Mitä mieltä ootte siitä että jättää poikakaverin kun se on sairastunut epilepsiaan?
Kun se on niin muuttunut...
Kun se on niin muuttunut...
Jättäminen epilepsian takia?
Veera -x-
452974
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Eipä ainakaan minun mielestä poikaystävä ole kovin vakavaa seurustelua ja jos tuo on syy, niin parempi liene jättää. Poikakaverisi voi tarvita kyllä kriisiapua sen jälkeen ja hänestä voi tulla varsinainen naisten sydämien särkijä, mutta tuskin sentään. Todennäköisesti hän tulee huomaamaan, että hänen elämäänsä kuuluu tämäkin ja hänen on hyväksyttävä kaikenlaiset ihmiset ja sinä et ainakaan hänen elämäänsä pystynyt täydentämään. Hänen itsetunto sai nyt kolauksen ja toivon, että kaikki menee hyvin.
Aivan mahdotonta sanoa tollaseen mitään, kyllä sun itse pitäisi tietää, että miten teet. Itse toivon kyllä, että jos joskus sairastut sitten aikuisena, niin miehesi jättää sinut sen takia ja täten jokainen saa maksaa tekojensa seuraukset, näin se yleensä menee. Ei tietenkään voi tietää.
Tunnen muutamia epileptikkoja enkä huomaa heissä ihmisinä mitään outoa. Kohtausta en ole koskaan livenä nähnyt, mutta ymmärrään hyvin, että sellaisen näkeminen voi pelottaa.
Diabeetikotkin saavat joskus shokin, tai käyttäytyvät omituisesti, jos sokerit liian alas. Ei se heistä kuitenkaan erilaisia ihmisiä tee.
Yhdyn edelliseen kirjoittajaan. Ehkä on parempi, että jätät poikaystäväsi, jos epilepsia - joka saadaan nykyisin varsin hyvin pysymään kurissa - on sinulle liikaa. Et sitten ole ilmeisesti häntä oikeasti rakastanutkaan.
heti kun poikakaveri/aviomies ei olekkaan se täydellinen unelmien prinssi sen voi vaihtaa toiseen. näin naiset toimii. valitettavasti
Niin tekevät kaikki kusipäät, sukupuoleen katsomatta.
kaikki muuttuu aikanaan,mikään ei samanlaiseksi jää koskaan missään parisuhteessa-ihmiset kasvaa ja kehittyy kaikenlaisten kriisien kautta,ja se tekee aina kipeää !
mieti kenen kanssa haluat jakaa elämäsi! myös ne hetket joista ei kiiltokuvat kerro!-ihan ilman epilepsiaakin joudut miettimään elämääsi kerran ja vielä toisenkin,mikäli todellakin sitoudut elämään jonkun ihmisen rinnalla myötä- ja vastamäessä,sillä rakkaus ei ole tunne,se on tahtomista
sairaus muuttaa aina ihmistä,siitä seuraa aina kriisi,sekä sairastujalle itselleen että myös läheisille - jokaisen kohdalle pitkässä parisuhteessa tulee varmasti sellaisia hetkiä
Romantikkona voinee sitten parisuhteet heittää romukoppaan, jos noin ajattelisi. Tuosta tahdosta en oikein voi olla samaa mieltä, vaikka olen osittain. Kai nyt se rakkaus (mitä se nyt sitten onkaan) on kuitenkin tärkein. Käsittääkseni tahdon asia on parisuhde, sitten kun rakkaus loppuu. Sitten onkin jo hieman eriasia, että kannattaako suhteessa olla, kun silloinhan voi rakastaa jo toista ja moniakin ja tahdonvoimilla (todennäköisesti pinnistellen) elää parisuhteessa.
Kamalalta kuulostaa tuo tahdonasia-juttu. Naiset kyllä voi ajatella juuri näin... olen huomannut monen niin tekevän. Se on mielestäni osa länsimaista mädännäisyyttä ja hapatusta. Minne on kadonnut länsimaista usko, toivo ja rakkaus?
voihan se toisen vaiva rasitteeksiki tulla jos toine muuttuu kovin ränkkäiseksi,järki ihmissuhteis pitää olla mukana t:timantti
kaikki kolme ovat tahdon asioita, ilman tahtoa pelkkien tunteiden varassa ei niitä ole olemassakaan!Ilman tahtomista niistä tulee pelkkää tunteilua.
Tähän astisessa elämässäni olen niistä jokaisen kanssa joutunut painimaan enemmän tai vähemmän. Mullakin on sairas mies( ei tosin epiläinen mut kuitenkin!)- kuinka monta kertaa olen joutunu aatteleen et mikä järki tässä on, olen kuitenkin päättänyt yrittää vielä, ja vielä ja vielä...
Siinähän sitä romantiikkaa on parhaimmillaan kun näkee pitkässä avioliitossa eläneitä pariskuntia jotka ovat keskenään kestäneet yhtä ja toista vuosikymmeniä.Monet heistäkin kertovat, ettei rakkaus olisi ilman tahtomista kestänyt yhtään vuotta.
Minä puolestani luulen,että kaiken maailman Kauniit ja Rohkeat solkotuksineen ovat hämärtäneet ihmisten käsitystä rakkaudesta. Länsimaista hapatusta siinä mielessä.
on ihailtavaa luokkaa.
Et ilmeisesti ole naimisissa? Jos nimittäin olet, niin luulisi, että muistat mitä olet papin/henkikirjoittajan edessä vannonut. Vihkivalassa nimittäin kysytään: "Tahdotko rakastaa..." Ja se on muuten miehen kirjoittama.
Kyllähän se järki just sanoo myös sen, että ei toiselta voi vaatia sellaista mitä hän ole. Epilepsiasta ei vaan pääse eroon ja se on yritettävä hoitaa mahdollisimman hyvin. Jos muulla tavoin eli itseaiheutetusti vahingoittaa itseään, se on kyllä sitten tahdon asia. Jos esim. pahoinpitelee puolisoaa, niin siinä ei ole sairaudesta kyse vaan jostain aivan muusta... kuten mielestäni alkoholismissakin tai huumeidenkäyttämisessä. Tupakastakin pitää päästä eroon... epilepsia on sairaus ja ei sitä kukaan ole itselleen valinnut. En usko ainakaan.
Ehkä sinun pitäisi sitten erota, jos noin on? Eiköhän olisi molemmille parempi. Minä en ainakaan ole muuttunut vielä noin kyyniseksi, vaikka olen kaksi kertaa ollut kihloissa. Voi tietenkin olla, että sen takia enää en olekaan, kun en jatka enää, kun toisen rakkaus on loppunut ja saa jokapäivä kuulla "ei tässä ole mitään järkeä". Jos ei saatana ole mitään järkeä parisuhteessa, niin mielestäni on ainoa ratkaisua erota. Perkeles... niin yksinkertaista:).
se rakkaus antaa voimaa kestää kaikki vaikeudet ja mikä tärkeintä - se myös vahvistuu jokaisen koettelemuksen jälkeen
olen tottakai miettinyt eroa monen monta kertaa,mutta kyllä olen onnellinen kun en ole sellaisen lähtenyt.Tämä suhde on arvokas,sillä tämän eteen on tehty työtä. Siksi,että olemme tahtoneet vielä jatkaa.
Rakkaus on mieletön voima. Mutta tunne se ei ole. Rakkaus on. Tunteet menee ja tulee - niinkuin olette kaunihista ja rohkeista ym. nähneet...siinä oikein malliesimerkki siitä,miten joa tunteen selkään hyppäämällä saa asiansa sekasin.
Ajattele asiaa niin päin että jos olet suhteessa ja sairastut, esim epilepsiaan tai johonkin muuhun tautiin, niin mitä silloisen poikaystäväsi tulisi menetellä, niin saat toisen näkökulman asiaan
Eräs ystäväni sairastui kauan sitten rintasyöpään. Hänen miehensä häipyi heti, sanoi, ettei aio tuhlata elämäänsä sairaan kanssa. Tämä tapahtui USA:ssa, missä sairastaminen on hirvittävän kallista. Mies yritti jopa kieltää vaimoltaan yhteisen tilin käytön, etteivät "hänen" rahansa menisi kuolevan hoitoihin. No, nainen sai kuitenkin käyttää sentään omia rahojaan hoitoihinsa. Onneksi hän (niin kuin mieskin) oli lääkäri, joten rahaa riitti.
Kun ystäväni kuoli, vaati heidän teini-ikäinen poikansa saada muuttaa äidin sukulaisten luokse, vaikka isä olisi halunnut pojan itselleen. Poika on nyt jo kolmikymppinen, eikä edelleenkään halua olla missään tekemisissä isänsä kanssa.
Joo ei tule kovin kaunista jälkeä, kun on järkevä parisuhteessa ja jättää uppoavan laivan. Jos olisi oikeasti rakastanut, niin ei olisi pystynyt tekemään noin, vaikka olisi tahtonut. Nythän jostain syystä järki laitetaan rakkauden edelle ja ihmiset toimivat täysin röyhkeästi ja omaa etuaan ajatellen. Kun toinen tekee kuolemaa, niin äkkiä rahat pois. Raha tekee onnelliseksi varmaan... minusta se luo mahdollisuuksia, mutta ei se tee täysin onnelliseksi, kuten ei varmaan rakkauskaan, mutta onko sen pakko aina olla täyttä onnea. Minusta se ei edes voi olla.
jos jätkä ei oo sellane ku haluut niin miks oisit sen kaa?? pakkaa kamas ja häivy. kyllä jätkii tässä maassa riittää!
Vai jätkiä riittää riittää:). Ok... nyt menin sanattomaksi:).
Nyt, kun hän eniten tarvitsee sinua
ja tukeasi niin älä jätä häntä noin vain.
Ole mukana tukemassa lääkärikäynneillä
siellä itsekkin opit paljon Epilepsiasta,
joka varmasti on vierasta teille molemmille
ja pelottavaakin.
Etenkin jos hän saa isoja kohtauksia.
Tukea hän tarvitsee nyt eniten ja
tietysti sinulta,
mutta kuulostele itseäsi mitä sydämesi sanoo ?
Toista ei pidä jättää sairauden takia.
Mieheni on jaksanut minua jo yli 10v.
Epilepsian takia on välillä ollut
helpompia ja välillä huonompia aikoja.
Rakkaudella mennään eteenpäin ;)
Ompas täällä ainakin yksi, joka täysin samaa mieltä kanssani. Hyvä Sauvatar:). Olihan tuossa muitakin, mutta aika kamalalta alkoi kuulostaa jo tämä maailma. Jokaisella tietenkin omat arvot. Ei niitä voi lähteä hirveesti neuvomaan, mutta... taidan oikeasti alkaa karsastaa tätä länsimaista kulttuuria tältä osin. Paljon hyvääkin täällä varmasti on kuitenkin. Seksi, järki ja raha alkaa olla vaan jotenkin liian isossa asemassa. Rakkaus, usko, köyhyys ja sairaus leimataan lapsellisuudeksi ja heikkouden merkiksi. Jos toinen ei ole terve, rikas, komea, hyvä sängyssä ja viisas ei hän ole hyvä puoliso. Onhan se osittain tietenkin noinkin, mutta ei tollasia arvoja voi itse ainakaan tunnustaa.
ne arvot vasta sekaisin onkin,
jokaisen täytyy ne itse löytää.
Kirjoituksianne olen lukenut ja
jatka Hugo samaa linjaa... ;)
Jos rakastuu johonki henkilöön niin se ei tarkoita että rakastais toisenlaistaki henkilöä. Siksi rakkaan voi jättää jos se muuttuu epileptikoksi. Olis väärin pakottaa se elään rakkaudettomassa suhteessa!
Uskomatonta tekstiä! "Siksi rakkaan voi jättää jos se muuttuu epileptikoksi. Olis väärin pakottaa se elään rakkaudettomassa suhteessa!"
Miten rakas "muuttuu" epileptikoksi? Eikö epileptikko ole ihminen siinä kuin sinäkin? Kuinka suhde voi olla rakkaudeton, kun kuitenkin puhut toisesta osapuolesta "rakkaana"? Mietis nyt vielä.
Päättelyketjussa oli pieni virhe. Sama ihminen on. Sinänsä rakkaudettomassa suhteessa ei tosiaan toista voi pakottaa elämään. Hyi sinunlaisia. Noh olet varmaan niin nuori.
lauseetkin niin sekaisin.
Taas 1 lisää, joka ei tiedä Epistä
saatikka Rakkaudesta mitään
( opettelee vasta ).
Menee ohi aiheen mutta liittuu ketjuun.
Rakkaus on vanhanaikaista. Eipä siitä nykyihmiset ainakaan pk-seudulla puhu. Nykyään puhutaan IHMISSUHTEISTA. Ja nämä ihmissuhteet ovat yleensä lyhytaikaisia eikä niiden edes oleteta kestävän koko elämää. Nykyihmiset eivät epäröi vaihtaa kumppania ja hyvä niin. Varmasti ovat onnellisempia kuin ennen muinoin.
Minusta on sitten ihanaa olla vanhanaikainen! Ja olen taatusti onnellisempi kuin ihminen, joka ei ole koskaan saanut tai osannut rakastaa.
Olen kolmannen polven paljasjalkainen helsinkiläinen.
Mutta on niitä onneksi muitakin. Lycka till vampyyreille ja ihmiskunna haille:).
Sielunveljeni... onneksi meitä on. Maailma olisi huono paikka ilman kaltaisiasi. Hyvää ystävänpäivää, hieman myöhässä.
Ja sama sinne. :)
kesken ei puhuta suhteista vaan
rakkaudesta ;) Aidoista tunteista ;)
Toki maailmanmeno on paljonkin muuttunut,
mutta fiksuna naisena kuuntelen ja
seuraan äitini ja vanhempien ihmisten
jalanjälkiä kuin nykyhömpötyksiä.
Täällä pk-seudulla meitä edelleen on
moneen junaan.
Älä yleistä.
Eivät ihmiset niin onnellisilta vaikuta
jos yhtään seuraamuksia katsotaan mitä
se tuo jatkuvista parinvaihdoista.
Rikkoutuneet kodit, lapset asuvat kahdessa
kodissa, levottomuutta ym.................
kirjoituksia löytyy.
Tosin muutamat puhuvat sentään asiaakin.
Ensimmäinen vastoin käyminen ja eiku tossua perseeseen -mieti nyt hiukkasen.
Ukkos tarvitsee nyt Sinun tukeasi ja jos tukena pysyt, niin tulet huomaamaan Hänen arvostuksen Sinua kohtaan lisääntyneen.
Itse olen Vaimoni kanssa kestänyt sekä surut että ilot yhteisen elämämme aikana ( vuodesta -79 asti).
Vaimo sai veritulpan nivusiin odottaessan Lastamme -syy pillerit.
Pysyin tukena koko ajan ja Vaimoni on osannut sitä arvostaa enemmän kuin muita tekemiäni asioita.
Itselleni diagnosoitiin ensin epilepsia ja heti perään rytmihäiriöt, sen lisäksi vielä tapaturma.
Tapaturman takia minulla on jatkuvat säryt päällä ja yöunet ovat alle minimin.
Silti Rakas Vaimoni on pysynyt rinnallani tukemassa minua ja sietänyt pahoja päiviäni.
Suorastaan nauraisin muutamalle vastaajalle, jos ei kivut veisi huumoriani tuonne minimiin.
Jos ukostasi yhtään välität, niin tue häntä ja pysy rinnalla kannustamassa.
Jos taas jätät epin takia, niin toivo ettei itsellesi käy samalla tavalla.
Just näin,
siinä tuli lisää miehistä tekstiä !
suhde mitenkään erikoisella pohjalla.
Ei minun mieheni jättänyt vaikka sairastuin vaikka me olimme silloin nuoria ja olis ollu vara valita
Siittä tietää millä pohjalla suhde on
muuten mitenkähän käy jos on huono tuuri ja
jokasella tyypillä jonka tapaa on jokin "kun se on niin muutunut"
Onko epileptikon vaikea/mahdoton saada kunnollista (huom. siis kunnollista) sydänystävää?
Tuo ketjun avaus toi mieleen toisen tapauksen, missä joku epileptikkomies lupasi RAHAA naiselle joka suostuisi asumaan hänen kanssa! Ensiksi tarjous oli 150 €/kk ja nousi hiljalleen 600 euroon. Tosin joku suostui jo 300 €:n kuukausipalkalla tyttöystäväksi.
Eli pitääkö epileptikkomiehen tosian maksaa tyttöystävyydestä?
Hyviä ystäviä on paljon ja joukossa
myös miehiä,
jotka ystäviä eivät muuta.
Mulla on aina ollut helppo
saada ystäviä sillä olen
niin puhelias ja avoin kaikelle.
Ystävyyttä ei rahalla voi ostaa
enkä maksaisi siitä,
enkä seksistä.
Ilmaiseksi voisin olla esim. tukihenkilö.
Huh huh, mitä juttua..maksaa tyttö-tai poikaystävyydestä..sinä, joka tämmöiseenkin asiaan uskot; oletko vielä täyttänyt 15v.? Eihän noin voi kukaan täysjärkinen aikuinen ajatella. Minulla on epilepsia, olen hieman päälle 30, nuoruudessa kyllä poikaystäviä on ollut "tarjolla", nyt tosin jo naimisissa.
siis epinaiset saa miestä mut epimiehet jää ilman naista? paitsi jos tarjoaa rahaa?
Tunnen kolme epimiestä, ja kaikilla on vaimo/tyttöystävä. Vaikeinta tuntuu parisuhteissa olevan mieheni serkkutytöllä, jolla ei oikein mikään suhde tunnu natsaavan. En tosin usko, että sekään johtuu epilepsiasta, hän on vielä niin nuorikin.
mä tunnen koulutetun ja hyvätuloisen ja -tapaisen epimiehen (sellaisiakin siis on), mutta sillä ei kyllä ole flaksi käynyt... sanoi ottavansa vaikka jonku 3 lapsen työttömän yh-äidin!
Jos asuu yksin ja saa kohtauksia ja jostain syystä ei saa turvallisuutta kuntoon muuten, niin voihan palveluita ostaa ja jos joku tarvitsee asunnon. Muistaakseni siinä ei kuitenkaan ollut kyse tyttöystävän tai seksin ostamisesta vaan ykkösasiana oli, että saa turvaa kohtausten varalta. Sinänsä en tiedä oliko se provo vai todellinen hätätilanne, jossa sairaalla sattui olemaan mahdollisuus maksaa "hoitopalkka". Tässähän keskustelussa toinen olisi saanut yöpaikan ja vuokranantaja olisi saanut yöllisiinkohtauksiin apua.
En tajua, että ihmisä arvioidaan tuon perusteella. Mikä tekee yh-äidistä jotenkin huonomman? Työttömyyskin on yleistä ja lapsetkin on jo valmiiksi tehty ja synnyttäneestä naisesta tietää ainakin, että hän on hedelmällinen.
Ei rakkaus katso tollasia asioita. Minä en tajua, mutta ehkä olen helvetin tyhmä.
luonteesta
Kysypäs vapailta miehiltä, kuinka kovassa kurssissa on 3 lapsen työtön yh-äiti?
:D
Tee jopa tutkimus, että miten tyhmä olet. Sullekaan ei tekisi pahaa jutella viisaiden miesten kanssa, jotka arvostavat varmasti muita asioita.
Onko naisilla joku kurssi. Miten noteeraat naiset. Kovin outo ajatus. Olet ehkä pinnallinen ja sen mukaan sitten ajattelet.
*Pysyn kannassani*
*Kaipaa fiksuja kirjoituksia*.
Jos jättää epilepsian takia, se ei ole oikein eikä mielestäni kunnon syy.
Olen itse kertonut omasta epilepsiastani poikakavereilleni ja yksi otti sen aika rankasti eikä pistänyt tikkua ristiin, kun sain kohtauksen.
Toinen taas ei väliottänyt lainkaan, vaikka minulla olikin epilepsia. En kyllä toisen suhteen aikan aedes saanut kohtauksia, ja mies sanoikin minulle, että olisi halunnut nähdä.