olen naimisissa naisen kanssa,jolla on tytär aiemmasta liitosta.Nyt hän odottaa ekaa yhteistä lastamme.Eräänä päivänä hän ilmaisi pelkonsa siitä,että rakastaisin tulevaa lastamme enemmän,kuin tätä nykyistä tytärpuoltani.
Olin aika hölmistynyt ja en osannut sanoa muuta,kuin että molemmat ovat varmasti yhtä tärkeitä.Mutta onko näin??Pidän kovasti vaimoni tyttärestä ja olen yrittänyt olla hänelle isä/isäpuoli parhaani mukaan.Tytön biologinen isä ei pidä mitään yhteyksiä ja asuukin ulkomailla.
Mutta onko kuitenkin se oma lapsi se ainoa oikea?Alkaako vaimoni tytär tuntua vieraalta?Jos teillä on kokemuksia niin kertokaa ASIALLISESTI..Kaikki kokemukset ja tarinat tervetulleita,kiitos..
Olin aika hölmistynyt ja en osannut sanoa muuta,kuin että molemmat ovat varmasti yhtä tärkeitä.Mutta onko näin??Pidän kovasti vaimoni tyttärestä ja olen yrittänyt olla hänelle isä/isäpuoli parhaani mukaan.Tytön biologinen isä ei pidä mitään yhteyksiä ja asuukin ulkomailla.
Mutta onko kuitenkin se oma lapsi se ainoa oikea?Alkaako vaimoni tytär tuntua vieraalta?Jos teillä on kokemuksia niin kertokaa ASIALLISESTI..Kaikki kokemukset ja tarinat tervetulleita,kiitos..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen lukenut melkoisesti keskusteluja tästä asiasta (vastakkainasettelu oma/vieras) ja ehdoton enemmistö on sitä mieltä, että luonnollisestikin oma lapsi on aina oma - ja on täysin luonnollista, että rakastaa häntä enemmän kuin lapsipuolta. Mielestäni tuollainen "vaatimus" vaimoltasi on väärin sua kohtaan, ja aika naiivia.
Vaimollesi lapset tietysti ovat yhtä tärkeitä, mutta ei hän voi sitä sinulta vaatia. Mun mielestä riittää, että olet reilu ja turvallinen aikuinen ihminen puolisosi tyttärelle. Mut ei sun tarvi tunteasyyllisyyttä siitä, että oma lapsi on aina läheisempi.
Mun mielestä ylipäänsä on typerää vertailla ja jaotella rakkauden määrää!
Aika harvassa on äidit, jotka eivät omia lapsiaan rakastaisi yhtä paljon! Oletkohan käsittänyt väärin?
Eri asia olisi, jos sinä ilmaisisit niin, koska eka ei ole sinun. Mitä ajattelee lapsi? Mitä ajattelet itse? Oletko valmis sitoutumaan naiseen, joka eriarvoistaa lapsensa? Entä kun tulee kolmas, rakastaako hän sitä enemmän kuin tätä nyt jota odottaa? Ensimmäinen lapsi jää silloin täysin rakkaudettomaksi ja yksin. Sanoisin että aika hataralla perustalla on naisesi äitys.
Vaimoni rakastaa nykyistä ja tulevaa lasta varmasti yhtä paljon ja vahvasti.!Kyse oli nyt vaan minusta ja minun tunteista.Vaimoni on sellainen joko/tai ihminen.Eli rakastaa täysillä tai sit ei.Samaa odottaa,ehkä minultakin.Vaimoni eka liitto oli vaikea ja myrskyisä.Ex-ukko oli juopporetku,väkivaltainen ym.Kai se jätti tavallaan sit jälkensä.Tyttärestä on kasvamassa kylläkin hieno naisenalku.Hyvä koulussa ja on kavereita/harrastuksia.
aivan omaa luokkaansa ja saa ollakin, mutta pelkosi siitä että vaimosi tytär muuttuisi sinulle vieraaksi on mielestäni turha. Odota kun yhteinen lapsenne kasvaa ja näet kuinka hän pitää tätä vaimosi tytärtä siskonaan, viimeistään silloin tiedät että te olette yhtä.
Hei!
Varmaa on, että rakkaus siihen "oikeasti" omaan lapseen on aivan eri luokkaa kuin tytärpuoleesi.
Kehittyyhän tunneside heti alusta asti ja näet lapsessa omia piirteitäsi. ( niin hyviä kuin huonoja..)
Tärkeämpää kuin arvottaa rakkautta, onkin se, että edelleen kohtelet kaikkia lapsia tasapuolisesti. ja osoitat välittämisesi myös vaimon vanhemmalle tytölle. Uskon, että siihen pystyt, koska asiaa kerta pohdit ja kyselet. Itsestään selväähän se ei varmasti useinkaan ole. Ainakin omasta kokemuksesta voin kertoa, että kyllä se oma biologinen lapsi on aina tärkeämpi kuin mieheni lapsi, vaikka pyrinkin kohtelemaan heitä oikeudenmukaisesti.
Niin se on, oma on aina oma, oma isä on oma isä ja kokoveli on oikea oma veli. Elin aikanaan äitini kanssa kahden. Sitten äiti meni uusiin naimisiin ja synnytti kaksi uutta lasta. Äidistä, isäpuolesta ja heidän kahdesta lapsestaan tuli uusi perhe ja minä jäin ulkopuoliseksi. Äiti varmasti piti minua yhtä tärkeänä kuin nuorempia lapsiakin, mutta en koskaan kuitenkaan kuulunut heidän perheeseensä muuten kuin äidin kautta. Velipuoliini en ole juurikaan pitänyt yhteyttä edes aikuisena. Kun vanhemmat solmivat uusperheen, he kyllä kuvittelevat ihan vilpittömästi ja hyväntahtoisesti voivansa solmia kaikki perheenjäsenet yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi. Yleensä kuitenkin jonkun on aina väistyttävä ja vetäydyttävä hiljaiseen yksinäisyyteen. Uusperheen yhteiset lapset ovat lapsuuden loppu perheen lapsipuolille.
Hienosti kirjoitettu omista kokemuksista, eikä olettamuksista. Lapsikin huomaa, millon on liikaa ja väistytävä syrjään. Haleja sulle, olet ne ansainnut!;)))
Olen kanssasi samaa mieltä. Uusperheiden äidit ja isät eivät halua nähdä, että laset eriarvoistuvat uusperheen sisällä. Jos he tämän asian näkisivät, he eivät ikinä pakottaisi lapsiaan uusperheeseen jäseneksi. Olen kuullut tapauksesta, jossa uusperheen muodostivat isä ja hänen kaksi tytärtään sekä äiti ja känen kaksi tytärtään. Vanhemmat tyttäret riitaantuivat keskenään, joten isän tytär lähti kämppäämään toiseen kaupunkinn 15-vuotiaana yksin. Nuoremmat tyttäret tulivat toimeen hyvin. Sitten uusperheen isä ei enää miellyttänytkään uusperheen äitiä. Tuli ero. Ussperhen isän tytär jäi roikkumaan uusperheen äidissä ja tämän perheessä. Hän kävi isänsä puolesta vakoilemassa tilannetta monta vuotta vielä perheen hajoamisen jälkeenkin...Ja kuvio on nyt tämä, että iso ja lihava tytön tyllerö kyttää edelleenkin siellä vieraassa perheessä, vaikka siellä on jo ollut uusi mies kuvioissa 3 vuotta!! Äiti ei kuulemma saa heivattua tyttöä mihinkään...Eli tällaisiakin roikkujia voi jäädä..