75 omistajat...

kertokaa nyt per... mistä kohtaa se oven lukko pitää öljytä ettei se jäädy asentoon "enpäs mene enää kiinni"? Pitääkö ovipaneelit vetää irti tms? Taas jouduin kauheassa kiireessä hiustenkuivaaja kädessä kirmaamaan tuonne pihalle, kun ei se taaskaan tartu vaikka hakkaa aivan raivona. Aiheesta on keskusteltu miljoona kertaa, mutta kukaan ei koskaan sano, kuin että öljyä lukot. Ei se auta, koska jokin siellä sisällä on ilmeisesti se paikka johon vesi ikkunaa pitkin valuu ja pakkasella jäätyy. Se jokin on ymmärtääkseni 164: ssa suojattu jollain kondomilla. Omat hermot vielä tämän kestää, mutta emäntä joutui juuri lähtemään liikkeelle Pandalla (luotettava kakkosauto ;), enkä tiedä kuinka on hänen laita.
171360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jaa onko pandassakin sama ominaisuus.

Temprassa ja nykyisessä 155:ssä hätäratkaisuna toimii kun ulkoapäin painaa oven rauhallisesti kiinni ja tämän jälken tuuppaa ovea kahvan tienoolta voimakkaasti, voi olla että loksahtaa tai sitten ei. Ainoa huono puoli tässä on se että tarkoitus olisi ilmeisestikkin päästä autoon sisälle. Toinen mikä tuntuisi auttavan on jos pääsee autotalliin tai lämmitettyyn parkkihalliin kuivattelemaan.

Äänestä
  • saa enää kiinni. Aina Alfaan on sisään päässyt, mutta oven voi joutua sitomaan kiinni turvavyöllä. Lämmitys toki auttaa, fööni tai sisätila sellainen. Pandassa ei onneksi jäädy kuin kuski! Siihenkin on ratkaisu, lisälämmitin mallia traktori. Hyvin pärjää.

    Äänestä

  • Alfa75Ts kirjoitti:

    saa enää kiinni. Aina Alfaan on sisään päässyt, mutta oven voi joutua sitomaan kiinni turvavyöllä. Lämmitys toki auttaa, fööni tai sisätila sellainen. Pandassa ei onneksi jäädy kuin kuski! Siihenkin on ratkaisu, lisälämmitin mallia traktori. Hyvin pärjää.

    itseäni ehkä epäselvästi, mutta sama vika 155:ssa ja Temprassa. Ovi aukeaa mutta ei mene kiinni. Siinä sitten seisot aamupakkasessa parkkipaikalla ja mietit mitä pitäisi tehdä.

    Äänestä

  • HR kirjoitti:

    itseäni ehkä epäselvästi, mutta sama vika 155:ssa ja Temprassa. Ovi aukeaa mutta ei mene kiinni. Siinä sitten seisot aamupakkasessa parkkipaikalla ja mietit mitä pitäisi tehdä.

    seuraavaa: oven ollessa auki kääntäkää avaimella tai ruuvarilla lukitus salpa "tyhjänä" kiinni ja vapautatte oven kahvasta. Toista tarvittaessa parikertaa. Itsellä kyseinen temppu on aina auttanut. Lukon kunnolla öljyämiseen ei taida olla muuta keinoa kuin avata ovipaneli. Suurin ongelma minulla oli päästä autoon, koska avainpesät tuppasivat jäätymään todella herkästi. No tänä talvena ei pitäisi olla sitä ongelmaa, koska asensin kauko-ohjauksen. Oli muuten helppo laittaa. Aikaa meni noin 15 sec. Käsi kojelaudan alle. Keskuslukituksen rele irti ja uusi rele tilalle. Rele on varustettu radio-ohjaimella. Laitten valmistaja on META SYSTEM ja sitä tuo maahan ATOY. Ovh 80e. Eikä tarvi laitta yhtäkään ryöstäjää sotkemaan alfan sähköjä.

    Äänestä

  • 155TS kirjoitti:

    onko auto johon kaukosäätimen asensit 75:n vai joku muu malli?

    Äänestä

  • 155TS kirjoitti:

    Kiitos, ei kylläkään näytä löytyvän 75:sta listalta. Jos joku tietää 75:een saman systeemin, siis keskuslukon releen vaihtamisen radioohjattavaksi, olen kiitollinen tiedosta.

    Äänestä

voi tapahtua kyllä muissakin autoissa, että
älä sure...

Minulla on ollut parikin BMW 500- sarjaista (E28)
ja niissä pakkasella jäätyi takaovien lukkonapit
ala-asentoon, eikä niitä saa ylös millään.
Talliin ja sulatukseen, auttoi hetken...
Purin ovet ja rasvasin kaikki paikat, mutta
ilmiö aina toistui. Tällaista autoilu on täällä
Pohjolassa !

Äänestä

pura kaikki lukonhilut ja putsaa hyvin esim. moottorinpesu/liuotinaineella.
Kuivaat osat hyvin apuna käytä paineilmaa.
Voitele hyvin synteetisellä vaseliinilla jota saa spraypullossa.

Nyt kun olet huoltanut osat ja asennat uudelleen niin katsoppa saako asennettua suojamuovit ( sellaista n.1mm. paksua jäyhkähköä) jota voi muotoilla esim. kuumailmapuhaltimella.
Noista teet suojat jota pitkin vesi pääsee valumaan pois.

Äänestä
  • Suojauksesta vielä, mulla 164 TS:stä puuttui se lukkomekanismia suojaava kortonki ainakin kuskin puolelta. Niinpä se sitten teki tuota samaa, eli aina kostean kelin jälkeen pakkasella ovi päätti olla sulkeutumatta.

    Lopultaan kypsyin himmeliin, purin ja putsasin & rasvasin sen ja pisteenä iin päälle vedin mekanismin päälle muovipussin, johon tein avaustangoille "läpiviennit" tökkimällä ne pussin läpi ja teippaamalla suunnilleen tiiviiksi. Tuon jälkeen ei enää jäätyillyt.

    Isäpapan Maksalaatikkoon tehtiin joskus aikanaan sama homma, eikä siinäkään sen jälkeen enää ovet jäätyilleet auki.

    Äänestä

  • muuten ihan jees, mutta kas kummaa, kun se kosteus nouseekin lämmetessään ovien alaosista ylöspäin ja jäätyy taas sinne muovisuojiin ja taas lukko jäässä.
    Mitä tulee synt.vaseliiniin, on se lukkoihin hieman liian "jälyä" tavaraa, mutta esim. Wurthin lukkoöljy (aseöljy) aerosolina, tuote n:o 0893051,on aine jolla itse olen saanut lukot toimintavarmoiksi. Mutta ennen rasvaamista lukot olisi puhdistettava ja ennenkaikkea kuivattava kunnolla, vaikkapa hiustenkuivaajalla tai kuumailmapuhaltimella varoen kuitenkin polttamasta koko Alfaa !
    Ei muuta kuin hommiin, ei Alfa suinkaan ole ainoa automerkki, jossa lukot tuppaa jäätyilemään....

    Äänestä

rupesi lukot pelaamaan,kun irroitin verhoilun ja rasvasin kunnolla kaikki lukon osat, tosin toimenpiteen joutui tekemään pari kertaa talvessa....

Äänestä

Vika on minullekin hyvin tuttu. En ole vielä kerennyt lukkoja kunnolla remppaamaan jotta jumiutumista ei tapahtuisi, mutta varma hätäkonsti saada auki jumittunut ovi kiinnittymään pakkasaamuna on seuraavanlainen:

Lukitusmekanismin kohdalla oven päädyssä sattuu olemaan juuri tupakansytyttimen kärjen kokoinen aukko. Sytytin lämpiämään, poks - 15 sek kuluttua se lentää kuumana lattialle, etsi se sieltä ja paina "reiän" läpi vasten lukkomekanismia. Parinkymmenen sekunnin painaminen pitäisi riittää lukon pikasulatukseen. Voila! Tämä on toiminut minulla ainakin -20 asteeseen asti.

-milano

Äänestä
  • Hieno pika-apu ongelmaan, kiitos hyvästä vinkistä.

    Äänestä

  • vaikka lampaat söisivät. Tuo on myös totta, eli "pöllinsytytin" todellakin ponkaisee jonnekin lattialle merkiksi siitä, että se on valmis! :) Ei sitten auta muu kuin purkaa koko lukkosysteemi(t), puhdistaa, öljytä ja suojata. Siinä menee "mukavasti" pari iltaa.

    Äänestä

Itellä oli oireet samat....purin vaan kaikki lukot,puhdistin,kuivasin ja pistin Mobil RF1...ei sit enään kiusanneet...mut eteläs voi toisaalta lämpövaihtelut haitata enemmän kuin kovat pakkaset...on kyl iso työ mut palkitsee ku ei tarvi hermoilla ajamista käsi takaoven kahvassa...itellä teki sitä ennen muutaman kerran ja just noita lukkosula/lämmitys yrityksiä oli...sit pidinkin aina kahta venyvää "käärmettä" mukana jolla sain ovet pysymään kiinni...=)

Äänestä
  • täällä lykätään vielä tuota suolapaskaa joka kerääntyy sellaiseksi kivaksi mönjäksi mikä alkaa vielä takerrella tuon jäätymisen lisäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alfa75Ts kirjoitti:

kertokaa nyt per... mistä kohtaa se oven lukko pitää öljytä ettei se jäädy asentoon "enpäs mene enää kiinni"? Pitääkö ovipaneelit vetää irti tms? Taas jouduin kauheassa kiireessä hiustenkuivaaja kädessä kirmaamaan tuonne pihalle, kun ei se taaskaan tartu vaikka hakkaa aivan raivona. Aiheesta on keskusteltu miljoona kertaa, mutta kukaan ei koskaan sano, kuin että öljyä lukot. Ei se auta, koska jokin siellä sisällä on ilmeisesti se paikka johon vesi ikkunaa pitkin valuu ja pakkasella jäätyy. Se jokin on ymmärtääkseni 164: ssa suojattu jollain kondomilla. Omat hermot vielä tämän kestää, mutta emäntä joutui juuri lähtemään liikkeelle Pandalla (luotettava kakkosauto ;), enkä tiedä kuinka on hänen laita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu