miten jaksaminen?!?

tuossa vaiheessa juuri tuolta ja vaikka kuinka yrittäisi niin jatkuva väsymys ja yöheräilyt vievät voimia. Kun lapset ovat isompia alkaa helpottaa ja voi ottaa itselleen aikaa enemmän. Tietysti jos olet aivan yksin,eikä tukijoukkoja tule mistään suunnasta on vaikea järjestää omaa ikaa edes kävelylenkin muodossa.
Yksi henkireikä on tämä internet ja kaikensortin nettilistat jossa keskustellaan enemmän tai vähemmän päivänpolttavista lapsielämän arjesta ja kaikesta muustakin.

Toinen mikä itselle aikanaan auttoi oli lähteä pienten kanssa tuonne puistoihin ja kyläilemään, vauvakerhoihin,joissa tutustui uusiin ystäviin ja heidän lapsiinsa ja solmi hyviäkin ihmissuhteita joiden luona käväisi päiväkahvilla lasten kanssa ja joita kutsui omaankin kotiin. Heistä jäi elinikäisiä ystäviä.Toiset taas olivat vain sen hetken ja katosivat hyvänpäivän tutuiksi jos siksikään ajan myötä. Mutta niistäkin tuttavuuksista jäi mukava muisto ja apu sen hetkisiin tarpeisiin.

Kun sitten tulee lisää lapsia ja vauva-arki on jälleen edessä,väsymys iskee ja jaksamisen kanssa on vaikeaa, elämäntilanteessa tapahtunut muutoksia tai kokenut ikäviä asioita, masennuksen vaara saattaa väijyä. On osattava hakea ajoissa apua ja taas jaksaa paremmin.
Isommista lapsista alkaa silloin olla apua, he oppivat ja osaavat jo isompien lasten asioita,kuten pukea itse,ottaa maidon kaapista itse ja voidella leipänsä. kun jotain pyytää hakemaan, he tuovat sen. Sekin on asia joka helpottaa, jos seuraava lapsi on vasta imeväisikäinen.

Lapset ovat rikkaus ja heidän kehitystään on ilo seurata, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä,eikö sitä joskus väsyisi aivan totaalisesti ja olisi jopa jaksamisen äärirajoilla. Jos lapset saa aikaisin illalla nukkumaan ja päivärytmi päiväunillakin on säännöllinen,samoin ruokailut kaikkineen tapahtuvat suurin piirtein samaan aikaan,ulkoilut ja satuhetket samoin ollaan jo pitkällä ja jossakin välissä oppii pienistä omista hetkistä nauttimaan ja jaksaa paremmin. Se paljon puhuttu uni ja lepo on todellakin tärkeää,sillä silloin asiat näkee selvemmin. Myös nuo raskaudenaikaiset hormonit kun tasaantuvat vauvan kasvaessa ja vauvavuosi ns.on ohitse helpottaa. Mutta lasten sairastelut ja huomionhaku oman tahdon kausineen on voimia koettelevaa.

Joitakin asioita pitää tavallaan oppia katsomaan läpi sormien. Ei kannata juurtua siisteysintoilijaksi tai laittaa itselleen suuria tavoitteita olla hyvä perheenemäntä ja kotitalousihme, jos se ei sitten luonnostaan sitä ole, sillä silloin syyllisyys iskee kun ei siihen ylläkään ja silloin ei ainkaan jaksa.
Ei maailma kaadu, jos kaapin alla on pari (sataa) villakoiraa, mutta aikaa lasten kanssa askarteluun on.
Jos mies nipottaa,imuri sopii hänenkin käteensä,samoin naapurin tädin,jos hän tulee käymään vain sen takia,että näkisi miten mullin talo on, eikä talon ihmisten takia.

Elä hetki kerrallaan lapsista nauttien äläkä aseta suuria tavoitteita. Olemme kaikki inhimillisiä olentoja ja arvojärjestys kussakin perheessä on omansa,meillä se on lapset ja perhe sitten tulee kaikki muu,mukaanlukien ne villakoirat, mutta likaankaan emme huku.

Kaikkea hyvää sinulle ja ehkäpä sinulla joku päivä kuitenkin on se suurperhe.

Viiden äiti

Mulla on viisi lasta joiden kanssa mun pitää jaksaa, joskus tuntuu että en tulisi toimeen ilman ihania ystäviäni. Nuorimmat minulla on kohta 6 kk siis kaksoset ja vanhemmat on 6, 8 ja 10 vuotiaat. Kyllä äidillekkin joskus saa tulla olo että ei jaksa mutta jos toistuu usein niin kannattaa tosiaan miettiä tekeekö enempää lapsia. No lapset tosiaan joutuu jakamaan minut ja kun on kaksi ihan pientä niin isommat jää joskus vähemmälle, tietysti kotityöt vievät kanssa aikaa lapsilta. Mutta tosiaan ennen kuin rupeat tekemään suurpehettä nii mieti tosiaan jaksatko, mulla saa olla pyykkikone melkeen kokoajan pyörimässä, tiskikone pari kertaa päivässä ja ruokaa laittamassa kun ei syödä eineksiä eikä valmiita vaan kaikki tehdään itse. Ja toiseksi olen taas raskaana joka verottaa voimia ja ensiviikolla selviää montako lasta tulee lisää... Itsellä olo et ainakin 2. Mutta jaksamisia sinulle. Ja muuten eikö lasten isä osallistu hoitamiseen?

Sinulla on vielä molemmat lapset niin pieniä, ei siis mikään ihme että sanot tuossa vaiheessa niin =). katsotaanpas kun menee vähän aikaa ja sinulla rupeaa helpottamaan niin johan se vaavi kuume sieltä taas tulee =). Mutta voimia ja jaksamista sinulle.

on kai selvitä yhtä monta kuin on selviytyjää..

Ensimmäinen ero ainakin meille on se että meitä on kaksi huolehtimassa arjen sujumisesta, vaikka se kieltämättä jää meikäläiselle suuremmaksi osaksi. Kuitenkin aina on se toinen siinä apuna ja tukena ja tekee jotakin muuta sitten jos ei kokkaa ja pyykkää..

Onnellisuuden edellytys on sekin että osaa asettaa elämässänn asiat oikeille raiteille itselleen. Joku arvostaa moppausta joku sylitystä jne. Joku yrittää kaikkea ja luhistuu alle. Avun pyytäminen on toiselle kauhistus toinen saa sitä pyytämättä.

Meillä on kaksi nuorimmaista noin vuoden välillä ja suoraan sanoen koko se vuosi meni niin että oli aamu ja sitten ilta ja pääsi nukkumaan vaikka yölläkään ei saanut rauhaa yli kolmea tuntia yhtäsoittoa. Päiviin kehitin meille sopivan rytmin ja yritin löytää joutohetken itsellenikin. En siis lasten nukkuessa suinkaan siivoillut tms vaan luin kirjaa tai makasin sohvalla haaveillen.. Sen kesti kun tiesi ettei sitä ikuisuuksiin jatku. Töihinpaluupäivä oli merkityy kalenteriin ja sitä ennen se päivä jolloin paluu tai kotiin jäänti on ilmoitettava. Siihen tähtäsin. Vähitellen päivät muuttui helpommiksi ja yötkin sai nukkua ja sitten jaksoi jo vaikka mitä.

Organisointia on sitten tarvittu enemmän kun lapsia on useampi, mutta tosiasiassa se pienin vie aina voimat lähes täysin ja suurimman huomion ihan vain siksi että on vauva tai muuten onneton vielä. Nyt teinit alkaa rassaamaan ja se on oikeastaan vielä pahempaa..

Niin ja kyllä ihminen pystyy mihin vain jos todella haluaa!

Vielä tuli mieleen että olen vähän sellainen ongelmanratkaisija. Kun joku asia on hankala alan kokeilla eri konsteja saada se helpommaksi ja aina se keino jossain vaiheessa löytyy. Tuosta jakamisesta sellainen asia, että lapsella kun ei tuo ajantaju ole kaikkein paras niin pieni huomiointi säännöllisesti auttaa kestämään vauvan etuilun. Kaikki ei viihdy rintarepuissa yms, mutta silloin vapaudut tekemään jotain muuta jos onnistut. Poika ei vielä osaa olla varsinaisesti kade vaan huomionkipeä ja kenties osa on ihan oma aperustarpeen tyydytystä?

Isommille riittää tuosta vanhemman huomiosta sitten jo pienempi kakku ja se voi olla hetki sohvalla, pari lausetta kahvipöydässä jne ei siis ajallisesti paljon vaan saatavilla ja läsnä oloa. Kateelliselle vanhimmalle sanoin aikanaan nuorinta hoitaessa kyllä ihan suoraankin että aikanaan hän on saanut kaiken huomion itselleen nyt sitä jakaa neljä! Kuka siis on saanut eniten? Tovin kuluttua tuli pyytämään anteeksi kiukutteluaan ja jäi vauvaa hoitamaan..