Te kaikki nuoret äidit. Kertokaa tarinanne. Miten raskaus sai alkunsa? Suhde lapsen isään? Kuinka vanhoja olitte? Miten selvisitte? Miten sukunnu suhtautui? Miten järjestelitte työ-opiskelu-perhe -palapelin? Jne :)
Olisi kiva kuulla kokemuksia ja tarinoita, että kuinka sitä ollaan selvitty :)
Olisi kiva kuulla kokemuksia ja tarinoita, että kuinka sitä ollaan selvitty :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oman poikani sain 15-vuotiaana nyt poika on reipas ekaluokkalainen, eli jokunen vuosi on kerennyt kulua vauvaiästä. :)
Raskaaksi tulin ihan vahingossa, kuten arvaatte varmaankin, aborttia mietin kauan sillä yläaste oli lopuumassa, olin menossa lukioon todella hyvällä keskiarvolla ja koko elämä oli edessä. Päädyin kuitenkin pitämään lapsen, vanhempien vastusteluista huolimatta, enkä sitä tule katumaan koskaan.
Lukion sain suorittettua ja nyt olen ammattikorkeassa, kaikki onnistui pinen organisoinnin jälkeen. Ensimmäisen vuoden olin kotona lapsen kanssa jonka jälkeen perhepäivähoitajalle minä kouluun. Olihan se tietenkin raskasta ja iso vastuu lähes itsekkin vielä lapselle, mutta kaikki mikä ei tapa vahvistaa.
Lapsen isään pidän yhtettä muutaman kerran vuodessa (joluna, ja pojan syntymäpäivänä) silloin tulee puhelinsoitto tai isä käymään, muuten kiinnostus lapseen on olematonta.
Raskaaksi tulin hirvittävässä humalassa jossain kotibileissä, eikä siinä paljon ehkäisyä mietitty ja kun komea solttupoika pyytää niin kyllä sitä suostui silloin.
Ennen mietin paljonkin, mitä voisin tehdä nyt jos lasta ei olisi, mutta nuo ajatukset ovat hautautuneet jo kauan sitten.
Vanhempien luona asuin pojan syntymaan saakka jonka jälkeen minut ns. ajettiin pois kotoa. pienellä painostuksella muutinkin omaan yksiöön lapsen kanssa, jonka sitten sisutin äiti apuna todella kauniiksi ja kodikkaaksi. Vaikeaa oli mutta tukijoukko oli myös isoksi avuksi, neuvolasta sain tarvittavan tiedon ja omalta äidin loput. Hyvin on mennyt. :)
Voimia kaikille nuorille vanhemmille, kyllä kaikki järjestyy vaikka vaikeaakin olisi. :)
Eli minun pikkuinen Milena tyttö on nyt 2 vuotta vanha eli olin 16 kun tyttö syntyi (3200 ja 48) Voi sitä onnea, miehen kanssa perustettiin mukamas pieni onnellinen perhe, miehen vanhempien yläkertaan jossa me sitten leikimme kotia noin. puolen vuoden ajan jonka jälkeen muutin pois omaan asuntoon tytön kanssa.
Raskaaksi tulin ihan vahingossa, nuoruuden tyhmyyttä ja hyväuskoisuutta... Mitään en siltikään kadu enkä tule katumaan.
Asuin melkeimpä 100% sosiaalitoimiston avustuksella ja rahallisesti oli ajoittain todella tiukkaa, mutta aina minä jotenkin selvisin vaikka tiukkaa teki. Puolivuotiaan lapsen hoito ilman minkäälaista tukiverkkoa oli todella raskasta kuusitoistavuotiaalle tytölle. kun tyttö oli vuoden hakeuduin esikotiin, sillä totesin että en jaksa yksin. Siellä olin puolisen vuotta kunnes todettiin että minä tulen pärjäämään omillaan tytön kanssa.
Muutin 500kilometrin päähän kotipaikkakunnalta, joka ei kylläkään enää ollut sitä, ilman perhettä ja ystäviä.
Aloitin koulun nyt vuodenvaihteessa ja asun uuden poikaystäväni kanssa jonka kanssa omakotitalon rakennus on kesken. :) Miehelläni on 2 lasta entuudestaan joten olemme melko mielenkiitoinen uusioperhe. Nyt odotan miehelleni lasta, ja toivon ja rukoilen että kaikki menee paremmin tällä kertaa. Nyt toinen lapsi on ihan suunniteltu, ei vahinkolaukaus. :) Tytön isän kanssa en ole enää missään tekemisissä, yhteyden ottoa olen odotellut mutta ei...
eli tulin raskaaksi vahingossa kun olimme mieheni kanssa olleet suhteessa noin 2v, itselläni ole epäilyni ja muistan muutaman kerran harkinneen onko nyt oikeasti lapsen aika. mies oli ihan innoissaa ja siinä yhdessä päätimme että kyllä me saamme homman toimimaan, raskaus aika oli ihana minulla ei ollut aamupahoin vointia tai mitään muutakaan siinä vain katselimme kun maha kasvaa. löimme usein vetoa kunpi lapsi on ja minkä kokoinen hän olisi syntyessään. muistan ensimmäisen ultran jossa pienen pieni ihminen viuhtoi ja laittoi menemään minkä pikkuruisista käsistä ja jaloistaan pääse. pian muutimme isompaan asuntoo jonne hankimme kaiken mitä vauva tarvitsee ja ehkä liikaakin. laskettuaika meni ohi eikä vauvaa kuulunut vihdoin eräs sunnuntai päivä alkoi supistelemaan, aluksi en kertonut miehelle koska en ollut varma oliko ne supistuksia koska koko raskauden aikana moisia ei ollut. no siinä kun pikku sisarukseni lähtivät kotiinsa oltuaa meillä yön sanoin miehelle että jokos mekin lähdetään, jaa minne, taasko karkkia vai.. öö ei kun synnyttämään. mies sekosi ihan tosissaan vai. sairaalassa en ollut kuin 1cm auki, sain hyvin epämiellyttävän peräruiskeen ja sitten mentiin saliin. siellä sain oksitosiinia ja kalvot pian puhkottiin. voi sitä kipua mikä tuli lääkärin puhkottua kalvot ei kun epiduraalia vaan, taivas aukesi loppu menikin hyvin sitten tuli aika ponnistaa, ponnistin yli 1h ennen kuin meidän pikkuinen tytär syntyi mitoin 3900g ja 51cm.
tyttäreni oli kiltti vauva kaikki meni paremmin kuin hyvin, pian muutimme rivitaloon maalle. hetken asuttuamme huomasimme talon olevan aivan asuin kelvoton homeen vuoksi, lisäksi omistaja kävi asunnossamme kun emme olleet kotona. helmikuussa 2005 huomasin olevani taas raskaana, ehkäisy siis oli pettänyt, mies sai slaakin koska ei nyt olllut kuulemma toisen vauvan aika ei ainakaan viellä, kun esikoinen oli vasta 3kk. itse halusin lapsen pitää koska en oikein hyväksi abortia ja olin varma että me jotenkin selvittäisiin, pian muutimme homeen vuoksi läheiseen kaupunkiin kerrostaloon jossa asumme vielläkin, 5.10.05 näki poikamme päivän valon. (4200g ja 53cm). vauva alkoi jo sairaalassa huutamaan, siitä asti huutoa on kestänyt elikkäs paha koliikki joka vasta nyt alkaa helpottamaan kiinteän ruuan ansiosta. muistan kuinka nukuin joka yö vain 2h ja senkin pätkissä, nyt onneks poikakin nukkuu koko yön ja kaikki on taas raiteillaan.. tuollaista suunnilteen on meidän vauva arki ollut.
Rakas lapseni sai alkunsa viime keväänä. Yksinkertaisesti pillerit pettivät. Olen ollut aina huono muistamaan kellon tarkkuudella joitain, mutta koskaan en kyllä unohtanu päivässä ottaa pilleriä. Mutta eihän ne pillerit ole kuin 99,8 % varmoja. Meillä kävi 0,2 %:n onni ;)
Ei se ehkä silloin tuntunut niin onnelliselta, kun selvisi, että olen raskaana. Päivääkään en kadu.
Nykyinen avomieheni oli minun tukenani silloin, kuin raskaustestin. Olimme ehtineet olla vajaan vuoden yhdessä.
Tässä sitä nyt ollaan. Mies vaihtoi päivätyöhön, mikä helpotti myös minun omaa elämääni sekä hänen. Hän saa olla iltaisin meidän kanssa kotona, ja jos haluaa niin käydä vaikka kahvilla kavereittensa kanssa. Silloin kun minäkin jaksan mennä mukaan, saatan pistää poikani rattaisiin nukkumaan. Yleensä nämä kaffettelut ovat päivällä.
Koulusta jäin syksyllä pois ja menin töihin. Jäin siinä joulukuun alussa pois töistä. Kouluun ajatus olisi palata, ehkäpä jo ensisyksynä, mutta toisaalta tuo talous menee niin huonoksi, jos mieheni jää kotiin lapsen kanssa. Kuitenkin poika on AIVAN liian pieni tarhaan tai edes perhepäivähoitajalle silloin. Ehkä sitten vasta tammikuussa 2007 takaisin koulunpenkille.
Nyt on poika nukkumassa ja mulla vähän omaa aikaa. :) Ajattelin, että oisin tänään voinut nukkua kanssa päiväunet, mutta taisipa jäädä väliin. Ehkä sitten näen sitä unta huomenna päivällä.