Mitä LAHJAKSI.

Nyt on jälleen se aika kun meidän valitsemat kansanedustajat tekevät päätöksiä siitä,että jatkavatko edelleen vaativassa ja arvokkaassa tehtävässä.Olen usein miettinyt,mikä voisi olla riittävän arvokas ja kunnioitettava lahja tai virka mikäli kunnioittamani Kansanedustaja luopuu eduskuntapaikasta?
4513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos kyseessä olis Kotkalainen kansanedustaja niin varmaan Pendoliini- juna.Niin sais ajella Kymin ja Kotkan väliä.

Äänestä
  • joooojoooo..Sinä joutasit asemalle lähettäjäksi!

    Äänestä

Niin, useimmiten voidaan pitää lahjana meille sitä, että henkilö luopuu eduskuntapaikastaan. Useimmat kansanedustajathan haluavat parastamme, ja sen he myös ottavat. Vastalahjan antamiseen on siis syytä!

Oma ehdotukseni on vaikkapa kynä, johon on kaiverrettu teksti "Jo X vuotta hyvinvoinnin tiellä", missä X korvataan kansanedustajuusvuosien määrällä.

Äänestä

Haminaa ja Kotkaa naitetaan kovasti yhteen .Tuli mieleen eräs eroava kotkalainen kansanedustaja.Hän olis tosihyvä kaupunginjohtaja.Nimi viittaisi kaiken lisäksi yhden maailman kuuluisimmista presitentin nimeen.Siinä olisi paljon tulevaisuutta,mutta paljon myös menneisyyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansanedustajalle? kirjoitti:

Nyt on jälleen se aika kun meidän valitsemat kansanedustajat tekevät päätöksiä siitä,että jatkavatko edelleen vaativassa ja arvokkaassa tehtävässä.Olen usein miettinyt,mikä voisi olla riittävän arvokas ja kunnioitettava lahja tai virka mikäli kunnioittamani Kansanedustaja luopuu eduskuntapaikasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu