keskustelivat tapaamisessaan mm. Euroopan tulevaisuudesta ja identiteetistä sekä EU:n merkityksestä kansalaisille.
**************************
Tuostakin on vähä-älyiset Niinistön kannattajat yrittäneet väittää niin, ettei Halonen ole sanonut sanaakaan pilapiirroskohusta.liittopresidentti Horst Köhler.
Se, että on paikalla nyökyttelemässä ei tarkoita osallistumista julkilausumaan.
Isot pojat puhuvat ja Tarja oikoo kravatteja.
- PRESIDENTTI OLE
TOIMEENPANEVA ELIN VAAN HALLITUS. MIKSI JAUHATTE AINA TUOTA SAMAA. PRESSA ON ARVOVAIKUTTAJA.
- Soini Soininen
Minä en ymmärrä tätä höpinää arvovaikuttajasta. Presidentillä on nykyisen perustuslain mukaan yksi ainoa tehtävä ja se on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa.
Ja jokainen presidenteistämme on hoitanut tämän tonttinsa hyvin. Aikaisemmin, kun presidentillä oli myös sisäpoliittista valtaa, joutuivat hallitus ja presidentti usein törmäyskurssille. Se ei ole demokratiaa!
Siksipä kaikki te, jotka vaaditte, että presidentin pitäisi tehdä sitä taikka tätä, vaihtakaa kohdettanne ja osoittakaa pyyntönne, toiveenne ja vaatimuksenne Vanhasen hallitukselle. - arvoihin
hän on vaikuttanut vai vaikuttaaks hän noin vain salaa?
- TV:ssä
"Nyt voin alkaa hoitaa tehtävääni kunnolla kun ei enää tarvitse ajatella uudelleen valintaa koko ajan" !
- sinut
suututettua, kun pääsin taas presidentiksi ansionsa mukaan. Sinun suureksi harmiksi.
- järki päätä ...
pakota . Ensinnäkään presidenttimme ei ole vielä virallisesti edes aloittanut toista kauttaan . Se päivä on vasta ensi kuun puolella . Toiseksi , viralliset lakisääteiset lomat kuuluvat hänellekin . Ja kolmanneksi , kyllä hän palkkansa eteen on työnsä hyvin hoitanut . Kannattaisi sinunkin paremmin tutustua hänen ohjelmakalenteriinsa . Tasavallan presidentin omilta nettisivustoilta saat niistä tietoa halutessasi . Toki saat pitää senkin illuusiosi , ettei ole mitään aikaiseksi saanut .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94877Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150829- 63698
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29542- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 44451
- 30446
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29441Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401