Olen monesti kohdannut laihoja tai normaalipainoisia ihmisiä, jotka hyökkäävät sanallisesti kaikkien ylipainoisten kimppuun. Ja usein yhdistävä tekijä näissä ihmisissä on ollut se, että he ovat joskus itse olleet ylipainoisia mutta onnistuneet laihduttamaan tai sitten heillä on joku ylipainoinen lähisukulainen.
Minkä ihmeen takia ne aggressiivisimmat ylipainoisten vihaajat tulevat "omien" joukoista?
Minkä ihmeen takia ne aggressiivisimmat ylipainoisten vihaajat tulevat "omien" joukoista?
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja olen itsekin pudottanut painoa ja huomannut vastaavia reaktioita itsessäni, niin vastenmielistä kuin se onkin. Nykyään ei tosin ole enää sellaista, mutta alkuvaiheessa, kun paino oli vihdoin pudonnut tavoitteeseeni, minun oli hankalaa suhtautua ylipainoisiin fiksun asiallisesti. Ei, en koskaan nimittelisi muita, tai valittaisi täällä keskustelupalstoilla törkeyksiä, tai muuten käyttäytyisi epäkohteliaasti ylipainoisia kohtaan. Mutta tiesin itse mitä tunsin sisimmässäni, ja häpesin sitä. (Välillä löysin itsestäni jopa sisäisen "Komean miehen", siis samansuuntaisia lihavuusfasistisia mielipiteitä putkahteli pääkoppaan, tosin osa Komean miehen teksteistä on silti asiaa). Onneksi olen jo päässyt moisesta eroon.
Arvelen siis tuon mainitsemasi inhottavan käytöksen johtuvan jonkinlaisesta itseinhosta, joka heijastetaan ylipainoisiin. Koska ainakin oman kokemukseni perusteella inho omia läskejä kohtaan herää kunnolla vasta painonpudotusvaiheessa, kun sen läskiytensä oikeasti tiedostaa paremmin. Sitten häpeää itseään, mutta siirtää sen häpeän muihin, eli tuntee inhoa ylipainoisia kohtaan, jotta ei tarvitsisi kokoajan kestää omaa itseinhoa. Siis tyyliin "miten ne kehtaavat olla noin lihavia, eivät tajua miten se on ällöä, kuten en itsekään tajunnut ja olin monin verroin rumempi ja lihavampi"....tai jotain tällaista.
Ja kuten kaikki tiedämme, laihduttaminen yleensä vaatii vaivannäköä, syömisten, liikkumisen, oman kropan ja ruokavalintojen jatkuvaa tarkkailua. Samalla joillakin se tarkkailu siirtyy muihinkin, siten että kommentoi muiden ruoka-annoksia ja yli/alipainoa. Itse sitä ei aina edes huomaa, koska oman painon vahtimisesta on tullut niin normaalia toimintaa.
Ja osaltaan se voi olla myös kateutta siitä, että monet ylipainoiset ovat aidosti onnellisia ja lämpimiä ihmisiä, suosittuja ja fiksuja, ja heillä on puoliso, kenties perhe, asiat kaikinpuolin kunnossa, ja he ovat tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä. Kun taas itse tietää ettei pystyisi samaan.
Tällaisia nyt tuli itselläni mieleen, toivottavasti kukaan ei loukkaantunut sanoistani... en todellakaan kuvittele olevani fiksumpi, parempi, kauniimpi tms. kuin muut, kirjoitin vain siitä, mitä joskus olen itse tuntenut.
ne jotka ovat pystyneet laihtumaan yrittävät kovasti unohtaa entisen minäkuvansa ja luovat uutta.mutta kun he tapaavat lihavan niin he aina samaistuvat tähän ja se aukoo haavat.ihmiselle on rakentunut lihava minäkuva ja sitä ei voi muuttaa.vaikka ruumis laihtuu niin sielu on aina lihava.
En ole laihtunut (vielä) mutta lopettanut tupakanpolton. Lopettaessani lupasin itselleni etten ala tupakkarasistiksi toisia ihmisiä kohtaan. Olen sen saanut pidettyä mutta kyllä välillä on tehnyt tiukkaa... luulenkin että kaksi edellistä kirjoittajaa ovat aivan oikeassa, jotain tuonsuuntaista olen ajatellut itsekin. Sitä vaan miettii että miten minäkin olen voinut olla tuollainen.