optipar

Maisa

Onko kellään myönteisiä kokemuksia optiparista?
Nimenomaan sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Lääkitys juuri aloitettu ja netistä löytyy enimmäkseen kamalia kokemuksia...

59

30500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paroxetin

      Moi. Tietääkseni optipar on sama kuin paroxetin mitä minä syön, ainakin vaikuttava aine on molemmissa paroksetiini. Aloitin sen sosiaalisten tilanteiden pelon hoitoon. Minulla oli aikaisemmin todella kuvottava olo joka vähentyi jo toisen päivän jälkeen , kun olin aloittanut lääkkeen syönnin.

      Tila helpottui siis hieman jo alkumetreillä, noin kuukauden kuluttua pystyin tapaamaan välillä kavereita ja kyläilyjututkin helpottuivat jonkin verran. Nyt olen syönyt tätä lääkettä ehkä 2-3kuukautta. Pystyn jopa syömään seurassa, paniikkituntemuksia ei tule niin herkästi, muutenkin mukavampi olo kun huomaa pystyvänsä toimimaan erilaisissa tilanteissa helpommin. Vieläkin toki jännittää tilanteet, hikoiluttaa ja reagoin vatsalla mutta oireet ovat kuitenkin lievittyneet todella paljon.

      Ensimmäisen parin kuukauden aikana heräsin toisinaan öisin mieletön hiki päällä, kuin vesiämpäri olisi kaadettu päälle, mutta sekin tuntuu olevan jäänyt pois, muita sivuoireita en juurikaan huomannut.

      Omasta mielestäni olen saanut mielettömän suuren avun lääkkeestä, olin sen verran syvällä etten ilman tätä lääkitystä sieltä olisi päässyt maanpinnalle ikään.

      Yleensä palstoille kirjoitetaan pääasiassa silloin, kun on ongelmia ym.. siksi ehkä lääkityksistä onkin pääasiassa huonoa sanottavaa. Toivottavasti saat apua lääkityksestäsi, mutta muista että lääkeen vaikutuksen alkaminen saattaa kestää helpostikkin yli kuukauden.

      • marli

        tuosta optiparista ja lihomisesta sen verran
        että olen ihmetellyt näitä suuria painonnousu-
        juttuja joista usein kirjoitetaan.
        Olisiko joillain masennuspotilailla kuitenkin
        takana äkilliseen painonnousuun esim kilppari
        ongelmat... vajaatoimintahan vaikuttaa painon
        nousuun ja myös voi aiheuttaa masennusta.
        eli mikä mistäkin johtuu...tsemppiä


    • Uuppo

      Eilen aloitin. Joten minun kokemuksilla ei ole vielä kovin paljon painoarvoa.

      Sivuvaikutuksia tulee jos on tullakseen. Netissä olevia kauhukertomuksia en jaksa ryhtyä murhehtimaan. Paroksetiini on hyvin yleisesti käytetty lääke, joten tottakai joukkoon mahtuu niitäkin, joille ko. aine on täysin epäsopiva.

      Ja tässä on jo tarpeeksi tekemistä näiden sosiaalisten pelkojen kanssa... En viitsi liittää pelkojeni listaan lääkepelkoa.

    • hyvä olo

      olen käyttänyt kolmisen vuotta optiparia ja on erittäin myönteisiä kokemusia sosiaaliseen kanssakäymiseen. itseluottamus ja pelkotilat matkustaessakin ovat häipyneet

      • Anonyymi

        Miten vieroittautuminen sujui vai oletko edelleen tyytyväinen "asiakas"?


    • elämää etsien

      minulla optipar on vaikuttanut hyvin paniikkihäiriöön, mutta masennukseen ei juuri minkäänlaista vaikutusta.. Negatiivisinä sivuoireina olen lihonut parissa kuukaudessa 10 kiloa, hikoilen kuin sika ja en saa nukuttua kuin tunnin yöllä kerrallaan, heräilen jatkuvasti, wc:ssä pitää rampata jne. olen syönyt optiparia kohta vuoden.

      imovaneja minulle määrättiin unihäiriöihin, mutta niilläkään ei ole minkäänlaista vaikutusta. Mut juu, paniikkihäiriöt ovat hävinneet. Kokeilin taukoa kesällä ja viikossa paniikkini oli entisellään, oksentelua, tärinää huimausta. joten jatkoin lääkitystä.

      Olen ennen syönyt cipralexia, remeroneja, diapameja ja cipralex laukaisi manian, koska minulla on taipumusta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön..

      Saa nähdä mitä ne vielä muka mieleni sopukoista löytää.

    • marli

      hyvä kokemus optiparista, alusta alkaen..
      kärsin paniikista, ahdistuneisuudesta
      ja näistä johtuvista masennusoireista.
      Optipar on auttanut monella tavalla varsinkin
      jännittyneisyyteen ja paniikkioireiluun.
      Ota lääke ruuan kanssa, niin säästyt vatsa-
      vaivoilta.
      Itse käytän lisäksi E-epaa 500 mg joka voi
      auttaa masennuksessa.
      Optipar on halvempi "malli" Seroxat lääkkeestä.

    • tosi hyvin

      Koko lapsuus ja nuoruus meni pilalle jännittämisen ja sosiaalisten tilanteiden pakoilun takia! Minusta tuli moniongelmainen alkoholisoitunut työtön nuorimies.. Paniikkioireisiin lääkäri määräsi paroksetiinia,, seroxat ja myöhemmin optipar.. Parin kuukauden jälkeen sosiaalinen jännittäminen lieveni, ei poistunut kokonaan, mutta saavutti kai ns. normaalit mittasuhteet eli pystyin ilmaisemaan itseni ja mielipiteeni myös stressitilanteessa niin tuttujen kuin tuntemattomienkin ihmisten keskuudessa.. Minulta katosi tarve juoda, koska en tarvinnut enää viinaa saadakseni suuni auki! Käytin paroksetiinia yhtäjaksoisesti noin kahdeksan vuotta, minä aikana sain rakennettua itselleni terveen psyykkisen ja fyysisen kunnon, oman itsetunnon, ammatin, vaimon ja perheen.. Kaksi vuotta sitten lopetin kokeilumielessä ja ihan ok on menny tähän asti! Olen suositellut muillekin jännittäjille ja viinapersoille..

      • jjjjjjjj

        Itse kärsin aikoinani paniikista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta ja jännittämisestä... söin kahteen eri otteeseen optiparia yhteensä melkein pari vuotta ja oireet katosi... tilalle jäi vain pömpömaha ja paino nousi 30 kiloa


    • nainen23vee

      olen kärsinyt jännittämisestä, ahdistuksesta, paniikkioireista, peloista, psykosomaattisista oireista koko lapsuuden pahentuen nuoreksi aikuiseksi saakka. puoli vuotta sitten aloitettiin ensimmäisen kerran optipar (paroksetiini) 10mg:lla nostaen pikkuhiljaa. tällä hetkellä 25mg. isompia paniikkikohtauksia ei ole tullut. aloituksessa minulla käytettiin 3vän ajan diapamia 2,5-5mg aamuin illoin koska aloitus voi aiheuttaa pahenevaa ahdistusta. pelkäsin lääkkeen aloitusta paljon, mutta se meni hienosti. sivuoireina on ollut yöhikoilua joka on epämukavaa herätä märkänä, mutta ihan siedettävää. aina lääkkeen annostusta nostaessa häviää orgasmikyky pariksi viikoksi mutta se palautuu elimistön tottuessa lääkkeeseen. myös nostojen jälkeen on lihasnytkähdyksiä/nykäyksiä..pieniä kivuttomia nopeita kramppeja jotka ovat kuulemma vaarattomia. niittenkin kanssa pystyn elämään ja häviävät lähes täysin kun annostukseen tottuu. perhe ja ystävät on kehunut minua pirteämmäksi ja tasapainoisemmaksi. ahdistusta välillä on, mutta elämänmuutoksia on ollut tässä paljon jotka ehkä aiheuttavat sitä. minulla ei ole negatiivista sanottavaa lääkkeestä. pelkäsin aloitusta turhaan. tärkeintä on että olisi ymmärtäväinen psykiatri jolle esim. soittaa jos tulee kysyttävää lääkkeestä/oireista. minulla oli ensimmäisen 4kk ihana naispsykiatri joka osasi sanoa aina lohduttavat oikeat sanat että rauhotuin. valitettavasti hän meni jatko-opiskelemaan :( itse luin myös kauhutarinoita netistä. mutta pitää muistaa että tänne kirjoittaa yleensä ne jotka eivät ole tyytyväisiä elämäänsä/lääkitykseensä. ne joilla menee hyvin, eivät koe tarvetta kirjoittaa tänne. itse kirjoitan tänne vain siksi että haluan kirjoittaa tänne palstoille edes yhden positiivisemman kokemuksen muiden luettavaksi. tsemppiä kaikille!

      • nainen23vee

        lihoamisesta piti vielä sanoa. olen lihonut 5kk aikana 4-5kg. en tiedä johtuuko lääkkeestä vai joulusta, jolloin tuli herkuteltua. syön nyt kevyemmin, mutta jos painonnousu jatkuu aion ottaa yhteyttä lääkäriin ja jutella asiasta.


      • Anonyymi
        nainen23vee kirjoitti:

        lihoamisesta piti vielä sanoa. olen lihonut 5kk aikana 4-5kg. en tiedä johtuuko lääkkeestä vai joulusta, jolloin tuli herkuteltua. syön nyt kevyemmin, mutta jos painonnousu jatkuu aion ottaa yhteyttä lääkäriin ja jutella asiasta.

        Ei Optiparin pitäisi aiheuttaa painonnousua.


    • Apua!

      Pyydän apua. Onko Optipar auttanut jollekulla masennukseen.Minulla ei ole minkälaisia sosiaalitilanteiden pelkoa vaan ainoastan masennus ja hirveä ahdistus. Onko kellän kokemusta ?

    • Nippps

      Olen käyttänyt optiparia useamman vuoden ja sopii minulle todella hyvin masennuksen ja mielialan vaihteluihin. Ei juuri mitään sivuoireita ja olo tuntuu "normaalilta" . Lääkityksen lopettaminen kannattaa tehdä pikkuhiljaa pudottaen annosta vähitellen.

      • Anonyymi

        "Lääkityksen lopettaminen kannattaa tehdä pikkuhiljaa pudottaen annosta vähitellen."

        Paljonko kerrallaan? 25%? 10%? Minkä ajan kuluessa? Tähän ei käypähoito lääkäreineen anna vastausta.


    • 952uu23

      Olen juuri aloittanut optiparin käytön ja kysyisin asiasta tietäviltä, että voiko tämän lääkkeen knassa käyttää ollenkaan alkoholia? tuoteselosteessa lukee, että alkoholin käyttöä tulisi välttää, mutta luin täältä, että jotkut ovat käyttäneet tätä lääkettä monia vuosia, oletteko siis olleet raivoraittiita vuosikausia? Alkoholi ei ole minulle ongelma, silloin tälllöin olisi kiva lähteä kavereiden kanssa juhlimaan, mutta estääkö tämä lääke siis sen??

      • Anonyymi

        Kyllä se estää. Itsekin olen ollut raivoraittiina Optiparia käyttäessäni. Olen istunut aina kotona masentelemassa ja miettimässä elämän kurjuutta. Kuten kunnon psyykepotilaan kuuluukin. Antaa kavereiden juhlia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se estää. Itsekin olen ollut raivoraittiina Optiparia käyttäessäni. Olen istunut aina kotona masentelemassa ja miettimässä elämän kurjuutta. Kuten kunnon psyykepotilaan kuuluukin. Antaa kavereiden juhlia.

        Jos tiedän käyttäväni alkoholia, jätän aamulla lääkkeen ottamatta. Ei ole ongelmia, mutta jos en jätä ottamatta niin tulee hirveä pahoinvointi. Esim. yhden kuohuviinin voin ottaa vaikka olisin ottanut lääkkeen.


    • Ei vaan kohta jaksa

      Minulla vuosia masennusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, paniikkihäiriö. Nyt minulla menee Cipralex ja Triptyl. Kaikenlaista kokeiltu, ja tuntuu, ettei mikään auta, ja tekee mieli kohta luovuttaa.. Sitten löysin luettelon, jossa oli tästä Optiparista. Jospa olisi vielä toivoa..eli kertokaa vielä lisää nyt uudet käyttäjät, onko apua ollut??

    • diidaa1

      Nosto..

    • Kellään tietoa

      Kokemuksia Optiparista?

      • aloittelija1

        ero prosessi vireillä... optipar otettiin käyttöön paniikkiin, ahdistuneisuuteen jne.. pari viikkoa meni ja alkoi helpottaa nyt syönyt kuukauden ja olotila alkaa normalisoitumaan, ahdistuneisuus alkaa olemaan hävinnyt, juttu luistaa taas työkavereiden kanssa... haittoina alkuun päänsarkyä, ruokahaluttomuutta, unihäiriöitä, ja kauhee tärinä sekä vaihtelevat seksihalut/kyvykkyys.. orgasmi enemmän kuin työn takana... mutta kokonaisuutena sanon, että kannatti


    • piupau22v

      Minä olen syönyt optiparia nyt vuoden masennukseen ja vaikeaan paniikkihäiriöön. Monia lääkkeitä kokeiltu ja optipar ainut lääke missä ei ole vaikeita haittavaikutuksia. Seksihaluja minulla ei ole juuri lainkaan ja paino noussut 15kg. Toisaalta painon nousu minun kohdallani on hyvä asia kun pahimman masennuksen aikaan painoin vain 40kg. Lääke on myös auttanut paniikkikohtauksiin. Nyt kuitenkin haluan lääkkeen vaihtaa että saisi seksihalut takaisin. Suosittelen kuitenkin lääkettä paniikkihäiriön hoitoon :)

      • Anonyymi

        Ei vaikeita haittavaikutuksia, mutta seksihaluja ei juuri lainkaan ja paino noussut noinkin paljon? Varo mitä suosittelet.


    • ärsyttävä ripuli

      Kyllä siitä apua on, mutta minulla on jokaisesta paroksetiinin aloituksesta seurannut ihan aluksi haukottelua ja parin päivän kuluttua alkava kuukauden mittainen ripuli. RIpuli on sellainen, että mahaa vääntää kerran kovasti niin, että sen kouristuksen tuntee aina peräaukossa asti. Ei tarvitse olla lääkäri tietääkseen, että tällaista mahan kouristusta on mahdotonta hillitä ja ainoa keino on juosta vessaan ja antaa tulla vesiripulia kovalla voimalla. Tietenkään useimmissa töissä on ihan mahdotonta olla tällaisen sivuvaikutuksen takia.

      Sitten, melko tarkkaan kuukauden kuluttua aloituksesta, tämä sivari loppuu yhtä äkisti kuin on alkanutkin.

      Useimmat eivät kai tällaisia oireita saa. Kokeilemalla selviää.

    • jännittäjä

      Olen itse syönyt optiparia n. kahden kuukauden ajan. Alkuun paniikki ja jännittäminen pahenivat, pari vkoa meni sivuoireiden kanssa taistellessa. Sitten olo helpottui. Annos on minulla 2mg/vrk. Nyt on taas alkanut tulla panikointia. Onko kokemusta tasoittuko tämä vielä vai onko minun annokseni mahdollisesti liian pieni?

      • aikuinen mies

        Tarkoitat varmaan 20mg/vrk. Annostus on aika pieni, pienin mahdollinen. Mulla alkoi auttamaan sosiaalisten tilanteiden pelkoon vasta kun nostettiin 60mg/vrk. Seksihalut kyllä menee ja alkoholin kanssa ei mulla ainakaan sopinut yhteen, mulla kun on tapana juoda aika reilusti silloin kun juon. Teki agressiviseksi, jonka takia vaihdettiin sitten venlafaksiiniin.
        Muuten kyllä ihan hyvä lääke ja auttaa kun on oikea annostus.


    • jännittäjä

      Totta, nolla jäänyt pois, siis 20 mg. Alkoa en juo, joten se ei haittaa. Seksi ei näiden vaivojen takia kiinnosta nykyään lainkaan, joten sille saralle en muutoksia jaksa nyt kaivatakaan. Kunhan sais itsensä parempaan kuntoon. Taidanpa pikkuhiljaa nostaa annosta. Vai pitääkö mun saada isompi resepti lääkäriltä?

      • aikuinen mies

        Ehdottomasti pitää ottaa lääkäriin yhteyttä ja sopia annoksen lisääminen lääkärin kanssa. Saat myös uuden reseptin ja ohjeet miten suureksi annosta voi lisätä. Omin päin ei kannata kokeiluja tehdä ja sitä paitsi et saisi apteekista kuitenkaan enempää lääkkeitä jos reseptissä on määrätty 20mg/vrk.


    • jännittäjä

      Miten sulla aikuinen mies, on mennyt annosten nostamiset, onko olo pahentunut? Pelottaa nostaa annosta, jos pukkaa taas kauheat oireet päälle.... Varailen lääkäriaikaa kunhan palailee lomalta, nosta jo annosta pikkuhiljaa sitä ennen itse. viime tapaamisella ehdottikin annoksen nostamista, mutta silloin olo oli mulla aika hyvä, joten oletin, että annos on tarpeeksi iso. Eipä sitten ollutkaan.

      • aikuinen mies

        Ei mulle tullut mitään haittavaikutuksia suuremmasta annoksesta, olo parani vaan. Aina kannattaa tietysti olla lääkärin kanssa jutuissa jos jotain sivuvaikutuksia tulee.


    • jännittäjä

      Mulla pukkas kauhea paniikki ja jatkuva jännittäminen kun aloitin lääkkeen, sitä kesti pari vkoa, sit tasoittui olo. Ne viikot meni aika tiiviisti neljän seinän sisällä, ruokakaan ei maistunut.

    • metsienmies1

      itse olen käyttänyt optiparia n4-5v.

      Alkujaan sitä syötiin masennukseen ja omituisiin ajatuksiin.Lääke alkoi toimia heti alusta lähtien uskomattoman hyvin mutta sivuoireilta ei ole välttynyt.Alkuun oli kovaa väsymystä ja petitouhut meni mönkään eukon kanssa.Alkuoireet kuitenkin helpottivat suunilleen kuukaudessa-.

      Muita ongelmia on ollut painon kova nousu,.Suunilleen 20kg ekan puolentoistavuoden aikana.Kaikki pahin ongelma on alkoholin yhteisvaikutus jonka seurauksena sain 4v vankeustuomion tapoyrityksistä.Vankilassa oli myös muita kohtalonveljiä tällä saralla.Nyt 2013 asiaa on alettu pohtia myös vankilassa.Minä en kerennyt siihen tutkimukseen.Tuomio loppui.

      kolikolla on kaksipuolta.Mun näinpäin parempi,koska tahdon elää ja ilman optiparia hirviluoti olisi osunut muuhun kuin hirveen.

      • kohtalotoveri

        Oho, täällä on siis muitakin keillä ollut vakavia ongelmia optiparin ja alkoholin kanssa.. minä oon sentään säästynyt vankilareissulta mutta olisi varmaan sekin vielä ollut edessä jos ei olis lääkettä vaihdettu toiseen. Absolutiksi kun en ole onnistunut pääsemään.
        Kaksi kertaa olen käräjillä ollut ja hyvällä tuurilla ei ole käynyt pahemmin, rahalla on selvinnyt.
        Optipar ja alkoholi ei todellakaan sovi yhteen!


      • headcase
        kohtalotoveri kirjoitti:

        Oho, täällä on siis muitakin keillä ollut vakavia ongelmia optiparin ja alkoholin kanssa.. minä oon sentään säästynyt vankilareissulta mutta olisi varmaan sekin vielä ollut edessä jos ei olis lääkettä vaihdettu toiseen. Absolutiksi kun en ole onnistunut pääsemään.
        Kaksi kertaa olen käräjillä ollut ja hyvällä tuurilla ei ole käynyt pahemmin, rahalla on selvinnyt.
        Optipar ja alkoholi ei todellakaan sovi yhteen!

        Mulle viimeisin lääkäri suositteli Optiparia. Pakkoajatuksia ahdistusta ja paniikkihäiriötä on ollut vaihtelevasti johon SSRI-lääkitys on jopa auttanut. Ainoa ongelma oli näissä edellisissä, Cipralexissä ja Sertraliinissa se että ne saavat aggressiivisen puolen esiin, ja alkoholin kanssa käytös on hyvinkin haastavaa.

        Lisäksi noiden lääkkeiden kanssa on niin helppo juoda useamman päivän putkia koska henkistä morkkista ei käytännössä tule lainkaan. Ja joskus sekoilu on ollut sen mukaista, aivan idioottimaisia temppuja tullut tehtyä joista ei onneksi ole juuri tullut pahempia seuraamuksia.

        Nyt pitää yrittää kitkutella ilman lääkkeitä ja ilman alkoholia ja katsoa mihin tämä olo tästä kääntyy.


    • Onnessaan!Lääkkeetön

      Ssri/snri ja muut mielialalääkkeet ovat pilanneet monen läheiseni elämän.

      Itse pelastuin kun huomasin tämän ja en suostunut syvässä masennuksessa ottamaan noita vaan aloin tehdä elämäntapa muutoksia mm Alkoholin lopetus ja kannabiksen käyttö.

      Nykyään olen ollut jo 11vuotta täysin terve ja onnellinen. Sekä olen onnellisesti naimisissa mieheni kanssa tänä vuonna 5vuotta tulee täyteen :)

      Ja päätimme yhdessä että nautimme elämästä emmekä tuhlaa sitä, eli emme hanki lapsia ja se on ollut toiseksi paras päätös elämässämme.

      (ensimmäinen oli lääkkeistä kieltäytyminen 13vuotta aiemmin) olin silloin 22vuotias.

      • ei yhtä luja

        Ihailen vahvuuttasi, onnellista elämää sinulle ja miehellesi!


      • ei yhtä luja

        Ihailen vahvuuttasi, onnellista elämää sinulle ja miehellesi!


      • Ex-käyttäjä
        ei yhtä luja kirjoitti:

        Ihailen vahvuuttasi, onnellista elämää sinulle ja miehellesi!

        Sosiaalinen jännittäminen ja ahdistuneisuus kyllä hävisi, nukuin jopa kahdet päikkärit yöunien lisäksi, mutta paino nousi.

        Suosittelen kaikille erilaisista paniikkitiloista kärsiville!


    • JVP

      Haluaisin tässä Paroxetiinin käyttäjänä itsekin mainita pari asiaa kaikille netistä kokemuksia lukeville.

      Kun kukaan ei tiedä miten lääke juuri sinuun vaikuttaa, niin on turha maalailla kauhukuvia. Lääkkeestä saattaa olla suuri hyöty, vaikka sen aloittaminen pelottaakin. Itse myöskin jännitin vähän lääkkeen aloitusta, koska olen niin monet lääkkeet kokeillut ennen tätä ja epäonnistunut, mutta tällä kertaa osui täysin nappiin eikä minulla ole ollut minkäänlaisia sivuvaikutuksia edes tässä hoidon alussa. Oireeni ovat lievittyneet suuresti ja voin erittäin hyvin siihen nähden mikä olo oli vielä jokin aika sitten.

      Internetistä kokemusten lukeminen on siinä mielessä typerää, että vaikka kokemukset ovat mielenkiintoisia, niin ne saattavat joillakin estää lääkkeen aloittamisen, pelkojen takia. Tämä taas johtaa ongelmiin, sillä jos ei ensimmäistäkään lääkettä ole valmis kokeilemaan, niin on turha kuvitella että pääsee siitä pahimmasta yli ilman lääkkeitä.

      Nimimerkillä: kokemusta on.

    • ahdistunutjamasentunut

      Itselleni aivan kamala lääke, sain pari päivää aloituksesta psykoottisen rajoille vievän pakkoajatuksen (lääkärin arvio, ei omani!) jonka pelossa aloin rajoittamaan mm. syömistäni. Kokeilin lääkettä myös rauhoittavan kanssa uudestaan, mutta sama juttu alkoi alusta: aivan hirveä tuskainen olo ahdistuneisuus, tuo sama pakkomielle palasi jne.
      Varmasti voi olla hyvä lääke osalle, minulle ei ollut.

    • Paniikkia

      Onko kukaan vaihtanut citalopramia optipar lääkkeeseen, tuliko sivuvaikutuksia/oireita? Onko kannattavaa kokeilla vaihtoa. Lääkäri perusteli että optipar poistaisi näitä fyysisiä tuntemuksia.

    • Hyvinsopii

      Olen käyttänyt optiparia 5v 20 mg /vrk. Käytän myös alkoholia muutaman kerran kuukaudessa, yleensä pari päivää kerrallaan. Ei ole agressiivisuus lisääntynyt humalassa melkeinpä toisin päin. Seksi sujuu ja mieli tekee.

    • Fluvosol

      Käytin optiparia 6 vuotta sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja myös masennukseen (josta en lääkärille kertonut). 50mg parhaimmillaan. Alkuun meni seksuaaliset kyvyt mutta palautui kuitenkin kuukausien sisällä aloituksesta. Alkoholia tuli käytettyä ihan huoletta - liikaakin. Itsellä vaikutti aika selvästi neste tasapainoon - aina tuli huolehdittua että oli vesipullo mukana jos tiesi edes vähän hikoilevansa, krapuloissa ja saunan yhteydessä huomasi selvästi. Kaikkein ikävin haitta oli kuitenkin se miten vaikutti uniin. Nukuin ties kuinka monta vuotta levottomasti, nähden outoja unia kaiket yöt, heräten aamuisin väsyneenä. Lääkkeen annoksen lisäämisestä ei tullut kummempia oireita, vähentämisestä sitäkin hirveämpiä. Lopetus onnistui seronilin kanssa yhdessä vähentämällä.
      Kävin yksilöterapian sosiaalisten tilojen pelkoon liittyen, ja sanoisin että vaiva/haitta vähentyi ehkä 50%. Nyt lääkkeen vaihto meneillään masennuksen lievittämistä varten.

    • Jonirr

      Itellään ollut optipar 4kk aluksi oli tosi kova paniikki ja ahdistus mutta meni ohi ja koen että kaikista masennus lääkkeistä paras ja toimivin on ahdistukseen ja paniikkiin..

      • Vedäkuivat

        R*nkkaus toimii! Paras lääke!


      • Anonyymi
        Vedäkuivat kirjoitti:

        R*nkkaus toimii! Paras lääke!

        Entä jos Optipar on potkaissut niin kovaa munille, ettei ole enää libidoa?


    • Ottaisinko

      Mulle tänään määrätty, masennus- ja ahdistusoireisiin, eroprosessi meneillään.. mielialan tasoittamiseen varmasti tarpeellinen, mutta moni mirjoittaa, että paino noussut.. lisääkö siis ruokahalua ja siksi paino nousee vai vaikuttaako muuten aineenvaihduntaan hidastavasti.. ?

    • Lerppis

      Mulla alotettiin paroxetiini juuri. Varovasti 10mg viikon ja nyt 20mg, siitä ois tarkotus pikkuhiljaa nostaa. Ihan hirvee olo on nyt, ahdistunut ja mielenterveyden puolesta pelkään. Lisäks on paniikkikohtauksia paljon tavallista rajumpina ja useemmin joissa tuntuu et jalat menee hyytelöks,taju lähtee jne. Vaimokin sano kohtauksen aikana et oon ihan kalpee. Onko tällästä olon huononemista ollut muilla aloitusoireina ja menikö miten nopeasti ohi? Vai pitäskö tää lopettaa.

    • ukkeli43

      itte olen käyttäny optipsria nyt 4v ja ollu kyllä hyvä. paniikkihäiriöt kadonnu miltein kokonaan aluks oli 20mg mut nostettiin 30mg mulle haittavaikutuksia on ollu tärinä ja sit että ei meinaa seksin aikana nalli palaa ollenkaan.

      • Anonyymi

        Zombipar on nimensä veroinen lääke.


    • Anonyymi

      Mulla paroksetiini ollu noin kaks kk. Muutama vko 40mg olen saanut avun paniikkiin ja pakko-oireisiin. Auttaa ahdistukseen. Päiväväsymys kadonnut. Mutta sekottaa yöunetkin. En tiedä nukunko vai oonko hereillä, levotonta ja painajaisia. Aamulla käsien tärinää ja pää vähä ”tyhmä”
      Päivällä olen aktiivisempi kuin ennen ja rohkeampi. Sietokyky kasvanut, ei vituta kaikki kokoajan.
      Aineenvaihdunta on hidastunut. Ummetusta.
      Orkasmia ei tule vaikka jyystäisi kuinka, mikä kyllä ärsyttää suunnattomasti.
      Lääke kyllä on ihan hyvä ja uskon että töihinpaluu onnistuu lääkkeen vuoksi.

    • Anonyymi

      Muuta en ole huomannut kuin sen, että en ärsyynny niin helposti. 20 mg/vrk on ollut annos vuosikaudet. Olen välillä ajanut annostuksen nollille enkö ole huomannut kykyjen/halujen kanssa mitään eroa, ainut vain että todellakin ärsyynnyt helpommin kun en käytä lääkettä.

    • Anonyymi

      Optipar on kuin lottolappu. Joko sen kanssa menee todella hyvin ilman suurempia ongelmia tai sitten..

      Paino nousee 100 kg, tunteet latistuu ja mikään ei juuri tunnu miltään, libido heikkenee. Muuten lääke "toimii" eli pitää oireet remissiossa. Kun lääkkeen sitten 20 vuoden käytön jälkeen lopettaa, tulee ihan sairaat ja kaoottiset, pitkäaikaiset vieroitusoireet. Niiden seurauksena päätyykin sitten lopulta psykoosissa sairaalaan akuuttipsykiatrian osastolle.

      Itsellä jälkimmäinen. Olo on kuin aivoistani olisivat serotoniini-/dopamiinireseptorit kärähtäneet lopullisesti, kuin olisi jollain rautasaappaalla potkaistu päin kasvoja. Luulot on todella otettu pois ja pitkäksi aikaa.

      Nyt mietin, löytyisikö tästä valtakunnasta täysjärkistä psykiatria, joka ehkä voisi tilanteessani auttaa.

    • Anonyymi

      Ainoa myönteinen kokemus ko. myrkystä on, että olen vihdoinkin päässyt siitä eroon. Vieroitus Optiparista oli kyllä tajunnanräjäyttävä kokemus ihan kirjaimellisesti. Tällä valmisteella saa kyllä ainakin isommilla annoksilla aivonsa solmuun. Huhhuh! Ei koskaan enää. xD

    • Anonyymi

      Pakkausselosteesta:

      "Optipar kuuluu SSRI-lääkkeiden ryhmään (selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät). Kaikilla ihmisillä on aivoissaan serotoniiniksi kutsuttua ainetta. Masentuneilla ja ahdistuneilla henkilöillä serotoniinitasot ovat alhaisempia kuin muilla."
      - Hevonp*skaa. Eivät ole objektiivisesti mitattavissa elävän ihmisen aivoista. Kukaan valveutunut ihminen ei enää tänä päivänä usko johonkin serotoniiniteoriaan.

      "Ei täysin tiedetä, miten Optipar ja muut SSRI-lääkkeet toimivat, mutta ne auttavat nostamaan aivojen serotoniinitasoa."
      - Ette täysin tiedä, miten tuotteenne toimii, mutta saatatte silti tuotteenne markkinoille. Ahneet, piittaamattomat paskiaiset!

      "Paranemiselle on tärkeää, että masennusta ja ahdistuneisuutta hoidetaan kunnolla."
      - Tarkoittaa mitä? Alkoholin vetämistä kaksin käsin?

    • Anonyymi

      Miksi tämä Optipar saa edelleen olla markkinoilla? Vuosi on jo 2022 ja turvallisempiakin vaihtoehtoja lienee tarjolla.

      • Anonyymi

        Olen yli 10 vuotta käyttänyt optiparia ahdistukseen ja särkyihin eikä pahaa sanottavaa lääkkeestä. Jos tiedän ottavani alkoholia niin jätän lääkkeen ottamatta siltä päivältä. Voi olla että aluksi aiheutti ruokahalun lisääntymistä, mutta pystyin itse kieltäytymään kaikenaikaisesta herkuttelusta. Joskus olen ajatellut lopettavani mutta kun minulla on fyysisiä sairauksia, särkyjä ja hermokipuja ja olen murehtivainen luonne niin jatkan varmaan loppuelämäni. Syön vain 10 mg.


    • Anonyymi

      Ollut 19 v käytössä. 10-20mg tarpeen mukaan. Sain sen aikoinaan yöllisiin paniikkikohtauksiin äitini kuoleman jälkeen. Jouduin kantamaan monen surua. Hyvin on toiminut, ei mitään sivuoireita. Alkoholia käytän vähän. Lääke sopii toisille hyvin ja toisille ei, joten älkää tuomitko. Minä olen saanut siitä avun. Samoin isäni, joka sai sitä masennukseen. Ottaa puolikkaan 10 mg/vrk.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe