Ihmisten

Minusta on aika mielenkiintoista, että bulimia mielletään aina ensimmäisenä nuorten (useimmiten tyttöjen) sairaudeksi.. Useimmiten näkee kommentteja "Herätkää tyhmät teinit, kyllä sitä huomiota voi muillakin tavoin kalastella!"
Ja sairauden alkuna pidetään laihuusihanteita..

Todellisuudessa suurin osa bulimiaa sairastavista on kuitenkin vanhempaa ikäluokkaa ja sairauden syy on jokin muu kuin kauneusihanne.. Iteselläni bulimia alkoi urheilun ja kovan kilpailun myötä.

Tosin, vaikka kyseessä olisikin nuori, joka on lähtenyt tällaiseen mukaan kauneusihanteen taikka kokeilun myötä, on silti muistettava, että bulimia on vakava sairaus ja ketään sitä sairastavaa ei pitäisi kyseenalaistaa, oli lähtökohta mikä tahansa. Kaikki tekevät joskus virheitä.
1330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On surullista lukea/kuunnella, kuinka ihmiset käskevät vain lopettamaan bulimoinnin. Useimmat ihmettelevät, miksi haluamme huomiota tai mihin me tarvitsemme hoitoa, sillä onhan niitä oikeastikin sairaita ihmisiä, jotka kaipaavat kipeämmin hoitoa kuin "me".

Oma äitini, jolle juuri kerroin sairaudestani, ei voi myöskään käsittää. Mikä siinä syömisessä muka on niin vaikeaa? :`( Kyllä se vain on niin niin niin vaikeaa.

Kaikki syömishäiriöt ovat vakavia sairauksia, joista ei yksin parannuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luulot.. kirjoitti:

Minusta on aika mielenkiintoista, että bulimia mielletään aina ensimmäisenä nuorten (useimmiten tyttöjen) sairaudeksi.. Useimmiten näkee kommentteja "Herätkää tyhmät teinit, kyllä sitä huomiota voi muillakin tavoin kalastella!"
Ja sairauden alkuna pidetään laihuusihanteita..

Todellisuudessa suurin osa bulimiaa sairastavista on kuitenkin vanhempaa ikäluokkaa ja sairauden syy on jokin muu kuin kauneusihanne.. Iteselläni bulimia alkoi urheilun ja kovan kilpailun myötä.

Tosin, vaikka kyseessä olisikin nuori, joka on lähtenyt tällaiseen mukaan kauneusihanteen taikka kokeilun myötä, on silti muistettava, että bulimia on vakava sairaus ja ketään sitä sairastavaa ei pitäisi kyseenalaistaa, oli lähtökohta mikä tahansa. Kaikki tekevät joskus virheitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu