Olen jo monta kuukautta yrittänyt laihduttaa. ja tuloksena on 4 kiloa vähemmän. päämääränäni on laihtua 50 kiloiseksi. (olen 173cm) mutta ei ole varmaa olenko silloinkaan tyytyväinen.
Tänään, YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ! eräs tuttuni haukkui minua possuksi. se oli viimeinen pisara. olen saanut kuulla läskipossu juttuja jo koko pienen elämäni aikana aivan riittävästi. äitinikin tukee laihdutustani. se saa vielä surullisemmaksi. äitinikin ajattelee että minun täytyy laihduttaa!!! tästä lähtien syön alle 200 kaloria päivässä. ennen söin jopa n 800 ja tulos näkyy liian hitaasti. olen jättänyt lihan ja kaikki herkut yms pois. ja syön pelkästään vihanneksia ja hedelmiä.
ja nyt tuntuu että voisin kuristaa itseni. oon ihan liian lihava. KAIKKI ON SITÄ MIELTÄ!!!!
voi olla että olen aika huomion kipeä. mutta äidin jos kenen pitäisi hyväksyä lapsensa sellaisena kun se on. ihan sama. tukemistahan tarviin että pääsen pääämäärääni.
BTW: olen nyt 173cm/57,5kg :((((( vielä 7 viikkoa ja PAM.
Tänään, YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ! eräs tuttuni haukkui minua possuksi. se oli viimeinen pisara. olen saanut kuulla läskipossu juttuja jo koko pienen elämäni aikana aivan riittävästi. äitinikin tukee laihdutustani. se saa vielä surullisemmaksi. äitinikin ajattelee että minun täytyy laihduttaa!!! tästä lähtien syön alle 200 kaloria päivässä. ennen söin jopa n 800 ja tulos näkyy liian hitaasti. olen jättänyt lihan ja kaikki herkut yms pois. ja syön pelkästään vihanneksia ja hedelmiä.
ja nyt tuntuu että voisin kuristaa itseni. oon ihan liian lihava. KAIKKI ON SITÄ MIELTÄ!!!!
voi olla että olen aika huomion kipeä. mutta äidin jos kenen pitäisi hyväksyä lapsensa sellaisena kun se on. ihan sama. tukemistahan tarviin että pääsen pääämäärääni.
BTW: olen nyt 173cm/57,5kg :((((( vielä 7 viikkoa ja PAM.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Et todellakaan ole lihava!! Kuinka oma äitisi voi noin sanoa??!!
Pelkillä hedelmillä ja vihanneksilla et elä. Itse anoreksiaa sairastaneena tein juuri noin ja lopulta jouduin sairaalaan. Kaksi vuotta on jo kulunut enkä vieläkään ole kunnolla parantunut, vaikka paino onkin noussut. Tarkoitan etenkin henkistä puolta...on vaikea hyväksyä painon nousua.
Tuntuu että tämä sairaus tulee seuraamaan lopun elämää..
Kannattaa syödä kunnon ruokaa, muistaa välipalat ja ulkoilla. Elimistö menee sekaisin jos alat ruuan kanssa temppuilemaan.
Voimia sinulle!
mul on sama homma, bmi on 18 mutta silti saan kuulla "lihavuudestani". se on niin raivostuttavaa. etenkin jätkät joskus letkauttelevat/vain kiusallaan heittävät juttua mutta ei niitä ikinä unohda, nyt minäkin olen päättänyt laittaa pisteen tälle solvaukselle, tavoitteeni on laihtua 50-52 kiloiseksi, en sentään sen laihemmaksi, vaikkei tavoitteeseenkaan ole matkaa kuin muutama kilo. Nuo viimeiset kilot tosin tuntuvat olevan juuri ne tiukiten kiinni jämähtäneet, mutta eiköhän pistetä yhteistuumin toisemme bikinikuntoon. niin kyllästynyt tähän olemukseen... mut eihän mennä liian pitkälle eihän? anoreksia on meinaan perseestä... mut miten ajattelit treenata/syödä, minä kun laihduin muutaman kilon aika kepeesti mutta sitten tyssäsi, olen siis toisinsanoen tottunut syömään paljon...:/
Mä niin ymmärrän sua...Mun pikkuveli alotti haukkuu mua syyttä läskiperseeks ja finninaamaks ku olin 13wee... :/ Siitä on nyt viis vuotta, eikä se enää kauheesti hauku, mitä nyt oon kusipää joka toinen päivä melkee. :o Joka päivä mä sain kuulla, et kuinka ruma ja läski oon ja et kukaan poika ei vois ikinä kiinnostuu musta sen takii! :( Ei ihme, et mulla ei nykyäänkään oo enää itseluottamusta..Oon vaan arvoton paska, jonka pitää laihtuu, ja paljon!! :(
On se niin jännä miten ihmisten ilkeet kommentit jää mieleen vuosikausiks ja voi pilata elämän.
Mua kiusattiin melkein koko ala-asteen ajan, haukuttiin läskiks eikä mulla ollu kavereita. Olin yksinäinen ja itsetuntoni oli potkittu alimpaan maanrakoon. Ylä-asteella sitten sain tarpeekseni ja rupesin laihduttamaan. Rupesin liikkumaan ja katsomaan mitä syön, laskin kaloreita ja yhtäkkiä päivän ruokalistalla oli tyyliin ruisleipä ja banaani.
Onnistuin pitämään painoni suht alhaisissa lukemissa monet vuodet kunnes masennuin ja aloin ahmimaan, jätin liikunnan ja eristäydyin muista ihmisistä. Lihosin 20kg n. vuodessa!! Äitini huomautteli minulle painostani ja sitten päässä taas napsahti. Aloin oksentelemaan ja laihduin 15kg. Tuntuu etten pysty lopettamaan, vieläkin haluan laihtua 10kg. Tuntuu että elämä on ihan sekasin. Hölmöä että 25-vuotias ihminen ei osaa edes syödä oikein..
Mäkin aattelen usein sitä, et oon jo 22-v. eikä syöminen vieläkään oo helppoa. Mulle on sanottu että et oo mikään lapsi, kyl sun pitäs jo tajuta. Kyllä noin vanhan pitäs osata syödä..! Mut ei syömishäiriö ikää kato...! Jotenkin pahempana anoreksia-aikana unohti kaiken, kun eli niin askeettisesti. Nyt pitäis vaa opetella syöminen alusta.
Syöminen ja syömättömyys pyörii usein mieles.Mitä tohtii syödä ja mitä ei.
Juu ei katso ikää ei. Itsehän sairastuin anoreksiaan joskus 22 vuotiaana, lapsen syntymän jälkeen. Oli kai liian iso muutos entiselle poikatytölle olla yhtäkkiä 100% nainen (ja aikuinen), äitiyden myötä.
5v laihdutus/ammimis kierrettä takana. Tällähetkellä tilanne on sikäli hyvä että ruoka ei enää sillätavalla hallitse mun elämää kuin ennen. Mutta niitäkin kausia tulee kun kalorien laskeminen on kaikki kaikessa. Tuntuu juuri niin käsittämättömältä että niin luonnollisnen ja yksinkertainen asia kuin syöminen ei onnistu aikuiselta ihmiseltä.
Minä en usko että tästä sairaudesta koskaan paranee. Akuutista kaudesta voi päästä aina kuiville, mutta siellä se mörkö nurkantakana vaanii jatkuvasti, lopun ikää. Ja suhde ruokaan tulee olemaan vääristynyt varmaan loppuun asti...
Musta tuntuu kans et tää mihinkään lähde..Ikinä. Koska vaikka mä oon 18, ni kolme vuotta ollu sellasta laihduttamista tai ahmimista ilman oksentamista (kylläkin vähemmän).. :o
Ja suhde ruokaan ei ole ollu enää normaali, kun se kerran muuttu..