Aiotteko mennä luokkakokoukseen?

Itse olen päättänyt, että en mene. Mutta voisin ehkä ajatella toisin, jos ainakin yksi entisistä koulukiusaajistani lähettäisi ensin kirjallisen anteeksipyynnön kaikista sen aikaisista teoistaan.

Jos jättäisin luokkatapaamisen väliin siksi että voisin pahoin kun näkisin ex-kiusaaajani, niin osoittaisin sillä tavoin vanhoille kusipäisille kiusaajilleni että he saivat kiusaamiseellaan sentään jotain aikaiseksi ja siten he tuntisivat onnistuneensa. Mutta jos mä meen ihan normaalisti ja pidän hauskaa niin ei mitään. Ja tällä en tarkoita että ne jotka jättäisivät menemättä olisivat jotain raukkoja, ei missään nimessä.

Meidän luokkakokoukset järjestetään minun toimestani. Tiedän tasan tarkkaan, mitä kiusaajistani on tullut, joten voin hyvillä mielin kysellä heiltä, mitä he ovat saaneet elämässään aikaan. Minulla tulee olemaan äärimmäisen hauskaa. Minne hävisikään se ujo poika, jota kiusattiin jatkuvasti ja jonka kiusaamiseen ei koskaan puututtu, vaikka vanhemmatkin tekivät kaikkensa. Nyt olen itse aivan samanlainen kuin he silloin. Pitäisikö olla huono omatunto. Ei ole.

Ala-asteella olin aikalailla ulkopuolinen luokan meiningistä ja olin jonkin verran kiusattu. Ehkä menisin, ehkä en. Toisaalta olisihan tuo kiva tavata tuo pääkiusaaja ja nähdä mitä tekee. Tulisihan siinä myös näytettyä ettei onnistunut pilaamaan elämääni. Pari muuta kiusaajaa tulivat myös yläasteelle, mutta siellä he olivat ihan nätisti

Kusipäät ei kiinnosta..ei oo kyllä koulukaa viä ohi..Noitten kusipäitten takia vituttaa koko ajan mennä kouluun ja olla siä.Tuntuu yksinäiseltä ja onnettomalta joka sekuntti.Näiden seurassa ei parane yhtään.Kohta 3vuotta tätä paskaa. EN TODELLAKAAN MENE LUOKKAKOKOUKSEEN.

Sellasta huorittelua mitä sain kuunnella ala-asteella, ei kenenkään tulisi kokea, pojat, tytöt, rinnakkaiset, samalla luokalla olevat... "Huora huora huora vitun isotissi Pamela!" ... ja vain siksi, että rintani alkoivat kasvaa kun olin 11,5v. Sitä ennen kiusattiin myös, mutta se paheni vain, kun murrosikä alkoi...

Minähän en sinne luokkakokoukseen mene, ensi kesänä olisi kokous, en varmaan saa kutsua, enkä välitä vaikken saisikaan.

En menisi. En halua enää ikinä nähdä niitä inhottavia ihmisiä, jotka murskasivat itsetuntoni ja identiteettini niin nuorena.

Lienekö ollut huorittelussa vika, että luulin muutamaa vuotta myöhemmin teininä, että saan hyväksyntää ja rakkautta, mielistelemällä tunteitteni kohdetta ja tekeväni mitä vain hänen vuokseen, todistaakseni, etten ole tyhmä huora niinkuin muut sanoivat minulle ala-asteella... Siitä seurasi se, että jouduin "hyväksikäytetyksi" kun luulin, että olemalla "orja" saa hyväksyntää ja rakkautta.

Onneksi näin teinivuosien jälkeen löytyi mies, joka on minun tukenani eikä halua pelkkää "sitä"... Joka on takonut päähäni järkeä, että kiusaajani ovat olleet itse huonoja ihmisiä... Ja että minun ei tarvitse hakea hyväksyntää mitä alistuvimmin keinoin, että olen ihana tällaisena.

Kiusaajilleni haluaisin sanoa seuraavaa:
"Toivottavasti kuolet hitaasti ja tuskallisesti, erittäin kivuliaasti."