Rakastuin muutama vuosi sitten naiseen, parhaaseen ystävääni johon tutustuin vuosia aiemmin ollessamme samassa työpaikassa. Viihdyimme ja vietimme paljon aikaa yhdessä, ystävinä. Rakkaus tuli varkain, salakavalasti. En osannut siltä suojautua, kun ei tämä rakkauteni kohde ollut yhtään tyyppiäni, enkä kuvitellut että voisin kaveriani alkaa katselemaan sillä tavoin... kunnes sain itseni kiinni siitä. Siinä vaiheessa olinkin jo korviani myöten suossa.
Meni jonkun aikaa, kuukausia, että rohkenin tunteistani kertoa hänelle. Ystäväni ei tuntenut samoin minua kohtaan, oli ihastunut toiseen naiseen, mutta tahtoi että pysyisimme ystävinä. Ja ystävinä edes halusin minäkin pysyä, jos ei muu ollut mahdollista. Ajattelin etten mistään hinnasta haluaisi tätä ystävääni menettää, niin läheinen ja tärkeä kun hän minulle oli.
Aikaa kului ja toivoin että tunteeni menisivät ohi. Ikävä kyllä ei käynyt niin, olin vain entistä epätoivoisemmin rakastunut ja onneton. Kaverina olemisesta tuli vaikeaa ja lopulta mahdotonta. Oli raastavaa kuulla ystäväni puhuvan muista naisistaan, ihastuksistaan, seurusteluistaan. Lopulta en enää kestänytkään vaan lopetin yhteydenpidon kokonaan tähän ystävääni. Ajattelin että ajan kanssa asia ehkä helpottaisi, että tunteeni häipyisivät vähitellen kun en häntä näkisi.
Välirikosta on nyt pari vuotta aikaa, eikä päivääkään ole mennyt etten olisi häntä ajatellut. Olen yrittänyt mennä eteenpäin, tavata uusia ihmisiä, useitakin suhdeyritelmiä on ollut parin vuoden aikana mutta en ole kertaakaan tänä aikana edes ihastunut. Tuntuu että tästä ihmisestä en pääse irti vaikka miten haluaisin. Samaa yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta en vain muiden kanssa ole kokenut ja pelkään etten ikinä koekaan.
Nyt tämä entinen ystäväni, joka työskentelee samalla alalla kuin minä, on työpaikanvaihdoksensa seurauksena yhteistyökumppani firmalle jossa itse olen töissä, ja joudumme tekemisiin jokseenkin säännöllisesti. On jo työpaikanvaihdos käynyt mielessä kun ei aika tunnu auttaneen tässä asiassa. Vieläkin joka kerta kun tapaamme, tuntuu että vanhat haavat revitään auki. Ja tuskaa lisää kun näen niin selvästi että hän on mennyt eteenpäin elämässään, minä en, yrityksistä huolimatta.
Haluaisin tietää miten olette päässeet menneistä irti, pystyneet luopumaan onnettomasta rakkaudesta. Itselläni alkaa olla jo keinot vähissä. Tai no, maastamuuttoa en vielä ole kokeillut...
Meni jonkun aikaa, kuukausia, että rohkenin tunteistani kertoa hänelle. Ystäväni ei tuntenut samoin minua kohtaan, oli ihastunut toiseen naiseen, mutta tahtoi että pysyisimme ystävinä. Ja ystävinä edes halusin minäkin pysyä, jos ei muu ollut mahdollista. Ajattelin etten mistään hinnasta haluaisi tätä ystävääni menettää, niin läheinen ja tärkeä kun hän minulle oli.
Aikaa kului ja toivoin että tunteeni menisivät ohi. Ikävä kyllä ei käynyt niin, olin vain entistä epätoivoisemmin rakastunut ja onneton. Kaverina olemisesta tuli vaikeaa ja lopulta mahdotonta. Oli raastavaa kuulla ystäväni puhuvan muista naisistaan, ihastuksistaan, seurusteluistaan. Lopulta en enää kestänytkään vaan lopetin yhteydenpidon kokonaan tähän ystävääni. Ajattelin että ajan kanssa asia ehkä helpottaisi, että tunteeni häipyisivät vähitellen kun en häntä näkisi.
Välirikosta on nyt pari vuotta aikaa, eikä päivääkään ole mennyt etten olisi häntä ajatellut. Olen yrittänyt mennä eteenpäin, tavata uusia ihmisiä, useitakin suhdeyritelmiä on ollut parin vuoden aikana mutta en ole kertaakaan tänä aikana edes ihastunut. Tuntuu että tästä ihmisestä en pääse irti vaikka miten haluaisin. Samaa yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta en vain muiden kanssa ole kokenut ja pelkään etten ikinä koekaan.
Nyt tämä entinen ystäväni, joka työskentelee samalla alalla kuin minä, on työpaikanvaihdoksensa seurauksena yhteistyökumppani firmalle jossa itse olen töissä, ja joudumme tekemisiin jokseenkin säännöllisesti. On jo työpaikanvaihdos käynyt mielessä kun ei aika tunnu auttaneen tässä asiassa. Vieläkin joka kerta kun tapaamme, tuntuu että vanhat haavat revitään auki. Ja tuskaa lisää kun näen niin selvästi että hän on mennyt eteenpäin elämässään, minä en, yrityksistä huolimatta.
Haluaisin tietää miten olette päässeet menneistä irti, pystyneet luopumaan onnettomasta rakkaudesta. Itselläni alkaa olla jo keinot vähissä. Tai no, maastamuuttoa en vielä ole kokeillut...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Niin sama tunne on myös mulla. Tosin omasta jutustani ei ole ihan noin pitkä aika. Omalla kohdallani nainen vain yksinkertaisesti hävisi elämästäni. Mitään sanomatta tai selittämättä. Jäin yksin omien arvailujeni varaan. = (
Tuskaa on ollut ja on jokainen päivä. Ei mene minullakaan päivää, että en ajattelisi häntä.
toiset eivät koskaan pääse yli. Meidän tarina alkoi vuosia sitten, osaltani se ei pääty koskaan ei edes päiväksi. Vertauksena vaan että toiset oli sitten suuntaus hetero tai mitä vaan niin vanha pois silmistä ja uusi tilalle, niin se vaan on.
Pyöriskelin itsekin vuosia epätoivoisen rakastumisen perässä ja tunteen sokaannuttamana. Se on kuin huumetta, odottaa niitä yhteisiä hetkiä, pientä katsetta tai aitoa kohtaamista. Rakastuu toiseen ja unelmaan, mitä olisi olla toisen kanssa. Unelmahan se on, ennen kuin sen on konkreettisesti kokenut. Sen voi muotoilla haluamallaan tavalla, mielikuvat liikkuvat alitajunnan ohjaamina ja oma tahto vie niitä tiettyyn suuntaan.
Jos tunteet ovat vain yksipuolisia, on osattava laskea irti ja olla vilpittömästi onnellinen toisen onnesta, vaikka hän löytäisi sen jonkun muun kanssa. Pakeneminen ole keino. Se on tosiasioiden kieltämistä ja totuuden välttämistä. Ja niin kauan, kun roikut unelmassasi kiinni, et näe muita vaihtoehtoja, etkä anna itsellesi mahdollisuutta elää eteenpäin. Se prosessi on käytävä läpi ensin, että irroittautuu vanhasta, ennen kuin voi saada uutta. Tunteiden siirto kohteesta toiseen ei ole ratkaisu, ensin on oltava sinut menneisyyden haamujen kanssa. Nimittäin on totta, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Paljon on tehtävä töitä, että pääsee irti ja voi nauttia ystävyydestä, mutta se on kaiken sen ajan ja kivun arvoista, jos ihminen on sinulle tärkeä.
"Rakastuu toiseen ja unelmaan, mitä olisi olla toisen kanssa. "
"Se prosessi on käytävä läpi ensin, että irroittautuu vanhasta, ennen kuin voi saada uutta."
Olipa koskettavia lausahduksia, juuri kuin omasta elämästäni!
haaveileminenhan on ihanaa.. Ei kai oo ihme jos siihen tunteeseen jää jumiin?
on vaan niin että kun kohde on saavuttamaton - kannattaa se unohtaa - ihan vain jo oman itsensä takia
on myös niin että jos haaveilet jostain ihmisestä, olet ikään kuin vankilassa - et siis ole vapaa uusiin suhteisiin.. ja juuri sillä samalla hetkellä saattaa kävellä elämäsi nainen ohi.. Ja sitä on sitten jo syytä katuakin
Rakastumisen tunteeseen on hirmuisen helppo rakastua. Yksipuolisessa rakastumisessa tunne on jumalainen, koska se toimii ainoastaan haaveilijan omien mielikuvien varassa ja silloin kohde ja suhde on kaikkea sitä mitä rakastunut haluaisi.
Se ei kuitenkaan ole oikeaa rakkautta. Se on todellakin vain unelma, johon on jostakin syystä jäänyt kiinni ja josta ei uskalla päästää irti, koska tilalle jäisi tyhjä kohta.
Yksi vaikeimmista asioista elämässä on oppia luopumaan silloin kuin ei haluaisi. Mutta sen opetteleminen on kallisarvoinen taito. Luopumisen paikkoja tulee eteen ennemmin tai myöhemmin ja ne on vain käytävä läpi. Elämä tuo tilalle uusia asioita, kunhan vain luottaa elämäänsä, luottaa huomiseen. Ei yhdestä asiasta luopuminen johda ikuiseen tyhjään kohtaan. Se täyttyy kyllä ja monesti paljon paremmilla, todellisemmilla asioilla.
kävellä ohi tai kokonaan pois.
Paljon paljon vaativampaaa ja rohkeutta kysyvämpää on todenteolla seurustella ja sitten elää toisen kanssa.
Haaveillessa voi valita toisen parhaat puolet unohtaen ärsyttävät piirteet, epävarmuus, suhteen vaikeudet, epäonnistumiset. Voi takertua kaikkiin hyviin olettamuksiin ja mukaviin muistoihin uskotellen että elämä olisi sitä.
hei tarinasi oli ihan kuin omani.Itsekin olen
menettänyt hetero naisen takia pari vuotta ihan
hukkaan,ja oli suhde mikä loppu.Olin kovin ihas-
tunut välit meni poikki ja olen kitunut kaipauk-
sesta.ite olin syy että väli meni poikki. Nyt
oikein pelkään että joskus ihastun tai rakastun
koska en halua enää itselleni samanlaista kärsimystä.Ja oikein välttelen kauniita bi-naisia.Koetan olla seuraavaksi luja ja päättäväi-
nen tunteiden kanssa.Koska olen juuri nössö ja
jään tunteideni vangiksi moniksi ajoiksi.Kun vie-
läkin kirpasee kun näkee entisen naisen mistä
on tykännyt hyvin voimakkaasti.Olen ajatellut onko rakastuminen vain itsepetosta ja haavemaail
maa.Yritän ajatella vain järkevästi pelkään taas
sortuvani johonkin kuningattareen.seuraava joka
leikki kanssani,saa kärsiä!
Olen ollut hiukan samanlaisessa tilanteessa, paitsi, että suhteessa oli kyllä toisen osapuolen puolelta myös "jotain", mutta hän seurusteli vakavasti... En yleensä ihastu toivottomiin tapauksiin, joista tiedän, että niistä ei koskaan voi tulla mitään. Kuitenkin tässä tapauksessa näin kävi, vaikka en ole sitä tyyppiä, joka pettää tai rikkoo toisten liittoja. Syynä oli siis tämän toisen varsin hmm... mielenkiintoinen käytös ja signaalit.
Joka tapauksessa ainoa keino omalla kohdallani nollata tilanne ja tunteet löytyi erosta ja siitä, että tietyssä mielessä ajattelin tuon henkilön kuolleen. Hän lakkasi olemasta läsnä omassa elämässäni. Kuulostaa pelottavalta, mutta juuri tästä on kyse, hyväksyt jonkun lopullisen asian elämässäsi ja samalla vahvojen tunteiden tappaminen itsestäsi on kuin pieni kuolema itsessään. Jokin osa sinua, joka on kasvanut hitaasti vuosien aikana lakkaa olemasta. Muita vaihtoehtoja ei koskaan ollutkaan, koska et voi päättää muiden elämästä. Ainoastaan tapa, millä teet sen itsellesi, voi olla armollinen.
Itselläni oli ennen tapana jumittaa ihan toivottomasti. Parin vuoden terapian jälkeen en enää tee sitä. (Menin terapiaan muista syistä, mutta tämäkin hoitui siinä samalla.)
Suosittelen, että käyt setvimässä, mikä lukitsee tunteesi. Miksi et pääse eteenpäin? Miksi et tee itsellesi hyvää eli miksi et päästä irti mahdottomasta?
Mä oon sen verran erikoinen, että uskon kaiken saa kun tarpeeksi haluaa. Itse ihastuin ystävään, jolla ei ollut tunteita mua kohtaan. 4 vuotta roikuin ystävänä, mutta lopulta sain mitä halusin. Nyt olemme olleet yhdessä 2 vuotta. Voin sanoa, etten kadu hetkeäkään tuota 4 vuoden tuskaa. Tämä tie ei ollut helppo ja en sitä kenellekään voi suositella, sillä tosihan kuitenkin on ettei kaikille voi käydä yhtä onnellisesti.
...kaikille vastanneille, oli kiva kuulla kohtalotovereiden kokemuksia. Ehkä tosiaan on terapia tai työpaikanvaihdos edessä, molempia harkitsen tosissani. Toivoisin vaan ettei siihen tarvitsisi mennä koska pidän nykyisestä työstäni ja työkavereistani, lähteminen tuntuisi luovuttamiselta. Mutta toisaalta vaikea kuolettaa toista elämästään kun joudumme työn merkeissä tekemisiin jatkuvasti nykyisin. Juuri tämä kai onkin aktivoinut tuskanappulat uudelleen... taisin olla jo menossa hiukan parempaan suuntaan kun emme nähneet toisiamme. En pitkään aikaan ole unelmoinut suhteesta hänen kanssaan kun liian hyvin tiedän ettei se ole mahdollista, tai elänyt haavemaailmoissa, silti jostain syystä en ole päässyt eteenpäin, rakkaus ja kaipaus ei vain ole kadonnut. Ystävyyden menetys koskee yhä, mutta niin kauan kun en pääse tunteistani ystävyys on kai mahdotonta. Nykyään meidän välit on asiallisen viileät, jo työnkin puolesta. Minun puoleltani viileys on kuitenkin pelkkää teatteria, hänen puoleltaan välinpitämättömyys kai todellista. Tämä nykytilanne vain tuntuu niin sietämättömältä kun muistelen sitä läheisyyttä mitä meillä oli, helpompaa olisi jos ei tarvitsisi nähdä.
t: jumittaja
Täällä kanssa kävi samoin. Rakastuin ystävääni, joka väitti kääntyneensä naisiin päin ja minun olevan Se Nainen. Oltiin läheisiä, niin henkisesti kuin fyysisesti esim. pussailtiin. Noh, siinäpä sitten kun asiaa kysyin niin mitään tunteita ei koskaan ollutkaan.
Nyt on koko ystävyys vaakalaudalla. Tekee kipeää olla tuon ihmisen kanssa.
❤❤ hirveä tilanne. Itse rakastuin pari vuotta sitten naiseen, joka on kollegani. Ikinä en ole tunteistani puhunut. Ei ole ollut pokkaa. En vsin saa häntä mielestäni :(.
Onko mitään toivoa ettei olisi yksipuolinen rakkaus?
Mulla on tilanne se, että nainen, tuo ihanin lailista, on l-nainen, se on faktaa. Mutta luulen että samoin se, että en ole hänen tyyppinen nainen.
Raastavaa miten yrittää eteenpäin ja joku vaan on mielessä. Ja pysyy.