Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Orgasmi samaan aikaan

Kuinka monet parit saa orgasmit saamaan aikaan ja missä asennossa?

Minä ja ja exäni saimme eilen, jo kolmannen kerran suht samaan aikaan. Hän ratsastaa päälläni.

Luulin ennen, että näin tapahtuu vain elokuvissa.. =)
4796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onneksi olkoon! Eikö olekin ihanaa kun sen saa molemmat samalla? Siihen on parasta lopettaa seksi kun kumpaakaan ei tarvitse enempää hoidella. Ainahan tuo ei tosin livenä onnistu, päinvastoin kuin leffoissa kuten mainitsit. Mutta monesti jos todella pitää ihmisestä jonka kanssa harrastaa seksiä niin nauttii toisen nautinnosta niin paljon että kun puolin ja toisin alkaa orgasmi lähestyä niin toisen ääntelyt ja liikehdintä kiihottavat vastavuoroisesti molempia entisestään ja kun naisen orgasmin kouristukset alkavat niin miehellä se tuntuu niin hyvältä että saa myös silloin. Itsellä on tuo tapahtunut useimmiten mun lempiasennossa jossa mies on päällä mutta makaa ihan kiinni mussa ja mahdollisesti silittää mun hiuksia tms. Eli kosketuspinta koko kropalta saa mut tuntemaan itseni hyvin rakastetuksi ja siksi otaksun että saan siinä ihanimmat orgasmit. Mutta kukin tyylillään, hienoa että löysitte omanne!

Äänestä

Monivuotisessa suhteessa exän kanssa saimme yhdeksään kertaa kymmenestä yhtäaikaa.

Äänestä

vaimon kans on saatu useamman kerran yhtä aikaa:)

Äänestä

Tärkeätä on kuunnella ja aistia toisen kiihkonvaihe. Kyllä meillä myös ilmoitellaan sekstaillessa, et nyt on ihan kohta tulossa, jolloin "jäljessä oleva" puoliso ottaa toista vähän kiinni.

Eli suuta auki, niin kyllä se yhteinen ja mahtava orkku sieltä tulee. Siinä on latausta paljon enemmän kuin eriaikaan saaduissa orkuissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylpeä kirjoitti:

Kuinka monet parit saa orgasmit saamaan aikaan ja missä asennossa?

Minä ja ja exäni saimme eilen, jo kolmannen kerran suht samaan aikaan. Hän ratsastaa päälläni.

Luulin ennen, että näin tapahtuu vain elokuvissa.. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu