sekoanko?osa 2

Hei!

Kirjoitin tuonne alas jutun sekoanko? eli tarinani kun sain viime lauantaina paniikkikohtauksen kaupassa.Myöhemmin kirjoitin sen jälkeen miksei se jännittynyt outo olotila ottanut lauetakseen.
Tilannehan meni siihen että lauantain jälkeen olo outo ja epätodellinen ja jännittynyt.
Maanantaina olin jo niin sekaisin ,pelosta kai osittain ,että istuin vain lattialla ja itkin.
Tuntui kun loppu olisi tulossa.
Hädissäni olin siinä kunnes tajusin että apua on saatava ja koitin saada yhteyttä paikalliseen terveysasemaan.
Sieltä ei vastattu vaikka soittoaikaan soitinkin.
Sitten ajattelin että jos joku mielenterveystoimisto tai muu vastaava voisi auttaa,mutten saanut paikalliseen omaan numeroa.
Aloin olla jo aika paniikissa taas kunnes surffailin suomi24 sivuja ja löysin juttua naisesta jolla oli alkaneet samat oireet ehkäisypillereistä.
Ja tutkin juttua lisää.
Silloin itsekin tajusin että kaikki nää oireet alkoivat silloin kun aloin syömään minipillereitä.
Tänään tulee tasan 2 vkoa kun lopetin ne pilsut koska tunsin etten ole niiden kanssa oma itseni.
Mutta kun laskin omaa kuukautiskiertoani huomasin että juuri lauantaina oli oman kuukautiskiertoni keltarauhashormoni huippu.Ja minä olin vielä lisännyt kehooni keltarauhasta.
Sunnuntaina piti katsos menkkojen alkaa.
Naisilla keltarauhashormonin määrä on juuri huipussaan ennen menkkoja.Ja keltarauhashormonin poistuminen elimistöstä kestää noin 3kk.Vaikka britti tutkimuksen mukaan naisen elimistön hormoni tasapainon täydellinen saavuttaminen hormonilääkityksen jälkeen kestää jopa 10 vuotta.

No siinä sitten pähkäilin mikä eteen kunnes muistin erään homeopaattisen tippa valmisteen jota käytetään naisilla juuri pms oireisiin,vaihdevuosiin,lapsettomuuteen jne.Tuolla Mulimen nimisellä tuotteella siis saadaan naisen kehoon se ihanteellinen hormonitasapaino.

Ja juuri sitähän minä tarvitsinkin.Joten soitin lähellä olevaan luontaistuote liikkeeseen itkun sekaisella äänellä ja kerroin mitä olin syönyt ehkäisynä ja missä tilassa olin nyt.
ja luojalle kiitos siellä oli sellanen vanhempi naisfytonomi joka tiesi täsmälleen oireeni ja olotilani paniikkikohtausoireita myöten.Koska hänkin oli joskus elämässään syönyt juuri minipillereitä ja mennyt niistä ihan sekaisin.

Joten menin tapaamaan häntä ja sain kuukauden kuurin Mulimen tippoja.
Sekä kuukauden kuurin Ruusunjuuri uutetta.
(http://personal.inet.fi/koti/sini.marjanen/rrfin.htm)
Tuossa hiukan infoa siitä.

Koska olin aika sekavassa tilassa noi muutenkin.Lähinnä siis peloissani ja itkuinen ja muutenkin tillintallin.Sain tuota ruusunjuurta nostamaan omaa yleiskuntoani ja hiukan piristämään ja samalla myös ehkäisemään hiustenlähtöä koska hiuksetkaan ei meinaa tässä päässä pysyä.

Lisäksi tämä mukava nainen kehoitti minua syömään ns hermovitamiineja eli B ryhmän vitamiineja joten kävin hakemassa myös kk satsi beko strong merkkisiä b vitskuja.

Ja hyvät ihmiset minun oli pakko tulla kirjoittaa tänne että olen nyt 2 päivää näitä valmisteita syönyt ja voin ihan helvetin hyvin!
kävin jopa ikeassa syömässä pahimpaan ruuhka aikaan ja normaalisti vanhassa olotilassa jos oisin ollut niin se olisi ollut paniikkikohtaus paikka number 1.
Mutta ei mitään oireita,ei tykytystä rinnassa, ei pinnallista hengitystä,ei käsien tärinää ,ei heikotusta ja tunnetta että seinät kaatuu päälle ,nyt äkkiä ulos-tunnetta.
Söin ja nautin hyvästä seurasta ja se oli ihanaa.

Kun maanantaina 13.päivä tutkin näitä juttuja ,tajusin monta asiaa.

-Hormonaalinen ehkäisy altistaa näille oireille

-Hormonaalinen ehkäisy tuhoaa joissakin tapauksissa naisen kehosta juuri näitä ns.hermovitamiineja eli b ryhmän vitamiineja näin lisäten naisten hermostollisia ongelmia

-myös naisilla joilla on pahat pms oireet eli kehon oma keltarauhastaso on korkeimmaan kärsivät samoista oireista kun paniikki häiriöiset

Tässä nyt muutamia huomioita mitä tein kun etsin tietoa tilastani.

Itse voin sanoa kärsiväni ihan kauheista pms oireista joita vielä sitten ehkäisy pahensi.

En tietenkään väitä että kaikkien kohdalla näin olisi mutta kauheasti löytyi netistä tarinoita joissa oli kovin samoja piirteitä kun minulla ja lukuisilla muilla naisilla.

Joten 2 päivää olen näitä valmisteita nauttinut.
Olo on rento,välitön ja naurattaakin paljon ja hymyilyttää.
Ikeassa oli jälleen kerran mukava käydä.
Ja rinnan puristukset ja käden tutinat ovat nyt poissa.
Olo on kerrassaan mainio.En ole aiemmin paljoa perustanut noista luontaisjutuista mutta nyt uskon niiden tehneen minulle hyvää.
Ja sen vannon etten enää koskaan koske hormonaaliseen ehkäisyyn.
Syön siis ehdottomasti nuo kaikki luontaiskuurit loppuun.

Ja suosittelen muitakin naisia katsomaan sitä omaa olotilaa ja laskemaan osuuko pahimmat kohtaukset ja oireet juuri sinne loppukiertoon ja jos ei muuta niin sitten kandee ihan käydä mittauttamassa noita hormoni arvoja.
Niin ja voisi olla hyvä luopua siitä hormonaalisesta ehkäisystä.Hormooneilla on kuitenkin varsin iso osa ihmisen kehossa ja niillä ei pidä pelleillä.
Vaikeimman kautta se kai piti minunkin kokea.
Ja tosiaan b ryhmän vitamiineja suosittelen kaikkien syötäväksi.

Tässä nyt siis vain minun tarinani jos se ei muita opeta niin minua tämä ainakin opetti ja arvostan nyt omaa mielenterveyttäni helvetin paljon enemmän.
Nyt siis vain koitan saada kehoni hormonit balanssiin.
Ja syön kiltisti B-vitamiinit ja porkkanatkin lautasen reunalta kunhan oireet eivät vain enää palaa;)

P.S. kokeilin myös reikihoitoa ja pyysin kaukoreikiä ja tunsin senkin ihan hyvänä ja rentouttavana että jos joku miettii kandeeko mennä niin sanoisin joo kandee.

Enkä tiedä muuten johtui reikistä vai ruusunjuuri tipoista mutta mä nukuin mitä ihaninta ja parhainta unta viimeyönä.
Se uni oli tosi lepuuttavaa ja itsetuntoa vahvistavaa.Otin siinä unessa matsia sen yhden tooosi ison suomalaisen mies näyttelijän kanssa ja aamulla se kyllä hymyilytti kun olen yleensä sellainen arkajalka ja nyt olin jo unessa sellainen bad ass. Heh hymyilyttää mutta siitä unesta jäi sellainen tunne ettei ole mitään mistä en selviäsi ja että mussa on voimaa.Ja se oli tunne jota mä tarvitsin.

Kiitos kuitenkin kaikille jotka luitte aikaisemmat juttuni ja kannustitte ja autoitte.
Ja toivon että tästä mun kokemuksesta joku muukin saa apua.
Mie ainakin säikähin niin kauheesti että nyt se on maailman loppu mie sekkoon,Mutta onneksi ollaan nyt jo hyvis fiiliksis.

Hyvää kevättä kaikille=))))))
75000
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ihana että olet löytänyt avun, itsekin olen kamppaillut pms-paniikki yms. oireiden kanssa - aion kokeilla itsekin tuota Mulimen-valmistetta.

Aurinkoista kevättä sinulle!

Äänestä

Täälläkin pms panikoija. Elämä on kovaa pm ässän kanssa. Juuri kun pääset jaloillesi, alkaa se pian taas uudestaan. Hyvää jatkoa!

Äänestä

kun sait asiasi kuntoon.oikein hyvää kevään odotusta =))

Äänestä

hei
kiitos seikkaperäisestä jutustasi! Hienoa että laitoit tänne tietoa, mikä sinulle aiheutti oireet ja miten parannuit.
Monet puhuvat tuosta ruusujuuresta, en ole vielä kokeillut. Sensijaan B-ryhmän vitamiineja nappaan heti, kun vähänkin masentaa. Ja muutenkin säännöllisesti. Hyviä kokemuksia mulla on Beroccasta, siinä on hyvin imeytyvässsä muodossa jotain, mitä multa puuttuu ja siksi ehkä alakuloa... kun se aina häipyy, beroccan otosta seuraavien päivien kuluessa.

Olen kokenut homeopaattisten lääkkeiden tosi vahvan vaikutuksen. ne eivät varmaan voi olla pahasta, kun eihän niissä tavallisen lääketieteen näkökulmassa ole mitään vaikuttavaa!

Kiitos vielä, keveitä askeleita ja iloista mieltä sulle!

Äänestä
  • Mutta jospa joku osaisi kertoa tuosta Mulimen tuotteesta lisää..?toimiiko mihin kaikkeen,synnytyksen jälkeiseen masennukseen..?

    Äänestä

Tuhannet kiitokset sinulle joka kirjoitit juttusin tänne!!!!!!

Itse söin tänään 5. pillerin cerazette minipillereitä. Ja käyttö loppu tähän päivään!
En suosittele! Vaikkakaan tuskin kaikilla tulee näin pahoja haittavaikutuksia.

Noin 7tuntia tuon 5. pillerin ottamisen jälkeen olo alkoi tuntua ahdistavalta.. rupesin vain itkemään, itkin noin kaksi tuntia, jolloin rauhoituin alkoi ahdistaan sietämättömästi.. ravasin ympäri kämppää ja olo tuntui sietämättömälle. Kädet tärisi, sydän hakkasi, henkeä ahdisti ym mitä nyt paniikkikohtaukseen liittyy.
En tiennyt mitä tehdä.. koitin kontrolloida itseäni rauhoittumaan -turhaan. Tuntui että nyt tulen hulluksi ja mietin soittaako sairasauto itselleni kun tuntui niin kamalalta. En pystynyt kirjoittamaan tekstiviestiä, kun en saanut ajatuksia pysymään kasassa, en ymmärtänyt edes omia ajatuksiani.. oli vain sanoja joita en osannut koota järkeväksi lauseeksi viestiin.
Menin kylmään suihkuun, joka hieman rauhoitti oloa ja koitin kuunnella "menevää" musiikkia, siitäkin oli vähän apua.
En ole koskaan kokenut mitään näin kamalaa, kuin paniikkikohtaus. Tuntui niinkun olisin kuollut ns. hukkumalla..

Ilmeisesti kohtaus enteili jo edellisenä päivänä, kun olo tuntui niin masentuneelta ja turhautuneelta ja väsytti kovin.. Luulin että olen oikeasti masentumassa ja mietin siinä, että tältäkö se todellakin tuntuu, miten tästä selviän.. En tiennyt mikä vaivasi.. Kahvi ei auttanut, vaikka sitä joi litratolkulla, väsytti vain enemmän. Tänään se sitten iski..

Luojan Kiitos olo on taas normaali, eikä ahdista ja olen takaisin "elävien kirjoissa"
En todellakaan toivo kenellekkään samaa kokemusta.

Äänestä
  • saman olen kokenut monesti. Se on ihan hirveetä. Mulla näitä on ollut jo 15 vuotta ja näihinkin väsyy. Silti se on hirveetä joka kerta. Tuo juttu keltarauhashormonista on mielenkiintoinen ja taidan googlata asiaa, sillä huomaan edellisten kohtausten ja tämän yön lievemmän hermostumisen ajoittuvan just kuukautisiin. sit välillä elämä on ihan normaali. Täytyy ruveta pitämään kaleteria näistä.
    En kärsi uuden kohtauksen pelosta, sillä näitä nyt on ollut jo niin kauan. Jossain vaiheessa menetin uskoni siihen, että just ohi mennyt kohtaus olisi ollut viimeinen. Silti iloa ja voimia, eikä aneta periksi =) yritetään elää annettu elämä onnellisena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


=(( ...... =)))))) kirjoitti:

Hei!

Kirjoitin tuonne alas jutun sekoanko? eli tarinani kun sain viime lauantaina paniikkikohtauksen kaupassa.Myöhemmin kirjoitin sen jälkeen miksei se jännittynyt outo olotila ottanut lauetakseen.
Tilannehan meni siihen että lauantain jälkeen olo outo ja epätodellinen ja jännittynyt.
Maanantaina olin jo niin sekaisin ,pelosta kai osittain ,että istuin vain lattialla ja itkin.
Tuntui kun loppu olisi tulossa.
Hädissäni olin siinä kunnes tajusin että apua on saatava ja koitin saada yhteyttä paikalliseen terveysasemaan.
Sieltä ei vastattu vaikka soittoaikaan soitinkin.
Sitten ajattelin että jos joku mielenterveystoimisto tai muu vastaava voisi auttaa,mutten saanut paikalliseen omaan numeroa.
Aloin olla jo aika paniikissa taas kunnes surffailin suomi24 sivuja ja löysin juttua naisesta jolla oli alkaneet samat oireet ehkäisypillereistä.
Ja tutkin juttua lisää.
Silloin itsekin tajusin että kaikki nää oireet alkoivat silloin kun aloin syömään minipillereitä.
Tänään tulee tasan 2 vkoa kun lopetin ne pilsut koska tunsin etten ole niiden kanssa oma itseni.
Mutta kun laskin omaa kuukautiskiertoani huomasin että juuri lauantaina oli oman kuukautiskiertoni keltarauhashormoni huippu.Ja minä olin vielä lisännyt kehooni keltarauhasta.
Sunnuntaina piti katsos menkkojen alkaa.
Naisilla keltarauhashormonin määrä on juuri huipussaan ennen menkkoja.Ja keltarauhashormonin poistuminen elimistöstä kestää noin 3kk.Vaikka britti tutkimuksen mukaan naisen elimistön hormoni tasapainon täydellinen saavuttaminen hormonilääkityksen jälkeen kestää jopa 10 vuotta.

No siinä sitten pähkäilin mikä eteen kunnes muistin erään homeopaattisen tippa valmisteen jota käytetään naisilla juuri pms oireisiin,vaihdevuosiin,lapsettomuuteen jne.Tuolla Mulimen nimisellä tuotteella siis saadaan naisen kehoon se ihanteellinen hormonitasapaino.

Ja juuri sitähän minä tarvitsinkin.Joten soitin lähellä olevaan luontaistuote liikkeeseen itkun sekaisella äänellä ja kerroin mitä olin syönyt ehkäisynä ja missä tilassa olin nyt.
ja luojalle kiitos siellä oli sellanen vanhempi naisfytonomi joka tiesi täsmälleen oireeni ja olotilani paniikkikohtausoireita myöten.Koska hänkin oli joskus elämässään syönyt juuri minipillereitä ja mennyt niistä ihan sekaisin.

Joten menin tapaamaan häntä ja sain kuukauden kuurin Mulimen tippoja.
Sekä kuukauden kuurin Ruusunjuuri uutetta.
(http://personal.inet.fi/koti/sini.marjanen/rrfin.htm)
Tuossa hiukan infoa siitä.

Koska olin aika sekavassa tilassa noi muutenkin.Lähinnä siis peloissani ja itkuinen ja muutenkin tillintallin.Sain tuota ruusunjuurta nostamaan omaa yleiskuntoani ja hiukan piristämään ja samalla myös ehkäisemään hiustenlähtöä koska hiuksetkaan ei meinaa tässä päässä pysyä.

Lisäksi tämä mukava nainen kehoitti minua syömään ns hermovitamiineja eli B ryhmän vitamiineja joten kävin hakemassa myös kk satsi beko strong merkkisiä b vitskuja.

Ja hyvät ihmiset minun oli pakko tulla kirjoittaa tänne että olen nyt 2 päivää näitä valmisteita syönyt ja voin ihan helvetin hyvin!
kävin jopa ikeassa syömässä pahimpaan ruuhka aikaan ja normaalisti vanhassa olotilassa jos oisin ollut niin se olisi ollut paniikkikohtaus paikka number 1.
Mutta ei mitään oireita,ei tykytystä rinnassa, ei pinnallista hengitystä,ei käsien tärinää ,ei heikotusta ja tunnetta että seinät kaatuu päälle ,nyt äkkiä ulos-tunnetta.
Söin ja nautin hyvästä seurasta ja se oli ihanaa.

Kun maanantaina 13.päivä tutkin näitä juttuja ,tajusin monta asiaa.

-Hormonaalinen ehkäisy altistaa näille oireille

-Hormonaalinen ehkäisy tuhoaa joissakin tapauksissa naisen kehosta juuri näitä ns.hermovitamiineja eli b ryhmän vitamiineja näin lisäten naisten hermostollisia ongelmia

-myös naisilla joilla on pahat pms oireet eli kehon oma keltarauhastaso on korkeimmaan kärsivät samoista oireista kun paniikki häiriöiset

Tässä nyt muutamia huomioita mitä tein kun etsin tietoa tilastani.

Itse voin sanoa kärsiväni ihan kauheista pms oireista joita vielä sitten ehkäisy pahensi.

En tietenkään väitä että kaikkien kohdalla näin olisi mutta kauheasti löytyi netistä tarinoita joissa oli kovin samoja piirteitä kun minulla ja lukuisilla muilla naisilla.

Joten 2 päivää olen näitä valmisteita nauttinut.
Olo on rento,välitön ja naurattaakin paljon ja hymyilyttää.
Ikeassa oli jälleen kerran mukava käydä.
Ja rinnan puristukset ja käden tutinat ovat nyt poissa.
Olo on kerrassaan mainio.En ole aiemmin paljoa perustanut noista luontaisjutuista mutta nyt uskon niiden tehneen minulle hyvää.
Ja sen vannon etten enää koskaan koske hormonaaliseen ehkäisyyn.
Syön siis ehdottomasti nuo kaikki luontaiskuurit loppuun.

Ja suosittelen muitakin naisia katsomaan sitä omaa olotilaa ja laskemaan osuuko pahimmat kohtaukset ja oireet juuri sinne loppukiertoon ja jos ei muuta niin sitten kandee ihan käydä mittauttamassa noita hormoni arvoja.
Niin ja voisi olla hyvä luopua siitä hormonaalisesta ehkäisystä.Hormooneilla on kuitenkin varsin iso osa ihmisen kehossa ja niillä ei pidä pelleillä.
Vaikeimman kautta se kai piti minunkin kokea.
Ja tosiaan b ryhmän vitamiineja suosittelen kaikkien syötäväksi.

Tässä nyt siis vain minun tarinani jos se ei muita opeta niin minua tämä ainakin opetti ja arvostan nyt omaa mielenterveyttäni helvetin paljon enemmän.
Nyt siis vain koitan saada kehoni hormonit balanssiin.
Ja syön kiltisti B-vitamiinit ja porkkanatkin lautasen reunalta kunhan oireet eivät vain enää palaa;)

P.S. kokeilin myös reikihoitoa ja pyysin kaukoreikiä ja tunsin senkin ihan hyvänä ja rentouttavana että jos joku miettii kandeeko mennä niin sanoisin joo kandee.

Enkä tiedä muuten johtui reikistä vai ruusunjuuri tipoista mutta mä nukuin mitä ihaninta ja parhainta unta viimeyönä.
Se uni oli tosi lepuuttavaa ja itsetuntoa vahvistavaa.Otin siinä unessa matsia sen yhden tooosi ison suomalaisen mies näyttelijän kanssa ja aamulla se kyllä hymyilytti kun olen yleensä sellainen arkajalka ja nyt olin jo unessa sellainen bad ass. Heh hymyilyttää mutta siitä unesta jäi sellainen tunne ettei ole mitään mistä en selviäsi ja että mussa on voimaa.Ja se oli tunne jota mä tarvitsin.

Kiitos kuitenkin kaikille jotka luitte aikaisemmat juttuni ja kannustitte ja autoitte.
Ja toivon että tästä mun kokemuksesta joku muukin saa apua.
Mie ainakin säikähin niin kauheesti että nyt se on maailman loppu mie sekkoon,Mutta onneksi ollaan nyt jo hyvis fiiliksis.

Hyvää kevättä kaikille=))))))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu