Hei.
Tyttäreni, 21-vuotias, muutti pois kotoa melkein vuosi sitten. Hän asuu kyllä samassa kaupungissa kuin minä. Opiskelee täällä yliopistossa. Hän on ainoa lapseni, ja aika hiljainen tyttö, kavereita ei ole ollut yhtään teini-iän jälkeen.
Minua huolettaa hirveästi kun hän ei koskaan käy kylässä luonani, eikä edes soittele eikä tekstaile. Suunnilleen kerran kuussa olen saanut hänet lähtemään kanssani elokuviin.
Lähetin hänelle tänään tekstiviestin ja kysyin mentäiskö elokuviin lähiaikoina. Hän vastasi vain että ei kiitos. Kysyin sitten että miksi hän haluaa olla minuun niin minimaalisessa kontaktissa, ja että jankutanko liikaa. Hän vastasi että jankutan, ja että hän haluaa tilaa itselleen. Tiedän kuitenkin että olen aina kohdellut häntä kunnioituksella, en esim ramppaa hänellä kylässä ollenkaan. Olen käynyt hänen luonaan muutaman kerran, ja silloinkin olen soittanut etukäteen ja kysynyt että sopiiko. Enkä soittele juuri muutenkaan. Pari kertaa kuussa lähetän tekstiviestin ja kysyn että miten menee.
Kertokaa mulle nuoret että onko tämä normaalia, ja onko minun vain paras antaa hänen olla rauhassa. Vai pitäiskö minun ottaa selville onko hänellä jotain suuria ongelmia? Minusta on hienoa että hän on nyt niin itsenäinen, niinhän sen pitää ollakin, mutta on niin surullinen olo kun tuntuu ettei hän välitä minusta tippaakaan. Ja samalla on jatkuva huoli päällä, kun en tiedä yhtään että miten hänellä menee, kun hän ei koskaan kerro mistään mitään.
Olisin tosi kiitollinen jos joku voisi vastata.
Tyttäreni, 21-vuotias, muutti pois kotoa melkein vuosi sitten. Hän asuu kyllä samassa kaupungissa kuin minä. Opiskelee täällä yliopistossa. Hän on ainoa lapseni, ja aika hiljainen tyttö, kavereita ei ole ollut yhtään teini-iän jälkeen.
Minua huolettaa hirveästi kun hän ei koskaan käy kylässä luonani, eikä edes soittele eikä tekstaile. Suunnilleen kerran kuussa olen saanut hänet lähtemään kanssani elokuviin.
Lähetin hänelle tänään tekstiviestin ja kysyin mentäiskö elokuviin lähiaikoina. Hän vastasi vain että ei kiitos. Kysyin sitten että miksi hän haluaa olla minuun niin minimaalisessa kontaktissa, ja että jankutanko liikaa. Hän vastasi että jankutan, ja että hän haluaa tilaa itselleen. Tiedän kuitenkin että olen aina kohdellut häntä kunnioituksella, en esim ramppaa hänellä kylässä ollenkaan. Olen käynyt hänen luonaan muutaman kerran, ja silloinkin olen soittanut etukäteen ja kysynyt että sopiiko. Enkä soittele juuri muutenkaan. Pari kertaa kuussa lähetän tekstiviestin ja kysyn että miten menee.
Kertokaa mulle nuoret että onko tämä normaalia, ja onko minun vain paras antaa hänen olla rauhassa. Vai pitäiskö minun ottaa selville onko hänellä jotain suuria ongelmia? Minusta on hienoa että hän on nyt niin itsenäinen, niinhän sen pitää ollakin, mutta on niin surullinen olo kun tuntuu ettei hän välitä minusta tippaakaan. Ja samalla on jatkuva huoli päällä, kun en tiedä yhtään että miten hänellä menee, kun hän ei koskaan kerro mistään mitään.
Olisin tosi kiitollinen jos joku voisi vastata.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Maalaijärjellä ajateltuna tuo oman vapauden saaminen ja itsenäistyminen vasta tuolla ikää taitaa olla seurauksena kertomallesi tilanteelle.
Hätäisenä johtopäätöksenä voisi olettaa, että sinun ei ole ollut helppo päästää tytärtäsi irtautumaan kotoa.
Toisaalta tuo vaitonaisuus on kovin huolestuttavaa. Mutta lapsesi on jo täys'ikäinen ja päättää sekä on vastuussa omista tekemisistään.
Pyydä tytärtäsi seuraavan kerran vaikkapa sinne elokuvien sijasta ulos syömään ja jonain toisena päivänä, mieluiten arkena ja ehdota tuota hyvissä ajoin, päivää paria aikaisemmin.
Itselläni ei tuossa iässä olisi tullut pieneen mieleenkään viettää perjantai iltaa äidin kanssa.
Ehkä tyttäresi on asunut niin pitkään kotona ja haluaa nyt omaa aikaa, eikä olla äidin kanssa niinkään tekemisissä.
Luvin tuota juttua mitä Jani on sinulle vastannut, niin olen hänen kanssa samaa mieltä, että pyydä arkena tytärtäsi jonnekkin, vaikka käymään sinun luona tj, mutta ei tuon ikäinen "normaali" nuori vietä perjantai iltaa äitinsä kanssa.
Tuskinpa hänellä mitään sen kummempia ongelmia ole, juttele tyttäresi kanssa, ehkä joskus olisi ihan hyvä soittaa ja kysya mitä kuuluu, eikä aina vaan textaten.
Voimii sinulle :P
Niin, sinähän parhaiten oman lapsesi tunnet, että onko hänen eristäytymisensä normaalia vai ei. Piilotteleeko hän jotain, onko joku outo kaveri kuvioissa, juoko? käyttääkö jotain?. Ehkä asiassa ei ole yhtään mitään ongelmaa, ja tyttö kun aikansa elänyt omillansa alkaakin sitten enempi ottamaan yhteyttä sinuun ja kotiin kuten toivot. Tarkista myös oma käyttäytymisesi, onko liikaa utelua, liikaa neuvoja, määräämistä, holhoamista, kysymyksiä sinun puoleltasi?
En ole nuori, vaan äiti itsekin ja hälytyskellot alkoivat soida.Minulla on aikuinen, vakavan sairauden läpikäynyt tytär.Hän on joutunut kokemaan niin paljon sairautta ja vastoinkäymisiä, että on suoranainen ihme, ettei hänen mielenterveytensä ole romahtanut.Hänellä on kuitenkin ollut useita sellaisia ystäviä, joille niin on käynyt.Kaikki he ovat olleet fiksuja nuoria. Kaksi läheisintä mm.yliopisto-opiskelijoita, joille en olisi ikinä voinut kuvitella tapahtuvan sellaista.Oletko varma, että tyttäresi käy säännöllisesti luennoilla? Minä kyllä sinun sijassasi soittelisin hänelle silloin tällöin aamupäivisin.Luennoille ei kuitenkaan voi soittaa, joten tekisin sen viikonvaihteessa.Kaikki nämä tyttäreni ystävät ovat nukkuneet pitkälle päivään. Ilm. he valvovat öisin ja sitten syövät rauhoittavia lääkkeitä.Sinun sijassasi minä menisin myös käymään hänen luonaan etukäteen ilmoittamatta, vaikka joskus arkena aamupäivällä. Kyllä lapset normaalisti kotoapoismuuttamisensa jälkeen käyvät usein kotonaan, ainakin syömässä.Tämä teidän tilanteenne ei mielestäni ole normaali.Minulla on myös yliopistosta valmistunut poika,nyt jo perheellinen, enkä olisi voinut kuvitellakaan, ettei hän olisi käynyt kotona.Tulivat jatkuvasti tyttöystävän kanssa.Tyttäreeni en voi ketään verrata. Vaikka hän onkin parikymppisestä lähtien asunut erillään, jopa eri paikkakunnilla opiskelun vuoksi, hän on sairautensa vuoksi liikaakin yhteydessä vanhempiin.Teidän tapauksessanne on vieraan ihmisen mahdotonta sanoa mitä pitäisi tehdä, mutta sinun sijassasi minä ainakin yrittäisin selvittää mikä on vialla, ettei tapahtuisi mitään katastroofia.Anteeksi, jos sanoin liikaa.