Ministerittären HARHAUTUSPUHE

Avaruus--Apina

Aamu TV:tä katsellessa keksin sen!

Mistä lainsäädännön muuttamisen tai valvonnan kiristämisen vastarinta johtuu?

Lyhyehkön autoilu-uran omaava, (todennäköisesti jo ikänsäkin puolesta), ja siten”vakuuttava” liikenneministeritär todisteli taas jollekin haaveita kameravalvonnan, juopporajojen laskun ym. haihatusten turvallisuutta lisäävistä vaikutuksista, niin kuin parhaiten pystyi.
Ministerittären kärsivä, osaaottava ja äidillinen ilme korosti asian vakavuutta.
Ja paskat.

Kaikkein eniten kuitenkin otti raivoon ESITYSTAPA!

Ministeritär puhui ”viisaita” KAMERAN OHI kuin jollekin viralliselle osapuolelle, ikään kuin odottaen tämän tahon hyväksyvän kaiken ja toteavan, että näinhän asioiden kuuluu mennäkin.
Sensijaan katsojat eli autoilijat jätetään tällä ohikatsomisella kokonaan syrjään niinkuin asia ei heitä koskisi millään tavalla. Onpahan vain tälläinen päätös, joka tässä ilmoitetaan..

Kun näitä asioita esitetään ihmisille ja perustellaan näkyvässä mediassa, on oikea tapa puhua SUORAAN KOHTI KAMERAA, eli SILLE KATSOJALLE JOTA ASIA todella koskee, ja joka on näiden rajoitusten pääuhri. Tällöin ministerittären viesti olisi paljon henkilökohtaisempi kaikille suomalaisille jo pelkästään ”suoran” katsekontaktin vuoksi.
Ja siten vastaanottokin olisi mahdollisesti positiivisempi.

Tähän ei suomessa kellään poliitikolla ole pokkaa, ainoastaan presidentillä uutenavuotena.
Pälyily ja ohikatsominen ovat merkkejä jonkinasteisesta ylimielisyydestä tai epärehellisyydestä. No -kummastako tässä olisi kysymys?

Ministerittären HUONOSTA esitystavasta jäi minulle pelkästään sellainen kuva että ministeritär on tehnyt ”hyvän” esityksen, ja hallitus, tilastonikkarit ja toimittajat sen hyväksyvät, ja pistävät kansan asiat taas kerran järjestykseen kansalaisista paskaa välittämättä.
Keskusteluun olisi pitänyt saada edes yksi 3:a miljoonaa autoilevaa kansalaista edustava kärkäs liikenteen puolestapuhuja mukaan, ja saada näin oikea keskustelu aikaan.

Tällaista uutisointia katsellessa on yhtä voimaton olo kuin korkeasaaren paviaanilla sen seuratessa saaren pääjohtajan ja rahoittajien välistä keskustelua siitä että saako uuden kodin vai lopetuspiikin.

Ja vituttaa jo valmiiksi, oli aihe mikä tahansa.

26

1171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ryhdikkäät

      Poliitikolla on kyllä pokkaa silloin kun äänestäjiä kalastetaan.
      Sitten kun tehhään vaikeampia päätöksiä, tarvitaan polliisi telkkariin sanomaan että miksi näin pittää tehhä.
      Polliisi on kuitenkin se valtion kassara, johon kaikki luottaa.
      SE on kun meiän iskä, rehti ja vakaa!Tai muuton tulee remeliä.

      • tossun alla

        onkos toi ministeri sitten niinku joku äiskä? kun se käskee nii iskäkin juoksee?????
        hahhaa

    • miihkali

      Älä välitä. Kohta on tääläkin kymmenen pöljää hurraahuutoja huutamassa uudesta lainsäädännöstä. Tämmöstä lammaslaumaa ei löydy tasan varmasti mistään muualta. Sitä se huono itsetunto/holhous teettää, turmelee aivosolut...

      • johonkin

        huonoon itsetuntoon, holhouksen kaipuuseen,vasemmistolaisuuteen jne. jne....
        Mitä kotipsykologeja nää palstat on pullollaan?

      • Vivela --ja voivoi
        johonkin kirjoitti:

        huonoon itsetuntoon, holhouksen kaipuuseen,vasemmistolaisuuteen jne. jne....
        Mitä kotipsykologeja nää palstat on pullollaan?

        Mehän ollaan suomessa vanhaa vanäjän ja ruotsin aluskasvillisuutta. Meillä on geeneissä tuo valtava alistumisen tarve.Jotkut purnarit ovat yrittäneet muuria murtaa, mutta jäävät vielä monen sukupolven ajaksi vähemmistöön.
        Suomen demokratiapuheet on tuulesta temmattua läpinää. Kaikki on niin valvottua ja säännösteltyä, että menkää vaikka ottamaan mallia Tanskasta tai Ranskasta.
        Siellä ei nöyristellä. Niillä onkin perinteenä VAPAUS ja VAPAA MAA ja vapaan maan VAPAAT KANSALAISET ovat tyytyväisiä kansalaisia.
        Psukologiasta en tiedä mitään eikä se kuulu tielakiin.

    • Töks-Töks

      Ikävätkin uutiset harmittaisi vähemmin, kun ne osattais esittää oikealla tavalla.
      Ja yhdessähän näitä pitäis puida, eikä odotella jotain pelastusta taivaasta.

    • Auto--Antero

      Että ministeritär tietää olevansa väärässä. Kusipäinen virkamiesjoukko on kaiken takana. Ministeritär on vain pakotettu esittelemään asia ikäänkuin omana ideanaan.

      Kaikeken paskan takana piileskelee liikenneministeriön kateelliset viherkommari-virkamiehet.

      Heidän mielestään kansaa tulee rankaista kovalla kädellä, vaikka mitään ei olisi tapahtuutkaan. Autothan ovat tunnetusti(heidän mielestään) yhteiskunnan syöpä. Näin he pääsevät näyttämään valtaansa, kun ei muuuten ole munaa mihinkään.
      VITUN NYSVÄPELLET!!!

      • taitaa olla

        auktoriteettiongelma (jokainen virkamiesten esitys ammutaan ala-arvoisesti alas, ihan vaan sen takia, koska se on virkamiesten esitys).
        "Kusipäinen virkamiesjoukko, VITUN NYSVÄPELLET" ym...ym... yhtä nerokasta.

      • Minä täällä!
        taitaa olla kirjoitti:

        Onkos muiden kuin virkamiesten esityksiä edes otettu harkittavaksi?
        Jos niin milloin?
        Miten on meidän ehdotuksia harkittu?? Kerroppa se!
        Sitä ammutaan, joka ei tajua pysyä piilossa!
        Hyviä ei ammuta!

        Jospa nämä samat virkamihet päättäisivät, että sinun tulee elää 2€/kk ulkona talvipakkasessa. Hurraisitko päättäjien järkeä ja viisautta?
        Minua ainakin vituttaa, kun jo ennestään tiukkoja rajoituksia kiristetään lisää, ilman mitään järkeä ja perusteita.
        HAISTELKAA VITTUA NYSVÄPELLET!!!!!
        Sinä tietenkin hyväksyt kaiken mutisematta. Taitaa LMn pellet olla esikuviasi?

      • kirjoitus
        Minä täällä! kirjoitti:

        Onkos muiden kuin virkamiesten esityksiä edes otettu harkittavaksi?
        Jos niin milloin?
        Miten on meidän ehdotuksia harkittu?? Kerroppa se!
        Sitä ammutaan, joka ei tajua pysyä piilossa!
        Hyviä ei ammuta!

        ootko niitä "meidän" esityksiä käynyt asioista päättäville esittämässä (miten niihin on suhtauduttu?)?
        Vai onko ne "meidän" esitykset vain näillä palstoilla nähtävillä?

      • esityksissä täytyy
        Auto--Antero kirjoitti:

        Jospa nämä samat virkamihet päättäisivät, että sinun tulee elää 2€/kk ulkona talvipakkasessa. Hurraisitko päättäjien järkeä ja viisautta?
        Minua ainakin vituttaa, kun jo ennestään tiukkoja rajoituksia kiristetään lisää, ilman mitään järkeä ja perusteita.
        HAISTELKAA VITTUA NYSVÄPELLET!!!!!
        Sinä tietenkin hyväksyt kaiken mutisematta. Taitaa LMn pellet olla esikuviasi?

        olla,toki. En todellakaan hyväksy kaikkea mutisematta, mistä niin päättelet? Mun esikuvistakaan sulla ei oo mitään tietoa.
        Ettei vaan kalahtanut....

      • kasva jo

        aikuiseksi, äläkä uhoa niinkuin joku teini-ikäinen mulkero (vai sekö ootkin?). Tässäkin näytit hyökkäävän jonkun sun juttujas kommentoineen kimppuun kuin mikäkin "asiantuntija".

      • Minä täällä!
        kirjoitus kirjoitti:

        ootko niitä "meidän" esityksiä käynyt asioista päättäville esittämässä (miten niihin on suhtauduttu?)?
        Vai onko ne "meidän" esitykset vain näillä palstoilla nähtävillä?

        Me olemme Valtio, me ihmiset. Ei hallitus tai eduskunta!
        Meitä ei kuunnella= Kansalaisia ei kuunnella, no ehkä joitakin valikoivasti.Suuren kansan ääni kuitenkin vaiennetaan, miljoonien ihmistan mielipiteet poljetaan suohon.
        Hallitus luulee jo olevansa koko valtio (vielä muutama vuosi sitten Lipponen luuli jopa ITSESTÄÄN SAMAA), vaikka meidän asioidemme hoitamiseksi edustajiemme postit siellä on jaettu!
        Sama minne kirjoittaa, kunhan kirjoittaa,
        Ministerin sähköpostissa viesti on ainakin hukassa.

      • olemmehan edustajamme

        itse valinneet, siis eduskunta on "me" pienoiskoossa (lainsäädäntötyön onnistumisestahan eivät koskaan kaikki voi olla samaa mieltä).

      • Minä Täällä!
        olemmehan edustajamme kirjoitti:

        itse valinneet, siis eduskunta on "me" pienoiskoossa (lainsäädäntötyön onnistumisestahan eivät koskaan kaikki voi olla samaa mieltä).

        Niin valitettavasti minun ja muidenkin liikennepoliittisesti valveutuneiden kansalaistovereiden Liikennepoliittisesti Erittäin Viisas ja Ansioitunut KansanedustajaEhdokkaani ei sinne päässyt, ja niinpä nykyinen eduskunta toimii näissä asioissa tosiaankin kuin minun aivoni pienoiskoossa.

      • paljonkohan niitä
        Minä Täällä! kirjoitti:

        Niin valitettavasti minun ja muidenkin liikennepoliittisesti valveutuneiden kansalaistovereiden Liikennepoliittisesti Erittäin Viisas ja Ansioitunut KansanedustajaEhdokkaani ei sinne päässyt, ja niinpä nykyinen eduskunta toimii näissä asioissa tosiaankin kuin minun aivoni pienoiskoossa.

        kandsanedustajia olisi, jos rajaa ei jonnekin vedettäisi (varmaan 1 - 2 miljoonaa).

      • A--lamaiset
        kasva jo kirjoitti:

        aikuiseksi, äläkä uhoa niinkuin joku teini-ikäinen mulkero (vai sekö ootkin?). Tässäkin näytit hyökkäävän jonkun sun juttujas kommentoineen kimppuun kuin mikäkin "asiantuntija".

        Kyllä tuolla uhon takana on vinha asiapohja piilossa.
        Lukekaa rivien välit hieman tarkemmin ;-)

      • Auto--Antero
        esityksissä täytyy kirjoitti:

        olla,toki. En todellakaan hyväksy kaikkea mutisematta, mistä niin päättelet? Mun esikuvistakaan sulla ei oo mitään tietoa.
        Ettei vaan kalahtanut....

        Mitä vittua? Kiittääkkö pitäisi kun LMn apinat ruuvaavat peukaloruuvia kireämmälle?
        Sinä valitat kun minä valitan. Luulisi silloin, että puolustat esikuviasi?

      • DEMOKRAATTI_
        paljonkohan niitä kirjoitti:

        kandsanedustajia olisi, jos rajaa ei jonnekin vedettäisi (varmaan 1 - 2 miljoonaa).

        SE VASTA OLISI DEMOKRATIAA. MILJOONA KANSANEDUSTAJAA.

      • luule tunnistavasi
        Auto--Antero kirjoitti:

        Mitä vittua? Kiittääkkö pitäisi kun LMn apinat ruuvaavat peukaloruuvia kireämmälle?
        Sinä valitat kun minä valitan. Luulisi silloin, että puolustat esikuviasi?

        esikuviani. Jos minä valitan, kun kun sun asenteella liikkuvien takia joudun siihen ruuvipenkkiin useammin.

      • siitähän seuraa
        DEMOKRAATTI_ kirjoitti:

        SE VASTA OLISI DEMOKRATIAA. MILJOONA KANSANEDUSTAJAA.

        ANARKIA EIKÄ DEMOKRATIA!

      • järki hoi
        taitaa olla kirjoitti:

        auktoriteettiongelma (jokainen virkamiesten esitys ammutaan ala-arvoisesti alas, ihan vaan sen takia, koska se on virkamiesten esitys).
        "Kusipäinen virkamiesjoukko, VITUN NYSVÄPELLET" ym...ym... yhtä nerokasta.

        Taitaa kansalaisvaatimusten paine olla jo ministeriössä sietämättömän kova.
        Jotain pitäisi tehdä, mutta keinoja ei ole, ja sorrutaan epätoivoisiin haittayrityksiin.
        Pannaan samalla kaikki liikenne kuuteenkymppiin ja maksetaan onnettomuuksien väheneminen kaikkien pusseista tasapuolisesti.Pitäisikö kysyä viisaasti kansalta mitä tehdään?

    • kehiin

      Kyllä tiedotushommiin pitäis i laittaa oikeita esiintyjiä, eikä mitään harrastelijoita. Asioille saatais parempi kiinnostavuus,kun olisi joku vaikka standupkoomikko esiintymässä. Menisi asiat oikein perille.poliitikkojen juttui ei kukaan kaua jaksaa kunnella,kun niillä ei oo oikeaa ulosantia,jorinaa vaan. eikä mitään osata sanoa suoraan.
      Niinkun amusenkin jutun kans oli niin ei kunnolla muuta nun arvailuja vaan.
      eniten kyrsii kun on aina samat päät jorisemassa sittaa.

    • olla sellainen ihminen, joka EI OLE virkamiesten & kumpp. pyöriteltävänä. Erilaisia lakiehdotuksia kun on suunnittelemassa sankka joukko kirjoituspöytäajureita. Nämä laittavat mielestään helvetin hyvän, ja ennen kaikkea HEIDÄN mielestään oikean, ehdotuksen ministerille, ja kun tällä ei ole omaa (rautaista) kokemusta liikenteestä, niin tuloksena on sitten mitä on...

      Surullista, mutta elämä on.

      • Vantaan Vanha

        Minusta nämä poliittiset ministerinpaikat pitäisi muutenkin korvata kyseisten alojen ammatti-ihmisillä kautta linjan. Hoitakoot poliitikot vaikka eduskunnan.
        Mielenkiintoinen tilanne on erityisesti liikenne-ja viestintäpuolella, jossa kaksi täysin erilaista alaa on ahdistettu yhden melkoisen noviisin nuorisopioneeripuoluepoliitikon vastuulle. Kyllähän vanhat eläkeikivirkamiehet ja konsultit vievät ministeriä kuin rakkikoiraa.
        Ministerin tehtäväksi jääkin vain sammutella tulipaloja ja kiillottaa esim. puolueen presidenttiehdokkaan kilpeä näkyvästi, ja pysyä ruodussa.
        Sensijaan oman virka-ammattialan puolella näyttöjä vielä kaivataan.
        Mitä yhteistä noin yleensä on tieliikenneasioilla ja viestintäasioilla?
        Muuta kuin autoradio?
        Olisikohan syytä tarkentaa rajoja?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      465
      1351
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1126
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      815
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      757
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      723
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      704
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      677
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      62
      664
    Aihe