TOTUUS

Tähän yhdyn. Lainattu kitjoitus:

"Näin meille Raamattu opettaa. Jumala tekee meissä työtään, kutsuu ja herättää tunnon ja ohjaa meidät uskovaisten luokse, joille hän jätti avaintenvallan saarnata syntejä anteeksi. ”Joille te anteeksi annatte niille ne on anteeksi annetut, joilta te pidätätte niiltä ne on pidätetty”. Tämä on sitä suurta taivaallista ihmettä ja armoa. Se kirkastuu varsin konkreettisellakin tavalla siinä vaiheessa, kun synninkahleet murretaan ja saadaan astua tähän rauhan valtakuntaan. Jumalan rauha laskeutuu tunnolle ja avaa suomut silmistämme. Tunne on vapauttava. Se on jotain sellaista ihmeellistä, jota maailma ei tunne. Jumana valtakunta on siinä lähestynyt: tunnemme suorastaan konkreettista rauhaa, iloa ja vanhurskautta. Kaikki on armosta Kristuksessa lahjoitettu. Ilo on suuri siinäkin, että juuri minä kurjin saan olla osallinen tästä armosta. Ei omien tekojeni tai ansioiden kautta, vaan Hänen kärsimisensä ja ansionsa tähden. Siitä nousee se iloinen mieli kertomaan muillekin tästä lahjasta. Lähimmäisenrakkaus.

Kertomus Paavalin kääntymyksestä on puhutteleva ja valaiseva. Paavali oli matkalla Damaskokseen täynnä murhaa, vihaa ja katkeruutta Jeesuksen veljiä ja sisaria kohtaan, niin että saivat paeta luoliin ja minne milloinkin. Varsinainen tarsolainen murhamies. Mutta Jumalapa pysäyttikin Paavalin ja alkoi puhuttelemaan: miksi sinä Saul minua vainoat? Sillä se, joka vainoaa Herran omia täällä vainoaa siis itse Jumalaa ja joutuu viimeisenä päivänä vastuuseen: missä olit kun minä janosin, jne. Paavali sokeutuu ja saa ohjeet mennä Ananias-nimisen uskovaisen miehen tykö näkönsä palauttamiseksi. Ananiakselle sitten kerrotaan mennä tapamaan Saulusta, ja vastusteluiden jälkeen menee ja saarnaa Saulukselle syntienanteeksiantamuksen. Silloin suomut putoavat Paavalin silmistä ja hän saa näkönsä takaisin. Hän pääsee osalliseksi tästä suuresta armosta, Jumala oli hänet valinnut. Jumala veti häntä puoleensa. Jumala hänet pelasti, mutta käytti suuna uskovaista veljeään, käkynsä mukaisesti. Tässä ei jää mitään ihmisen omalle ansiolle. Paavali oli menossa murhaamaan, ei anteeksiantamusta pyytämään. Ja Ananiaskin heikkoudessa epäili Jumalan suunnitelmia. Ei jäänyt paljon ihmisansiota.

Mutta Jumalan suunnitelma toimi ja roomalaisten suuri murhaaja pääsi osalliseksi Taivaan valtakunnasta. Vaikea sitä oli uskovienkaan aluksi totena pitää. Juuri olivat pakosalla Sauluksen juonia vastaan. Nyt heillä seisoi yksi suurista veljistä keskellään. Tässä näkyy pelastuksen tie: Jumala tekee työn ja antaa kasvun, me vain kastelemme. Voi kuinka vaikeaa ja epätasaista tuo kasteleminenkin näyttää olevan. Jos ei kukkia näy niin ei vettäkään meinaa tulla.

Jeesuskin itki ihmisten epäuskoa. Ei silloinkaan kaikki kääntyneet, vaikka Jumala itse oli maanpäällä ihmetekoineen! Oli siellä paljon oppineita ja lukeneita pappeja, jotka osasivat Vanhan Testamentin ulkoa. Mutta eivät tunnistaneet Kristusta, vaikka Mooses ja profeetat siitä heille tekseteissään julistivat. Johannes Kastajankaan saarnat eivät kelvanneet. Salatuksi jäi, vaikka kuolleista herätettiin ihmisiä juutalaisten silmien alla! Näin oli synti sokeaksi tehnyt. Ja kun katsomme Jeesuksen valitsemien opetuslasten taivalta niin heikko oli heidänkin uskonsa. Ei ainakaan omaksi ansioksi voi pelastustaan lukea. Jos ei Herra Jeesus pidä meistä kiinni, ei meillä ole toivoa. Kun hän saa meihin tartuttaa tuon uskonlahjan toisten usovien kautta, meillä on kaikki. Me saamme riippua Hänessa uskon kautta.

Ei tästä voi muuta sanoa kuin että tämä uskovaisten joukko täällä maanpäällä on valittu joukko. Ihmeellisesti Jumalan armon siunaama. Taistellut läpi vuosituhannet mitä kauheampia harhaoppeja vastaan. Sitähän se Lutherkin ihmettelee. Mutta Jumala on tehnyt lupauksen ettei hylkää meitä koskaan. Hän on lähettänyt meille Puolustajan, joka tyynnyttää myrskyt juuri silloin kun luulemme että laiva on kaatumassa.

Uskonlahja on todellinen ihmeitten ihme!"
5667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

>>
Ananiakselle sitten kerrotaan mennä tapamaan Saulusta, ja vastusteluiden jälkeen menee ja saarnaa Saulukselle syntienanteeksiantamuksen.
>>

On merkillistä kun röyhkeästi valehdellaan Raamatussa olevan sellaista, mitä sieltä ei löydy. Tässäpä Paavalin itsensä kertomana:

Galattalaiskirje 1:
"11 Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen.
12 Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan
--> sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle."

Äänestä
  • Apostolien teot 18:24-28 ja 19:1-16

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    Apostolien teot 18:24-28 ja 19:1-16

    Paavalin Kääntymystä on käsitelty tällä palstalla runsaasti. Ehkäpä kattavin selitys, missä kumotaan vanhoillislestadiolaisten suoranainen valehtelu tästä löytyy täältä:

    Mitä Paavali sai?
    Kirjoittanut Raamatuista:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000006705400

    Laitan tähän vielä Lutherin kirjasta Galatalaiskirjeen selitys, mielenkiintoisen kohdan juuri tästä aiheesta, mistä jokainen voi arvioida itse, opettiko Luther vanhoillislestadiolaista oppia:

    "Mainitessaan taas, että hänen evankeliuminsa ei ole ihmisten mukaista, hän ei sillä tahdo todistaa, että hänen evankeliuminsa alkuperä ei ole inhimillinen, sehän on itsestään selvää; kerskailivathan valheapostolitkin oppiaan jumalalliseksi eikä inhimilliseksi. Mutta hän ehdottomasti kieltää oppineensa evankeliumia kenenkään ihmisen antamalla avulla ja saaneensa sitä jotenkin muutoin inhimillisesti välitettynä niinkuin me kaikki opimme sen =>joko ihmisten meitä palvelemalla tahi saamme sen inhimillisesti välitettynä, ken kuulemalla, ken lukemalla, kirjoittamalla, maalaamalla tai jotenkin muutoin

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    ..lukekaa vielä varmemmaksi vakuudeksi
    Lutherin ''Mannaa Jumalan Lapsille''
    esimerkiksi lokakuun 10:n päivän kohdalta.

    Siinä Luther kirkastaa samaa, mitä admata
    kertoo aivan niinkuin Raamattu todistaa.

    Ne jotka muuta väittävät, ovat valhe hengen valtaamat.

    Äänestä

  • kuten Luther kirjoitti:

    Sitähän piisaisi. Itse uskon ja ymmärrän edelleen niinkuin toin avauksessani esille. Kyllä nuo Raamatun lauseet ovat minulle ja muillekin ihmisille varmasti melko tuttuja ja monenlaisia opetuksia on niistä käyty aikojen alusta asti. Jumala antaa ymmärryksen kullekin ajallaan niinkuin tahtoo. Mitäpä niistä väittelemään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TÄSSÄ KIRJOITUKSESSA kirjoitti:

Tähän yhdyn. Lainattu kitjoitus:

"Näin meille Raamattu opettaa. Jumala tekee meissä työtään, kutsuu ja herättää tunnon ja ohjaa meidät uskovaisten luokse, joille hän jätti avaintenvallan saarnata syntejä anteeksi. ”Joille te anteeksi annatte niille ne on anteeksi annetut, joilta te pidätätte niiltä ne on pidätetty”. Tämä on sitä suurta taivaallista ihmettä ja armoa. Se kirkastuu varsin konkreettisellakin tavalla siinä vaiheessa, kun synninkahleet murretaan ja saadaan astua tähän rauhan valtakuntaan. Jumalan rauha laskeutuu tunnolle ja avaa suomut silmistämme. Tunne on vapauttava. Se on jotain sellaista ihmeellistä, jota maailma ei tunne. Jumana valtakunta on siinä lähestynyt: tunnemme suorastaan konkreettista rauhaa, iloa ja vanhurskautta. Kaikki on armosta Kristuksessa lahjoitettu. Ilo on suuri siinäkin, että juuri minä kurjin saan olla osallinen tästä armosta. Ei omien tekojeni tai ansioiden kautta, vaan Hänen kärsimisensä ja ansionsa tähden. Siitä nousee se iloinen mieli kertomaan muillekin tästä lahjasta. Lähimmäisenrakkaus.

Kertomus Paavalin kääntymyksestä on puhutteleva ja valaiseva. Paavali oli matkalla Damaskokseen täynnä murhaa, vihaa ja katkeruutta Jeesuksen veljiä ja sisaria kohtaan, niin että saivat paeta luoliin ja minne milloinkin. Varsinainen tarsolainen murhamies. Mutta Jumalapa pysäyttikin Paavalin ja alkoi puhuttelemaan: miksi sinä Saul minua vainoat? Sillä se, joka vainoaa Herran omia täällä vainoaa siis itse Jumalaa ja joutuu viimeisenä päivänä vastuuseen: missä olit kun minä janosin, jne. Paavali sokeutuu ja saa ohjeet mennä Ananias-nimisen uskovaisen miehen tykö näkönsä palauttamiseksi. Ananiakselle sitten kerrotaan mennä tapamaan Saulusta, ja vastusteluiden jälkeen menee ja saarnaa Saulukselle syntienanteeksiantamuksen. Silloin suomut putoavat Paavalin silmistä ja hän saa näkönsä takaisin. Hän pääsee osalliseksi tästä suuresta armosta, Jumala oli hänet valinnut. Jumala veti häntä puoleensa. Jumala hänet pelasti, mutta käytti suuna uskovaista veljeään, käkynsä mukaisesti. Tässä ei jää mitään ihmisen omalle ansiolle. Paavali oli menossa murhaamaan, ei anteeksiantamusta pyytämään. Ja Ananiaskin heikkoudessa epäili Jumalan suunnitelmia. Ei jäänyt paljon ihmisansiota.

Mutta Jumalan suunnitelma toimi ja roomalaisten suuri murhaaja pääsi osalliseksi Taivaan valtakunnasta. Vaikea sitä oli uskovienkaan aluksi totena pitää. Juuri olivat pakosalla Sauluksen juonia vastaan. Nyt heillä seisoi yksi suurista veljistä keskellään. Tässä näkyy pelastuksen tie: Jumala tekee työn ja antaa kasvun, me vain kastelemme. Voi kuinka vaikeaa ja epätasaista tuo kasteleminenkin näyttää olevan. Jos ei kukkia näy niin ei vettäkään meinaa tulla.

Jeesuskin itki ihmisten epäuskoa. Ei silloinkaan kaikki kääntyneet, vaikka Jumala itse oli maanpäällä ihmetekoineen! Oli siellä paljon oppineita ja lukeneita pappeja, jotka osasivat Vanhan Testamentin ulkoa. Mutta eivät tunnistaneet Kristusta, vaikka Mooses ja profeetat siitä heille tekseteissään julistivat. Johannes Kastajankaan saarnat eivät kelvanneet. Salatuksi jäi, vaikka kuolleista herätettiin ihmisiä juutalaisten silmien alla! Näin oli synti sokeaksi tehnyt. Ja kun katsomme Jeesuksen valitsemien opetuslasten taivalta niin heikko oli heidänkin uskonsa. Ei ainakaan omaksi ansioksi voi pelastustaan lukea. Jos ei Herra Jeesus pidä meistä kiinni, ei meillä ole toivoa. Kun hän saa meihin tartuttaa tuon uskonlahjan toisten usovien kautta, meillä on kaikki. Me saamme riippua Hänessa uskon kautta.

Ei tästä voi muuta sanoa kuin että tämä uskovaisten joukko täällä maanpäällä on valittu joukko. Ihmeellisesti Jumalan armon siunaama. Taistellut läpi vuosituhannet mitä kauheampia harhaoppeja vastaan. Sitähän se Lutherkin ihmettelee. Mutta Jumala on tehnyt lupauksen ettei hylkää meitä koskaan. Hän on lähettänyt meille Puolustajan, joka tyynnyttää myrskyt juuri silloin kun luulemme että laiva on kaatumassa.

Uskonlahja on todellinen ihmeitten ihme!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu