Nukkumaijatar

Olin vanhempieni asunnossa lasteni kanssa. Meille tuli vieraita. Istuimme kaikki makuuhuoneessa. Joku vieraista kertoi, että hän tuo mukanaan erään kaukaisen sukulaisen, joka tahtoo tavata meidät. Naisen nimeksi sanottiin Sirke. Ovesta tuli vanhempi naisihminen, joka muistutti ulkonäöltään hieman erästä kauan sitten kuollutta äitini tätiä. Hän istui tuolille seinän viereen ja hänellä oli suorat hiukset ja kurkun kohdalla ns. struuman näköinen iso patti. Kättelimme ja mietimme, että emme ole tainneet ennen tavata. Nainen vaikutti jotenkin tutulta, mutta silti oli ihan outo minulle. Hän halusi kätellä myös lapset. Ihmettelin unessa, että mistä hän tiesi tulla meille ja kuka hän oikein oli.
Uni loppui tähän...
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kysyt kuka oli unesi Sirke? Hän voi olla jokin yhdistelmä monesta ihmisestä ja asiasta. Hän voi liittyä menneisyyden kokemuksiin. Toisaalta hän voi olla sinä itse, jokin osa sinusta johon sinun tulisi tutustua. Eniten minua askarruttaa struuma kaulassa, onko jollain oikeasti ollut sellainen. Patti kaulalla voisi kertoa oman ilmaisukyvyn heikkoudesta. Onko sanat juuttuneet kurkkuusi, et saa ulos tunteitasi sanoina vaan tukahdutat ne. Tai oletko kurkkuasi myöten täynnä jotain. Tunteet voivat liittyä vanhoihin asioihin, jotka olet padonnut sisällesi. Näihin asioihin sinun tulisi tutustua ja kätellä ne, sanoa, että tervetuloa tietoisuuteen, nyt haluan vihdoin kohdata nämä asiat ja käsitellä (kätellä) ne pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sirke kirjoitti:

Olin vanhempieni asunnossa lasteni kanssa. Meille tuli vieraita. Istuimme kaikki makuuhuoneessa. Joku vieraista kertoi, että hän tuo mukanaan erään kaukaisen sukulaisen, joka tahtoo tavata meidät. Naisen nimeksi sanottiin Sirke. Ovesta tuli vanhempi naisihminen, joka muistutti ulkonäöltään hieman erästä kauan sitten kuollutta äitini tätiä. Hän istui tuolille seinän viereen ja hänellä oli suorat hiukset ja kurkun kohdalla ns. struuman näköinen iso patti. Kättelimme ja mietimme, että emme ole tainneet ennen tavata. Nainen vaikutti jotenkin tutulta, mutta silti oli ihan outo minulle. Hän halusi kätellä myös lapset. Ihmettelin unessa, että mistä hän tiesi tulla meille ja kuka hän oikein oli.
Uni loppui tähän...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu