Ensimmäinen raskautemme päättyi juolukuussa keskenmenoon viikoilla 12. Odotettiin yhdet menkat ja pari päivää sitten lääkäri totesi raskaustestin positiiviseksi!
Edellisestä raskaudesta oppineena emme aio kertoa vauvasta ennen ensimmäistä ultraa. Pelottaa mutta silti niin kauheasti hymyilyttää. Haluaisin jakaa kokemuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa...
Edellisestä raskaudesta oppineena emme aio kertoa vauvasta ennen ensimmäistä ultraa. Pelottaa mutta silti niin kauheasti hymyilyttää. Haluaisin jakaa kokemuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei,
Tosi hieno juttu, toivotaan että kaikki menee hyvin:-) Toivon että meillä käy samanlainen tuuri, sain tosiaan keskenmenon 1.5 viikkoa sitten ja vielä tosi tyhjä olo. Yritämme kuitenkin myös uudemman kerran toki vaikka vähän jännittääkin.
Onnea oikein paljon, toivottavasti kaikki sujuu nyt hyvin!
Mulla takana tuulimuna, todettiin 9/05 viikolla 10 4. Sen jälkeen joulukuussa olin tähystyksessä ja kaavinnassa, jolloin siis oli toinen keskenmeno ja nyt vihdoin taas raskaana.
Kävin maanantaina ultrassa, viikkoja oli silloin tasan 6. Nyt ainakin tiedetään, että raskaus on oikeassa paikassa ja näkyi siköpussi ja ruskuiaispussi. Kahden viikon päästä olisi uusi ultra, jolloin pitäisi jo näkyä sikiö ja sen sydän...
Tiedän hyvin, miltä susta tuntuu. Muakin pelottaa ja jännittää, enkä ole halunnut asiasta vielä kertoa. Riittää, että minä ja mieheni voidaan se jo jakaa;)
Meillä kävi niin, että marraskuussa sain myöhäisen keskenmenon, esikoisemme kuoli rv 25 5. Suru ja tyhjyys on ollut valtava. Yksien menkkojen jälkeen huomasin olevani kuitenkin uudestaan raskaana! Toisaalta aivan ihana tunne että saamme uuden mahdollisuuden näin pian, mutta samalla suru on vielä niin lähellä, että on todella vaikea nauttia tästä raskaudesta. Elän päivä kerrallaan toivoen parasta ja peläten pahinta. En mitään muuta toivo niin paljon kuin että tämä pieni papu jaksaisi loppuun saakka. Huomenna on eka neuvola, nyt rv 8 2. Ultraa odotan hurjan paljon, jotta omin silmin näkisin sen pienen, uuden ihmeen. Ei olla myöskään kerrottu vielä kellekään, päätimme odottaa ainakin ultraan saakka. ensimmäisen jälkeen oli vaikea kohdata kaikki ne ihmiset. niin moni tiesi odotuksestamme.
Ymmärrän tuskasi, varsinkin noin myöhäisessä vaiheessa sattunut keskenmeno on varmaan vielä kamalampaa. Toivotaan että kaikki menee hyvin, väittäväthän nuo viisaat että toisen perättäisen keskenmenon vaara on häviävän pieni! Yritä olla murehtimatta liikaa vaikka se varmaan helpommin sanottu kuin tehty...Toivottavasti olemme samassa tilanteessa lähiaikoina vaikka pelottaakin ja varmaan ei myöskään kerrota alussa kenellekään asiasta...
Täällä kohtalotoveri myös, mutta nyt ainakin toistaiseksi iloisella sanomalla. Sain keskenmenon viime kesänä. Viikolla 10 todettiin kehityksen loppuneen viikolle 6. Lääkkeillä ulos, kaikki meni hyvin ja gyne sanoi, että harvoin se toista kertaa samalle ihmiselle osuu.
Arvatkaa uskoinko?
Surffasin silmäni kipeäksi netistä kaikkia mahdollisia teorioita. Luin keskustelupalstoja, joista löytyy kaikki mahdolliset kauhutarinat (5 peräkkäistä keskenmenoa jne..). Uskoin lähes enemmän näitä keskusteluja, kuin lääkärini kommenttia.
Tulinkin sitten heti ensimmäisestä yrityksestä uudelleen raskaaksi. Alku aivan kamalaa, ihan hirveä paniikki päällä. Sitten päätin, että käyn ultrassa aina kun siltä tuntuu ja niin tein. Kalliiksihan se tuli, mutta mielenrauha säilyi edes hetken aina (viikonlopun yli, hih). Jos aamulla oli vähänkin sellainen olo, ettei kaikki ole hyvin, soitin lääkäriin ja varasin aikaa. Jos en saanut omalleni, soitin jollekkin muulle lääkärille.
Alussa myös tarkkailin itseäni ihan hirveästi. Luin edelleen keskustelupalstoja ja olin paniikissa, kun itselläni ei ollut samoja oireita, kuin jollain muilla. En millään tahtonut hyväksyä, että minun pahoinvointini voi kestää vain reilun viikon vaikka toisilla monta kuukautta. Minun rintani eivät tällä kertaa tulleet heti kipeäksi vaikka olivat aina siihen asti kipeytyneet jo ennen menkkoja. Yms yms.
Vasta viikolla 13. uskalsin vähän huokaista. Olin kyllä kertonut heti raskaudestani kaikille lähimmilleni, että olisi ihmisiä joille purkaa paniikkiaan ja pelkojaan. Siten myös kaikki ymmärsivät pienen hysteerisyyteni eivätkä pahemmin lässyttäneet omia vauvajuttujaan.
Rakenneultran jälkeen uskaltauduin jo nauttimaan elämästäni ja vauvastani. Sain tietää, että se on pieni poika. Ostin siltä istumalta ihanat ensimmäiset vauvanvaatteet.
Nyt on menossa 25. viikko. Vauva kieppuu mahassa ja uskallan jo täysin luottaa, että meille tulee vauva ensi kesänä. Liikkeiden tunteminen helpotti asiaa paljon. Toki aina on kohtukuoleman mahdollisuus, mutta niin on mahdollista moni muukin asia maailmassa.
Laskin juuri, että olen raskauteni aikana käynyt 8 kertaa ultrassa, joista viimeisimmän vielä tällä viikolla. En kaihda kuluja mielenrauhasta, heh :)
Ja seuraavaksi tämä tyttö lähtee ostamaan vaunut!
Huolet ei varmaan lopu sitten enää koskaan.. nyt pelkään, että lapsesta tulee ahdh, nuorisokriminaali tai jotain muuta vastaavaa. hehehee
Ja arvatkaa mitä, en ole koskaan ollut mikään erityinen huolehtija-tyyppi, murehtija, stressaaja tms.
Viimeisenä sanon, että kyllä kaikki tulee myös teillä menemään jatkossa hyvin. Pysykää pois kaikilta keskustelupalstoilta hetki, näillä ei ole usein kuin niitä ääripään tarinoita. Jättäkää myös kaikki muu aiheeseen liittyvä kirjallisuus vähemmälle, stressi tulee kuitenkin :) Mutta kyllä se huumorikin sieltä sitten taas joskus tulee.
Nyt nauttikaa ja ottakaa muutama ihana viinilasillinen miestenne kanssa, niin kauan kuin vielä voitte ;)!
Tsemppiä ja vauvallista kevättä!