Rekisteröitymispakko

Periaatteeesa olen ollut sitä mieltä, että kirjoittajien rekisteröityminen ei ole tarpeen, mutta luettuani muutaman “tappakaa kaikki muslimit/kristityt/juutalaiset”-viestin, olen sitä mieltä, että erityisesti tämän palstan lukeminen olisi paljon miellyttävämpi kokemus, jos keskusteluryhmiin olisi rekisteröitymispakko. Se lisäisi kirjoittajien vastuuta mielipiteistään, ja hankalien tapausten suhteen nimimerkin porttikielto toimisi paremmin kuin turhat yritykset bannata jonkin tietokoneen IP-osoite.

Vastavuoroisesti odottaisin ylläpidolta ja sheriffeiltä asiallista puolueettomuutta tekstien sensuroinnissa.
12660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mikäli rekisteröitymispakko tulisi, vähenisi kirjoittaminen radikaalisti. Nämä sivustot ovat kaupallinen mainosrahoitteinen tuote. Eipä mainostajat sponsoroisi sivustoa, jonka avauskerrat olisivat vähentyneet radikaalisti.

Eniron intresseissä on saada sivustolleen mahdollisimman paljon avauskertoja. Ehdottamasi ajatus tappaisi hyvin lypsävän lehmän.

En muutoinkaan kannata ajatustasi. Nämä kanavat ovat oleellinen osa sananvapauttamme. Mikäli muslimit haluavat oman keskustelupalstansa, jolla vääräuskoiset eivät kirjoittele, niin he voivat sellaisen ihan itse hommata, ja laittaa sellaiset rekisteröinnit päälle, ettei yksikään vääräuskoinen ainakaan kahta kertaa rienaisi heidän profeettaansa.

Äänestä

koska he haluavat kirjoitella monella nimimerkillä, eivätkä halua vastata kirjoituksistaan.

Mutta pakko siihen on lopulta mennä juuri sen vuoksi, että jotkut haluavat kirjoitella monella nimimerkillä, eivätkä halua vastata kirjoituksistaan.

Yksikään vastuunalainen lehti ei julkaise yleisönosastossaan yhtään sellaista kirjoitusta , jonka tekijästä se ei ole tietoinen.

Äänestä
  • ..johonkin tuo viesti missä muistelin tätä taustaa rekisteröintihaluille.

    Aikoinaan Neuvostoliiton ollessa vielä olemassa lehdet eivät todellakaan julkaisseet yleisönosastoillaan viestejä, joiden kirjoittajien tietoja ei ollut saatavissa. Lehtien päätoimittajat halusivat välttää kommunistien syytteet neuvostovastaisista provokaatioista jos joku sattui kirjoittamaan rehellisesti Neuvostoliiton kurjuudesta. Onneksi tuo tyrannia häipyi historiaan. Valitettavasti sekä itsesensuurista ja muiden mielipiteiden sensuroinnista vapautuminen ei ole Suomessa vieläkään saavuttanut demokraattisten valtioiden tasoa, mutta pikkuhiljaa se etenee. Vanhat aatteelliset sananvapauden vastustajat kun alkavat olla arkkukamaa.

    Äänestä

  • Eihän? kirjoitti:

    ..johonkin tuo viesti missä muistelin tätä taustaa rekisteröintihaluille.

    Aikoinaan Neuvostoliiton ollessa vielä olemassa lehdet eivät todellakaan julkaisseet yleisönosastoillaan viestejä, joiden kirjoittajien tietoja ei ollut saatavissa. Lehtien päätoimittajat halusivat välttää kommunistien syytteet neuvostovastaisista provokaatioista jos joku sattui kirjoittamaan rehellisesti Neuvostoliiton kurjuudesta. Onneksi tuo tyrannia häipyi historiaan. Valitettavasti sekä itsesensuurista ja muiden mielipiteiden sensuroinnista vapautuminen ei ole Suomessa vieläkään saavuttanut demokraattisten valtioiden tasoa, mutta pikkuhiljaa se etenee. Vanhat aatteelliset sananvapauden vastustajat kun alkavat olla arkkukamaa.

    Yhä on niin, että yksikään vastuunalainen lehti ei julkaise yleisönosastossaan yhtään sellaista kirjoitusta, jonka tekijästä se ei ole tietoinen.

    Kappas kun lehti on vastuussa ihan kaikesta siitä, mitä se julkaisee. Tämä ihan riippumatta siitä, mitä aikoinaan itsesensuurin ja Neuvostoliiton pelon vuoksi tehtiin.

    Opiskeleppas hiukan, ettet levitä virheellisiä käsityksiä!

    Viime kädessähän täälläkin julkaisija eli Eniro on vastuussa palstoilla julkaistavasta aineistosta, jos kova paikka tulee. Joten pakkohan samaan on lopulta mennä näilläkin palstoilla juuri sen vuoksi, että jotkut haluavat kirjoitella monella nimimerkillä, eivätkä halua vastata kirjoituksistaan.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...kirjoitin alkuperäisessä poistetussa viestissäni juuri tuosta päälle jääneestä pelosta ja itsesensuurista lehtien toimituksissa (yleensäkin Suomessa) ja sen seurauksena edelleen vaadittavista henkilöllisyyksien selvittämismahdollisuuksista. Demokraattisissa maissahan on tärkeämpää tarkastella itse asiaa kuin tietää kunkin mielipiteen kirjoittaja.

    Olet siis tuossa asiassa kohtalaisen oikeassa, samaa yritin kirjoittaa tuossa viestissä, mutta näköjään epäselvästi. Tarvinnee alkaa tallentamaan viestejä, jotta voi laittaa ne tarvittaessa takaisin.

    Lehtien yleisönosastoilla julkaistuista teksteistä (myös niiden sinun mukaasi ilmeisesti vastuuttomien) ei tietääkseni ole koskaan Suomessa nostettu syytettä.

    >Viime kädessähän täälläkin julkaisija eli Eniro on vastuussa palstoilla julkaistavasta aineistosta, jos kova paikka tulee. Joten pakkohan samaan on lopulta mennä näilläkin palstoilla juuri sen vuoksi, että jotkut haluavat kirjoitella monella nimimerkillä, eivätkä halua vastata kirjoituksistaan.>

    Mielipide-asia. Eniron vastuu julkaistuista kirjoituksista ei ole yksiselitteinen.

    Äänestä

  • Haluatkos tänne kiina ilmiön?

    Äänestä

  • Rekisteröintipakko olisi oikein juuri mainituista syistä. Lisäksi pitäisi (Aaponkin) huomioida yleisönosastokäytäntöä; esimerkiksi Hesari julkaisee vain poikkeustapauksissa nimimerkkikirjoituksia tyyliin "Aabra-ham". Onhan helppo ruikkia nurkan takaa, kun ei tarvitse vastata kirjoituksistaan.

    Äänestä

  • tämä on vapaa kaupallinen hupipalsta. Eikö noita pakkopalstojakin ole riittävästi niitä haluaville?

    Äänestä

  • Eihän? kirjoitti:

    ...kirjoitin alkuperäisessä poistetussa viestissäni juuri tuosta päälle jääneestä pelosta ja itsesensuurista lehtien toimituksissa (yleensäkin Suomessa) ja sen seurauksena edelleen vaadittavista henkilöllisyyksien selvittämismahdollisuuksista. Demokraattisissa maissahan on tärkeämpää tarkastella itse asiaa kuin tietää kunkin mielipiteen kirjoittaja.

    Olet siis tuossa asiassa kohtalaisen oikeassa, samaa yritin kirjoittaa tuossa viestissä, mutta näköjään epäselvästi. Tarvinnee alkaa tallentamaan viestejä, jotta voi laittaa ne tarvittaessa takaisin.

    Lehtien yleisönosastoilla julkaistuista teksteistä (myös niiden sinun mukaasi ilmeisesti vastuuttomien) ei tietääkseni ole koskaan Suomessa nostettu syytettä.

    >Viime kädessähän täälläkin julkaisija eli Eniro on vastuussa palstoilla julkaistavasta aineistosta, jos kova paikka tulee. Joten pakkohan samaan on lopulta mennä näilläkin palstoilla juuri sen vuoksi, että jotkut haluavat kirjoitella monella nimimerkillä, eivätkä halua vastata kirjoituksistaan.>

    Mielipide-asia. Eniron vastuu julkaistuista kirjoituksista ei ole yksiselitteinen.

    ...tiedon yleisönosastoon kirjoittavan henkilöllisyydestä ja että varsinkin poleemisissa kirjoituksissa edellytettään pääsääntöisesti oman nimen käytämistä, on yleinen länsimainen käytäntö.

    Tämä käytäntö demokraattisissa maissa perustuu nimenomaan siihen, että lehti ja erityisesti sen vastaava päätoimittaja ovat todellakin vastuussa siitä, mitä lehti julkaisee - niin Suomessa kuin muuallakin. Demokraattiset maat edellyttävät eduskunnan asianmukaisessa järjestyksessä säätämien lakien noudattamista.

    Sama koskee nettipalstoja. Jos nettipalstalla ei poisteta kirjoituksia, jotka ovat lainvastaisia, palstan ylläpitäjä joutuu kirjoituksista oikeudelliseen vastuuseen. Asia on varsin yksiselitteinen.

    Älä luota selvännäkijääsi, vaan ota selvää asioista, joista kirjoitat.

    >edellytettään pääsääntöisesti oman nimen käytämistä, on yleinen länsimainen käytäntö.>

    Tuo sana pääsääntöisesti on asian ydin. Eli käsiteltäessä tiettyjä arkaluontoisia asioita yhteystietoja ei edellytetä, vaan asia ratkaisee. Olet siis samaa mieltä, mutta änkätä tarvi kuitenkin.

    >Demokraattiset maat edellyttävät eduskunnan asianmukaisessa järjestyksessä säätämien lakien noudattamista. >

    Niin?

    >Sama koskee nettipalstoja. Jos nettipalstalla ei poisteta kirjoituksia, jotka ovat lainvastaisia, palstan ylläpitäjä joutuu kirjoituksista oikeudelliseen vastuuseen. Asia on varsin yksiselitteinen. >

    Kysehän onkin siitä mikä on lainvastaista ja mikä ei. Esimerkiksi Muhammedin (VI) pilakuvat tai sinun eri nettipersoonista tekemät räävinnät eivät yleensä ole lainvastaisia, vaikka jotkut niiden toivoisivat lainvastaisia olevan.

    Miksi muuten et ole tehnyt valistuneen kansalaisen suoraselkäistä tekoa mielestäsi laittomuutta havaittuasi ja tehnyt rikosilmoitusta? Onko tapanasi jättää havaitsemasi rikokset noteeraamatta vai etkö luota omaan arviointikykyysi siitä mikä on lainvastaista?

    Äänestä

Herää pahvi, se nyt on vaan niin että suurin osa netin keskutelupalstoista täynnä toripuheita ja pitäiskös kylähullujen ym, muiden jutut jättää oman onnensa nojaan, vastuu on täysin lukijalla :D

Äänestä

tämä on vapaa kaupallinen hupipalsta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Black.Cat kirjoitti:

Periaatteeesa olen ollut sitä mieltä, että kirjoittajien rekisteröityminen ei ole tarpeen, mutta luettuani muutaman “tappakaa kaikki muslimit/kristityt/juutalaiset”-viestin, olen sitä mieltä, että erityisesti tämän palstan lukeminen olisi paljon miellyttävämpi kokemus, jos keskusteluryhmiin olisi rekisteröitymispakko. Se lisäisi kirjoittajien vastuuta mielipiteistään, ja hankalien tapausten suhteen nimimerkin porttikielto toimisi paremmin kuin turhat yritykset bannata jonkin tietokoneen IP-osoite.

Vastavuoroisesti odottaisin ylläpidolta ja sheriffeiltä asiallista puolueettomuutta tekstien sensuroinnissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu