adoptiovanhemmat aina täälläki jankkaa et adoptoiduilla on aikuisena mahis opetella syntymämaan kieli ja et "mikset opettele, onhan sul mahollisuus". ne ei tajuu kyl tätä yhtää. musta olis selvää et kaikille adoptoiville pistettäs kielipakko. eli olis opeteltava ja läpästävä joku kielikoe sillä kielellä mitä adoptiomaassa puhutaa. siinähän opettelis mandariinikiinaa, hindii tai amharaa.
Kielipakko adoptoiville
adoptoitu
171170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tota....oletkos nyt ihan tosissasi? Miten se, että adoptiovanhemmat oppisivat välttävästi ymmärtämään ja mahdollisesti sanomaan mutaman sanan lapsen synnyinmaan kieltä auttaisi tätä lasta? Kieli jolla lapselle puhutaan, on tunnekieli. Se sisältää sanojensa lisäksi tunteita ja intonaatioita. Nämä osaa vain ihminen, joka puhuu kyseistä kieltä äidinkielenään.
"siinähän opettelis mandariinikiinaa, hindii tai amharaa." jos nämä olisivat kriteerit saada adoptiolapsi, niin olisit sinäkin vielä siellä synnyinmaassasi.
" Kieli jolla lapselle puhutaan, on tunnekieli. Se sisältää sanojensa lisäksi tunteita ja intonaatioita. Nämä osaa vain ihminen, joka puhuu kyseistä kieltä äidinkielenään. "
sepä se. onko oikein et te riistätte adoptiolapsen maasta ja kielestä? vaik lapsi löytäis myöhemmin juurensa, nii hänel ei oo enää yhteist tunnekieltä sukulaistensa kanssa. miltä susta tuntus puhuu bioäidin kanssa tulkin välityksellä? tai silleen et ei pysty välittää vivahteita. se on pas*aa!
" jos nämä olisivat kriteerit saada adoptiolapsi, niin olisit sinäkin vielä siellä synnyinmaassasi. "
kuule siellähän mä haluisinki olla!
Ja sittenhän sinun kannattaa ehdottomasti palata synnyinmaahasi, jos et täällä halua olla.
Enkä tarkoita mitään pahaa tällä !
Elämä on helppoa kun voi syytellä muita, silloin ei tarvitse ottaa vastuuta itse omasta elämästään. Eikä omista valinnoistaan, aina voi syyttää muita tai tapahtunutta.
Et ole voinut itse vaikuttaa siihen että biovanhemmat eivät ole sinusta voineet huolehtia, tai että synnyinmaasi viranomaiset ovat antaneet sinut adoptoitavaksi.
Mutta voit vaikuttaa siihen miten elät loppuelämäsi, vain sinä itse voi siihen vaikuttaa.
Sinulla on loppujen lopuksi kaksi tietä:
märehtiä itsesäälissä lopun elämäsi muita syytellen tai sitten otat ohjat käsiisi ja
teet elämästäsi realiteettien pohjalta sellaisen millaiseksi sen haluat.
Kielen kyllä oppii syvällisestikin ajan kanssa: muutenhan rakkaus yli kielirajojen olisi täysin mahdotonta.
Niin, minä olen italiaisten vanhempien lapsi, joka olen syntynyt suomessa. Vanhempani halusivat "integroida" minut maan tavoille ja puhuivat minulle vain huonoa suomea ja englantia. En osaa keskustella italialaisten isoäitieni kanssa kuin tulkin välityksellä, mutta ei se p.skaa ole. Se on elämää.
P.skaa olisi se, että märehtisin näissä olosuhteissa sitä mitä olisi voinut olla jos elämä olisi mennyt toisin. Tai p.skaa olisi se, että vain märehtisin asiaa enkä tekisi asialle jotain. Se se vasta p.skaa olisi etten ottaisi vastuuta elämästäni edes nyt kun täysi-ikäisenä sen voin tehdä. Opiskelen italiaa ja aion muuttaa sinne ainakin hetkeksi, jotta oppisin jotain juuristani ja tietääkseni mikä minun elämäni suunta tästä eteenpäin on oleva. Se olisi p.skaa jos en uskaltaisi tehdä näin ja syyttäisin sen sijaan loppuelämäni vanhempiani heidän päätöksistään.
Sinä näytät olevan sama kuin tuon yllä olevan viestin kirjoittaja. Pidän erittäin epätodennäköisenä sitä, että olisit oikeasti italialaisten vanhempien Suomessa kasvanut lapsi. Ja vaikka olisitkin, niin tilanteesi olisi ihan erilainen kuin kv-adoptoidulla, joka ei voi selvittää juuriaan.
Lisäksi: Mikä sinä olet valittamaan toisten ihmisten märehtimisestä? Elä sinä omaa ihanaa elämääsi ja anna toisten elää omiaan. Sinä näytät ymmärtävän ihmisiä yhtä hyvin kuin minä kvanttifysiikkaa. Kehotus lopettaa märehtiminen on ihan yhtä hyvä neuvo kuin kehottaa masentunutta ottamaan itseään niskasta kiinni.
Ja jos todella olet Suomessa kasvanut suomalaisitaliaano, niin miksi ihmeessä surffaat täällä adoptiokeskustelussa jakamassa "erinomaisia" elämänohjeitasi?
Kiitos mielipiteestäsi thai-äiti! Neuvosi ovat juuri semmoisia, että niillä voisi pyyhkiä pyllyä. Toivon todella, että teidän lapsenne selviävät itsenäiseen aikuisuuteen täysijärkisinä. Oli muuten huvittava tuo alla oleva "olen italialainen"-kirjoituksesi. Vähän nyt järkeä peliin ja lopeta sinä näissä keskusteluissa märehtiminen.
Ihan vaan tiedoksesi, ei ollut minun kirjoitukseni koskien italialaisuutta.
Eikö mielestäsi ole järkevää ajatella että ottaa vastuun omasta elämästään ?
Se, mitä on menneisyydessä tapahtunut, on tapahtunut, eikä sitä voi muuttaa.
Tulevaisuus taas ei ole ennalta määritelty, siihen voi vaikuttaa. Kysymys usein on vain siitä, haluaako siihen vaikuttaa vain onko passiivinen elämänsä eläjä.
Itse opetan lapsilleni että heillä on mhdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja sitä mahdollisuutta kannattaa ja pitää käyttää.
Elämä on ainutkertainen kokemus, enkä halua itse, enkä halua lasteni tajuavan katsellessaan elämäänsä taaksepäin 80 vuotiaana että he käyttivät koko elämänsä katkeruuteen.
ei täällä nyt varmaan olekaan keskusteltu "omasta elämästä vastuun ottamisesta". jos sinä näet asian niin, niin siinähän näet. sinulla on vain adoäidin silmälasit joten salli meidän muiden katsoa maailmaa omien lasiemme läpi. sinunkaltaiset yksinkertaisia "positiivarineuvoja" antavat ihmiset eivät auta näissä mietteissä pätkääkään.
tulevaisuuteen vaikuttaminen ei sitä paitsi ole kaikille ihan samanlaista. sinä olet joo yksinhuoltajaäidin lapsi, joka on kovasti ponnistellen hankkinut itselleen koulutuksen ja ammatin ja niin edelleen.
pistäpä itsesi semmoisen tummaihoisen adoptoidun asemaan, jolla on adovanhemmat kuolleet tai mikään ihmimillinen yhteistyö ei toimi heidän kanssaan. tällä adoptoidulla on mennyt niin sanotusti koulu päin prinkkalaa ja hän on koko ikänsä kärsinyt rasismista ja kiusaamisesta sekä koulussa että myös adoperheessä, koska adoperhe ei ymmärtänyt lapsen ongelmia ja tarpeita. adoptoidun koulu keskeytyi huonosti suoritettuun peruskouluun, minkä jälkeen hänelle kertyi mm. rikosrekisteri ja päihderiippuvuus. hänellä ei ole yhtään todellista ystävää ja hänen itsetuntonsa on ollut pirstaleina jo parikymmentä vuotta. hän ei kykene luottamaan ihmisiin, joten ihmissuhteiden luominenkin on vaikeaa. itsetunnon kohentaminen on samaten näissä oloissa hankalaa. hänellä on myös erittäin suuret velat rikoskierteen ja päihteidenkäytön takia. yhteiskunnalla ei ole tarjota hänelle riittävää tukea, mutta häntä pallotetaan luukulta toiselle ja yritetään pikkutuella saada hänet jaksamaan päivästä toiseen. mikään taho ei halua ottaa vastuuta hänen kokonaisvaltaisesta auttamisestaan. hän on moniongelmainen ja syrjäytynyt. joka aamu hän herää valkonaamojen maassa tietäen olevansa eri näköinen ja erilainen. usein hän miettii, millaisia sukulaisia hänen syntymämaassa on ja millainen on se maa, jossa hän ei ole koskaan adoption jälkeen päässyt käymään. joka ilta nukkumaan mennessä hän pohtii, kannattaako tätä elämää jatkaa ja onko sillä mitään tarjottavaa hänelle. hän on jo 30-vuotias, eikä hänellä ole työkokemusta muutamaa työllistämisjaksoa lukuunottamassa. yhteen aikaan hän yritti hakea työtä, mutta hänelle ei sitä koskaan annettu. koulutuksen esteenä on myös se, että hänellä on laajoja oppimisvaikeuksia. lapsesta asti kokemien vastoinkäymisten takia häneltä on mennyt usko ja luottamus itseen, maailmaan ja elämään. itsemurhaa hän on yrittänyt monesti ja hänellä on kolme erilaista psykiatrista diagnoosia. seksisekoiluja lukuunottamatta hän ei ole koskaan todella seurustellut eikä usko sen olevan mahdollista - hänelle mustalle luuskalle.
kerro sinä meille kaikille, miten kuvaamani kv-adoptoidun tuli ottaa vastuu omasta elämästään? kirjoita mielellään mahdollisimman konkreettinen kuvaus, jotta siitä olisi todellista hyötyä oikeasti ko. tilanteessa oleville nuorille.
Jos viestisi kertoi sinusta, olen pahoillani että elämäsi on mennyt noin. Tai kertoi viestisi nyt kenestä tahansa.
Minä en tiedä, ei ole kokemusta, miksi joillain ihmisillä elämä menee niin kuin menee. Enkä minä tiedä tuohon kysymykseesi vastausta.
Minun elämänkatsomukseni on ollut aina tällainen, jo ennen lapsiani. Ja tunnen useita bioperheitä joilla on sama elämänkatsomus, ei se liity mitenkään adoptioon.
Ja tottakai katson maailmaa omien lasieni läpi, ihan samalla tavalla kuin sinäkin katsot omalta kannaltasi, kuten kirjoititkin.
Missään nimessä en oletakaan että noinkin koettelevan elämän läpikäyneenä pitäisi pystyä ihan omin nokkineen elämäänsä muuttamaan.
Apua tuohon olisi saatava ja jollakin tavalla päästävä kiinni arkiseen elämään. Toiset ovat löytäneet tekemistä ja tarkoituksen menemällä vapaaehtoistyötön - tämä nyt ei tarkoita että mene ihmeessä sinäkin, tulipahan vain mieleen.
Varmasti vaikeiden ongelmien kanssa painivia nuoria ja aikuisia on paljon tässä maassa. Olen pahoillani jos tuntuu siltä että vähättelin sinun tapaustasi, en tiennyt faktoja.
Liian paljon on vain ihmisiä jotka olettavat kaiken tulevan kultalautasella, ilman että itse pitäisi mitään tehdä omaksi hyväkseen. Ja syy on aina toisten. En nyt siis puhu sinun tapauksestasi, tarkennan tässä nyt sitä vielä.
Ammattini puolesta tiedän, että tämmöisessä tilanteessa olevalle ihmiselle on varsin vähän vaihtoehtoja avoinna. Rikosrekisteri sulkee monta ovea. Psykiatriset diagnoosit samaten. Velkavankeus on myös ongelma, joka ei ihan helpolla ratkea.
Tiedän myös, ettei kaksoisdiagnoosin (sekä päihde- että mielenterveysdiagnoosin) omaaville ihmisille löydy helposti hoitopaikkoja. He ovat väliinputoajia. Entistä pahempi tilanne on adoptiolapsilla, jotka jäävät syystä tai toisesta ilman adoptiovanhempien ja -suvun tukea.
Identiteetti voi olla hakusessa ja esimerkiksi mikään taho ei kustanna tai edes avusta matkaa syntymämaahan. Vapaaehtoistyöhön sinne ei tuolla historialla (rikosrekisteri, päihteet, psyk.diagnoosit, ei koulutusta, ei työkokemusta) pääse. Oppimisvaikeuksien takia ko. henkilön saattaa olla erittäin vaikea palata opintojen pariin pelkästään siitä syystä, että hänelle ei välttämättä löydy aikuisena oppilaitosta, joka ottaisi kaikki hänen tarpeensa huomioon. Terapiaa ja kuntoutusta on tuossa tilanteessa erittäin vaikea saada, sillä moniongelmaisille suuntautuneita apupaikkoja ei oikeastaan ole. Lähes kaikki aputahot ja auttajat sanovat tuon listan kuullessaan, ettei heillä ole sopivaa apua tarjolla. Tuolla historialla yhteiskunta lisäksi laskelmoi, ettei henkilöä enää kannata edes yrittää kuntouttaa, sillä onnistuminen on epätodennäköistä, veisi todella pitkään eikä siihen ole resurssejakaan. Valitettavasti tiedän, että tämmöisillä henkilöillä, joita kuvaus koski, nousee seinä vastaan jokaisella luukulla, vaikka kuinka yrittäisi hakea apua.
Toivon että ko. henkilö silti säilyttää toivon. Jos jollain on oikeita neuvoja sopivasta aputahosta, niin laittakaa vinkkejä.
Juuri tämmöisten tilanteiden takia toivoisin, että täällä ei väiteltäisi märehtimisestä ja itsesäälistä, sillä kyse on todellisista ongelmista, joihin yksilöillä ei välttämättä ole mitään vaikutusmahdollisuuksia.
Minunkin mielestä olisi ihan asiallista odottaa, että adoptiovanhemmat todella opiskelevat ko. maan kieltä ja läpäisevät tietyn kielitestin. Taso pitäisi olla aika korkea eli mikään parin sanan alkeiskurssi ei riittäisi.
Hyöty tästä olisi se, että adoptivanhemmille syntyisi parempi käsitys adoptiomaan kulttuurista ja kielestä. Heiltä vaadittaisiin kieliopintojen avulla todellinen sitoutuminen adoptioon ja adoptiomaahan. Tällä vältettäisiin myös turhien sateenkaariperheiden (jee, meillä on lapsia kolmesta maasta!) syntyminen. Samalla vanhemmat EHKÄ ymmärtäisivät, miten raskas prosessi on aikuisena opetella vierasta kieltä alkeista lähtien ja ymmärtäisivät tukea adoptiolapsen syntymämaan kielen opintoja jo lapsesta lähtien.
Oletkohan milloin viimeksi tutkituttanut oman pääsi? Katsos tämä medikalisoituminen on kiihtynyt siihen tahtiin, että tavallisesta alakulostakin on tullut diagnosoitu tauti, joten kenties sinullekin on ilmestynyt jokin mukava olotila joka voitaisiin diagnisoida?
Kyllä ihmisten täytyy osata ottaa vastuuta elämästään niissä rajoissa kun se on mahdollista, myös diagnisoitujen ja jopa suljetuilla psykiatrisila osastoilla olevien, saati sitten nuorien terveiden ihmisten (joksi aloittajaa kaikesta huolimatta epäilen). Ensimmäinen askel on AINA se, että lakkaa syyttelemästä muita.
jos kotimaisessa adoptiossa sattuu adoptoimaan suomenruotsalaista perimää olevan lapsen. Pitäisikö tässäkin tapauksessa adoptiovanhempien läpäistä kielikokeet, suomenruotsalaisuuskin kun on ihan oma kulttuurinsa? Tai jos suomenruotsalainen pohjanmaalainen adoptoi umpisuomenkielisen umpiruotsinkieliselle alueelle ja kulttuuriin? Vai koskisiko tämä vain ulkomaisia adoptioita?
Suomessa joillain sossuilla on tapa sijoittaa kotimaiset adoptiolapset saman kieliseen adoptioperheeseen kuin biovanhemmat ovat. Osa taas ei välitä tästä tippaakaan. Biovanhemmilla on myös mahdollisuus toivoa adoptioperheen kieltä ja esimerkiksi uskontoa (esim. ortodoksisuus, kirkkoon kuulumattomuus). Mielestäni kotimaiset adoptiolapset tulisi ehdottomasti sijoittaa sen kielisiin adoptioperheisiin, mistä he tulevat. Suomessa on kotimaan adoptio-odottajia niin paljon, että kyllä sieltä jokaiselle lapselle löytyy mahdollisimman oikeanlainen perhe. Ei siis vaadittaisi kieliopintoja kotimaasta adoptoiville, vaan valittaisiin semmoinen perhe, jossa jo valmiiksi puhutaan lapsen biovanhempien kieltä.
Sinä voisit ensitöiksesi hankkiutua vapaaehtoistyöhön suomalaisten päihde- ja mielenterveyspalveluiden pariin. Tee sen jälkeen vapaaehtoistyötä myös maahanmuuttajien parissa. Tule vasta sitten tänne kirjoittamaan kirjoitusvirheisiä viestejäsi medikalisaatiosta sun muusta.
Kirjoitusvirheet eivät ole koskaan merkki ihmisen tyhmyydestä tai älykkydestä. Suomi on pullollaan mm. lukihäiriöisiä tohtoreita, joiden älykkyysosamäärä ylittää todennäköisesti jokai-ikisen täällä kirjoittavan äo.n.
Muista jatkossa tarkistaa omat kirjoitusvirheesi, ennenkuin takerrut noin naurettaviin asioihin. Muuten, mitä sinä oikein halusit sanoa sillä viestilläsi, ettei aloittajasta ole vapaaehtoistyöhön ja miten pirussa se edes liittyy koko keskusteluun?
Tyhmyyttä voi paremminkin edustaa se, ettei tiedä mitä kirjoittaa millekin palstalle eikä osaa perustella miten se liittyy aiheena olevaan asiaan.