TYTTÖ/POIKA

Onko totta, että isät vaativat pojilta enemmän ja ovat kärsivällisempiä niiden kanssa kuin tyttöjen. Luin artikkelin VAUVA-lehdestä 2/98, jossa kerrottiin joistain tutkimustuloksista, joiden mukaan isät palapeliä tehdessään lasten kanssa eivät jaksa odottaa, että tyttö löytää sopivan palan, vaan sanovat: "Pitäähän tyttöä auttaa". Pojilleen he antavat enemmän aikaa, tyyliin: "Kyllähän sinä sen osaat ratkaista, iso poika." ja kun poika sitten löytää sen oikean palan, hän saa isältä suuret kehumiset.

Tämä kuulostaa järkyttävältä syrjimiseltä. Tytölle ei edes näin anneta mahdollisuutta onnistua, mikä kasvattaa epävarmuutta omista taidoistaan ja samalla itseluottamus ei niin kehity kuin pojilla.

Kaikki näkyy sitten yhä vielä nymaailmassakin koulussa ja työelämässä, jossa pojat tekevät päätöksiä ja ottavat helpommin riskejä, kun taas tytöt ovat sivusta seuraajia!

Itse tällaista käytöstä on vaikea havaita, mikä vieläkin hankaloittaa asiaa.
7874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

totta.

T: kahden tytön ja yhden pojan isä

Äänestä

sinäkin uskot, jos haluat tietää kaikki kauhu jutut lapsista ja synnytyksestä niin osta ihmeessä vauva lehti. onhan tieto mukavaa mutta jos haluat masentua tai ruveta pelkäämään jotain asiaan liittyvää niin vauva lehti on se oikea foorumi.

Äänestä

Keskimääräiset tutkimukset eivät kerro mitään yksittäisestä tapauksesta.

Olen jo yli kolmenkymmenen ja lapsena kokosin isän kanssa palapelejä ahkerasti, kun veljeni ei osoittanut mitään kiinnostusta asiaa kohtaan. Istuin sitkeästi isän vierellä ja harvoin löysin palan. Isä ei auttanut minua koskaan ja oli iloinen, kun löysin palan. Niin meillä.

On kuitenkin niin, että sukupuoli usein alitajuntaisesti ajaa aikuiset käyttäytymään erilailla tyttöjä ja poikia kohtaan. Toisaalta tytöt ja pojat ovat myös keskimääräisesti erilaisia ja eri tavoin suuntautuneita.

Ainoa, minkä voi tehdä, on yrittää omalta osaltaan välttää roolisidonnasta suhtautumista lapsiinsa ja yrittää opettaa heille, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia.

Äänestä

Toi on taas noita juttuja :(

Äänestä

Luin yhden jutun jostain lehdestä, että tyttöjä ja poikia kohdellaan eri tavalla esim. silloin, kun lapsi loukkaa itsensä ja itkee. Tyttöä lohdutellaan ja halataan. Pojalle sanotaan, että älä itke, iso poika ja katsopas, leikitään tätä kivaa leikkiä/tässä on kiva lelu...

Näin muuten usein toimitaan.
Joten voi olla että ihmiset alitajuisesti toimivat tuolla tavalla lastensa kanssa palapeliäkin tehdessä.

Toisaalta tytöt ja pojat ovat erilaisia ja ovat kiinnostuneet eri asioista jo aivan vauvana. Itselläni on tyttö ja poika ja heillä oli tasan samat lelut käytössä ja esillä, ja minun asenteeni vielä oli, ettei ole olemassa erikseen tyttöjen ja poikien leluja.
Poika oli kiinnostuneempi autoista, palloista jne. ja tyttö hoivasi, kokkasi jne vaikka tytöksi varsin vilkas, raisu ja poikamainen olikin/on edelleenkin.

Äänestä

noita huuhaa tutkimuksia.

Ainoa tutkimus, joka mielestäni on oikeassa on sellainen, jossa on todettu tyttöjen ja poikien olevan erilaisia. KUITENKIN sukupuolten VÄLINEN erilaisuus on pienempi kuin erilaisuus saman sukupuolen sisällä. Eli jos esim. poikia verrataan toisiinsa on ero suurempi kuin tyttöjen ja poikien välinen ero.

Näen myös tuossa esimerkissäsi positiivisen puolen tytön kannalta: Siinä selvästi korostettiin, että tyttöä pitää AUTTAA. Tyttö todennäköisesti myös haluaa auttaa muita, koska häntä on autettu. Siksi hoitoalalla varmaankin on paljon naisia...

Äänestä

Erilaisiahan me miehet ja naiset olemme, joten minun mielestäni tuon tutkimuksen tulokset ovat täysin mahdollisia. En nyt ensimmäisenä lähtisi syyttämään, että noinkin näkyvään lehteen oltaisiin vaan heitetty jokin tieto ja vielä väitetty tutkimustulokseksi, jos ei asiassa mitään perää olisi.

Varmaan myös naiset kohtelevat eri tavalla tyttö- ja poikalapsiaan.

Toisaalta, en tiedä onko tuo "erilailla kohtelu" edes joka kohdassa huono asia. Kyllä minä kohtelen aikuisiakin miehiä ja naisia eri tavalla. Vielä jos asiaa lähdetään perkaamaan, niin kohtelemme myös samaa sukupuolta olevia eri henkilöitä eri tavalla riippuen ulkonäöstä ja muusta olemuksesta. Jostain muistan kuulleeni, että maailman syrjityin ihmis-ryhmä ovat kussakin yhteisössä keskimääräistä selvästi pienikokoisemmat miehet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko totta? kirjoitti:

Onko totta, että isät vaativat pojilta enemmän ja ovat kärsivällisempiä niiden kanssa kuin tyttöjen. Luin artikkelin VAUVA-lehdestä 2/98, jossa kerrottiin joistain tutkimustuloksista, joiden mukaan isät palapeliä tehdessään lasten kanssa eivät jaksa odottaa, että tyttö löytää sopivan palan, vaan sanovat: "Pitäähän tyttöä auttaa". Pojilleen he antavat enemmän aikaa, tyyliin: "Kyllähän sinä sen osaat ratkaista, iso poika." ja kun poika sitten löytää sen oikean palan, hän saa isältä suuret kehumiset.

Tämä kuulostaa järkyttävältä syrjimiseltä. Tytölle ei edes näin anneta mahdollisuutta onnistua, mikä kasvattaa epävarmuutta omista taidoistaan ja samalla itseluottamus ei niin kehity kuin pojilla.

Kaikki näkyy sitten yhä vielä nymaailmassakin koulussa ja työelämässä, jossa pojat tekevät päätöksiä ja ottavat helpommin riskejä, kun taas tytöt ovat sivusta seuraajia!

Itse tällaista käytöstä on vaikea havaita, mikä vieläkin hankaloittaa asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu