Moi!
Loistava kesä on takana ja nyt on veneen noston aika ja mieleen muistui myös keväinen näky veneen pohjasta. Tuskin edes uskalla ajatella miltä pohja näyttää nyt. Keväällä nimittäin pohjassa oli halkaisijaltaan 20 sentin kokoinen "hämähäkki" eli jonkinlainen kosteusvaurio. Tämä hämähäkkikuvio ei kuivunut ennen vesille laskua ollenkaan. Hioimme sitä gelcoattiin asti ja lopulta lasikuituun asti. Lopulta kärsivällisyys loppui ja vene piti saada vesille, joten laitoimme siihen primeriä ja myrkyt päälle ja vene vesille.
Nyt kysymys kuuluukin, että millä saadaan vene kuivaksi? Vai mitkä ylipäätään ovat vaihtoehdot? Aukihan se pohja on siltä kohtaa hiottava. Ja sitten toivoa kuivumista. Joku jo väläytti, että pitä porata reikä kosteaan kohtaan, koska se nopeuttaa kuivumista! Kuulosti aika hurjalta. Kaiken kukkuraksi vene talvehtii ulkona. Siis nyt jos koskaan on hyvät neuvot paikallaan!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suorita kosteusmittaus,jos alue on vain tuo 20 cm
uskoisin talven mittaisen kuivumisajan riittävän.Siis pohja auki kuituun asti, hyvä suojaus sateelta ja odottelua.Pienen alueen lämmittäminen kuivumisen nopeuttamiseksi ei ole kovin vaikeaa.Pikkuista lämmitintä on helppo käyttää.Tietysti vene kannattaa ottaa nopeasti vedestä kuivumaan.Jos joudut porailemaan jouduttaaksesi kuivumista on vahinkoalue varmasti suurempi kuin mainitsemasi pieni alue.Maalinvalmistajien oppaissa on neuvoja
ko. ongelman ratkaisemiseksi ja osoitteita joista kannattaa kysyä lisää jos siltä tuntuu.Käytä saman valmistajan tuotteita koko korjausprosessin läpi,ei tule ongelmia.Jos on mahdollista voi veneen telakoida tuuliselle puolelle telakkaa,vauriopuoli aurinkoon jne.
Jos se todella on hämähäkki eli keskeltä eri-suuntiin lähteviä hiushalkeamia niin en usko
kosteusvammaan vaan kyse on iskemästä.
Kuivata ja mittaa kosteus.
Puuveneissä (lauta) kosteutta on kahta tyyppiä
solujen sisäinen ja ulkoinen.
Ellei materiaali pääse ennen pakkasia kunnolla
kuivumaan murtuu solun kuorirakenne ja materiaali
meneettä huomattavasti lujuusarvojaan.
Seurauksena on myös mustasienen pääsy materiaalin
sisään.
Todella mukavaa on että laho lauta voidaan aina
määrätyn ajotuntimäärän jälkeen vaihtaa uuteen.
Ei ole ongelmatonta venettä ei rauta-betoni-
ei mikään materiaali ole onglematon.
Kyse on aina työn laadusta ja huollosta