messujen

Degerö 28, vain hinta hirvitti.Degerössä kaikki, mitä hyvässä matkaveneessä pitää ollakin,jopa sisäohjaus.Ei mikään raaseri,mutta kellä se kiire vesillä on?Voi kun ois rahaa niin heti tilaisin.Ja kiitokset Jommille mukavasta esittelystä.
224856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

perheen pää(vaimo) ihastui heti eikä kieltämättä ole väärässä. kannattaa tutustua lähemmin ja ennakkoluulottomasti, mielenkiintoinen tuttavuus.

Äänestä

hanse 315:sta. asiallinen vene. hinta ainoastaan hirvitti.

Äänestä

oli minun mielestäni soneran tiskillä, veikkaus jäi hiukkan taakse. aijaijai...

Äänestä

Tuossa jossain aikaisemmassa keskustelussa tulin jo maininneeksi että meno messuilla on kuin Tuppervare kutsuilla,myydään muovipurkkeja ruostumattoman hinnoilla.
Ja näinhän se näyttää olevan.

Äänestä

Katselimme samoin Degeröä ihastuneena. Ajattelimme, että sitten eläkeikäisenä sellainen olisi meille sopiva kahden hengen paatti - mukaan voisi joskus tulla lapsia tai lapsenlapsiakin. Asiallinen, jämäkkä, kauniskin, laadukas ja merikelpoinen vene. Ei mikään vauhtipaatti, mutta kulkee mukavasti sekä koneella että purjeilla. Olisko muuten ollut Najadin ohella ainoa vene, jossa oli kunnon reelinki?

Äänestä
  • Reelinki on hyvä valintaperuste kun venettä hankkii.Kuka mitenkin.

    Äänestä

  • reelinki kirjoitti:

    Reelinki on hyvä valintaperuste kun venettä hankkii.Kuka mitenkin.

    Veneen valinta perustuu MYÖS pieniin yksityiskohtiin, ja kyllä kunnollinen reelinki on paitsi pieni yksityiskohta, myös toimivuuden kannalta oleellinen asia. Ulkosäilytyksessä olevien veneiden kyljistä näet selvästi, mitä hyötyä on kunnollisesta partaasta.

    Äänestä

  • mitenkin? kirjoitti:

    Merellä aallokossa roiskeveden lyödessä kannelle reelinki estää veden nopean poistumisen kanneltasi. Kannelle päässyt vesi kiertää laitaa pitkin koko veneen aina istuinkaukalon reunoille asti. Joskus vesi jopa valuu penkeille veneen ollessa vinossa. Harmittaa kun peijakas.

    Äänestä

  • "Asiallinen, jämäkkä, kauniskin, laadukas ja merikelpoinen vene. Ei mikään vauhtipaatti, mutta kulkee mukavasti sekä koneella että purjeilla."

    Tosi kuin mikä viimeistä sanaa lukuunottamatta. Hieno vene, mutta lopulta jää ominaisuuksiltaan mastonkuljetusalusten luokkaan.

    Äänestä

  • aallokossa kirjoitti:

    Merellä aallokossa roiskeveden lyödessä kannelle reelinki estää veden nopean poistumisen kanneltasi. Kannelle päässyt vesi kiertää laitaa pitkin koko veneen aina istuinkaukalon reunoille asti. Joskus vesi jopa valuu penkeille veneen ollessa vinossa. Harmittaa kun peijakas.

    ...että isommissa veneissä ja laivoissa on iät ja ajat käytetty reelinkejä. Tosiaan, vesi voi "jäädä kiertelemään" laitoja, jos vene on huonosti suunniteltu/toteutettu. Veden poistumistiet pitää olla kunnolliset (joko rungon läpi tai suoraan laidan puolelle). Vanhoissa HR-veneissä on muistaakseni vain pari pienehköä klyyssiä laidoilla, mutta en kyllä ikinä muista veden jääneen "kiertämään" laidoille, enkä usko niin käyvän Degerössäkään. Mutta onhan se totta, että merellä voi joskus jopa kastua! Jos sitä pelkää, kannattaa harrastaa jotain muuta.

    Äänestä

  • juttu.... kirjoitti:

    asiantuntija! Mikä on muuten Degerön syväys?? Hymyilee.

    Äänestä

  • Hymy kirjoitti:

    asiantuntija! Mikä on muuten Degerön syväys?? Hymyilee.

    "Reelinki on hyvä valintaperuste kun venettä hankkii.Kuka mitenkin."    

    "Merellä aallokossa roiskeveden lyödessä kannelle reelinki estää veden nopean poistumisen kanneltasi. Kannelle päässyt vesi kiertää laitaa pitkin koko veneen aina istuinkaukalon reunoille asti. Joskus vesi jopa valuu penkeille veneen ollessa vinossa. Harmittaa kun peijakas."    

    "Mikä asiantuntija! Mikä on muuten Degerön syväys?? Hymyilee."

    Oikeastaan en tiedä, miksi lähdin provokaatioosi mukaan, mutta luepa "vastauksesi" uudelleen. Sinulla on kova tarve osoittaa, että olet kova jätkä(?). Tosiasioita et voi myöntää, vaan takerrut epäolennaisiin asioihin. Minä en ole asiantuntija, vaikka olen erilaisilla veneillä liikuskellut vuodesta 1975. Katso vielä, mistä tämä dialogi lähti liikkeelle:

    "Katselimme samoin Degeröä ihastuneena. Ajattelimme, että sitten eläkeikäisenä sellainen olisi meille sopiva kahden hengen paatti - mukaan voisi joskus tulla lapsia tai lapsenlapsiakin. Asiallinen, jämäkkä, kauniskin, laadukas ja merikelpoinen vene. Ei mikään vauhtipaatti, mutta kulkee mukavasti sekä koneella että purjeilla. Olisko muuten ollut Najadin ohella ainoa vene, jossa oli kunnon reelinki?"

    Huhhuh! Toivottavasti - jos olet työelämässä - et ole päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa! Tuollaisella asenteella tekisit varmasti monesta arkipäivästä pelkkää helvettiä.

    P.S. Jos et tiedä Degerön syväystä, voit tsekata netistä. Minua se ei kiinnosta, vaikka vene olikin asiallinen. No, tässä sinulle sellainen vene, jossa ei ole ikäviä reelinkejä, eikä pylly kastu:
    http://www.sailinganarchy.com/forums/index.php?act=Attach&type=post&id=19112

    Äänestä

  • mietitäänpä vähän kirjoitti:

    Ulkoilulenkit tehty ja olo muutenkin hyvä. Kirjoittelu kovenee. Itse kommentoin reelinkiä veden poistumisen näkökulmasta. Suorat poistoletkut läpimenoineen ovat turhia riskejä veneissä. Kyljellä vain yhdet valuma aukot eivät kovassa kelissä paljoa lohduta. Vesi virtaa ympärikantta, pärskyy ja kastelee perseen ihan turhan päiten.
    En pelkää vettä, omistan haalarit jne. en vain yksinkertaisesti ymmärrä miksi pitäis istua housut märkänä muulloinkin kuin sateella.
    Syvyyksistä en minäkään ole kiinnostunut.
    Degerö on varmasti hyvä ja valittuun käyttöönsä sopiva vene. Tuskin ko.paattia kiireiseen kulkuun hankitaankaan.

    Äänestä

  • kiehahti kirjoitti:

    "Itse kommentoin reelinkiä veden poistumisen näkökulmasta."

    Hyvä, että totesit näin. Jostain syystä vain tuli mieleen, että oli vähän muitakin motiiveja...

    Eiköhän tämä tästä. Itsekin kävin kävelyllä telakalla, ja aurinko on jo ihan mukavasti sulatellut pressun päällä olevaa ohutta lumikerrosta.

    Äänestä

  • aallokossa kirjoitti:

    Merellä aallokossa roiskeveden lyödessä kannelle reelinki estää veden nopean poistumisen kanneltasi. Kannelle päässyt vesi kiertää laitaa pitkin koko veneen aina istuinkaukalon reunoille asti. Joskus vesi jopa valuu penkeille veneen ollessa vinossa. Harmittaa kun peijakas.

    kuvaa:
    http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://charter-pool.de/bilder/degeroe28aussen.jpg&imgrefurl=http://charter-pool.de/degeroe28ms.htm&h=200&w=300&sz=19&tbnid=O6PKbipC7Hw00M:&tbnh=74&tbnw=111&hl=fi&start=11&prev=/images?q=degerö 28&svnum=10&hl=fi&lr=

    Jotta vesi kallistuksessa tulisi kannelta istumalaatikkoon persettäsi kastelemaan, sen tulisi valua ylämäkeen.

    Äänestä

  • mietitäänpä vähän kirjoitti:

    "Reelinki on hyvä valintaperuste kun venettä hankkii.Kuka mitenkin."    

    "Merellä aallokossa roiskeveden lyödessä kannelle reelinki estää veden nopean poistumisen kanneltasi. Kannelle päässyt vesi kiertää laitaa pitkin koko veneen aina istuinkaukalon reunoille asti. Joskus vesi jopa valuu penkeille veneen ollessa vinossa. Harmittaa kun peijakas."    

    "Mikä asiantuntija! Mikä on muuten Degerön syväys?? Hymyilee."

    Oikeastaan en tiedä, miksi lähdin provokaatioosi mukaan, mutta luepa "vastauksesi" uudelleen. Sinulla on kova tarve osoittaa, että olet kova jätkä(?). Tosiasioita et voi myöntää, vaan takerrut epäolennaisiin asioihin. Minä en ole asiantuntija, vaikka olen erilaisilla veneillä liikuskellut vuodesta 1975. Katso vielä, mistä tämä dialogi lähti liikkeelle:

    "Katselimme samoin Degeröä ihastuneena. Ajattelimme, että sitten eläkeikäisenä sellainen olisi meille sopiva kahden hengen paatti - mukaan voisi joskus tulla lapsia tai lapsenlapsiakin. Asiallinen, jämäkkä, kauniskin, laadukas ja merikelpoinen vene. Ei mikään vauhtipaatti, mutta kulkee mukavasti sekä koneella että purjeilla. Olisko muuten ollut Najadin ohella ainoa vene, jossa oli kunnon reelinki?"

    Huhhuh! Toivottavasti - jos olet työelämässä - et ole päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa! Tuollaisella asenteella tekisit varmasti monesta arkipäivästä pelkkää helvettiä.

    P.S. Jos et tiedä Degerön syväystä, voit tsekata netistä. Minua se ei kiinnosta, vaikka vene olikin asiallinen. No, tässä sinulle sellainen vene, jossa ei ole ikäviä reelinkejä, eikä pylly kastu:
    http://www.sailinganarchy.com/forums/index.php?act=Attach&type=post&id=19112

    Tämä veijari "kirjoittelee" muillakin palstoilla lainaillen toisten tekstejä joskus pitkinäkin pätkinä. Laittaa sentään lainausmerkkeihin. Puhuu sen verran sekavia ja kommentoi epäloogisesti, että luulempa isommankin remontin olevan tarpeen?

    Äänestä

  • tätä kirjoitti:

    Ei ylämäkeen valuva vesi haittaa...
    Vesi joka istuinkaukaloon lojahtaa onkin se mikä lentää ruffirakenteen seiniin, siitä kannelle ja lähtee kiertämään venettä parraslistan ja ruffin välistä solaa. Solan kaventuessa vesi nousee istuinkaukalon reunan yli ja sitten pöksyt kastuu.
    Ok, ei degeröillä yleensä moisiin aallokoihin lähdetäkkään rullaamaan, mutta kuitenkin.

    Äänestä

  • märkäpeppu kirjoitti:

    Ollaan visusti sisällä luukut kiinni ja oksennetaan merenkäynnistä, 110 cm syväys tekee vehkeestä pahemman luokan lullanin, Pikkujätin suorakopio ahtaine avotiloineen, kuin omiaan tehty kanaville motskariajeluun, kerholla voi sitten kehuskella "kun me purjehdittiin, pärskeet löi yli reelingin" kone ulvoi täysillä mut ei päästy vastatuuleen.

    Äänestä

  • Sir BB kirjoitti:

    Tämä itäsuomalainen mitään tunnu tietävän purjehduksesta.

    Äänestä

  • Reelinki tarkoittaa kaidetta. Tässä kirjoittaja(t) tarkoittanee rungon nostamista kannen yläpuolelle muodostamaan varvaslista?

    Kaipa sitä nyt olisi asiallisempiakin keskustelunaiheita kuin tällainen lillukanvarsi...

    Äänestä

  • käsialan tutkija kirjoitti:

    Tämä veijari "kirjoittelee" muillakin palstoilla lainaillen toisten tekstejä joskus pitkinäkin pätkinä. Laittaa sentään lainausmerkkeihin. Puhuu sen verran sekavia ja kommentoi epäloogisesti, että luulempa isommankin remontin olevan tarpeen?

    Mistähän sinä minut "tunnet"?
    Tarkenna nyt kuitenkin vähän, missä kohdin juttuni ovat olleet sekavia (eli et ole ymmärtänyt) ja missä kohdin logiikka on pettänyt?
    Jos ketjun tämä osa jäi epäselväksi, tiivistän vähän: Aloitin kertomalla itsekin ihastelleeni Degeröä. Repliikkini viimeisessä lauseessa heitin ilmaan kysymyksen reelingeistä.
    Sitten tuli mukaan tämä heppu, jolle ilmeisesti reelingeistä puhuminen oli liikaa. Ja siitähän tämä kaikki sitten lähti liikkeelle. Pidin aika epäloogisena vastaajan tapaa lähteä pyörittelemään seikkaa siten, että ketjun ydin katosi lopulta kokonaan (oho, nyt taisi tulla liian pitkä lause!).
    Itse asiassa olin kyllä aluksi väärässä reelinkien suhteen: kunnolliset reelingit oli vain Nauticatissa. Joka tapauksessa Najadin ja Degerön partaat olivat saman kaltaiset...

    P.S. En ole kirjoitellut muilla palstoilla, valitan.

    Äänestä

  • noin kirjoitti:

    Reelinki tarkoittaa kaidetta. Tässä kirjoittaja(t) tarkoittanee rungon nostamista kannen yläpuolelle muodostamaan varvaslista?

    Kaipa sitä nyt olisi asiallisempiakin keskustelunaiheita kuin tällainen lillukanvarsi...

    Mietinpä tuota itsekin. Reelingillä kuulee tarkoitettavan parrasta, parraslistaa, varvaslistaa, reunaa, reunakaidetta jne.
    Eräässä sanastossa oli näin:
    PARRAS, PARRASPUU - veneen reuna, myös veneen reunan vahvike- ja korokelauta, reelinki; ulko- ja sisäparras; Itä- ja Keski-Suomessa: ääripuu; r. sud, inre och yttre sydbandet.
    Toisaalla taas näin:
    Reelinki, reilinki, laita, parras. Aluksen reuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asiallisin kirjoitti:

Degerö 28, vain hinta hirvitti.Degerössä kaikki, mitä hyvässä matkaveneessä pitää ollakin,jopa sisäohjaus.Ei mikään raaseri,mutta kellä se kiire vesillä on?Voi kun ois rahaa niin heti tilaisin.Ja kiitokset Jommille mukavasta esittelystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu