ARVOTAIDETTA Kansanedustajille

ILMAISEKSI!

Vasemmistolaiselle politiikalle on tyypillistä koko Kansan taiteilijoiden putsaaminen, esimerkiksi veroilla.

Viimeisin tapaus oli Juhani Palmu, jonka Uudenmaan ja Sisä-Suomen verovirastot yrittivät todenteolla kaataa. Onneksi hänellä oli ystäviä jotka pelastivat hänet elinikäiseltä velkavankeudelta.

Taitelija Juhani Palmun työt kuvaavat usein maaseudun pihapiirejä: ehkä hänen taiteensa onkin liian lähellä "satraappien" sielunmaisemaa.

Oliko pelkästään sattumaa, että Alahärmän kunta jossa Palmun huutokaupattu talo on:
on Suomen oikeistolaisin kunta? (presidentinvaalit.)

Historia toistaa itseään ja valtio putsaa taiteilijoita.

Kas kun eivät tappaneet Sibeliusta.

Tuon tuosta paljastuu kuinka suuri osa taiteilijoista on valtiokoneiston hampaissa.

Valtiovalta ei ymmärrä taidetta, ei ollenkaan, ei tippaakaan.

Se on tottunut saamaan miljoonien hintaiset arvotaiteet ilmaiseksi, testamentattuna.

Valtio myös "tukee" taidetta? Jotain hel***n marxilaista videoinstallaatiota joka puretaan pois seuraavana päivänä.

Vasemmistolainen asenne on alhaista: materialistista ja ei-korkeakulttuurillista Kansantaiteen häväistystä!

1

186

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ainakaan Palmun teokset. Etpä taida tietääkään kuinka paljon tämä niin paljon ihannoimasi Palmu oikein kiskookaan taiteestaan. Eivät ne oikeat taiteen tekijät pääse tällaisen 'taiteilijan' ansioille ikinä. Eivät muut taiteilijat vielä 'monista' taulujaan 200 kappaleen erissä ja myy niitäkin satojen tai jopa tuhansien eurojen hinnalla. Oletko sinä saanut tekemästäsi työstä vielä kauan sen 'tilipussin' jälkeen bonuksia kuten on Palmun laita. Ja mies, joka on aina oppinut elämään yli varojensa, tosi suureellisesti, ansaitseeko hänkin 'nykäsmäisen kansan lempilapsen' paikan meidän muiden siivellä?

      Kävinpä itsekin viime kesänä siellä Pohjanmaalla ihmettelmässä niitä Palmun taulujen 'kopioita', joista vielä kehdataan pyytää pöyristyttäviä summia. No eihän hullu ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Ja senhän me tiedämme, että emme ole enää maailman napoja, mutta nenästävedettäviä osaamme kyllä olla ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 163
      2138
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      400
      1572
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      1112
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      764
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      273
      660
    6. 33
      651
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      641
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      593
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      43
      541
    Aihe