Seurustelukumppanini on subutex-riippuvainen, mutta käy klinikalla ja haluaa päästä eroon. Keskustelemme harvoin (kipeästä)aiheesta, joten en tiedä, milloin hän on vaikutuksen alainen, milloin viekkareissa jne.
Haluaisin siis tietää millaisia vieroitusoireet subutexista ovat. Eli mitä tarkoittaa väsymys, haluttomuus/halukkuus, eri tunnetilat, vapina, hiljaisuus/puheliaisuus, hikoilu, näppylät..?
Olisi helpottuneempi olo jos tietäisi onko hän yhtään edistynyt hoidossa vai retkahtanut.
Haluaisin siis tietää millaisia vieroitusoireet subutexista ovat. Eli mitä tarkoittaa väsymys, haluttomuus/halukkuus, eri tunnetilat, vapina, hiljaisuus/puheliaisuus, hikoilu, näppylät..?
Olisi helpottuneempi olo jos tietäisi onko hän yhtään edistynyt hoidossa vai retkahtanut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei ja voimia sulle jos jaksat tukea puolisoasi vieroituksessa, mutta kokemuksesta voin kertoa että jos hän on tosissaan sen jutun suhteen niin te puhuisitte asiasta ja hän kertoilisi sulle fiiliksiään ja tuntojaan. Epäilen pahasti että hän käyttää vieroitusta vaan saadakseen ilmaiset subut. Voi olla ja toivon todella, että olen väärässä, mutta..
Jokaiselle tulee reflat ihan erilaisina; toisilla ei vatsa toimi ja toisilla hiukan liikaakin, väsyttää, paikat särkee, levottomuutta... Onko hänellä ollut refloja vai tuntuuko, että homma on sujunut yllättävän helposti? Sillä subusta vierottaessa on vielä pahemmat reflat kuin heroiinista ja on muutenkin vaikeampaa.
Jos olette todella sitoutuneet toisiinne, niin kysy josko voisit mennä joskus mukaan vaikka koska huumevieroitus on kuitenkin kokonaisvaltaista ja koko läheispiiri tarvitsee tukea jotta narkkari onnistuisi.
Kyllä se on särkyjä valitellut, levottomuus ilmenee ketjupolttamisena, pieniä kouristuksia ja kylmää hikoilua on öisin.
En oletakaan että se olisi helppoa ja nopeasti ohi. Aiheesta puhumattomuus on pitkälti itsestänikin kiinni. Käyttädyn kuin ongelmaa ei olisikaan, mikä saattaa tehdä asian entistä hankalammaksi. Huumeet kun ei kuulu minun elämääni, enkä haluaisi tottua niistä puhumiseen tai niiden näkemiseen. Olen vain niin peloissani hänen puolestaan, mitä jos kaikki menee vain huonommaksi? Haluaisin ajatella että jonain päivänä hänkin (ja me yhdessä) pystyisi elämään normaalia elämää.
Itelläni oli samanlainen tilanne, paitsi että kyseessä oli siskoni. Ei se paljon halunnut puhua, mutta tiesi minun olevan tukena. Ymmärrän että asia on arkaluontoinen, eikä ssitä haluaisi ulkopuolisille leimaantumisen pelossa puhua. Niin siskollenikin kävi, vaikka pääsi subusta eroon (toivoa on!) narkkarin leima jäi otsaan. Nyt siitä on paljon helpompi puhua, kun se kaikki on ohi.
Niin sillä oli kauheat tuskat monta viikkoa ja se halusi vaan nukkua. Välillä huusi ettei kestä ja uhkasi hankkia salaa subua jostain.