Siis ajansaatossa yksinäisyyteen voi kuolla.
Muutaman kaverin tunnen, joita tapaan todella harvoin (noin 3-4 kertaa vuodessa), mutta eniten kaipaan rakasta naista rinnalleni. Ihmistä jota helliä ja joka pitäisi minua hyvänä.
Minulla on tullut kaikenlaisia oireita vuosien varrella ( mm. hirveitä särkyjä - välillä on pää todella kipeenä, toisinaan vatsa oireilee jne..) ja lääkärini on sitä mieltä, että vaivani ovat ns. psykosomaattisia eli johtuvat toisen ihmisen kosketuksen puutteesta.
Minkäs teet, kun olet yksin? En uskaltanut kertoa lääkärille olevani lesbo. Ja eihän hän lesboudelleni mitään voi.
Olen epätoivoisesti etsinyt ihmissuhdetta mm. netistä, käynyt baareissa. En ole löytänyt. Päinvastoin baari-illan jälkeen olen ollut entistä ahdistuneempi kun olen katsellut humalaisia seurustelevia naispareja toistensa kainaloissaan. Ja netistä en ole löytänyt, kun ilmoitukseeni ei vastata, joten ei voi edes mennä tapaamisiin kun kukaan ei ole vastaillut.
Olen ahdistunut tilanteestani. Päivä toisensa perään menee yksinäisyydessä. Onneksi on työpaikka missä tapaan työkavereita, tosin kukaan ei tiedä minun olevan lesbo. Olen heidän mielestään vanhapiika.
Rintaani on viime vuosina ruvennut puristamaan tämäntästä ja olenkin ajatellut saavani sydänkohtauksen yksinäisyyteni takia. Ajattelen koko ajan miksi juuri minut on hylätty ja se vain lisää pahaaoloani.
Muutaman kaverin tunnen, joita tapaan todella harvoin (noin 3-4 kertaa vuodessa), mutta eniten kaipaan rakasta naista rinnalleni. Ihmistä jota helliä ja joka pitäisi minua hyvänä.
Minulla on tullut kaikenlaisia oireita vuosien varrella ( mm. hirveitä särkyjä - välillä on pää todella kipeenä, toisinaan vatsa oireilee jne..) ja lääkärini on sitä mieltä, että vaivani ovat ns. psykosomaattisia eli johtuvat toisen ihmisen kosketuksen puutteesta.
Minkäs teet, kun olet yksin? En uskaltanut kertoa lääkärille olevani lesbo. Ja eihän hän lesboudelleni mitään voi.
Olen epätoivoisesti etsinyt ihmissuhdetta mm. netistä, käynyt baareissa. En ole löytänyt. Päinvastoin baari-illan jälkeen olen ollut entistä ahdistuneempi kun olen katsellut humalaisia seurustelevia naispareja toistensa kainaloissaan. Ja netistä en ole löytänyt, kun ilmoitukseeni ei vastata, joten ei voi edes mennä tapaamisiin kun kukaan ei ole vastaillut.
Olen ahdistunut tilanteestani. Päivä toisensa perään menee yksinäisyydessä. Onneksi on työpaikka missä tapaan työkavereita, tosin kukaan ei tiedä minun olevan lesbo. Olen heidän mielestään vanhapiika.
Rintaani on viime vuosina ruvennut puristamaan tämäntästä ja olenkin ajatellut saavani sydänkohtauksen yksinäisyyteni takia. Ajattelen koko ajan miksi juuri minut on hylätty ja se vain lisää pahaaoloani.
Vastaukset 34
Vanhimmat
epätoivoisesti. Ei tule rentoa suoritusta, jos pipo ja alushousut kiristää kauheasti. Lakkaa etsimästä epätoivoisesti ja voit vaikka päästä parempaan tulokseen.
odottelin itse kahdeksan vuotta että jotain tapahtuisi, en edes sinä aikana koskenut keneenkään, kyllä kuule sellanen opettaa yksinäisyydestä.
Mitä tuli sitten omaan liikkumiseen, niinnkyllä se ahdistus oli ja on toisinaan vieläkin suuri suurempi aina kun näkee pareja yhdessä, minulle sitä onnea suotiin hetki, ahdasmielinen ympäristöni oman kyvyttömyyden kanssa niinä hetkinä käsitellä sitä tuhosi oman onneni.
Nyt liikkun kuin kala vedessä niin menneisyyden kanssa kuin tulevaisuuden, ainoa vaan että yksi* herätttää minut.
Melko nuorena.
Sille on tarkat lääketieteelliset syyt.
Mutta niiden lisäksi ajattelin, että pitikin iskeä sydämeeni. En ole rakastanut paljoa elämässäni, eikä minua olla rakastettu.
Monta kertaa on yksin jääminen rutistanut sydämestä.
Mutta nyt kun naisia riittää ihan jonoksi asti huomaakin ettei oikein pystykään rakastamaan. Mutta tärkeintä on se tunne, että kelpaa.
Psyykkisesti yksinäisyys on tehnyt minusta vanhan sekä nuoren, mutta ei oman ikäistäni. Nuoren sikäli ettei minulla ole paljoa kokemusta ihmisten kanssa vuorovaikutuksesta ja siksi minä olen joskus aika epäkypsä. Vanhan sikäli kun murhe vanhentaa ja saa käpertymään itseensä.
Mutta minä olen löytänyt tyyneyden.
Minä tiedän, että yksinäisyyteni on sisäistä. Vaikka tuhat naista rakastaisi minua samaan aikaan tunnen silti aina olevani yksin. En ole koskaan tavannut ihmistä joka olisi ymmärtänyt minun (lähinnä prostituutioon liittyviä) aivoituksiani ja sitten olen lakannut kertomasta niitä.
lukea kirjoitustasi. Voisitko kertoa niistä aivoituksistasi jotka liittyvät prostituutioon? Ymmärrän kyllä jos et halua tässä niistä kirjoitella.
Tinni-Tunni
Yksinkertaisesti: Kun minulla oli prostituution avulla tienaamani rahat kädessä, minä en ole seksuaalisesti hyväksikäytetty, mutta kun se raha minulta vietiin (varastettiin), minusta tuli seksuaalisesti hyväksikäytetty.
Ja rautalankaa: raha merkitsee valtaa, voimaa, ylemmyyttä ja tarjoaa suojaa. Kun se raha menee, niin kaikki turvallisuus menee saman tien.
Oma vahva kokemukseni on, että jokainen meistä on sisimmässään kuitenkin ihan yksin. Eihän kukaan pääse tänne meidän nahkamme sisään, ei lähimmäisinkään ihminen. Sisällämme on aina tila, jota kukaan ei tavoita. Tämä tunne selveni lopullisesti ja kristallinkirkkaaksi tilanteessa, jossa elämän loppuminen oli käynyt lähellä. Kuoleman ajatus on se viimeisistä viimeisin, se joka on pakko kohdata aivan yksin.
Minusta se pohjimmainen yksinäisyys ei ole pelottavaa, eikä negatiivista. Koen sen enemmänkin turvapaikkana, satamana, jossa voin levätä ihan rauhassa. Kun ymmärtää, että kaikilla on se sama yksin elettävä tila sisällään, näkee jo paljon kauemmas. Osaa kunnioittaa toisten omintakeisuutta, sitä, että heilläkin on omat yksinäiset ja jakamattomat kohtansa. Ei vain minulla.
Ehkä tätä tukee varmuus, että elämässäni on aina ollut muutamia ihmisiä, jotka ovat rakastaneet minua, joille olen ollut tärkeä. He eivät ole täydellisiä, eivät virheettömiä mutta sen sijaan ovat olleet vilpittömiä siinä mitä ovat. Olen yksin itsessäni mutta minun ei ole tarvinnut olla yksin kokonaan.
minuun suuren vaikutuksen. Tunsin itseni kokemattomaksi kun luin kirjoitustasi. Ja aika kokematon minä olenkin, joskus tuntuu että osa elämästä jäi elämättä... mutta sille en voi mitään. Kyllä minäkin olen aina joskus yksin ihan mielelläni, on kiva kun voi tehdä mitä haluaa, mutta se on kivaa kun tietää että oma rakas tulee aikanaan, ettei yksinolosta huolimatta ole yksinäinen.
Tinni-Tunni
...minullekin. noista tuntemuksista olen alkanut päästä eroon vasta viime aikoina, piti tapahtua monta ikävää juttua, monta raastavaa eroa, ennenkuin päätin viimein alkaa rakastaa itseäni. aloin miettiä kuka minä olen, mitä haluan, mikä tekee minut onnelliseksi. ymmärsin että se itsesäälissä rypeminen ei ollut minulle hyväksi, enkä saavuttanut sillä mitään. tällä hetkellä en edes halua suhdetta, haluan tutustua vielä paremmin itseeni, haluan oppia rakastamaan itseäni vielä enemmän, ja uskon että sen kautta muutkin alkavat rakastaa minua. niin se vain menee. et voi rakastaa toista, ennen kuin rakastat itseäsi ja tulet toimeen itsesi kanssa. en uskonut sitä ennen, nyt uskon.
Sinua!
Et varmasti kuole
Nyt kevättä kohden otat vaan kolme vaihdetta avoimemman ja positiivisemman otteen elämään, hymyilet ym
Näin vanhempana rouvana tiedän se taatusti tepsii, ja pian istut jossain rantakalliolla kauniin naisesi seurassa..
Ihan vaan yleisellä tasolla sanon että kyllä yksinäisyyteen voi kuolla. Moni yksinäinen ihminen tekee itsemurhan kun ei näe elämällään mitään tarkoitusta. Se on surullista koska se yksinäisyys on kuitenkin itsestä kiinni, se että loppuuko se.
Tinni-Tunni
Eli oma vikansa, kun yksinäiset ihmiset tekee itsemurhan. Ei kai se kenenkään muunkaan vika ole, jos itsensä tappaa.
Mutta onko Tinni-Tunni koskaan miettinyt vaikkapa vain sillä toisella verenpakkaumasta kärsivällä aivosolullaan, että voisiko hän tehdä jotain asian eteen? Muutakin kuin syyllistämällä yksinäisiä ihmisiä?
kiva kun oon täällä niin saat sättiä minua ja sunkin elämällä on jokin tarkoitus? Voisit sinäkin mennä vähän itseesi ja miettiä sillä yhdellä aivosolullas miksi solvaat minua?
En ole koskaan pyrkinyt ketään syyllistämään vaan rohkaisemaan etsimään kumppania, jos sellaista kaipaa. Itsestä se kuitenkin on kiinni, ei kukaan tule kotoa hakemaan. Tämän olen itse kokenut ja en usko että siinä on heteroilla ja lesboilla eroa.
Ja vastaukseni tuohon yksinäisyyteen kuolemiseen oli aivan totta, moni (varsinkin mies) tekee sen takia itsemurhan. Ei se varmasti ainut syy ole mutta voi olla se viimeinen pisara joka saa maljan valumaan yli.
Saa nähdä kuinka tätä viestiäni vääristellään...
Tinni-Tunni
:)
ainakin tässä tapauksessa koska se on niin suoraviivaista :D
mut ei kannata ajatella sitä melankolisinta vaihtoehtoo heti ekaks
varsinkin kun aloittelijalla on ihan hyvä tatsi tähän elämään
että joku sanoo jotain positiivista minulle.
Niin se vain on, että itsestä se on kiinni viimekädessä. Toki joku voi antaa auttavan sysäyksen ja kivi alkaa pyöriä. Ja sitten voi alkaa sisäinen prosessi joka kyseenalaistaa huonon itsetunnon ylläpitämän yksinolon. Totuushan se on että meillä kaikilla on jossain määrin puutteita itsetunnossa. Hyväksyy vain itsensä puutteellisena ihmisenä, kokoaa rohkeutensa ja alkaa etsiä ja antaa myös muille tilaisuuden löytää itsensä. Ennemmin tai myöhemmin löytää jonkun tai joku löytää yksinäisen. Vähän niin kuin polkupyörällä ajo, ensin tuntuu mahdottamalta ja sitten kun oppii niin huomaa ettei tämä vaikeaa olekaan.
Tinni-Tunni
Ei ole uusi ilmiö, että ihmiset suuttuvat tästä aiheesta. On jokseenkin tulenarkaa sanoa täällä, että elämälleen voi aina tehdä jotakin ja että itse omilla valinnoillaan voi vaikuttaa asioihin, eikä koskaan ole myöhäistä.
Se on kummallista. Minusta kun on hirmuisen lohduttavaa ja myönteistä sanoa, että hei, ei se elämä tässä ole, sinä voit tehdä sille jotain. Että oikeasti ne mahdollisuudet on ihan kaikilla, jos vain onnistuu näkemään ne. Sehän nimenomaan ottaa ne yksinäisetkin piiriin mukaan, eikä syyllistä heitä, niinkuin aina joku sen kokee.
Ehkä ne yksinäisyyteen juuttuneet tarvitsisivat apua nimenomaan siinä, että oppisivat näkemään asiat toisella tavalla. Elämä etenee erittäin usein pienillä siirroilla. Ensin teet muutoksen yhdessä asiassa, sitten toisessa, kolmas muuttuukin jo näiden kahden edellisen voimasta. Ja niin edelleen. Valmista pakettia ei kukaan ole saanut, toiveet eivät toteudu läheskään aina sitä suorinta tietä. Mutta niiden saavuttaminen on aina mahdollista, kunhan kovasti haluaa ja siitä motivoituneena alkaa toimia.
Olet todellakin oikeassa siinä, että kukaan ei tule kotoa hakemaan, eikä väkisin vedä mukaansa. Jonkin verran se vaatii aina aktiivisuutta, vaikkei sosiaalisten tilanteiden sankari olisikaan.
et ole ainoa jota pidetään vanhanapiikana kunnei seurustele. en jaksa alkaa kertomaan omaa tarinaani,mutta kärsin myös kovasti yksinäisyydestä. nettiin en ole laittanu ilmoituksia, lähinnä siksi etten jaksa perehtyä tietotekniikan saloihin. toistaiseksi olen pysynyt hengissä, vaikka välillä ahmein itseni lihavaksi koska olin niin yksinöäinen. nyt laihdutan ja yritän olla purkamatta ongelmiani syömisen kautta.
niin kauan kun on laiffii..
nyt meet koneenkäyttökurssille ja siitä se alkaa se uusien tuulien puhallus
Epätoivoisuus pitää ihmiset vähintäänkin kosketusetäisyyden päässä... ja hei baby, olet joillekin ihmisille jo tärkeä.
Ihan samalla tavalla kuin sydänsuruihinkin voi kuolla. Stressillä, ahdistuksella ja surulla on paljonkin tekemistä vakavien fyysisten oireiden ja sairauksien aiheuttajana.
Olen aivan samaa mieltä mitä 'kenguru' sanoi, ensin pitää oppia rakastamaan itseään ja vasta sitten on mahdollista että pystyy rakastamaan toista ihmistä ja hän sinua. Minäkin olen kokenut tämän omakohtaisesti.
Kuvailemiisi psykosomaattisiin oireisiin saattaisi ensi hätään auttaa vaikka lemmikkieläimen hankkiminen. Eläimiltä oppii paljon kiintymyksestä ja rakkaudesta. Ja on ihan lääketieteellisesti suositeltu juttu että eläinten paijaaminen lievittää stressiä.
mirrin hankinta tekis hyvää munkin mielenterveydelle
kittos vinkistä
minulla on asthma, joten en voi ottaa lemmikkiä.
kiitos kaikille teille jotka olette ottaneet osaa keskusteluuni.
voihan sen noinkin ymmärtää mutta aattelin vaan että nelijalkaisten mirrien paijaamisesta olis helpompi aloittaa. On jotenkin lohduttavaa tietää että ainakin kissani 'rakastavat' minua ilman mitään ehtoja. Silloin kun ihmissuhteet tuntuvat mahdottomilta on hyvä tuntea että muunkinlaista kestävää kiintymystä ja hyvyyttä on olemassa. Rakkautta on kaikkialla, se vain esiintyy eri muodoissa. Uskon että jokaiselle meistä riittää rakkautta tässä maailmassa. Kahden ihmisen välinen rakkaus vaatii sen että on ensin itse tarpeeksi ehjä ja vahva osoittamaan rakkautta ja myös ottamaan sitä vastaan. Kun kaksi rikkinäistä ihmistä lyöttäytyy yhteen siitä seuraa lopulta vain harmia, näin olen ainakin itse kokenut. Mutta ehkä kuitenkin mieluummin tuhoon tuomittu suhde kuin ei suhdetta ollenkaan?
mirrifobia = pelkään siis kissoja
allerkian takii mun pitäis ostaa iso maalaistalo, jos aikoisin hankkia kissapesueen..
mahdotonta, vaik elukoista tykkänkin
Kyllä pitäisi yrittää nyt vaan mennä avoimempaan suuntaan. Eihän sitä työpaikalla tarvitse koko elämäänsä kuuluttaa, mutta kyllä ihmiset ymmärtävät, jos kertoo asiallisesti asioista.
Ja ainakin yksi työkaveri voi olla sellainen, jonka kanssa voisi jutella enempikin.
Eihän tuohon vanhapiika-oletukseen ole pakko sopeutua. Minua ei varmasti pidetä vanhanapiikana,vaikka sinkkuna elelenkin. Olenkin luonteeltani avoin ja vilkas, kai siitä sitten on helpompi vetää johtopäätökset.
Näytin tässä kerran hyvän näköisen näyttelijättären kuvaa työkaverille, ei tuo ollut moksiskaan ja yhdessä naureskeltiin, että on toisilla hyvä kroppa, ja tietty meilläkin, vaikka vyötärö tuppaa häviämään oudosti johonkin.
Minua ei kyllä harmita sekään, että naiset istuu paareissa toistensa kainaloissa parittain, kun lukee täältä, mitä kaikkia puuteongelmia sitä sitten onkin.Ja pettämistä ym.
Kyllä tässä säästyy monelta harmiltakin,
ja joskus sitä taas rakastuu, onnellisesti tai onnettomasti.
Ja kukaan ei ole sinua hylännyt. Aina on toivoa.
muista ettet ole yksin tuossa tilanteessa.;)
oot sinkku?
ihmettelen
koska sä ja moni muu tänne kirjoittaja kuvailee itsensä kivannäköiseksi ja vaikuttaakin mukavalle
en ymmärrä
onko sinkkuus sit kuitenkin se ihanin olotila?
Varmaankaan ei ole olemassa yhtä ainoaa ja oikeaa vastausta.
Elämässä tapahtuu asioita, joihin ei kaikkiin voi itse vaikuttaa.
En tiedä ihanasta, mutta olotilani on siedettävä.
Minusta on mahtavaa että on asunto,tilipäivä kerrran kuussa, ei tarvitse pelätä mitään erityisesti. Kai olen sitten aika vähään tyytyväinen. Mielestäni perusasiat pitää olla kunnossa. Niitä pitää arvostaa , koska
eihän nekään mitään itsestäänselvyyksiä ole.
Elämä ei kohtele kaikkia silkkihansikkailla,se pitää muistaa.
Olen miettinyt sitäkin, että millaista olisi se yhteiselo, siis saman katon alla.
Kyllä se taitaa olla niin, että toisille sopii paremmin yksinasuminen?
Kyllä se motkotus alkaisi jo toisena päivänä
ja tietenkin siivoaminen olisi aiheena.
Kivannäköinen? enpä ole maininnut. Millainen nyt on tavallinen suomalainen nainen. Sinisilmäinen
vaalea,luotettava, ahkera; tietenkin minäkin.;)
..ihmettelen miten niin moni, kuten säkin, mukava ihminen on sinkku?
kai parisuhde on sitten vankila, jos joku määräilee sun olemista ja elämistä?
ootko ajatellut esim. sellaista vaihtoehtoa että voisit seurustella, mutta teillä olisi omat kodit jolloin kukaan ei määräilisi sua ja saisit elää ainakin osittain omaa itsenäistä elämää omin ehdoin?
vai eikö sekään kelpaisi?
mulle sopii seukkaaminen niin, että kumpikin asuu omassa asunnossaan. mutta mistä sen vastapuolen löytää - siinä on ongelma.
mäkin oon sitä aika ajoin harrastanut, ja se on toiminut ihan hyvin
ja voin suositella sitä lämpimästi itsenäisille ihmisille
yhteisasuminenkin on ihan yes, mut välillä se on turhan intensiivistä perhe-elämä....
Kaikki vaihtoehdot on käyty läpi.On ollut yhdessä asumista ja erikseen
Tuskin asiat on ihan niin yksinkertaisia, että se elämisen muoto olisi ratkaiseva tekijä. Kai se tykkääminen sittenkin. Ja tykkääminen on loppunut kaikissa versioissa. Ainakin tähän asti.
Kuten sanottu, kaikki ei ole itsestä kiinni.
Tuo vankila-ajatus laittoi miettimään; kieltämättä on joskus tuntunut siltä. Itsenäiselle luonteelle on vaikea asia sopeutua
yhteiselämään.
Mukava ihminen? No enpä tiedä. Kyllä välillä päässä pyörii aika pirullisia ajatuksia...
halua ja kykyä tehdä kompromissejä kun asuu toisen ihmisen kanssa samassa asunnossa. Mutta kyllä se myös antaa sisältöä elämään. Jotain menettää ja jotain saa sen tilalle.
Tinni-Tunni
Kyllä, yksinäisyyteen voi tukahtua ja siihen voi tukehduttaa itsensä.
Ihmisellä voi olla "ystäviä" ja hyvänpäiväntuttuja ja kavereitakin. Ja silti sitä voi olla toivottoman yksinäinen omassa sisimmässään. Tuntea, että ei ole sitä yhtä ihmistäkään, joka olisi samalla aaltopituudella.
Oma yksinäisyyteni ja samalla taajuudella olevan juttuseuran puute sekä oma sulkeutuneisuuteni ovat ajaneet minut televisio-ja nettiaddiktiksi.
Istun kaiket illat koneella ja katselen sarjoja netistä. Tai katselen sarjoja televisiosta.
Verenpaine on katossa, flunssa painaa jatkuvasti päälle ja yksinäisyys syö öisin.
Naisystäväni on töissä Brusselissa, ja aika kuluu hänen käyntejään odotellessa. Sellaista se elämä on.
Nuorena siihen yksinäisyyteen voi ihan pakahtua, tosi on. Omasta mielestään on ainoa yksinäinen, ei kehtaa muille edes näyttää, miten yksinäinen. Ja kun pääsee/päättää mennä porukoiden mukaan syrjäyttämään sitä tunnetta, niin perimmäinen tyhjyys kolisee yhä vaan. Jopa kaverin kanssa, samassa pöydässä tai tungoksen keskellä, aina.
En tiedä oikeastaan muista kuin itsestäni, mutta kun olen niin tavallinen, rohkenen yleistää ronskisti. Pikku hiljaa sitä vain alkaa olla tyytyväinen, ettei innostu aivan kaikesta, ettei mikä tahansa seura tai sakki ottanut mukaan/kiinnostanut. Muutamakin kokeilu riitti osoitamaan, miltä kaikelta tylsältä tai tympeältä on välttynyt. Aina ei ole pakko polttaa näppejään, kun hella on kuuma. Niin sitä tulee välttäneeksi jotain kurjaa tai tylsää, ja voi jatkaa omaa tuttua tylsäänsä, johon voi vaarallisesti ruveta tykästymään. Ei näistä aineksista romaaneja kirjoiteta, sen voi kokemuksesta sanoa, mutta kelpo elämää silti.
Kyllä se ruletti joskus osuu jonkin sortin voiton kohdalle, se on erittäin todennäköistä. En sitten analysoi voittoja sen enempää, suuruutta, kestoa tai muuta. Ihmissuhteissa mikä tahansa osuma ei ole voitto, saattaa olla niinkin, etä se ohitus on voitto, vaikkei sitä itse tiedä.
Meitä lesboja on sen verran vähän, että vie aikaa löytää parinsa. Varsinkin, kun se useinkaan ei ole sellainen, mitä etukäteen on kuvitellut. Hmmm, vanhemmiten kuvittelee entistä vähemmän ja näkee mielestään enemmän, joten kaiken uhallakin: sinnikästä ja rohkeaa yrittämistä teille aktiivisessa iässä oleville yksinäisille. Kosketus ON parantavaa.