Moi
Onko kellään 2/3 vålilevynpullistumaa?
Itellä on vaivannu jo melko pitkään.
Huimaus ja pahoinvointi kaikkein pahimmat oireet.
Onko kellään 2/3 vålilevynpullistumaa?
Itellä on vaivannu jo melko pitkään.
Huimaus ja pahoinvointi kaikkein pahimmat oireet.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Siis 2 tai 3 pullistumaa? Mulla oli kaksi isoa ja yksi pienempi. Ne oli alaselässä. Ei ne huimausta tai pahoinvointia aiheuttaneet. Sen aiheutti ihan muut tekijät...
Sori epäselvä kyssäri.
Mulla on siis niskassa toisen ja kolmannen nikaman välissä se pullistuma
Olis mulla sulle yks mahdollinen apu, jos uskallat kokeilla. Lahdessa tai Helsingissä. Kumpi lähempänä?
Sit voisit tulla tänne kertomaan, että oliko apua... tosin pitäis kyl eka vähä tiedustella, että onnistuko tuo. En itsekään ole varma.
Luotatko noin epämääräisen avun tarjoajaan? Sinuna minä juoksisin päinvastaiseen suuntaan henkeni edestä. Niskan manipulaatioissa on aina ainkin pieni neliraajahalvauksen riski!
"Niskan manipulaatioissa on aina ainkin pieni neliraajahalvauksen riski"
Keskimäärin voisin sanoa, että riski on aika suurikin. Riippuu kuitenkin siitä, millaista riskiä pitää suurena halvauksesta puhuttaessa. Ja riippuu myös ihan siitä, että kuka sen tekee...
anatomiasta yhtään mitään. Eikä myöskään niskan manipuloinnista tai manipuloinnista muutenkaan. Eikä kyllä mistään muustakaan.
Onneksi en ole kenenkään niskoja koskaan väännelly enkä tuskin tule sitä koskaan tekemäänkään, toivottavasti.
Sinäkö osaat?
Joopa joo.
Mulla ehdoton kielto manipulaatioon.
Leikkauskin on n 50/50 joten sekin vaan ääritapauksessa.
ja olen saanut siihen monta vuotta kestävän koulutuksen. Jos et kerta osaa niskojen manipulaatiota, niin ei kannattaisi esiintyä sen asiantuntijana.
Teoria ja käytäntö on ihan eri asia.
Minkä koulutuksen olet saanut? Naprapaatit on hyviä niskan alueella. Jäsenkorjaajat, osteopaatit ja kiropraktikot ei ainakaan mun kokemuksella ole. Vai oletko manuaalihoitokurssin käynyt lääkäri?
Jos oot saanu koulutusta, niin sitten varmaan ymmärrät, että niskan alueelta lähtevien hermojen pinnetilat aiheuttaa useimmat päänsäryt, migreenit, tenniskyynerpäät, hermokanava-ahtaumat, jne... eikös?
Kaikki nuo on listattu manuaalihoitoalojen koulutussivuilla. Kuten myös monessa muussa paikassa, kuten tuolla:
http://ww2.azfamily.com/Global/story.asp?S=2795038
Minkälaisen hoitoalan koulutuksen SINÄ olet saanut?
Et mitään!
Joten älä aio päätäsi täällä.
Tai hoidata se edes kuntoon ensin. Voi kyllä kestää aika kauan...
Mulla onkin käytännön kokemusta. Se puuttuu lääkäreiltä...
..egoisti, voi vittu soikoon.
Taas täyttäpäätä täysi nettidiagnoistisointi menossa tyyliin "tiedän varmana". Ja sitten kohta kinataan.
Jos sinä Toni noin hyvin asiat tiedät, niin miksi ihmeessä et perusta omaa vastaanottoa?
On miltei rikollista olla käyttämättä noin suurta tietomäärääsi ja lahjojasi ihmisten konkreettiseen auttamiseen.
Siitä olisi TODELLISTA apua!
Tai sitten ei.
"On miltei rikollista olla käyttämättä noin suurta tietomäärääsi ja lahjojasi ihmisten konkreettiseen auttamiseen. "
Koko ajan autan... ;)
Ei kun parantavat kädet töihin. Kun kerran tietoo on noin paljon!
Ei tämä kaukoparannus mitään konkreettista ole.