Kansanedustajan iso moka

Mäntän Työttömien yhdistyksen varojen kavallus ja siitä sittemmin johtunut yhdistyksen konkurssi on nyt vähitellen hahmottumassa kaikkeen laajuuteensa, paljastaen näin yllättäviäkin taustatekijöitä. Nyt tämä asia on onneksi jo edennyt syytteiden nostamisvaiheeseen. Kyseisen yhdistyksen tilintarkastajana jo vuosia olleen kansanedustaja Tero Rönnin törkeä toiminta on herättänyt huomaamaan ja taas toteamaan, että kuinka kauas eräät kansanedustajamme voivatkaan poliittisesti ryvettyneenä loitontua kunnioitettavasta rehellisyydestä. Jo vuosikausia jatkunut, ko. yhdistyksen puheenjohtajan harjoittaman omankädenoikeuden tultua näin jossain vaiheessa Rönnin huomaamaksi, ehkä vuoden 2004 aikana, hän toimikin sen jälkeen seuraavasti, lähettäen eräänlaisen kerjuukirjeen, joka seuraavassa sanatarkasti:


Mäntän Seudun Autoalan
Työntekijät ry os 64
20.9.2004



HAASTE AMMATTIOSASTOILLE


Mäntän seudun työttömät ry on viiden vuoden kuluessa työllistänyt lähes sata seutukuntamme pitkäaikaistyötöntä. Viime vuonna heillä oli kaikkiaan 29 työllistettyä pitkäaikaistyötöntä. Tällä hetkellä heillä on työllistettynä kahdeksan henkilöä. Työllistettyjä on sekä Mäntästä, että Vilppulasta.

Viime vuonna yhdistys pyöritti ns."Puska projektia", joka epäonnistui osaltaan. Liian halvalla tehty työ, jota ei ollut riittävästi noin suurelle määrälle ajoi yhdistyksen taloudellisiin ongelmiin.

Osansa näihin ongelmiin teki myöskin kokematon taloudenhoito. Yhdistyksen työeläkevakuutusmaksut menivät ulosottoon ja se on tunnetusti erittäin kallis järjestelmä. Velkaa on kertynyt huomattava määrä ja vakuutusyhtiö uhkaakin nyt konkurssilla.

Mäntän Seudun Autoalan Työntekijät ry päätti toimikunnan kokouksessa 19.9.2004 lähteä haastamaan muut seutumme ammattiosastot talkoisiin yhdistyksen pelastamiseksi. Päätimme sijoittaa keräykseen 3e / osastomme jäsen. Haastamme täten muut mukaan keräykseen, jonka tuotto ei kuitenkaan yksin riitä, vaan pankista on haettava vielä velkaakin.

Tarkempia tietoja ja ilmoittautumiset haasteen vastaanottamiseen allekirjoittaneelle. Pidättehän asian pois suuresta julkisuudesta, sillä tällaisen imagon luominen ei ole kenellekään hyväksi.

Tero Rönni
AKT os 64:n puheenjohtaja



Että näin voidaan yrittää salata tapahtunutta ja Rönnille selvinnyttä yhdistyksen varojen kavallusta. Lähettämässään "haastekirjeen" viimeisessä kappaleessa ja lauseessa, hän selvästi halusi salata hänelle paljastuneen väärinkäytöksen. Eikö juuri tällainen yllyttäminen salailuun, tee hänestä lähestulkoon yhtä suuressa määrin rikokseen osallisen ja syyllisen. Tämän tyyppistä vilpillisyyttä ei voi missään muotoa hyväksyä tapahtuvaksi kansanedustajamme taholta. Edustajamme, jonka pitäisi osata pyrkiä mahdollisimman suureen esimerkilliseen nuhteettomuuteen. Mutta nyt tällä toiminnallaan hän vain näyttää juuri sitä pahinta esimerkkiään, miten kansalaistemme moraalia voidaan murentaa ja mennä aina siitä yli, mistä aita on matalin. Onneksi tässä maassa meillä on sentään vielä suoraselkäisiäkin edustajia. Heihin voimme yrittää tukeutua laillisuusasioissamme ja tietysti viimekädessä oikeuslaitokseemme.

Tällaisia kansanedustajia ei tämä maa tarvitse jatkopaikoille eduskuntaan. Rönnin kohdallahan jatko eduskunnassa ei voi tulla enää kysymykseen tämän tempauksen jälkeen, ilman hänen osoittamaa suurta katumusharjoitusta ja julkista anteeksipyyntöä. Jatkopaikkaahan hänen ei tarvitse enää yrittääkään, koska on jo toisella kaudellaan varmistanut itselleen kohtuullisen kansanedustajan eläkkeen, mutta voihan hän tietysti yrittää kolmannella saada täydenkin eläkkeen. Mutta jääneekö nyt tämän mokan jälkeen haaveeksi.

2

486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiinnostunut kuntalainen

      Oho että asiasta onkin jo tiedetty ajat sitten.

      Milloinkahan tämä asia tulee käsittelyyn? Ja onko Rönniäkin vastaan nostettu nyt syyte?

      • Työttömien yhdistyksen "kavaltaja-puheenjohtaja" on ensimmäisen kerran tästä asiasta vastaamassa syytettyjen penkillä 3.5.2006 Mäntän kaupungintalolla istuttavilla 'käräjillä'.

        Tervetuloa vaan sinne, kaikki asiasta kiinnostuneet. Saattaapa siellä olla Rönnikin jos vähänkään oikeus ja kohtuus toteutuisi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      117
      5670
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2070
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1912
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      65
      1080
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1043
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      977
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      947
    8. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    9. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      872
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      745
    Aihe