Mitä mieltä olette siitä, että lapset 2 ala-asteikäistä, ovat viikon isällä ja viikon äidillä, molemmissa päissä uusioperheet, niin onko lapsilla 2 kotia vai ei yhtäkään? Olen läheltä seurannut lasten elämää ja olen sitä mieltä, että heillä ei ole kotia lainkaan. Juuri, kun ehtii asettumaan aloilleen, pitää pakata reput toiseen kotiin. Ja koulunkäynnin hankaluuksien lisäksi, kavereihin vaikeaa pitää yhteyttä kun kodit noin 10 km päästä toisistaan.
Minkälaisia ihmisiä tulee kodittumista reissulapsista, kun tällainen elämä alkaa jo alle kouluikäisenä??
Minkälaisia ihmisiä tulee kodittumista reissulapsista, kun tällainen elämä alkaa jo alle kouluikäisenä??
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tuo on kaikista pahin järjestely kun lapsi ei tunne kuuluvansa minnekkään. Kuka aikuinen raahaisi ja muuttaisi viikon väliein talosta toiseen, ei varmasti kukaan. Lapsella ei ole mitään omaa ja rauhaa ja pysyvyyttä. Vanhemmat erosivat mutta lapset kärsivät seuraukset, ne syyttömät. Mä en ikinä hyväksy tuollastta muuttobuumia omilleni, ei onneksi tarvitsekkaan, mutta kauhua tunnen toisia lapsia kohtaan. Ei ihme että aikuisinakaan eivät kuulu mihinkään eikä osaa elää toiseten kanssa.
kavereillani näin.
Erosivat, ensin isä muutti pois, pieneen yksiöön.
Päätyivät viikko-viikko ratkaisuun.
Isän tilapäinen koti ei siihen tietenkään soveltunut, joten ratkaisivat asian niin, että vanhemmat muuttivat.
isä tuli vanhaan kotiin viikoksi, ja äiti meni yksiöön ja viikon päästä toisin päin.
Tässä tapauksessa pari erosi yhteisymmärryksessä, eikä ollut riitoja/mustasukkaisuutta ym, koska muuten homma tuskin noin toimisi.
Sitten tekivät sellaisen ratkaisun, että isä muuttaa takaisin entiseen kotiin ja äiti muutti kilometrin päähän isompaan asuntoon.
lapset olivat viikon vanhassa kodissa isän kanssa, ja viikon uudessa äidin kanssa.
tarhat, koulut ja kutakuinkin kaveritkin pysyivät samoina.
(lapset olivat 8, 5ja 3 v)
Myöhemmin äiti ja uusi mies saivat vauvan.
muuttivat toiseen kaupunkiin.
lapsilta mielipiteitä kysellen, päättyivät ratkaisuun että 2 vanhempaa isälle, ja nuorempi äidille.
Lapset tapasivat toisiaan joka viikonloppu ja välillä viikollakin.
Myöhemmin, isän vuorotyön vuoksi, keskimmäinen muutti äidille myös, koska isä joutui olemaan välillä öitäkin pois.vanhin pärjäsi yksin kotona.
nyt isällä uusioperhe, (isän nyxän lapset ovat viikko-viikko periaatteella, vuoroin isällä ja nyxällä ja vuoroin nyxän exällä, eli välillä kova vilinä ja vilske kun kaikki lapset samaan aikaan saman katon alla.)
Äidin uusioperheeseen kuuluu aiemmin mainittu vauva, (joka siis ei enää ole vauva..)
tapaamiset sujuvat hyvin,
ja kaikki ovat tyytyväisiä.
viikko-viikko ratkaisu varmaan toimisi heillä vieläkin, ellei äiti olisi töiden takia muuttanut kauemmaksi.
Eli joillain toimii hyvin, joillain ei.
Ja riippuu paljon myös lapsesta.
Kuka sopeutuu mihinkin.
..kaksi kotia. Meillä ei omat edes suostuisi siihen että näkisivät isäänsä tai minua joka toinenviikonloppu ja kerran viikossa iltasella, siis todella harvoin. Heillä on onni omistaa kaksi turvallista kotia, joissa omat huoneet ja tavarat ja jos haluaa jotain mukaan toisesta kotoa, niin senkuin ottaa. Koulu ja kaverit on pysyneet koko aika samana (sen takia päädyttiin asumaan samalla paikkakunnalla)
Nyt heillä on hyvät ja lämpimät välit myös isäänsä niinkuin äitiinsä, eikä ole tunne että joka toinenviikonloppu mennään kyläilemään isän luona tai toisinpäin. (Sehän se vasta raskasta olisi)
Ei häiritse harrastamista, kun se vie joka ehtii tai pääsee. Joten me näemme asian, että isä ja äiti on eronneet, mutta lapsia ei ole erotettu vanhemista. Niin ja he saavat päivällä mennä jommalle kummalle koulun jälkeen. Se on meidän aikuisten kesken päätetty, että kummassa omassa sängyssä nukkuvat. Tämä toimii meillä, mutta joillakin ei ja paljon se riippuu meistä aikuisista ja siitä kuinka riitaisia ihmisiä olemme.
Jos on hyvät välit keskenään ex:n kanssa, niin silloin tämä toimii.
kouluhäiriköitä, ja etisivät omaa paikkaansa koko elämänsä ajan. Heillä ei ole niin hyvää tulevaisuutta, kuin on lapsilla, joilla on turvallinen ja pysyvä paikka elämässään, omat vanhemmat ja tuki ja turva aina.
Kun erot tulivat helpommiksi, sen huomaa lapsissakin, kaikki erolapset kärsivät suunnattomasti, ja näyttävät sen oma tilansa käytöksellään toisia lapsiaan kohtaan. Häiriköimällä ja kiusaamalla. Surullisinta on se, että edes omat vanhemmat eivät ymmärrä sitä, mistä johtuu lapsensa epätoivoinen olotila. Juuri tästä kun lapsella ei ole sitä omaa kotia. Reppukansalaisena jo lähes tarhaiässä, niin ei kovin hyvältä näytä näiden lasten tulevaisuus, verrattuna lapsiin, joilla on paras mahdollinen kavuympäristö.
Ai näillä kouluhäiriköilläkö on kaksi kotia? En tiennytkään että tällainen kahden kodin toiminta on NOIN yleistä. Vai olisivatko nämä häiriköt suurimmaksi osaksi kuitenkin:
1) kodeista, joissa vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen (joko alkoholin tai työn takia)
2) niitä joilla on vain yksi vanhempi, ja tämän lisäksi joku isäksi kutsuttu jonka luona käydään välillä kyläilemässä
Ei välttämättä häiriköitä.Minulla on kaiketi sitten extra hyvä tuuri tai taito pitää hommat hanskassa nimittäin omat lapset olleet jo yli 10 vuotta yhteishuollossa niin että asuvat pääasiassa minun luona ja isää näkevät joka toinen pv.harrastuksen parissa ja 2 krt.kk ovat isän kotona joka on myös kyllä lastenkin koti omine tavaroineen ja sänkyineen mikä on erittäin tärkeää että lapsilla on kummankin luona omat sängyt ja juttunsa.Lapset pärjäävät koulussa 91/2 -10 kokeet ja tokarit ja opettajien kertomukset lapsistamme.Koen että he ovat senverran sisuuntuneita pienenä että on selkärankaa mennä koulukiusaajien ja kiusattujen väliin sekä he ovat kaikkien kavereita jne..että turha on meitä järkeviä syyttää jonkun lasten käytöksen perusteella.Meillä oli sen verran tulehtuneet välit että varmasti olisivat nyt koulun pahiksia jos ei oltaisi erottu.Tänäpäivänä olen erittäin iloinen ratkaisusta.Tulemme hyvin toimeen myös isän kanssa.Kaikki voi paljon paremmin=)Terveisiä kaikille yh-äipille
joka asuu omien vanhempien kanssa. Kaikki ovat tosi hyvätapaisia ja menestyviä. Mutta ne jotka joutuvat ravaamaan tänään tänne, huomenna sinne ja ylihuomenna ties minne, niin he ovat häiriintyneitä ja epätoivoisia. Meidänkin talossa asuu suurin osa lapsista yhden vanhemman kanssa, ja aina saa olla juuri heitä komentamassa kun pahojaan tekee.
"asiantuntija"
kaksi lasta rakastavaa perhettä
lapsella tuplasti enemmän välittäviä aikuisia
Voivat olla tulevia diplomaatteja
koti aina siellä missä "reppukin"
Voihan sitä lapselle valhedella että kaikilla ihmisillä on seitsemän perhettä, omia vanhempia ei ole, tai saat valita ketkä heistä otat.
On tyhmää tyrkyttää lapsen tajuun, että sulla on kaksi perhettä kun oikeasti ei niin ole!
Lapset ovat pakotetut hyväksymään, mitä aikuinen sanoo, ja se on surku jos ne ovat vieläpä omat vanhemmat.
Jos aikuiset todella välittäisi lapsistaan, e i he tuollaiseen reissutilanteeseen ikinä laittaisi lapsiansa!
kun niitä todellakin on.
Onhan toisen uskoisilla seitsemän vaimoakin ja sata lasta!
Ihan oikeastikin on!
sivistyksellisessä Suomessa, jokaiselle on yksi vaimo/mies ja lapsia tietysti kuin paljon haluaa, vaikka sitten sata! Mutta en tunne ainuttakaan tuttavaani, sukulaista, tai naapuriani, jotka olisivat valehdelleet lapselleen että heillä kaikilla on monta perhettä, kun niitä ei ole kuin yksi!
Minulla ei ole yhtään vaimoa eikä miestä. Silti perheeseeni kuuluu eläinten lisäksi vuoroviikoin myös tytär. Olisi valehtelua jos väittäisin muuta.
Olen samaa mieltä kanssasi, ei yhtään kotia.
Kun omat vanhempasi vuonna nakki erosivat, meillä oli sama järjestely. Vuoroviikot äidin ja isän luona aiheuttivat kiukunpurkauksia ja sekasortoa minun ja sisarusteni mielissä. Järjestelyllä tunnuttiin tyydyttävän vain vanhempieni omia haluja pysyä tärkeänä lapsilleen. Harmitti, kun piti kaivaa ns. "Pirkkala -kassi" (jos isä olisi Pirkkalassa asunut) ja miettiä, millä leluilla tahtoi taas viikon leikkiä. Ilmeisesti stressi alkoi meissä näkyä niin hyvin, että pysyväisjärjestelyt tehtiin. Oli jo paljon parempi olla, kun pysyvä koti oli äidin luona ja isällä vietettiin suurin osa viikonlopuista.
Myöhemmin olemme tosin keskustelleet, että lopullisin rauha elämään tuli vasta, kun isällä vietettyjä viikonloppuja oli vain joka toinen viikko. Se, ettei viikottain tarvinnut siirtyä paikasta toiseen, oli ihanaa. Luonnollisesti välimme isäämme viilenivät, mutta jostain oli pakko luopua meidän mielenrauhamme takia. Ehkä siksi olemme kuitenkin nykyään tasapainoisia aikuisia.
Tämä siis ajatuksena kaikille niille, jotka miettivät lastensa järjestelyitä.
"Luonnollisesti välimme isään viilenivät" Sekö on siis sinun mielestä luonnollista, että isä ei merkitse lapsille mitään? Voin sanoa, että olin jo aikuinen kun vanhempani erosivat ja sen jälkeen en ole enään ollut ikään kuin pakotettu näkemään äitiäni samalla kun käyn tyttäreni kanssa isää katsomassa. Se on suuri helpotus.
On tainnut sinullekkin poikia tuo välien viilentyminen ylisuuria odotuksia miespuolisisa kohtaan ja nyt olet eronnut, ja seuraava mies on taas ihana kunnes se on taas paskiainen ja ei sekään tule olemaan mielestäsi tarpeeksi hyvä olemaan lasten kanssa. Jne...
Minusta ON luonnollista, että suhteet viilenevät, kun niitä ei jatkuvasti pidetä yllä. Onhan se nyt eri asia tavata joka viikko kuin joka toinen viikko. Se tietenkään EI ole luonnollista, että isä ei olisi lapsistaan kiinnostunut. Meidän perheessämme ei kuitenkaan ratkaisua tehty ensisijaisesti isän kiinnostumisen perusteella vaan sen perusteella, missä me koimme olomme parhaimmaksi. Tällaiseen lapsen parasta ajattelevaan päätökseen valitettavan harvat kykenevät.
Ja toisin kuin vilkas mielikuvituksesi päätteli, minulla ei ole mahtipontisia odotuksia miessukupuolta kohtaan. Elän onnellisessa avoliitossa ja minulla on puolisoni kanssa yhteisiä lapsia.
Enkä ole muuten feministikään, vaikka olenkin äitini kanssa suurimman osan elämästäni elänytkin.
Keskustelin juuri veljeni (joka on vuoroviikkoisä) kanssa heidän systeemistään, joka on kestänyt kaksi vuotta. Lapsi haluaisi muuttaa kokonaan isänsä luokse, mutta pelkää loukkaavansa äitiä. Vuoroviikkosysteemi on toiminut hyvin, koska lapsia oli vain yksi ja hänkin on jo kouluikäinen ja itsellisesti liikkuva, kaveripiiri siis pysyi samana, kun he erosivat. Koulukin on sama ja kotien välillä matka on lyhyt.
Ongelmaksi on muodostunut se, että äiti ei huolehdikaan lapsen vaatetuksesta kuten oli määrä lapsilisiä ja virallista osoitetta sovittaessa. Ja hyvin hanakasti hän tekee lapsellisella viikollaan viikonloppu- ja iltavuoroja, vaikka itse pystyy vaikuttamaan vuoroihinsa. Lapsi on hyvin paljon isänsä luona - äidin viikoilla, varsinkin iltaisin. Edelleen äiti kuvittelee entisen kodin varastoissa olevien tavaroiden olevan heidän yhteisiään, ja onpa kerran ottanut lapsen avaimen ja mennyt exänsä luokse tarkastuskäynnillekin talon ollessa tyhjänä. Nainen kuvittelee vuoroviikkosysteemin sisältävän myös hänen autonsa huollot ja rahanlainaamisen. (Taitaa olla pölvästi mutta en sano sitä). Eli, onko poismuuttaneen vanhemman vaikea hahmottaa todellista eroa kun lapsi on jaettu?
Hyviä puolia heidän systeemissään on se, että lapsella on aina (ainakin luulisi olevan) jaksava, virkeä vanhempi joka viikon jälkeen ikävöi lastaan ja lapsi saa kaiken huomion vuoroviikkoisin vanhemmiltaan. Eikä suurempia elatusmaksukiistoja kai ole.
Huonoja puolia on juuri se mainittu reppuelämä ja vanhempien hienoinen, havaittavissa oleva kilpailuasetelma, joka saa lapsen käyttämään vanhempiaan hyväkseen saadakseen kuun taivaalta.
Loppuprovo: Jos yksinäinen, ydiperheen lapsi on hemmoteltu, vuoroviikkovanhempien ainokainen on tuplasti sitä ;D
Tytärpuoleni on viikko-viikko järjestelyyn tottunut pienestä pitäen, ja tuntuu olevansa elämäänsä kovin tyytyväinen. Ongelmia ei ole juuri ollut, kun asutaan tytön äidin kanssa lähekkäin. Samat kaverit, sama koulu ym. Jos jotain oireilua olisi tullut (tai tulee), olisi asumisjärjestelyitä varmasti mietitty uudelleen. Toistaiseksi tämä on kaikkien kannalta tuntunut olevan paras ratkaisu. Hiukan huolestuneena olen kyllä pannut myös merkille tuon asian, että esim. joululahjoja tulee tuplasti kun niitä ostamassa on kaksi perhettä, ja neljän vanhemman sukulaiset.
Niin, koska luulee, että se kahden kotdin systeemi on normaalia! Jos lapsi pienestä pitäen totutetaan johonkin tettyyn juttuun, tottakai hän oppii ja kuvittelee että niin on. Mutta onko sulla pokkaa sanoa lapselle, että näin ei toimi normaali perhe? Ei varmasti ole, annat lapsen uskoa, että kaikilla lapsilla on niin. Se on hyvin kummallista.
Siksi kehut vielä että lapsi on tyytyväinen. Hän olisi tyytyväinen siihenkin, jos oppisi, että kaikki naapurin lapset ovat hänen serkkujaan! Lapsi omaksuu sen mitä hänelle pienestä pitäen tuputetaan, jos asioita ei oikaista.
Olen hyvin ihmeissäni, että lapsen äitikään ei asiaa oikaise. Luulisi lapsen olevan edes hänelle tärkeä.
Jos kerronminäkin, että kaikki pihamme autot ovat meidän, mutta naapurit vain ajelevat niillä, lapset uskovat senkin, jos en oikaisisi.
Niin helppoa on älyyttää lasta kellä on rahkeita siihen. Minulla ei olisi.
Meillä naapurit ovat vain naapureita, eivätkä ole meidän perhettä, meillä on kaksi mummia ja kaksi ukkia,yksi äiti, yksi isä, ja monta sisarusta. Ja kaikki lapset ovat himun tyytyväisiä.
Eikä heille vanhempanakaan tarvitse asioita oikeista ja muuttaa kertomuksia koska emme valehtele heille.
teillä on ns ydinperhe jossa on äiti ja isä ymym...mutta kun maailma muuttuu ja tulee erilaisia tilanteita, niin eikös lapsilla ole oikeus molempiin vanhempiin...ja eikö ole hyvä kun vanhemmat ovat saaneet homman toimimaan siten ettei ongelmia ole syntynyt...???eikä se ole valehtelua jos lapsi on tottunut kyseiseen järjetelyyn...se on osa heidän perheen elämää....
Tottakai asioista on keskusteltu lapsen kanssa, eikä hänelle ole todellakaan valehdeltu!! Kyllä lapsi ymmärtää, ettei tälläinen järjestely ole tavallista!! Tottakai paras tilanne aina olisi onnellinen ydinperhe, mutta se ei ikävä kyllä ole läheskään aina mahdollista. Eron tultua ratkaisuja asumisjärjestelyjen ym. asioiden kanssa on vaan tehtävä. Uskoisin kuitenkin, että lapsenkin kannalta on parasta, että hän saa viettää paljon aikaa sekä isänsä että äitinsä kanssa. Meillä järjestely on saatu mielestäni toimimaan kiitettävästi. Eri asia on, jos lapsi itse kokee ongelmaksi kulkea kahden kodin väliä. Se ei varmastikaan kaikille sopisi.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä, lapsihan uskoo sen mitä vanhemmat sanovat.
Uskon kuitenkin, että lapsille tulee eteen tilanteita esim. koulussa kotiasioista keskusteltaessa, joissa he huomaavat kuinka toisin/ paremmin voi olla asiat eri tilanteissa lapsilla, joilla on yksi koti. Tulevaisuuden tapahtumia suunniteltaessa kahden kodin lapsi miettii, kummallahan olen silloin, onnistuukohan suunnitelma jne. Ei kai kukaan voi sentään väittää että on parempi kuin koteja on kaksi. Sanoisin että ongelmia on tuplasti, jos jotain.
Ei kellään voi olla kahta kotia, kahta äitiä jne. Varmaan olisi hyvä kertoa lapselle, että jompi kumpi on pysyvä, oikea koti. Oma sänky/tavarat ei tee kotia.
Ja onkos ne molempien kotien äiti-/isäpuolet nyt niin turvallisia välttämättä, vuoroviikoin paikalla oleviin lapsiin ei kiinny kuin omiinsa ulkopuolinen aikuinen.
Koskaan kukaan muu kuin lasten äiti EI pysty antamaan lapselle niin paljon rakkautta ym tukea ja hoivaa ja välittämistä. Ei vaikka kuka tahansa sanoisi että lapsilla on sata perhettä!
Lapsi on onnellinen yhdessä perheessä, ei juoksemalla ympäri kyliä reppu selässä, et missähän yöpyis tällä kertaa.
Pysyvyys on tärkeintä, ja rakkaus. Ei haukkuminen ja alistaminen, mitä nämä isien uudet naiset vaihtuvat tekevät.
Minä olen vasta pieni, ja sinä olet minun maailmani.
Sinulta minä opin, kuinka tässä maailmassa toimitaan.
Sinuun minä turvaan
Näytäthän, mikä elämässä on tärkeää. Suojele minua kaikelta pahalta.
Tien jonka minulle näytät, myös minä näytän joskus omille lapsilleni
Sinä teit minut tähän maailmaan. Samalla annoit lupauksen rakastaa minua ja pitää minusta huolen.
Ethän koskaan unohda, että lupasit?
Tottakait se ei ole normaalia, että on erolapsi ja on kaksi kotia. Kukaan tuskin sitä muuksi väittää, mutta joskus elämässä tulee tilanteita,ettei ne asiat mene niinkuin on aluksi suunnitellut. Kukaan ei voi tietää missä kymmenen vuoden päästä itse on, onko eronnut vai ei.(en olisi itsekkään uskonut, jos minulle olisi joskus aikoinaan sanottu että tulen olemaan yksi niistä eronneista ja että lapseni tulevat olemaan avioerolapsia. Mielsin jopa jotenkin vääristyneesti että avioerolapset ovat jotenkin häiriintyneitä, ilman rakkautta eläviä surullisia tapauksia)No näihän se ei aina ole ja joskus ne ydinperheessä elävät lapset ovat niitä surullisia tapauksia.
Meidän lapsilla on kaksi kotia ja yksi isä ja yksi äiti. Heillä on yksi koulu ja omat kaverit. Kaverit ovat samoja niin kodissa ja kodissa. Meidän pojat eivät halua asua yksistään vain äidin luona, eikä yksistään isän luona. He haluavat olla yhtä paljon kummankin kanssa. Säännöt ovat samat ja kommunikointi pelaa isän ja äidin välillä. Koskaan, siis ei koskaan ole meidän lasten tarvinnut miettiä että onnistuukohan jokin juttu tulevaisuudesta riippuen kummalla on. Aina onnistuu, jos on esim. terve, paikasta se ei ole kiinni.
Kyllä kaikki asiat johtuu vanhemista, heidän kyvystä kommunikoida ja siitä rakkaudesta ja hoivasta ja säännöistä mitä lapsillensa antaa ja mielestäni se on todella palkitsevaa kun isäkin voi osallistua siihen täysipainoisesti antaen miehenmallia pojille muuloinkin kuin vain joka toinen viikonloppu. Pojathan katsovat paljon oppia omasta isästä ja meillä ainakin koulun jälkeen se isä on opettanut mopo juttuja, jääkiekkoa ja kaikennäköisiä tavallisia "miesten asioita" joita ilman he olisivat jääneet, jos isä ei olisi ollut niin paljon läsnä heidän elämässä.
Olisi monet kala ja moottorikelkka reissut vain haaveilua...nyt nämä asiat ovat rikastuttaneet poikiemme elämää.
Se nimittäin tahtoo olla, että lapsilla tulee vääristynyt kuva siitä, että viikonloppuvanhemman luona elämä on yhtä juhlaa ja tehdään aina jotain ekstra juttuja. Ne viikonloppuvanhemmat kun tahtovat ymmärrettävistä syistä hyvitellä lapsillensa, kun heillä on niin vähän aikaa elää lastensa arjessa läsnä.
Ja lopuksi, lapsemme ei kulje reput selässä paikasta a paikkaan b,eikä heidän elämä ole mitään reissumiehen elämää. Koti on siellä missä sydänkin ja meidän lasten sydämet on isän luona ja äidin luona. Ja vaikka he ovat nyt esim. isällänsä, juttelen minä puhelimessa vähintään kerran päivässä heidän kanssa ja samoin toisinpäin.
Hauskaa kevättä kaikille äideille ja isille!!
Itsekin avioerolapsena uskon, että lapsella on hyvä olla, jos saa viettää paljon aikaa molempien vanhempien kanssa. Itselläni ei ollut siihen koskaan mahdollisuutta pitkän välimatkan vuoksi. Viikko-viikko järjestely on vielä kai aika harvinaista, mutta mielestäni kyllä lapsen kannalta hyvä ratkaisu, ja on ainakin meillä toiminut hyvin. Ja näin äitipuolena ihmettelen asennetta, että äitipuoli ei voisi rakastaa lasta varsinkaan jos ei näe sitä joka viikko? Tuntuu olevan äideille niin kova paikka, jos joku muukin nainen välittää lapsesta kuin omastaan. Ymmärrän toki, että asiaa voi äidin olla vaikea hyväksyä. Enhän minä ole äitipuolena lapsen äidiltä äitiyttä riistämässä, mutta lapsi on silti myös minun perheeni jäsen. Meillä on lapsen äidin kanssa onneksi hyvät välit, ja ymmärrämme, että molempien tarkoitus ja päämäärä on lapsen hyvinvointi. Kiitos paljon hänelle hienosta asenteesta.
Usein kyllä kuulee, kun äitipuolia moititaan siitä, että eivät välitä lapsista. Tai sitten moititaan siitä, jos osallistuvat lapsen elämään. Ei äitipuoli kuitenkaan ole aina paha.
Miltä kuulostaa tähän hätään sitten se, että lapsille vuokrataan asunto läheltä kavereita ja koulua, ja vanhemmat asuu siellä vuorotellen lasten kanssa?
tavalla, että lapset ovat jääneet ns. omaan kotiin, jossa vanhempi asuu vuoroviikoin
tai kahden viikon ajan.
Sillä aikaa toinen erovanhempi on toisessa kodissa ja sitten taas vaihto.